On se jännää, jos pitää yhteyttä aikuisiin lapsiinsa, niin se ei ole hyvä ja jos ei pidä niin sekään ei ole hyvä. MIKÄ ON HYVÄ? Kun äidit ja anopit eivät voi tietää, eikä miniän/tyttären pään sisään voi päästä?
Sen huomaa vasta sitten kun on itse se anoppi. Tyttäreni taas hyppii siihen malliin silmille, että siitä naisesta pysyn kaukana.
Vaikka ei tekisi mitään ja vaikka yrittäis mitä, niin koskaan mikään ei kelpaa. SE EI OLE NORMAALIA. Keskustelupalstat ovat täynnä näitä aikuisia naisia jotka syyttävät elämästään vanhempiaan. Menkää nyt peilin eteen katsomaan voisko sitä vikaa olla itsessäkin.
Ei vanhemmat voi lakata elämästä omaa elämäänsä kun heiden lapsensa aikuistuu. Vai aikuistuuko ne????
Sen huomaa vasta sitten kun on itse se anoppi. Tyttäreni taas hyppii siihen malliin silmille, että siitä naisesta pysyn kaukana.
Vaikka ei tekisi mitään ja vaikka yrittäis mitä, niin koskaan mikään ei kelpaa. SE EI OLE NORMAALIA. Keskustelupalstat ovat täynnä näitä aikuisia naisia jotka syyttävät elämästään vanhempiaan. Menkää nyt peilin eteen katsomaan voisko sitä vikaa olla itsessäkin.
Ei vanhemmat voi lakata elämästä omaa elämäänsä kun heiden lapsensa aikuistuu. Vai aikuistuuko ne????
Vastaukset 13
Vanhimmat
Äidin kanssa on monia syitä.Viime inhimellisessä tekijä ohjemassa oli aiheena suvun salaisuuksista.Tämä ohjelma auttoi minua ymmärtämääm myös oman äitini ja minun välejä.Anteeksantamusta ja pitkää pinnaa tarvitaan silloin kun sanoja ei enää voi käyttää.Sinun tytär ei ole se nainen vaan edelleen sinun tytär.Olen myös äiti ja anoppi.
Tytär on minulle se nainen niin kauan kun se hyppii silmille. Tytär pitää itseään empaattisena, mutta on kaukana siitä. Sitä hän ei kuitenkaan itse huomaa ja siksi käyttäytyy kuin murrosikäinen vaikka ikää on jo yli neljäkymmentä. Lapsena oma äitini huomasi lapsessa tiettyä kovuutta ja huomautti siitää minulle. Väitin vastaan ja sanoin, että tytär on vaan sellainen, että haluaa pitää omat asiat ominaan ja että eihän se nyt mikään niin paha juttu ole. Äitiä pidin vanhana höppänänä, joka hössötti turhaan.
Nyt saan maistaa sitä kovuutta itse. Olisin voinut tarkkailla tilannetta, mutta olisko se auttanut. Olisin voinut myös luottaa äitiini joka ulkopuolisena näki tarkemmin tilanteen. Se on nyt myöhäistä ja tytär huutaa empatian perään vaikka ei edes omista sellaista tunnetta. Kauheaa katsoa tekoempatianäytöksiä vierestä.
Jokaisen ihmisen pitää itse opetella ne mittasuhteet, millä tavalla ja kuinka usein on tekemisissä toisen ihmisen kanssa. Vaikka jokainen ihminen on oma tapauksensa, samat pelisäännöt toimivat kaikkien kanssa: toisen asioihin ei puututa, toisen parisuhdeasioihin ei puututa, ei vaikka kyseessä olisi oma tytär. Ei koeteta hyötyä toisesta, jos toinen tekee jonkun palveluksen sinulle, sinun pitää maksaa se takaisin, AINA, joko omalla avullasi eri asiassa tai rahalla.
Vaikka kyseessä olisi äiti ja tytär, isä tai poika, sisko tai veli, anoppi ja miniä, toista, toisen taloutta, toisen aikaa ei saa omia, käyttää hyväksi, laittaa toista tekemään jotain, josta hyötyy selvästi vain se avun pyytäjä.
