Onko muita

Tää on mulle jotain ihan uutta, sillä olen ollut vasta vähän aikaa nykyisen miehen kanssa ja aiemmin ei mitään tällaista ole ollut kenenkään kanssa.

Eli viikonloppuna kävin kekkereissä, tulin kotiin jo puoli kymmenen (selvinpäin). No mieheni olikin jo sillä aikaa ehtinyt juoda itsensä humalaan (ei mikään kaatokänni). Sanoin että menisi pois, en jaksanut katsella. No siitä sitten soppa alkoi kun mies kävi jankkaamaan että nyt keskustellaan että mikä vaivaa. sanoin ettei ole mitään asiaa, haluan vain olla yksin. Kysyin kumpi jää sohvalle, toinen voi mennä makuuhuoneeseen. Huuto ja jankkaus jatkui jolloin päätin lähteä pois. No sehän ei miehelle käynyt vaan alkoi taas perinteinen "sinä et lähde mihinkään" meininki jonka seurauksena mies konkreetisesti estää minua poistumasta/liikkumasta talossa oman tahtoni mukaan. Eikä suostu mies itsekään poistumaan. Tilanne ajautui siihen etten päässyt edes vessaan ennen kuin 45minuutin anelun jälkeen ja silloinkin mies seisoi ovella etten vain "karkaa" mihinkään. Yritin pari kertaa lähteä kun luulin et toinen on nukahtanu, mut aina ennenkuin pääsin ovesta ulos mies säntäsi repimään minut takaisin että "mihinkäs olet menossa". Lopulta sanoin et jos et nyt päästä irti niin lyön. No löinkin miestä monta kertaa, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta kuin se että hän ei edelleenkään päästänyt irti vaan heitti minut selälleen lattialle niin että löin pään. Lopulta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin alistua kohtaloon ja nukkua varulta (=jos pääsisin karkuun) ulkovaatteet päällä. Mies valvoi koko yön, joten mihinkään en päässyt. Yritin soittaa kännykällä, mutta mieheni otti sen minulta pois (=heitti seinään, hajosi).

on pyytänyt anteeksi ja sanoo ettei toistu, mutta aina kun on kännissä, alkaa samanlainen show eikä mikään järkipuhe mene perille.Enkä ole miestä ikinä pettänyt tms.Yön olisin viettänyt kaverini luona, jotta tilanne olisi voinut rauhoittua. Nyt on kädet mustelmilla ja saa kulkea pitkähihaisissa.
9827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tietämättäsi aika usean naisen tarinan. Niin minunkin :) Mieheni on selvinpäin kiva ihminen, mutta humalassa ihan kajahtanut sekopää. Omalla kohdallani kaikkein pahinta on kun tulen iltavuorosta töistä perjantaisin, useinmiten mies on jo ottanut sen verran, että olenkin ollut huoraamassa enkä töissä ja se samperin ralli alkaa. Tönimistä, uhkailua ja huorittelua. Yritän rauhoitella ja menen nukkumaan vaatteet päällä, jos mies jatkaa, niin tilaisuuden tullen livahdan ulos ja vietän yöni autossa. Joskus hän ei päästä minua ulos ja kuuntelen uhoamista koko yön kunnes hän sammuu. Tiedän että miehelläni on huono itsetunto ja ehkä henkinen puoli ei ole ihan kunnossa, mutta toisaalta ymmärrän häntä siinä mielessä että hänen lapsuutensa on ollut kamalaa ja säälin häntä niin paljon etten ole voinut jättääkään. Viime vuosina kuitenkin olen alkanut etsiä tilaisuutta vapautua hänestä ja haaveilen omasta rauhasta.

Äänestä
  • naisista ihan samanlaisia sekopäitä, sillä erotuksella usein, etteivät tarvitse viinaa lainkaan käyttäytyäkseen noin. Joillakin naisilla se alkaa vasta maistissa.

    Nyt on sillä tavalla, että miehiä tulisi kannustaa avautumaan tästä ja pitämään tuollaista samanlaisena rikoksena kuin se miehenkin tekemänä on.
    Asenteissa tarvitaan muutoksia, mutta sentään pienistäkin puroista kasvaa joki.

    Äänestä

  • myöskin.. kirjoitti:

    naisista ihan samanlaisia sekopäitä, sillä erotuksella usein, etteivät tarvitse viinaa lainkaan käyttäytyäkseen noin. Joillakin naisilla se alkaa vasta maistissa.

