Valitettavasti tietämistäni ns. kakkosista suurin osa on joutunut joko pakotetuksi tai hyväksikäytetyksi. Sitä on vaan hirveän vaikea myöntää itselleen että on joutunut sellaiseen tilanteeseen vastoin tahtoaan. Jos toinen osapuoli vielä painostaa ajattelemaan että olet itse yhtälailla halunnut sitä, niin sitä on niin ahdistettu ja yksin, että alkaa uskoa siihen mitä toinen syöttää.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä viranomaisiin, muuten nämä sairaat eivät koskaan lopeta, päinvastoin se vain yleistyy kun on niin pieni todennäköisyys joutua syytetyksi.
24.7.1998/563)
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon
Joka väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen ryhtymään muuhun kuin 1 §:ssä tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.