Olen yleensä joka asiassa rehellinen, eikä minulla ole yleensäkään tarkoitus olla kenellekään paha, haluan vain hyvää. Olen siis 27v mies. Olen kuitenkin mokannut pahasti.
Erosimme noin 2 vuotta sitten exäni kanssa, seurustelumme kesti 6 vuotta. Exäni muutti pian uuden miehen luo, emme alussa pitäneet minkäänlaista yhteyttä. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua, tuli yhtä ja toista asiaa mm joitain tavaroita oli unohtunut minulle. Emme kuitenkaan olleet enää vihaisia toisillemme. Exälläni tuli uuden miehen kanssa ongelmia ja hän kääntyi minun puoleen, että mitä pitäisi tehdä. Juttelimme puhelimitse ja juteltiin neutraalisti ongelmista yms, ilman haikailuja. Niinpä päätimme olla ystäviä jatkossa, kävimme ehkä kerran kuukaudessa oluella ja juttelemassa kaikenlaista.
Viimein tapasin uuden tyttöystävän, tutustuimme pikku hiljaa toisiimme. Jossain vaiheessa tuli puheeksi aikaisemmat seurustelut. Sanoin että olen eronnut noin 3 kuukautta sitten pitkäaikaisesta suhteesta. Uusi tyttöystävä vähän epäröi miten pystyn näin äkkiä aloittamaan uuden suhteen. Tuona hetkenä ajattelin vain että en missään nimessä halua pilata tätä uutta suhdetta exän takia. Niinpä sanoin että olen päässyt yli kaikesta, enkä pidä enää edes mitään yhteyksiä.
Kaikeksi ihmetykseksi tyttöystäväni sanoi, ettei häntä haittaa jos pitää yhteyksiä exään. Kyllä hänkin tapaa baarissa exäänsä moikata ja kysellä kuulumisia. No, olisin voinut tässä vaiheessa sanoa, että pidän yhteyksiä. Mutta en halunnut muuttaa linjaani, etten olisi heti vaikuttanut sanani syöjältä tai takinkääntäjältä. Yritin tyhmyyksissäni vetää tiettyä linjaa, ehkä pelkäsin niin kovasti uuden suhteen kariutumista, en vain halunnut että mikään voisi pilata uutta suhdetta, ainakaan exä.
Jossain vaiheessa esittelin exäni ystävänäni, enkä kertonut tyttöystävälleni, että hän oli exäni. Sanoin että olemme tunteneet kouluajoilta, ja sattumalta tavattiin jokin aika sitten, ja aloimme käydä silloin tällöin kaljalla. Sovimme exäni kanssa että hän on juonessa mukana, ja esittäytyy vain ystävänäni. Exäni sanoi meille myös että "sovitte hyvin toisillenne, olette söpö pari". Ja hän myös tarkoitti sitä, koska kehui tyttöystävääni minullekin kahden kesken, ja toivotti kaikkea hyvää.
Nyt sitten olemme vajaan 2:n vuoden aikana käyneet kaljalla exäni kanssa, suunnilleen kerran kuussa, välillä hieman harvemmin. Tyttöystäväni monesti melkein pakottaa minut lähtemään kaljalle, koska käyn niin harvoin muuten missään.
Asiassahan ei ole periaatteessa mitään pahaa. Käyn kaljalla ja juttelemassa tytön kanssa, istumme eri puolella pöytää, emme pidä kädestä kiinni, eikä välillämme ole mitään. Ainut paha vain, että tyttöystäväni ei tiedä että kaljakaverini onkin exäni. Emme toki kännejä juo, muutaman oluen maksimissaan. Menemme useimmiten klo 17 kaljalle, ollaan terassilla tms pari tuntia ja lähdemme sitten pois.
Ymmärrämme molemmat tyttöystäväni kanssa, että ei sillä ole niin väliä kaveeraako kumman sukupuolen kanssa. Tyttöystävällänikin on miespuolisia kavereita, joiden kanssa hän ei toki ole niin usein tekemisissä enää. Mutta kävipä hän eräänkin miespuolisen kaverinsa luona suihkussa naisten kympin (juoksutapahtuma) jälkeen, eikä siinä mitään.
