Kysynpä nyt huvikseni naisten näkemystä tällaisesta asiasta:
Olen ollut kahdesti naimisissa ja muutaman muunkin kerran joutumassa naimisiin. Molempien vaimojeni ja kaikkien vaimoehdokkaiden kanssa asian ovat edenneet siten että avioituminen (siis nimenomaan se eikä pelkkä yhteen muuttaminen) on tullut naisen aloitteesta esille erittäin varhaisessa vaiheessa, kerran likimain ensimmäisellä tapaamisella. En ole oikeastaan yhtäkään kertaa seurustellut kenenkään kanssa niin että oltaisiin vain rauhassa ryhdytty katsomaan miten asiat etenevät, vaan aina naiseni on melkein heti ruvennut puhumaan hääsuunnitelmistaan. Tilanne on joka kerta ollut jotenkin harmillinen, vaikken aviomieheksi sopimattomana itseäni pidäkään. Aivan kuin minusta heti haluttaisiin hyötyä jotenkin, vaikkei siitä järkevästi ajatellen olisikaan kysymys.
Minulla on tietysti jokin käsitys siitä mistä avioitumisinto johtuu, mutta jotta en ohjaisi vastauksia mihinkään suuntaan en kerro niistä ainakaan nyt heti. Sen voin sanoa, että rahasta ja varallisuudestani ei ole kysymys.
Kysyisin naisilta lähinnä sitä, onko siinä jotain lainalaisuuksia, että tietynkaltaisten miesten kanssa ei muuhun tähdätäkään kuin virallisesti vahvistettuun yhteiseen tulevaisuuteen, ja ne joiden kanssa muuten vain pidetään hauskaa ovat jotain toista tyyppiä. Näin kysyttynä vastaus tuntuu tosin ilmiselvältä, mutta kertokaahan silti, millaisten miesten ryhtyisitte heti ensi töiksenne ajattelemaan vain ja ainoastaan vihille menoa. Sitten voin päätellä, olenko todella sellainen.
Olen ollut kahdesti naimisissa ja muutaman muunkin kerran joutumassa naimisiin. Molempien vaimojeni ja kaikkien vaimoehdokkaiden kanssa asian ovat edenneet siten että avioituminen (siis nimenomaan se eikä pelkkä yhteen muuttaminen) on tullut naisen aloitteesta esille erittäin varhaisessa vaiheessa, kerran likimain ensimmäisellä tapaamisella. En ole oikeastaan yhtäkään kertaa seurustellut kenenkään kanssa niin että oltaisiin vain rauhassa ryhdytty katsomaan miten asiat etenevät, vaan aina naiseni on melkein heti ruvennut puhumaan hääsuunnitelmistaan. Tilanne on joka kerta ollut jotenkin harmillinen, vaikken aviomieheksi sopimattomana itseäni pidäkään. Aivan kuin minusta heti haluttaisiin hyötyä jotenkin, vaikkei siitä järkevästi ajatellen olisikaan kysymys.
Minulla on tietysti jokin käsitys siitä mistä avioitumisinto johtuu, mutta jotta en ohjaisi vastauksia mihinkään suuntaan en kerro niistä ainakaan nyt heti. Sen voin sanoa, että rahasta ja varallisuudestani ei ole kysymys.
