Anopin olen tavannut kerran eikä se edes katsonut minuun päinkään. Appi ei puhu minulle mitään vaikka olen muutaman kerran siellä ollutkin, kahvit sentäs keittää. Olen seurustellut mieheni kanssa kaksi vuotta. Kuulemma ihan tavallista heillä tällänen käytös.. En tajua miten voi ihmiset olla noin epäkohteliaita. Outoa porukkaa, ei voi muuta sanoa. Mitä olette mieltä?
Täysin outoja
jumit
61169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olet siis seurustellut pari vuotta. Oletko nyt sitten naimisissa vai edelleenkö seurustelet? Nimittäin eiväthän he ole anoppi ja appi sinulle silloin vielä.
siis ollaan seurusteltu kaks vuotta asuin mieheni luona kesän ajan (melkein puoli vuotta). Nyt asutaan erillään opiskeluni takia ja suunnitelmissa olisi että mies muuttaisi luokseni vuoden vaihteen jälkeen. Eikä tässä enää mitään teinejä olla 26 ja 28. Turha edes haaveilla normaaleista häistä kun miehen vanhemmat tuskin tulis ees paikalle. Outoja, ei voi muuta sanoa. Meidän perhetaustat on niin erilaiset et en tiedä onnistuuuko juttumme ollenkaan, ts. haluanko sen onnistuvan.
outoa. Huomaa että sinun on aikas vaikea hyväksyä, että ihmisiä on niin erilaisia. Me olemme vanhempina siinä vaiheessa, että pojat alka tuoda tyttöjä kotiin. (Ei vielä varsinaista anoppi ja appi vaihetta). Mieheni on luonteeltaan juuri sitä sorttia, ettei oikeastaan puhu mitään. Hän on yksinkertaisesti aina ollut ujo ja erittäin harvasanainen. Jotkut kertovat jopa luulleensa, että hänellä ei ole kaikki ihan kohdallaan, koska vastauksen tulo kestää niin kauan. Mutta se nyt vain on luonteen laatu.
ongelmahan ei ole sinun vaan jonkun muun, jos sen haluaa tehdä ongelmaksi. Ole sinä siellä käydessä oma itsesi ja juttele mitä juttelet. Jollet saa vastausta,niin älä sinäkään puhu mitään.
tieltä eksy.Sanoo vanha sanonta. Kysy suoraan,että miksi minulle ei puhuta.Eikö minusta tykätä/hyväksytä tms. Silloin on pakko vastata.Ja sen jälkeen tyytyä tilanteeseen.
Outoa muttei taida olla kovinkaan harvinaista, valitettavasti.
Minun appivanhempani eivät puhuneet toiselle miniälle (meitä on kaksi miniää) MITÄÄN KAHTEEN VUOTEEN! Aina puhuivat vain pojan kautta eli kysyivät pojaltansa, että "ottaakohan se Liisa (nimi muutettu) kahvia vai teetä" vaikka tämä Liisa seisoi ihan vieressä! Lissu oli jo niin nujertunut haukkumisestaan, mitä anoppi oli Lissun kuullen muille latonut, ettei uskaltanut ja kyennyt järkytykseltään sanomaan mitään vastaan. Aina vasta jälkeenpäin Lissulle tuli mieleen mitä olisi voinut sanoa niissä tilanteissa, mutta myöhäistähän se silloin jo oli. Kun sitten menivät kihloihin sen kahden vuoden jälkeen niin alkoivat apet jo puhumaan, mutta tosi ilkeään sävyyn. Esim. anoppi laukoi tällaista Lissulle, että "ensin me sua vähän kateltiin et mikä sä oikeen oot mut kai se Risto (nimi muutettu) jotain sussa näki kun kerran sun kanssa naimisiinkin meni".
Ehkä sitten hyvä vaan etteivät sano mitään jos se puhuminen muuttuukin sellaiseksi, kun tuon Lissun kanssa?
Ainahan meitä miniöitä syytetään anoppiemme tempauksista, että ollaan vaan herkkänahkaisia, kun ei kaikkea hyväksytä..Itse vielä annan mennä juttuja läpi korvien, mutta jos ilkeilevät lapsillemme niin sitten nousen barrikadeille!
Kyllähän tilanne kummalliselta kuulostaa, mutta enpä usko että tuo ihan tavatonta on. Meillä Suomessa on paljon perheitä, joissa sosiaalinen kanssakäyminen on juuri tuota tasoa. Ei sillä välttämättä mitään pahaa tarkoiteta. Ovatko miehesi vanhemmat työläistaustaisia, syrjäkyliltä kotoisin?
Jos sinä olet ulospäinsuuntautuneempi ja "kaupunkilaisen maailmannaisen" oloinen, he saattavat ihan aidosti ujostella sinua. Pelätä, että pidät heitä jotenkin huonompina. Jos he vaistoavat että sinä tunnet olosi epämukavaksi, he menevät entistä enemmän lukkoon. Eivät välttämättä tarkoita mitään pahaa, heillä ei vain kertakaikkiaan ole sellaista "sosiaalista koodia" tms. jonka mukaan toimisivat sinun seurassasi. Ei tuohon auta muu kuin ystävällisyys ja äärimmäinen kärsivällisyys. Jos nekään.