Lähdin opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle. Lähes kaikki sosiaaliset suhteet katkesivat (jotka olivat muodostuneet jo ihan pikkukloppina). Joitakin uusia muodostui. Nyt 5 vuotta myöhemmin huomaan olevani eristäytynyt kaikesta ihmissuhteisiin liittyvästä. Viimeisetkin uudet ja vanhat ystävyyssuhteet ovat unohtuneet (eivät kuolleet kuitenkaan). En vain ole kuullutkaan useimmista kavereistani pariin vuoteen. Elämäni on ollut vain sitä että päivällä koulu ja illalla yksin kotona.
Tuntuu että tälläinen eristys alkaa jo jättää jälkiään, sillä ihmisten kanssa ystävystyminen tuntuu koko ajan vaikeammalta. Toisaalta iän myötä alkaa ulkoinen itsevarmuus kasvaa, enkä enää ole ihan paskat housussa vaikka joutuisinkin joskus puhumaan ja vieläpä ihmisten edessä. Sitä joudun nykyään paljon tekemäänkin. Joskus alle 18-vuotiaana otin todella raskaasti kaikki esiintymiset ihmisten edessä, punastuin ja hyvä kun äänen sain tulemaan. Mutta nyt saan äänen tulemaan enkä pelkää, mutta se on vain kuori. En tiedä erottaako mua enää muuten vaan epäsosiaalisesta ihmisestä.
Olen ollut kiinnostunut lukuisista naisista, mutta en ole vain koskaan saanut mitään aikaiseksi. Tuskin tulen mitään saamaankaan ellen joudu (eli pääse)tilanteeseen jossa minun (ja sen toisen) on pakko olla keskenään. Näin esim. armeijassakin ystävystyin muutaman ihmisen kanssa, mutta se on tietysti vähän eri asia. En vain pysty kertomaan tunteitani vieraalle ihmiselle, enkä pysty ystävystymään vieraan henkilön kanssa ellen saa "neutraalia" aikaa olla hänen kanssaan.
Miten tästä kuopasta pääsee pois? Olen miettinyt että joutuisin muuttamaan elämäntapojani huomattavasti. Joudun ehkä osallistumaan yöelämään ja ehkä juomaan. En kuitenkaan aio vaihtaa pukeutumistyyliä huomiotaherättävämmäksi (homotyyli), sillä nykyään väljähkö pukeutumiseni kaikissa mustan ja harmaan sävyissä on oivallinen maastoutumiseen baarin nurkkiin. En myöskään aio muutta kampaustani, tai siis sen puutetta. Aamutukka vaan näyttää paremmalta kuin homoliima.
Tämän tositarinan kirjoitti 24-vuotias mies.
Tuntuu että tälläinen eristys alkaa jo jättää jälkiään, sillä ihmisten kanssa ystävystyminen tuntuu koko ajan vaikeammalta. Toisaalta iän myötä alkaa ulkoinen itsevarmuus kasvaa, enkä enää ole ihan paskat housussa vaikka joutuisinkin joskus puhumaan ja vieläpä ihmisten edessä. Sitä joudun nykyään paljon tekemäänkin. Joskus alle 18-vuotiaana otin todella raskaasti kaikki esiintymiset ihmisten edessä, punastuin ja hyvä kun äänen sain tulemaan. Mutta nyt saan äänen tulemaan enkä pelkää, mutta se on vain kuori. En tiedä erottaako mua enää muuten vaan epäsosiaalisesta ihmisestä.
Olen ollut kiinnostunut lukuisista naisista, mutta en ole vain koskaan saanut mitään aikaiseksi. Tuskin tulen mitään saamaankaan ellen joudu (eli pääse)tilanteeseen jossa minun (ja sen toisen) on pakko olla keskenään. Näin esim. armeijassakin ystävystyin muutaman ihmisen kanssa, mutta se on tietysti vähän eri asia. En vain pysty kertomaan tunteitani vieraalle ihmiselle, enkä pysty ystävystymään vieraan henkilön kanssa ellen saa "neutraalia" aikaa olla hänen kanssaan.
Miten tästä kuopasta pääsee pois? Olen miettinyt että joutuisin muuttamaan elämäntapojani huomattavasti. Joudun ehkä osallistumaan yöelämään ja ehkä juomaan. En kuitenkaan aio vaihtaa pukeutumistyyliä huomiotaherättävämmäksi (homotyyli), sillä nykyään väljähkö pukeutumiseni kaikissa mustan ja harmaan sävyissä on oivallinen maastoutumiseen baarin nurkkiin. En myöskään aio muutta kampaustani, tai siis sen puutetta. Aamutukka vaan näyttää paremmalta kuin homoliima.
Tämän tositarinan kirjoitti 24-vuotias mies.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitä baarin metsästysbileiden takia joutuisi muuttamaan, ihan pikku näpertelyä......
Mutta mutta...kun se nainen on alttarilla sanonut sen kliseisen tahtomisensa, niin sen jälkeen se vasta tahtookin.
Ensin omakotitalo ja velkaa 400 000 erkkiä
sitten pari kolme lasta
sitten miehelle esiliina päälle ja se tarkoittaa kotitöiden tekemistä tauotta, vain työssä voi esimiehen takana huohottaessa mahdollisesti "rentoutua".
Lapset on hoidettava öisin, ei nykynainen jaksa.
Jos olet hiljainen ja ns.tylsä naisen mielestä, joudat vaihtoon.
Jos haluat katsoa jalkapallomatsin ja juoda pullollisen kaljaa, joudat laiskana luuserina jorpakkoon.
No, jos jonkun naisen kanssa ns. etenee, niin muista ensimmäinen asia, jos sinulla on omaisuutta, siis
avioehto
toinen on ikävämpi asia, nainen vie lapset ja sinusta tulee viikonloppupelle eli kaksi kertaa kuussa saat järjestää lapsillesi jotain hauskaa, jos he ylipäätään enää sinut tunnistavat.
Jos sinulla on hyvä suhde äitiisi, niin uhohda se, että olet syntynytkään. Atlantti on liian pieni lampi arvon prinsessasyndroomaiselle miniälle.
Eron tullessa exäsi ottaa jonkun tollon, joka vetelee turpaan sinun omia lapsiasi ja sinä et voi mitään.
Mummu hyväksytään vain naisen puolelta, miehen puolelta ei ole mummua, vaan hirviö.
En itse tajua, mitä positiivista enää nykyaikana, sana jota haluan painottaa, avioliitto tuo miehelle, mielestäni se vie siemenperunatkin.
Mulla on vähän sama tilanne, uudella opiskelupaikkakunnalla en ole tutustunut oikein keneenkään... Tämä on nyt varmaan tosi klisee, mutta ehkä jostain harastuksen parista? Jos naista etsit, niin ehkä jokin sellainen harrastus, joka vetää naisia puoleensa. Olin viime syksynä huovutuskurssilla, eikä siellä ollut yhtään miestä; mehän oltais tapaltu susta! :)
Mitä tulee naisten iskemiseen, niin pitääkö sitä heti alkaa iskemään, eikö voisi ensin vähän tutustua? Siinä sitten näkee senkin, että kiinnostaako toista yhtään; jos seurassa viihtyy niin kiinnostaa edes ystävänä, jos ei sen kummemmin.
Jännä, kun ihan kauheasti ihmisiä on samassa tilanteessa, mutta silti tuntuu, että on ihan yksin... Pitäisi varmaan järkätä joku tapaaminen!
Mutta älä nyt ainakaan katkeroidu, niin kuin tuo toinen vastaaja, katkeroitunutta naisvihaajaa ei halua kukaan!
tiedän tunteen.. ainaki jotenkuten, mä muutin 8 vuotta sitten vanhempien kanssa eri paikkakunnalle maalle, okei oon tykänny asuu täällä mutta on kyllä vahvasti suunnitelmissa kerätä rahaa ja jatkaa opiskeluja vajaa vuoden päästä helsingissä mut,mut kaikki kaveri/ystävyys suhteet on joutunu karille ja vaikka sainkin täältä pari kaveria niin jotenkin ne ihmiset on vaan lähteny mua karkuun. En tykkää hillua baareissa ja kytätä puolitajuttomia ihmisiä ku ite en juo oikeestaan yhtään. Yhden kaverin oon onnistunut säilyttämään opiskeluajoilta mutta muita ei ole. Pidän kyllä ihmisistä ja oon sosiaalinen, pirteä ja iloinen mutta jotenkin tuntuu että ihmiset muutaman tapaamiskerran jälkeen pelästyy jotain ja katoaa lopullisesti mun elämästä...luvataan kyllä että joo pidetään yhteyttä ja soitellaan ja mennään sinne ja mennään tänne mutta yhtäkkiä ei kuulu enää mitään kenestäkään. Oon aina kyllä ollut ikäisiäni henkisesti kypsempi enkä voi sille mitään ehkä oon vaan liikkunu väärissä ympyröissä. Kaipaan ystäviä ympärille joiden kanssa vois tehdä kaikkee ja harrastaa yhdessä asioita mutta mistä semmosia löytää ku tuntuu että kaikki vaan pyörii baareissa eikä oo ketään kenen kanssa jakaa ajatuksia ja mielipiteitä.
t. 19v. nainen
Oletko keskivertoa lyhyempi? Jos olet, niin... Perse.
Pointtina edellisessä viestissä oli notta lyhyellä miehellä on vähemmän auktoriteettia yhteiskunnassa, ja se voi olla hyvinkin alitajuinen syy tunteisiisi, käyttäytymiseesi ja siihen, miten muut käyttäytyvät sinua kohtaan. Paras keino selviytyä on vain lakata välittämästä, valitettavasti.
Heipsan!
Itse olen juuri samassa tilanteessa. En kuitenkaan halua elää tätä elämää toisten kautta. Olen oppinut elämään itsekseni ja tekemään niitä asioita jotka ovat minulle tärkeitä. Vaikka ystävillä olisi muuta menoa silloin kun niitä eniten tarvitsisi, ei kannata jäädä ihmettelemään. Kaikki tavoittelevat omaa etuaan. Ole tyytyväinen siitä, että on muutamia ihmisiä joihin luottaa, ainakin perhe.
Kumppani sitten joskus kävelee vastaan ja jos ei kävele, niin ei sitten kävele. On vain asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Ei se ainakaan etsimällä löydy. Esimerkiksi baari-reissut olen kokenut tarpeettomiksi, koska siellä tapaamani ihmiset ovat olleet epäluotettavia.
Tsemppiä, kyllä elämä vielä kirkastuu!
Keskity nyt vain itseesi ja niihin asioihin joista todella nautit. Niitä varmasti löytyy, kun tarkemmin ajattelet. Älä yritä liikaa, ota ilo irti tästä hetkestä!