Onko asia todella niin, että meidän kiltit hoitajamme ovat joutuneet Tehyn johtajien pelinappuloiksi heidän likaisissa valtapyrkimyksissään?
Pelinappuloita?
kunhan kysyn
4179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen tavannut paljon sairaanhoitajia, ja eivät he ole sen kiltempiä kuin esim. autonasentaja miehet, tekisi mieleni sanoa, että päinvastoin.
Olen nähnyt kuinka sairaanhoitaja on haistatellut vanhukselle takaisin, kun vanhus haistatteli sitä ensin.
Mielestäni hermonsa pitäisi osata hallita, että työpaikoilla ei haistatella potilaille.
Olen tavannut sairaanhoitajia, jotka esim. yövuorossa eivät tee juuri yhtään mitää, istuvat sohvalla ja lukevat naistenlehteä, tai sitten surffailevat netissä tai chattailevat.
Yöaikana työt ovat tehneet perushoitaja ja laitosapulainen, juuri samalla kun tämä sairaanhoitaja istuu kansliassa tietokoneen ääressä.
Minulla ei ole minkäänlaisia sympatioita sairaanhoitajia kohtaan.
Ahneilla on paskanen loppu.
hoitajista esille huonoimmat puolet - tämä ilmenee mm.
- kateuden,
- omakehun,
- muiden ammattiryhmien väheksymisen,
- oman työn perusteettoman rinnastamisen johtajien ja lääkärien työhön,
- oman koulutustason yliarvioinnin ja - suhteellisuudentajun totaalisen menettämisen muodossa.
En koe olevani Tehyn pelinappula vaan olen tässä viimeiset 15 vuotta ollut kuntayönantajan pelinappula...kaikki säästöt on revitty selkänahastani ja potilaiden turvallisuudesta. Ja kuntayönantaja niitä säästöjä on tivannut koko ajan...määräillytkin. Haukkumiset on tullut kun on liian hyvin hoidettu (= ollaan sitkeästi vaan käytetty mahdollisimman parhaita hoitovälineistöä, mitä on saatu, potilaan parhaaksi). Liian hyvin ei saa hoitaaa...se maksaa liikaa.
Nyt kuntatyönantaja pelkää menettävänsä pelinappulat kokonaan.
tehokkuutta, jotta voi maksaa nykyisetkin palkat. Mikset ole mennyt yksityiselle töihin? Tai Ruotsiin? Mistä luulet työnantajasi rahojen olevan peräisin? Ne ovat meidän yhteisiä rahoja, veronmaksajien taskusta otettuja. Niitä pitää käyttää tehokkuuteen pyrkien.