    Nyt on sillä tavalla, että miehiä tulisi kannustaa avautumaan tästä ja pitämään tuollaista samanlaisena rikoksena kuin se miehenkin tekemänä on.
    Asenteissa tarvitaan muutoksia, mutta sentään pienistäkin puroista kasvaa joki.

    se on varmasti totta. Ja on se yhtälailla satuttavaa käytöstä kanssaeläjää kohtaan, oli sitten kyseessä mies tai nainen. Väkivaltaiseen käytökseen on varmasti aina jokin syy (tarkoitan esim. lapsuuden traumaa tms.) Ja vaikka itse aiemmin sanoin että säälin miestäni, niin unohdin samalla yhden TÄRKEÄN seikan, ITSENI. Yritin minäkin joskus keskustella ammatti auttajan kanssa ko. asioista, mutta huomasin että ihminen jolla ei ole omakohtaista kokemusta väkivallasta ei todellakaan voi ymmärtää sitä millaista on elää siinä tilanteessa tai miten vaikeaa on edes ajatuksena jättää ihminen jonka kanssa on elänyt kauan.

    Äänestä

  • "voihan nenä" kirjoitti:

    on aina vaikeaa. Mutta kyse onkin siitä pitääkö väkivaltaa tarpeeksi vakavana syynä jättämiseen. Väkivalta jollain tasolla hyväksytään kun jäädään liittoon, jossa lyödään.

    Osa ei siis pidä väkivaltaa riittävänä syynä eroon ja julkisuudessakin on ollut esimerkkejä siitä, miten sitten tahtoo lopulta käydä. Parisuhdeväkivallan uhreina kuolleet ovat pääasiassa pitkään jatkuneen väkivallan uhreja. He eivät ole kuolleet ensimmäisestä lyönnistä eivätkä myöskään ensisijaisesti eronneita puolisoita, vaikka silläkin usein ulkopuoliset pelottelevat väkivaltaa kohdannutta jäämään liittoonsa.

    Äänestä

vielä myöhemminkin. Joten kannattaa miettiä nyt että, jaksaako?

Äänestä

Mitä hittoa sinä toisen ääliömäisyyttä salaat????

Tota juttua mä en tajua? Haluut sä lisää turpaan???

Äänestä

pielessä sinulla, LÄHDE HELVETTIIN.........

Äänestä

ei hyväksymällä, eikä anteeksipyytelyillä. Luultavasti vain pahenee. Mikäli mies ei oikeasti ole valmis muuttamaan tapojaan on ero ainoa mikä auttaa.

Äänestä
  • että se ei kun pahenee ajan kans.Minulla noin kymmenen vuoden kokemus tästä, ja lopulta tilanne oli et lähdin,tai olisin seonnut.

    joskus tuntui että tapan hänet... ellei hän ehdi tappaa minua.
    ja kuvittele...siin vielä 4 lasta..
    erosin, uhkailua kesti vuoden päivät, sitten helpotti.
    sanon vaan et leikit hengelläsi jos tuohon suhteeseen jäät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

samassa jamassa olevia kirjoitti:

Tää on mulle jotain ihan uutta, sillä olen ollut vasta vähän aikaa nykyisen miehen kanssa ja aiemmin ei mitään tällaista ole ollut kenenkään kanssa.

Eli viikonloppuna kävin kekkereissä, tulin kotiin jo puoli kymmenen (selvinpäin). No mieheni olikin jo sillä aikaa ehtinyt juoda itsensä humalaan (ei mikään kaatokänni). Sanoin että menisi pois, en jaksanut katsella. No siitä sitten soppa alkoi kun mies kävi jankkaamaan että nyt keskustellaan että mikä vaivaa. sanoin ettei ole mitään asiaa, haluan vain olla yksin. Kysyin kumpi jää sohvalle, toinen voi mennä makuuhuoneeseen. Huuto ja jankkaus jatkui jolloin päätin lähteä pois. No sehän ei miehelle käynyt vaan alkoi taas perinteinen "sinä et lähde mihinkään" meininki jonka seurauksena mies konkreetisesti estää minua poistumasta/liikkumasta talossa oman tahtoni mukaan. Eikä suostu mies itsekään poistumaan. Tilanne ajautui siihen etten päässyt edes vessaan ennen kuin 45minuutin anelun jälkeen ja silloinkin mies seisoi ovella etten vain "karkaa" mihinkään. Yritin pari kertaa lähteä kun luulin et toinen on nukahtanu, mut aina ennenkuin pääsin ovesta ulos mies säntäsi repimään minut takaisin että "mihinkäs olet menossa". Lopulta sanoin et jos et nyt päästä irti niin lyön. No löinkin miestä monta kertaa, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta kuin se että hän ei edelleenkään päästänyt irti vaan heitti minut selälleen lattialle niin että löin pään. Lopulta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin alistua kohtaloon ja nukkua varulta (=jos pääsisin karkuun) ulkovaatteet päällä. Mies valvoi koko yön, joten mihinkään en päässyt. Yritin soittaa kännykällä, mutta mieheni otti sen minulta pois (=heitti seinään, hajosi).

on pyytänyt anteeksi ja sanoo ettei toistu, mutta aina kun on kännissä, alkaa samanlainen show eikä mikään järkipuhe mene perille.Enkä ole miestä ikinä pettänyt tms.Yön olisin viettänyt kaverini luona, jotta tilanne olisi voinut rauhoittua. Nyt on kädet mustelmilla ja saa kulkea pitkähihaisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu