Mut yllätti ikävä ja suru jota tunnen mummoani kohtaan joka kuoli vuonna 2004.
Mummoni oli minulle tärkeä ihminen ja kävimme mahtavia keskusteluja elämästä, ja mummoni kertoi nuoruudestaan, seikkailuistaan, neuvoi minua valinnoissani ja oli aina kysymässä kuulumisia ja mieskuvioistani.
Hän oli minulle tärkeä ystävä, neuvonantaja, tukija..vanhempi ja aikuinen minulle kuin kukaan koskaan. Oma rakas mummo joka on nähnyt minun kasvavan vauvasta aikuisuuteen.
Kaipaan niin mummoa.
En päässyt mummon hautajaisiin koska olin silloin poissa kaukana Suomesta, mutta muistan niin selvästi kun viimeisen kerran näimme sairaalassa ja mummoni hyvästeli kahteen kertaan ja vilkutti minulle, kuin ikuiseksi hyvästiksi.
Mummoa tarvittaisiin vieläkin..
Kuuleekohan taivaaseen? Joskus kuvittelen että kuolleet näkevät mitä täällä maan päällä tapahtuu, ja uskon että tunnen heidän läsnäolon hetkittäin. Ehkä ne on muistoja ja ihmisen tuntemista, tietäisin mitä toinen sanoisi tietyissä tilanteissa..
Mummoni oli minulle tärkeä ihminen ja kävimme mahtavia keskusteluja elämästä, ja mummoni kertoi nuoruudestaan, seikkailuistaan, neuvoi minua valinnoissani ja oli aina kysymässä kuulumisia ja mieskuvioistani.
Hän oli minulle tärkeä ystävä, neuvonantaja, tukija..vanhempi ja aikuinen minulle kuin kukaan koskaan. Oma rakas mummo joka on nähnyt minun kasvavan vauvasta aikuisuuteen.
Kaipaan niin mummoa.
En päässyt mummon hautajaisiin koska olin silloin poissa kaukana Suomesta, mutta muistan niin selvästi kun viimeisen kerran näimme sairaalassa ja mummoni hyvästeli kahteen kertaan ja vilkutti minulle, kuin ikuiseksi hyvästiksi.
Mummoa tarvittaisiin vieläkin..
Kuuleekohan taivaaseen? Joskus kuvittelen että kuolleet näkevät mitä täällä maan päällä tapahtuu, ja uskon että tunnen heidän läsnäolon hetkittäin. Ehkä ne on muistoja ja ihmisen tuntemista, tietäisin mitä toinen sanoisi tietyissä tilanteissa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Kauan sitten menetin vanhempani. Ensin äiti ja sitten isä neljä kuukautta myöhemmin. Jäin orvoksi 11 vuotiaana. Molemmat kuolemat tulivat yllättäen. Pitkän ja sekavan suruprosessin jälkeen aloin ymmärtää, että he olivat minussa läsnä ihan siinä vierellä. Huomasin kertovani heille asioita ja että se helpotti mieltäni ja kaipaustani.
Ehkä se on minun tiedostamaton keinoni selviytyä mahdottomasta jotta jaksaisin taas elää.
Tunnen edelleen heidän läsnäolonsa kun niin haluan.
Elämää osaa olla syvää ja ihmeellistä!
Toisinaan taas tunttu että elämä on syvältä!
Heissan nimetön!
Minäkin menetin menetin vanhempani ollessani 11v,minulla meni ensin isä ja sitten äiti 7kk myöhemmin,tapahtuneesta on jo todella kauan aikaa.
Kaipaus kulkee koko ajan elämässä mukana ja varsinkin isän poismeno oli minulle totaalinen shokki,eilen oli isän muistopäivä ja isää muistellessa tuli ihan kyynel silmään..
Jos haluat vaihtaa ajatuksia kanssani niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Minä menetin mummoni noin viisi viikkoa sitten. Nyt on kamala ikävä häntä... Olimme läheisiä toisillemme. Mummo asui lähellä silloin kun asuin vielä kotona, ja sittenkin kun asuin toisella paikkakunnalla näimme aika paljon. Meillä oli rakkaat ja lämpimät välit. Outoa, että nyt tulee mieleen niitäkin asioita, joita ei haluaisi muistella, esimerkiksi murkkuikä, jolloin ei aina jaksanut kuunnella sotajuttuja. Jotenkin huono omatunto, vaikka kyllähän läheisten kanssa monesti tulee erimielisyyksiä. Olen silti onnellinen siitä, että välit ovat olleet hyvät ja rakkaat. Ikävä sinua mummo! Mutta on hyväksyttävä, että täällä ollaan vaan käymässä. Uskon, että näemme mummon kanssa taivaassa. Mukavaa joulun aikaa kaikille!