Nykyään en ole kuitenkaan asuinpaikasta johtuen enää tekemisissä paljoakaan vanhojen kavereiden kanssa. Joten kaljakaverini Katri (nimi muutettu) on tullut jo niin tutuksi nimeksi tyttöystävälleni. Nykyisin pelkona on että jään asiasta kiinni ennemmin tai myöhemmin, vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunutkaan, niin silti pimitys ja valehtelu on peruste suhteen lopettamiselle. Kun käymme kotonani tai vanhoilla kavereillani, niin aina on todella suuri riski, että tyttöystäväni sanoo jossain asiayhteydessä Katrin nimen, ja siitähän kysymysten meri syntyy, jos vanhempani/kaverini kysyy "oletko vielä Katrin kanssa tekemisissä, mä luulin että teidän suhde loppui silloin kokonaan, no sehän on ihan kiva että pystyy olla exän kanssa tekemisissä". Siinä tilanteessa suu varmasti loksahtaisi auki tyttöystävälläni, ja seuraavaa kysymystä en halua edes arvailla. Pääni olisi varmasti tuossa vaiheessa niin punainen, ettei ajatus enää kulkisi. Nolouden huippu siis. Myös omatuntoni on huomannut valehteluni, ja sydämeeni ihan koskee, kun pitäisi kertoa mutta ei pysty tai tiedä miten.
Olen myös kokeillut kepillä jäätä, ns vähäpätöisillä asioilla. Tyttöystäväni kysyi erään kerran olenko käynyt työpaikan sählyssä, johon hän minua oli patistanut. Sanoin että joo kävin, vaikka en jaksanut tuolloin mennä. Sitten seuraavana päivänä hän kysyi miten sählyssä meni, jolloin sanoin että en jaksanut mennä, mutta en viitsinyt sitä heti kertoa, ettei olisi tullut sanomista. Tästä tyttöystäväni suivaantui ja sanoi että eihän suhun voi yhtään luottaa, edes pikkuasioissa. Perustelin tilannetta riitelyn välttelyllä, mutta tosiasiassa vain testasin hieman.
Tiedän tehneeni virheen, pidän itseäni maailman tyhmimpänä idioottina, ja kadun valehteluani. Mutta teiltä arvon lukijat, toivon edes jotain apua tilanteeseeni. En halua menettää tyttöystävääni, meillä on kaikki niin hyvin, koti, rakkaus, ilo, lämpö, hyvä olo.
Itse näen nämä vaihtoehdot:
1. Kerron heti totuuden, ja paljastan samalla valehdelleeni lähes 2vuotta. Luuranko tulisi pois kaapista, mutta ihanan suhteen idylli särkyisi ja ehkä loppuisi.
2. En kerro, vaan lopetan ystävyyteni exäni kanssa, ja toivon että tyttöystäväni unohtaa hänet. Ehkä tuska jäisi sydämeeni silti, ja samalla luuranko kaappiin.
Kiitos kun jaksoitte lukea, tuomitkaa minut vapaasti, niin teen itsekin. Mutta en ole pohjimmiltani paha ihminen, olen vain mokannut pahasti. Apuja...

Vastaukset 9
Vanhimmat
lyhyet jäljet ja totuus tulee ilmi juuri jonkin lipsahduksen kautta. Voiko valehtelijaan luottaa ? Jos suhteenne on vahva ja terveellä pohjalla muutoin se kestää tuonkaltaisen totuuden ilmitulon kun kerrot sen itse. Ymmärrän että valhe painaa mieltäsi vaikkei kyse ole tuon pahemmasta asiasta älä anna sen mennä pahemmaksi.
Ja onhan hän itse sanonut ettei ystävyys exän kanssa ei haittaa.
koska valhe kuitenkin paljastuu myöhemmin ja hän ei jätä sua jos ymmärtää koska rehellisyys on se tärkein mutta aivan varmasti jättää jos vielä jatkat valehtelua.Mietit asiaa ja sulla on helpompaa kun kerrot totuuden!Se on mahdollista et hän jättää mutta sun täytyy kestää se ja oisit silloin heti kertonut etkä vain jatkanut vakehtelua.Tiedän et kun nyt kerrot hän pettyy suhun ja luottaminen on vaikeaa mutta sitä on turha odottaa et kaikki jatkuisi ennallaan koska niin tuskin käy.Älä jatka valehtelua enää koska kukaan ei tahdo elää valehtelijan kanssa mutta sun täytyy ottaa se riski kävi tuossa miten kävi.Kerro hänelle totuus!
meille kävi myös melkein ihan identtisesti. poikaystäväni ei kertonut minulle mitään että on exänsä kanssa väleissä ja että tapaavat silloin tällöin kahvilla tms. sain asian vahingossa tietää ja ensiksi tietysti epäilin pahinta kun minulle ei oltu kerrottu vaan selän takana tapailtu. suutuin toki ja luottamus kärsi jonkunlaisen kolauksen. edelleen hieman epäilyttää mutta yritän unohtaa. ja tätä tapailua jatkui puolen vuoden verran. en usko että hän olisi kertonut minulle koskaan (tai ainakaan pian) koska sanoi pelkäävänsä että suutun jos hän sanoo suoraan. (huomasin kyllä jälkeenpäin että asia oli painanut häntä ja tavallaan oli helpottunut että sain tietää) pidän sitä pahana asiana että hän ei itse kertonut vaan asia tuli muuta kautta julki. sinuna sanoisin suoraan ennen kuin tyttöystäväsi saa kuulla sen muualta. näin ainakin itse olisin halunnut. jokainen ihminen ja parisuhde on toki erilainen ja siksi ei pitäisi neuvoa ulkopuolisia. tässä vaan yksi kokemus...
tulostaisit tämän mitä nyt kirjoitit ja sanot että olet todella, todella pahoillasi, kun olet valehdellut.
Itse loukkaannun verisesti jos minulle valehdellaan, mutta vielä enemmän jos totuus tulee julki jollaine muulla tavalla.
Itestä varmaan ainaki tuntuis että katkaset välit eksään ja ku pöly on vähän laskeentunut niin kerrot tyttöystävälles. Kerrot sitten totuuden nyt tai myöhemmin, tyttöystäväsi luottamus sinuun kärsii varmasti ison kolauksen.
Ehkä vain pitäisi kertoa totuus, kävi miten kävi. En halua olla valehtelija. Entä kun kerron asian laidan, uskooko tyttöystäväni enää minua missään? Entä uskooko tyttöystäväni tämän paljastuksen jälkeen, että kyse oli todellakin vain kahvittelusta & kaljoittelusta. Vai menettääkö hän luottamuksen niin pahoin, että kuvittelee 2vuotta kestäneen pimityksen johtuneen esim salasuhteesta. Tosin 2-3 tuntia kestävät kaljalla käynnit kerran kuukaudessa ei pitäisi antaa ainakaan aihetta moiseen. Ja itselleni on ollut kunnia-asia, että en ole tehnyt mitään väärää kenenkään kanssa, vaan rakastanut nykyistä tyttöystävääni niin paljon, etten halua minkään pilaavan onneamme.
Oma sulhoni teki aikoinaan aivan samaa -jätti kertomatta jotain, vääristeli tilannetta tms. ihan vain siksi ettei halunnut lisäkysymyksiä tai minun pahastuvan. Asiat joita jätti kertomatta, olivat mitättömän pieniä joista minulla ei olisi tullut mieleenkään suuttua (esim. kaljalla käynti työkaveiden kanssa kun on reissun päällä). Minua ei loukannut niinkään asiat joista hän jätti kertomatta, vaan se että hän teki niin -miksi? Eikö mies luota minuun tarpeeksi että uskoisi minun ottavan asiat asiallisesti niiden oikeissa mittakaavoissa? Eikö luota että minä jään?