Kysyisin naisilta lähinnä sitä, onko siinä jotain lainalaisuuksia, että tietynkaltaisten miesten kanssa ei muuhun tähdätäkään kuin virallisesti vahvistettuun yhteiseen tulevaisuuteen, ja ne joiden kanssa muuten vain pidetään hauskaa ovat jotain toista tyyppiä. Näin kysyttynä vastaus tuntuu tosin ilmiselvältä, mutta kertokaahan silti, millaisten miesten ryhtyisitte heti ensi töiksenne ajattelemaan vain ja ainoastaan vihille menoa. Sitten voin päätellä, olenko todella sellainen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mutta en ole koskaan löytänyt miestä, jonka kanssa haluaisin naimisiin. Tai kerran olen, mutta hän oli jo varattu. Naimisiin menisin vasta sitten, jos tapaisin miehen, jonka kanssa olisin "samalla aaltopituudella". Hän olisi paras ja luotettavin ystäväni, sielunkumppanini. Ymmärtäisimme toisiamme ja seksielämäkin olisi tyydyttävää, mutta ei tärkein asia suhteessamme. Tuntisimme kumpikin olevamme toisillemme juuri ne oikeat ja kummankaan mieleen ei tulisi koskaan pettää toista vaikka mitä houkutuksia tielle tulisi. Sellaista miestä en ole vielä tavannut enkä enää usko tapaavanikaan. Itse olen usein ihmetellyt naisten naimisiinmenovimmaa. Mikä ihme siinä naimisissa olossa on niin tärkeää? Itse elän avoliitossa (avomieheni on kyllä kosinut) enkä aio mennä naimisiin. Vaikka tapaisin joskus sen sielunkumppanini, en silti pitäisi välttämättömänä mennä naimisiin. Mutta jos sielunkumppanini kosisi, niin silloin vastaisin myöntävästi ;)
...että sinusta näkee ihan päällepäin, että olet jotenkin "arvokasta kamaa", että sinut pitää saada virallisesti kirjattua naisen omaisuudeksi, jotta nainen hyötyy sinusta. Osaisin varmaan sanoa, jos sinut näkisin - mutta en kuitenkaan itse ole tuota naistyyppiä, joka etsii miestä hyötymistarkoituksessa. :)
Noin niinkun ensimmäisenä mieleen tulisi, että olet ihan älyttömän komea ja "hyväluinen" JA jotakin rikasta sukua. Toiseksi ajattelisin, että sinä ehkä vain näytät siltä.... ;D Kun en todellakaan voi tietää! :D Mutta kerro nyt kumpi osui, vai osuiko kumpikaan? ;)
Kiitos hyvistä ajatuksista! Olen ajatellut itsekin, että jotain "arvokasta" naiset minussa näkevät. Vaikeampi on sitten sanoa, mitä se arvokas on. Komeuteen se ei ikävä kyllä liity. Ainoa ulkonäköä parantava seikka on se, että olen ikäistäni nuoremman näköinen ja nuorekkaammin käyttäytyvä muutenkin. Rumaksikaan minua ei tosin kukaan ole haukkunut, mutta mitään mallinuraa en missään nimessä voisi harkitakaan. Suku ei myöskään ole rikas, kuten en minä itsekään, joten ei se siitäkään johdu.
Kohtaamiani naisia yhdistää eräs seikka, joka voi liittyä asiaan: kellekään minä en ole ollut ensimmäinen heidän kohtaamansa mies vaan joillakin on ollut takanaan hyvinkin värikäs menneisyys. Jokainen on minulle arvostellut reippaasti aiempia kumppaneitaan ja kehunut minun olevan jotenkin erilainen. Olen yleensä väheksynyt kehuja ja ajatellut itsekseni, että eivätpä he minusta kaikkea tiedä...Käsittämättömän äkkiä ovat joka tapauksessa tehneet päätelmät siitä, millaisen miehen kanssa ovat tekemisissä. Kuitenkin asetelma vaikuttaa siltä, että naiset ovat innostuneet minusta jonain vastakohtana kaikelle aiemmin kokemalleen ja kiire on voinut johtua siitä, että he ovat lopulta kyllästyneet vaihtamaan miestä alinomaa. Mutta miksi he sitten juuri minuun päätyvät, ei ole minulle täysin valjennut. Nyt voisin tarjota siis lisäkysymyksen pohdittavaksi: Millaisen miehen miehiin muuten kyllästynyt nainen epätoivoisesti haluaa? Sellainen minä kaiketi heidän mielestään olen.
