miehet

Tällä palstalla puhutaan melko paljon miehen ulkonäöstä. Ehkä nuorena ajatteli sellaisia asioita eniten.
Olen 48-vuotias leski ja kahden viimeisen vuoden aikana olen kiinnostunut uudestaan miehistä. Irtosuhteita en harrasta. Mieskavereita on tähän aikaan ehtinyt olla muutama. Jokaisen olen itse hyljännyt. Luettelen tähän syitä: sairaalloisen mustasukkainen, juoppo, alistaja, narsisti. Viimeisen tarjokkaan jätin reilun vuoden seurustelun jälkeen siksi, että sukulaiset eivät minua sietäneet. Epäilen syyksi sitä että he pelkäsivät perintönsä puolesta. Mies oli lisäksi älyttömän nuuka ja laski rahojaan jatkuvasti. Olisi mukava kuulla muittenkin keski-ikäisten naisten mielipiteitä nykyajan miehistä. Onko taso laskenut? Löytyykö rehtiä, kilttiä, tasavertaista toveria tämän ikäisistä miehistä?
2326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla samankaltaisia kokemuksia. Olen 50 nainen, hyvin toimeentuleva, normaalin näköinen ja kokoinen(en läski). Oman ikäiseni miehet ovat kiinnostuneet vain seksistä tai nuoremmista naisista. Juoppoja en ole niinkään tavannut, mutta miehiä, jotka haisevat kamalalle...eivät vissiin käy suihkussa kuin 1 x vuodessa. Siten on niitä, joita ei kiinnosta normaali arkielämä naisen kanssa vaan nainen on joku vaan jossain omien harrastusten välissä. Ei niin ettei omia harrastuksia voisi olla, mutta ketä kiinnostaa mies, joka voi suoda naiselle noin 4 tapaamista vuodessa.
Itsellä ei ole mitään muita vaatimuksia, kuin että mies kävisi edes kerran viikossa suihkussa, ei joisi itteänsä joka viikonloppu tainnoksiin, kykenisi keskustelemaan jokapäiväisistä asioista, saisi raahattua takamuksensa edes joskus esim teatteriin, minä voisin sitten raahata omani sinne jääkiekkomatsiin. Halaisi joskus ja suhtautuisi luonnollisesti petihommiin.

Äänestä

Ikävä kyllä,ikäiseni miehet(50 ) ovat ns. menetettyä riistaa.Kokemukset ovat olleet tosi masentavia ja samansuuntaisia kuin edellisillä ladyilla.Sen sijaan 40 miehet ovat aika kivoja ja aivan kuin eri planeetalta,tosi virkistävää seuraa vaikka vain juttelumielessä eli käännäpä katseesi nuorempiin miehiin ja unohda ikätoverisi sekä vanhemmat äijät(60 ).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keski-iässä kirjoitti:

Tällä palstalla puhutaan melko paljon miehen ulkonäöstä. Ehkä nuorena ajatteli sellaisia asioita eniten.
Olen 48-vuotias leski ja kahden viimeisen vuoden aikana olen kiinnostunut uudestaan miehistä. Irtosuhteita en harrasta. Mieskavereita on tähän aikaan ehtinyt olla muutama. Jokaisen olen itse hyljännyt. Luettelen tähän syitä: sairaalloisen mustasukkainen, juoppo, alistaja, narsisti. Viimeisen tarjokkaan jätin reilun vuoden seurustelun jälkeen siksi, että sukulaiset eivät minua sietäneet. Epäilen syyksi sitä että he pelkäsivät perintönsä puolesta. Mies oli lisäksi älyttömän nuuka ja laski rahojaan jatkuvasti. Olisi mukava kuulla muittenkin keski-ikäisten naisten mielipiteitä nykyajan miehistä. Onko taso laskenut? Löytyykö rehtiä, kilttiä, tasavertaista toveria tämän ikäisistä miehistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu