siis ei voi olla totta mies mököttää, mikään ei oo kyllä huvittavampaa kuin miehen mökötys.
Ei osaa aukaista suutaan, ja sanoa asioita ja sitten kun hälle sanoo jotain, niin mököttää, ei puhu mitään ja nakkelee niskojaan.
Odottaa taas että minä pyydän anteeksi, jotain minkä hän on aiheuttanut. Nyt saa mun puolesta mököttää.
Jos miehessä paljastuu jo muutaman seurustelukuukauden jälkeen epämiellyttäviä piirteitä, niin olkoon.
Ei osaa aukaista suutaan, ja sanoa asioita ja sitten kun hälle sanoo jotain, niin mököttää, ei puhu mitään ja nakkelee niskojaan.
Odottaa taas että minä pyydän anteeksi, jotain minkä hän on aiheuttanut. Nyt saa mun puolesta mököttää.
Jos miehessä paljastuu jo muutaman seurustelukuukauden jälkeen epämiellyttäviä piirteitä, niin olkoon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
edellisen sussun kun sillä alkoi kuukautiset. Todella epämiellyttävää, onneksi paljastui parissa viikossa.
että miehellä on kuukautiset alkamassa?
Mutta jos sanoisin näin että mies käyttää mielellään hyväksi toisia ihmisiä, haukkuu toisia ja sitten kehuu itseään, ivaa ihmisiä ulkonäön takia, kertonut pikkuisia valheita itsestään ja tekemisistään, antaa lupauksia joita ei edes yritä pitää... Liika on liikaa.
että kerroit meille vähän taustojakin, kun kristallipallo on juuttunut huoltoon. Tietysti liika on liikaa, mutta ensin puhuit vain mökötyksestä joka nyt ihmiselle joskus sallittakoon.
naisten yksinoikeus ole. Tiedättepä ainakin miltä jostain miehestä tuntuu kun nainen mököttää.
Se mies ei halua avata suutaa! Osaaminen ja haluaminen on kaksi aivan eri asiaa.
"Jos miehessä paljastuu jo muutaman seurustelukuukauden jälkeen epämiellyttäviä piirteitä, niin olkoon."
Jos sun elämäs kaatuu noin pieneen asiaan niin suosittelen että jätät seurustelun sellaisille jotka sen osaa ja elät vanhanapiikana lopun elämään, tai sitten voisis kasvaa henkisesti aikuiseksi!
no, jos mies mököttää, kieltäytyy vastaamasta puheluihin, ei vastaa viesteihin. On kuin terässeinä vastassa niin hei pitäisikö mun sitten kontata miehen luo ja märistä oven takana?
Jos mies katsoo asiakseen valehdella ja sitten kun siitä jää kiinni suuttuu ja alkaa mököttää kuin teinipoika niin mun seurustelutavoissako on vika?
En oikein ymmärrä että 40- vuotias mies kieltäytyy vastaamasta puheluihin viesteihin tai minkäänlaiseen yhteyden ottoon yleensäkään.
Sanot sille suoraan päin naamaa, että sinun se tässä pitäisi olla se mököttäjä ja sä et aio pyytää anteeksi sellaista minkä HÄN on aiheuttanut.