Eihän miehen komeus siitä ole kiinni, että kelpaako hän malliksi... ;)
Miehiin kyllästynyt nainen haluaa varmasti miehen, joka on saanut jotakin konkreettista elämässään aikaan ja jolla on joitain elämässä tarpeellisia taitoja, esim. talonrakennustaito. Miehen talousasioiden pitää olla kunnossa, ja ehkä mies voisi olla myöskin antelias siinä mielessä, ettei ole joka asian suhteen suorittamassa laskuja siitä, paljonko kummankin kukkaro kevenee maksuhetkellä...
Ehkä sinä olet niin hyvätapainen, hyvin itsesi kanssa toimeentuleva ja huomioonottava mies, että olet arvokas naiselle joka on jo ehtinyt muunkinlaisia miehiä nähdä? :)
Nyt kun tuolla alempana jo päästiin uusille linjoille, niin piti tulla korjaamaan, että ei tuollaisilla talonrakennustaidoillakaan itseasiassa ole mitään merkitystä joissain tapauksissa. Ehkä mies on eksynyt väärään seuraan aikaisemmin, ollut naimisissa useampaankin otteeseen, tehnyt lapsia useammankin kuin yhden naisen kanssa ja siinä se nyt sitten kuitenkin on: eronneena ja renttuuntuneena mutta ah niin komeana, kokeneena ja välittävänä, jotenkin enemmän 'tässä ja nyt' kuin mitä ne uraputkeaan kiillottavat, kiireiset businessmiehet, joita minun piti alunperin tavoitella........ ;)
Eipä tule muuta mieleen kuin että mies on sikamaisen rikas tai perintöä olisi tulossa. Joku nainen saattaisi haluta naimisiin noista syistä, vaikka ilman rahoja ei miestä huolisikaan. (Sama tietysti toisinpäin).
Jos mies taas on ammatissaan menestyvä / kuuluisa tms, silloin jo pelkkä seurustelu saattaisi olla kova juttu.
Tarkennetaan nyt vielä että rahan takia en itse kenekään kanssa naimisiin menisi, enkä seurustelisi siksi että mies on kuuluisa.
Vastaanpa nyt sinullekin erikseen, vaikka edellisessä kommentissani osa vastauksesta jo onkin. Rikas en siis ole eikä ammatillinen menestyskään liity asiaan, sillä kuvio alkoi jo ollessani 19-vuotias, jolloin minulla ei ollut minkäänlainen ura edes aluillaan. Eikä se ura mikään häikäisevä ole ollut sen jälkeenkään.
Miehiin kyllästynyt, paljon nähnyt nainen saattaa haluta rauhaa, tasaista elämää, normaalia, onnellista arkea jossa on lämpöä ja välittämistä. Ehkä sinun olemuksessasi on lupaus tällaisesta.
Minä aloin ajatella kans tuota. Mutta jokin minua nyt vaivaa kuitenkin, koska jos miehen kokee niin uskomattoman turvalliseksi, niin silloinhan avioitumisella ei pitäisi olla ihan niin tulenpalava kiire kuin mistä herra Aloittaja puhuu? Eli sen takia tuli ensimmäisenä mieleen sellainen varmistaminen, ettei vaan kukaan toinen ehdi viemään tuota "kultakimpaletta" nokan edestä?
Voit olla oikeilla jäljillä. Olemukseni saattaa viestiä tuollaista. Mutta ensivaikutelmaan ei pitäisi luottaa, sillä useat faktat itse asiassa kertovat muusta, mutta hämmästyksekseni kukaan ei ole antanut niitten häiritä. Kuten kerroin, olen ollut kahdesti naimisissa mutta en ole kummankaan kanssa enää, sillä jokin meni pieleen ja mielestäni juuri se, että vaimojeni odotukset eivät toteutuneet. Vaikka kuvauksesi onnellisesta arjesta tuntuu kauniilta, se ei ole sitä mitä minä kuitenkaan kykenisin tarjoamaan eikä edes sitä minä elämältä toivoisin. Toivoisin että minussa nähtäisiin jotain muuta - vaikka kielteisempää mutta silti totuudenmukaisempaa kuin turvallisuutta ja tasaista elämää.