Yksipuolisuus ei ole koskaan hyväksi, olen oppinut, että kaikki ajattelevat tässä maailmassa vain itseään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Ne, jotka ovat liian kilttejä, jotka antavat aina anteeksi, jotka aina taipuvat, napsahtavat lopulta, ja silloin on, voi olla, hyvä pysytellä kaukana. Tällöin vihan kohteena voi olla joku muu, kuin se johon alunperin oli vihastunut.
Jos ihmiset vain eläisivät omaa elämäänsä, mitään suurempia ongelmia ei kai olisi. Mutta kun kaikki eivät elä näin.
Se lapsi on otettu huomioon aina, mutta sille ei riitä mikään!!!En ole kymmeneen vuoteen ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, että ei pääse syyttämään että olen tunkeutunut häänen elämäänsä. Laput silmilläkö te täällä paasaatte toisillenne. Lue ensin mitä olen kirjoittanut! Olen siis tietoisesti pysynyt pitkällä hänestä.
Kelle sinä vastasit kaikille tähän palstaan kirjoittaneille vai mulle? KUN EI OLE EDES PIDETTY YHTEYTTÄ JA KUITENKIN OLEN SYYLLINEN KAIKKEEN MITÄ HÄNELLE TAPAHTUU.
Oletteko te aivopesseet täällä toisenne niin hyvin, että luetun ymmärtäminenkään ei enää suju, vaan vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä ja kaava niissä on aina sama. KÄYTTÄKÄÄ NYT IHMEESSÄ OMIAKIN AIVOJA.
että tyttärellä ehkä on mielenterveysongelmia ja hänen täytyy saada syntipukki, jota syyttää vaikeuksistaan.
On aika vaikea vastata, kun ei tiedä asioista tarkemmin.
Onko vanhemmille tullut esim. avioero, kun tytär on ollut lapsi. Sellaisen yhteydessä saattaa tapahtua yhtä sun toista, jonka lapsi mielessään vääristelee ja muistaa myöhemmin täytenä totuutena ja syyttää äitiään.
Minä olen nim. seurannut vierestä tällaista tapausta.
Tyttären mielenterveys järkkyi pahasti, eikä hän vieläkään, vuosien kuluttua, selviä ilman lääkkeitä ja terapiaa.
Siinä oli äitikin jo välillä romahtamispisteessä, kunnes tytär yht´äkkiä odottamatta teki sovinnon.
Kuitenkin tasapainon järkkymistä saa pelätä jatkuvasti.
Sitten tuttavapiirissäni on niitä, jotka syyttävät vanhempiaan siitä, että heiltä on lapsena ja nuorena vaadittu liikaa opiskelua ym. Sellaisenkin syyksi pystytään näköjään laittamaan uskomattomia juttuja.
Saadaanhan kuitenkin syyllinen.
Äiti, joka on läheisin, on myöskin helpoin syyllistettävä. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin tehty sovinto aikojen kuluessa, mutta siinä sitä sitten on ollutkin äideillä anteeksiannon paikka.
Omasta lapsesta, kun on kysymys, niin ihminen kuitenkin yleensä yrittää kaikkensa.
Et kertonut miten tiedät, että tytär pitää sinua kaikkeen syyllisenä.
Luultavasti joku toinen kertoo.
En osaa sanoa mitä sinun pitäisi tehdä, mutta ystäväni tilasi aikoinaan ajan mielenterveystoimistoon ja häntä helpotti, kun sai muutaman kerran jutella ammattitaitoisen mielenterveyshoitajan kanssa.
Vaikka me puhuimme asiasta jatkuvasti, ystäväni sanoi, että minä olin liian läheinen, eikä hän voinut uskoa, kun minä puolustin häntä.
Vasta kun vieras ihminen sanoi samaa, hän pikkuhiljaa pystyi irtautumaan tyttärestään myös henkisesti. Toisin sanoen, hän ei enää VÄLITTÄNYT. Ja sitten kävikin toisin.
Kiitti vastauksestasi. Kerrankin asiallinen vastaus. Olet ihan oikeilla jäljillä että tyttärellä on mt. ongelmia, mutta niitä hän ei myönnä, eikä ongelmasta saa edes puhua. Sitten pitkien yhteenottotaukojen jälkeen tulee tulikivenkatkuisia syytöskirjeitä ja aina olen ollut huulipyöreenä, että taasko olen tehnyt jotain väärin. Olen myös huomauttanut hänelle, että minä en voi olla syyllinen koska aikaa on kulunut kymmenen vuotta yhteydenotosta, hän on asunut ulkomailla ja hänellä on ollut monta mies suhdetta. Ei auta, minuun se pitää kuitenkin saada purkaa se paha olo.