Selitä tyttöystävällesi samalla tavoin kuin kirjoitit, syyt siihen että miksi jätit kertomatta entisestäsi. Meilläkin puhuttiin asiat läpi ja vaikka epävarmuus jäi, alkaa luotto pikkuhiljaa taas palata omaan kumppaniini.
Kyllä hän voi aluksi olla hyvinkin epäluuloinen. Luottamus tulee takaisin ajan kanssa. Meillä mies kaveerasi vuosia exän kanssa (tiesin kyllä että on ex) ja mies on aina sanonut, ettei heillä edes suhteen aikana ollut sellaisia välejä kuin naisella ja miehellä olisi pitänyt olla. Kerran kuitenkin sain vahingossa tietää, että ex on koko tämän ajan ollut valmiina suhteeseen ja uuteen yritykseen mieheni kanssa. Mies ei uskaltanut kertoa minulle, koska pelkäsi että sitten kiellän häntä tapaamasta exää silloin tällöin. Pahempaa hallaa teki tuo, että salasi asian! Kuvottaa ajatella näin jälkikäteen, miten ex on pistänyt itseään tyrkylle mieheni edessä. Mieheeni luotan nykyään (pakko luottaa), mutta tähän naiseen en.
Että malttia, kerro todellakin, mutta älä oleta, että tyttösi suhtautuisi asiaan pian taas normaalisti. Parempi kuitenkin kertoa kuin salata. Anna hänen vaikka lukea nämä keskustelut kertomisen jälkeen...ehkä sitten uskoo enemmän vilpittömyyteesi.
Mieti näitä kahta vaihtoehtoa:
1. Tyttöystävälläsi on miespuolinen kaveri jota tämä on tapaillut silloin tällöin kahden vuoden ajan ja tämä on sinulle ollut ok. Exäänsä hän ei pidä yhteyttä vaikka aikoinaan sanoitkin että sekin olisi ihan ok.
Olette tyttöystäsi kavereilla viettämässä iltaa ja kun mainitset että tyttöystäväsi käy sen kaverinsa ***** kanssa välillä kahvilla, kavereiden naama venähtää pitkäksi ja joku mainitsee että vieläkö sä tapailetkin sitä exääsi?
Mahtaisiko tuo tieto tuntua hyvältä? Ymmärtäisitkö miksi tyttösi on sitä salaillut JA haluaisitko kuulla asian todellisen laidan "vahingossa möläytettynä" tyttöystäväsi hämmentyneiden /totuuden tietävien kavereiden ympäröimänä? Pistäisikö se sinut noloon ja kusetettuun asemaan kaikkien edessä?
Auttaisiko siinä vaiheessa että tyttösi puolustelisi itseään tyyliin "en mä tarkoittanut ja meillä ei todellakaan ole mitään sellaista, tää valhe vaan paisui jotenkin"...?
2. Tyttöystäväsi pyytäisi sinua kodin rauhassa tms. istumaan alas ja selittäisi typerän valheensa ja miksi alunperin teki niin ja miksi sitä jatkoi. Pyytäisi anteeksi ja kertoisi että haluaa sinun tietävän totuuden. Samalla saisit käsitellä asiaa hänen kanssaan kahden etkä puolituntemattoman yleisön edessä. Tyttöystäväsi olisi valehdellut sinulle (mutta harmittomasta syystä, tyhmyyden piikkiin) mutta haluaa vältää julkisen nolaamisesi joka asiasta auttamattomasti seuraisi jos salailu jatkuisi ja vahingossa paljastuisi.
Uskoisin että tavalla 2 suhteen jatkuminen on huomattavasti todennäköisempää. Julkisesta nolaamisesta kaiken valehtelun lisäksi on nimittäin vaikea päästä yli. Tunne siitä, että kumppanin kaveritkin ovat paremmin selvillä suhteenne todellisuudesta kuin sinä itse ei ole mukava. Itse ainakin ajattelisin että miksei kumppani voinut kunnioittaa ja säästää minua tältä kertomalla itse etukäteen? Noinko vähän se välittää?
Kumpi on se tapa jolla itse haluaisit saada tietää? Tee päätöksesi sen mukaan.