Lukaisepa tuo, mitä kirjoitin hetki sitten toiseen vastaukseeni. Jatkaisin sitä niin, että mahdollisesti minussa silti nähdään jotain "epäilyttävää", jonka takia naiset haluavat varmistaa, etten karkaisi ennen aikojani. Toisin sanoen he pelkäävät pahinta, mutta toivovat parasta, ja sen parhaan he uskovat toteutuvan kunhan vain saavat minut naimisiin. Olisiko sitten myös mahdollista, että minussa on jokin kiehtova ristiriita, joka vetää puoleensa?
Naiset kyllä huomaavat heti tietynlaiset miehet, joiden kanssa haaveilee seksistä, rakkaudesta ja suurperheestä. Sellaisen kanssa haluaisi mennä naimisiin.
Vääränlaistenkin miesten kanssa voi mennä naimisiin, tehdä lapsia, harrastaa seksiä ja muuta perhe-elämään kuuluvaa. Tunne puuttuu. Mutta elämää sekin. Silloin otetaan huomioon miehen ulkonäkö ja varallisuus eli mennään vaan rahasta naimisiin.
Jos naiset ovat etsineet Sitä Oikeaa, ikää alkaa tulla eikä perhettä vielä ole perustettu.. Ehkäpä herra ap:ssä on naisten mielestä isäainesta? Ja vauvakuume painaa päälle? Mutta tuskinpa tuokaan selittää näitä pikakosintoja / avioliittovihjailuja.
Vihjailetko että olisit nyt juuri sellainen miehiin pettyneiden naisten kaipaama "renttu", jonka ei ole tarkoituskaan olla sitä, mitä nämä naiset ovat alunperin miehistä odottaneet?? Älä säikähdä tuoa nimitystä, siinä ei ole sinänsä mitään negatiivista, mutta se ehkä parhaiten kuvastaa henkilöä... :) Minusta alkaa tuntua että minäkin tykkäisin sinusta, jos seuraasi eksyisin - olet varmasti ihana! ;)
Kyllä noinkin on käynyt. Ainakin yhdessä tapauksessa se oli ilmiselvästi painavin peruste pitää kiirettä. Arvoitus on vain se, missä se isäaines minussa on näkyvinään.
Näin se taitaa siis mennä: sinäkin pidät minua jo ihanana, vaikkei tässä ole kuin muutama viesti vaihdettu. Se mitä varsinaisesti tarkoitin, ei ole ehkä ihan renttua tarkoittavaa vaan sitä, että minulla on aina ollut niin paljon kaikenlaisia kodin ulkopuolisia aktiviteetteja, että hämmästyttää, miten joku voisi olettaa nimenomaan minusta kehittyvän joskus esimerkillinen koti-isä.
No mutta katsos kun me (jotkut) naisethan kuvitellaan olevamme itse niin ihania, että kun me löydetään tuollainen potentiaalinen tapaus kuin sinä, niin meidän yhdistymisestämmehän syntyisi varmasti ties mitä taikaa, jota universumi ei ole vielä nähnytkään... ;) Siellä sinä vaan touhuilet kaikkea, ja sinua seuraillaan... ;D
mielessä, että avioliitto kuuluisi naisen arvoihin? Pitääkö kaikesta etsiä negatiivisia taka-ajatuksia?
Hohhoijaa! Vastataan nyt sinullekin, vaikka kannattaneeko tuo. Voihan se avioliitto hyvinkin naisen arvoihin kuulua, mutta onko sen arvo niin suuri, että he suunnittelevat avioitumista kaikkien puolituttujen kanssa? Siitähän oli kyse, että minun kohdallani se on tuntunut olevan lähes ensimmäinen ajatus. Kysyin nimenomaan sitä, mikä heidät on saattanut pistää valitsemaan juuri minut.
Ei uskoakseni naisilla yleensä ole mitään jaottelua että tiettyjen kanssa pidetään hauskaa ja tietyt on aviomiesmatskua. Naiselle sama asia, ainakin minulle. Tosin en naimisiin ole juurikaan kaipailemassa että en tiedä lasketaanko minua.