Ei ketään voi auttaa niin kauan kun asioiden todellisen tilanteen kieltäminen on päällä. Apua alkaa saamaan kun laskeutuu norsunluutornistaan ihmisten pariin, lopettaa ihmisillä pelaamisen ja hovin keräämisen itsensä taakse. Luulisi itseäänkin huolestuttavan kun kaikki suhteet kariutuu johonkin. Mulle on aina kerrottu vaan hänen versionsa ja osaan kyllä rivien välistä lukea missä on syy. Milloin on miehen äiti liian kiinni pojassaan ja milloin taas mies juoksee vieraissa ja milloin mitäkin, Hänessä itsessään ei ole koskaan syytä. Sensijaan minussa on niin paljon, että vaikka syyllinen olisi kuka muu, niin minuun se TÄYTYY saada purkaa.
Minä olen ilmeisesti niin vaaraton kohde, täysin mitätön enkä paljasta hänen paheitaan. Näin hän säilyttää kulissinsa puhtaana ja mielikin on taas kirkas kun on oksentanut pahan olonsa minuun.
MUTTA se on nyt loppu olen päättänyt olla ottamatta vastaan enää yhtään ryöppyä. Yli nelikymppinen osaa kyllä hakea apua itsekin ei siihen enää äitiä tarvita. Jokaisella on vastuu itsestään. Myös äidillä ja oikeus puolustautua täysin käsittämättömiä syytöksiä vastaan.
Varmasti olen tehnyt virheitä kasvatuksessa, mutta jos koko elämä valjastetaan näiden virheiden ympärillä pyörimiseen, niin onko se mitään elämää. Ja jos tytär ei saa sitä järkyttävää mustasukkaisuuttaan kuriin, niin jatkossakin mies suhteet tulevat kariutumaan. Ei kukaan mies/nainen anna itsensä yli kävellä. Jokaisella on oma paikkansa ja kun sen tietää ja rajat ovat selvät ei ole mitään muita kuin tavallisia ongelmia, ei draamoja joita hän näyttelee.
Kuten kirjoitin, jos ihmiset eläisivät vain omaa elämäänsä, eivätkä syyllistäisi toista, murehtisi, motkottaisi toisen ihmisen elämästä, ongelmia tuskin tulisi. Tämä pätee niin sinuun kuin tyttäreesikin, voit kantaa huolta tyttäresi käytöksestä, voit murehtia, stressata vielä vuosia, mutta se ei auta tilannetta, hän muuttuu, jos muuttuu, ja jos ei muutu, ei se ole sinun vastuullasi. Vaikka äiti oletkin hänelle.
Vastauksestasi päätellen, tuntuu, ettet ole pitänyt sitä etäisyyttä tyttäreesi, tai vaikka olet pitänyt, hän on kuitenkin päässyt jollain tavalla vaikuttamaan sinuun. Miten muuten tiedät, että olet syyllinen kaikkeen mitä tyttärellesi on tapahtunut, jos kerran et ole ollut tekemisissä hänen kanssaan?
Varmaankaan nämä ongelmat eivät ole syntyneet hetkessä, niistä on ollut ehkä merkkejä jo vuosien aikana. Hän kerää huomiota itselleen, ja näyttää onnistuvan siinä. Jos hänellä on jokin mielenterveydellinen sairaus, en näe syytä miksi sinun pitäisi huolehtia hänen terveydentilastaan, paapoa häntä. Koeta jatkaa elämääsi ilman häntä.
Harvinaista, sinähän olet ihan ymmärtänyt jopa kirjoitukseni.
Sitä samaa minäkin olen ihmetellyt, että miten olen häneen niin paljon päässyt vaikuttamaan, vaikka ei ole edes pitänyt yhteyttä kymmeneen vuoteen.
Olen jopa kysynyt häneltä, että miten se voi olla mahdollista, mutta hänen vastaus on että: minun muka olisi pitänyt tietää. Siis tietää mitä?? Ei osaa kuitenkaan selittää mitä.
En ole ajatustenlukija enkä meedio vaan tavallinen ihminen, joka toivoo parasta ja pelkää pahinta aina silloin kun tästä naisesta on kysymys.
itse, siis itse?
Tarhahoito on kuin turkiseläinten kasvattamista siihen kuntoon, että saadaan turkit pois eli lapset hoidetaan rahasta, joka haisee ja pitkälle.
Sinä et voi mitään tehdä enää, jos et itse ole lapsiasi kasvattanut, hoitanut ja kouluttanut etc etc.
Olet ikävä kyllä epäonnistunut kasvatustyössä.
Lapset, joilla ei ole ollut läheinen suhde äitiinsä ja molempiin vanhempiinsa ja äiti ollut kotona, jättävät sellaiset vanhemmat tai äidin ja sille ei mitään voi, eivätkä halua heidän kanssaan edes kommunikoida.
Kannattaa olla empaattinen sentään omia lapsiaan kohtaan ja hoitaa heidät itse.
Katsoa sellainen mies, joka ajattelee samalla tavalla.
Minulla on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa tehdä kolmea työtä ja halusta ja silti viettää perheen kanssa aikaa paljon.
Itse hoidin lapseni, en kuluttanut yhteiskunnan varoja....
Kaikki lapset "jättävät" vanhempansa on ne sitten tarhassa tai kotona kasvatettuja ja niin se täytyykin olla. Ei nelikymppinen voi vaatia vauvan kohtelua.
Eriasia on se miten hän pystyy tasavertaisena aikuisena elämään tässä yhteiskunnassa, syyttämättä äitiään. Ei osoita kovinkaan hyvää identiteetin kasvua, jos vanhemman valitsee oksennuskupiksi.
Olen sitä mieltä, että hänen omassa elämässään ei tapahdu mitään. Jatkuvalla draaman esittämisellä hän saa ainakin huomiota ja sitä hän hakeekin.
Olisin voinut uskoa äitiäni, joka huomasi nää piirteet lapsessa ja jo senkin vuoksi että itselläni välit äitiini olivat kunnossa ja asioista pystyi puhumaan mutkattomasti ja niiden oikeilla nimillä.
Googleta persoonallisuushäiriö ja narsismi, sopisiko kuvaukset tyttäreesi, tällainen tuli mieleen viestejäsi lukiessani.
Joka tapauksessa olemme jokainen vastuussa itse elämästämme myös aikuinen tyttäresi, syyllinen et enää mitenkään voi olla sinä, hänellähän on ollut jo vuosikymmeniä aikaa luoda oma elämä. Kyllä tuossa jostakin muusta täytyy olla kyse. Jaksamista sinulle, olen täytsin samaa mieltä kanssasi.
Äitinä sitä tietysti toivoo parasta ja kyllä kieltämättä vieläkin odotan, että asiat lähtisivät kehittymään parempaan suuntaan.
Ihan tässä muutaman päivän sisällä on kuitenkin tullut tunne, että jos hän ei kärsi mitenkään tilanteesta, niin miksi mä oikein suren. Nyt taitaa häämöttää jo sisäinen ratkaisu. Itseasiassa asiahan silloin ihan OK. Oon ajatuksia veivannut niin moneen suuntaan, että en yksinkertaisesti enää jaksa.
Äitien ja anoppien syyllistäminen on saanut kulkutaudin luonteen nuorten naisten keskuudessa. Nekin joilla ei ole mitään ongelmia kehittelevät niitä tyhjästä ja netissä sitten nyökytelään, että joo just samaoin meillä.
Ajatelkaa millaisen taakan te jätätte lapsillenne katkomalla ihmissuhteita., Tasan tarkka varmaa on että te saatte itse vielä maistaa tätä karvasta kalkkia, ne teiden lapsenne ottavat oppia ja katkovat myös välinsä teihin, ennemmin kuin arvaattekaan.
Millainen tulevaisuus meille tällaisella yhden asian ympärillä pyörijöiden mellastamisella tulee. Aikuisuus alkaa kahdeksantoistavuotiaana ja suurimmaksi osaksi se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun itsestää, ajatuksistaan ja puheistaan.
Vain ne joilla sattuu olemaan helvetilliset olosuhteet ja jotka oikeasti tarvitsevat apua, ovat uskottavia, mutta monet tekstit osoittavat aivan muuta ja vaikuttavat kuin lammaslauma olisi liikkeellä määkimässä.