Ihannenaisesta siis on kyse. Pitääkö olla meikkiä paljon, sopivasti vai pelkkä luonnonkauneusko riittää?
Meikkiä vai
luonnonkaunis
91228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toki voi meikata, mutta ei kovin raskaasti. Pitäisi kyllä pysyä itsensä näköisenä, se varmaan parantaa sitä viehätysvoimaakin. On loppujen lopuksi aika vaikea laittautua aivan erilaiseksi, esim. vaalentaa tummaverinen blondiksi. Joudut kuitenkin paljastamaan itsesi myös meikkaamattomana (ja värjäämättömänä). Ihannenainen on tietysti luomukaunis meikkaamatomanakin.
Veikkaisinpa, että kovin värjättu ja laitettu olemus voi tuottaa aikamoisen pettymyksen, kun selviää lopulta, että mikään ei ole aitoa. Kyllä sellaisen läpeensä värjätun muovinuken tunnistaa viimeistään lähemmässä suhteessa.
on se paras. Jotkut harvinaiset yksilöt on älyttömän kauniita myös ilman mitään, mutta suurin osa naisista kuitenkin tarvitsee vähän ehostusta. Loppujen lopuksia jos oikeaan parisuhteeseen eksyy, siinä vaiheessa ei ole enää väliä, miten väritön oikeasti on, se sisäinen kauneus ratkaisee, mut onhan se miehestä varmasti kivaa jos oma nainen laittautuu kauniiksi jos lähdetään ulos yhdessä :)
Ei ainakaan paljon. Se ei ole kaunista eikä luonnollisen näköistä. Pitäs meikata niin, että ei ensimmäisenä kiinnitä huomiota meikkiin. Jos kiinnittää, silloin sitä on liikaa! Eli meikin ei pidä olla liian huomiota herättävä vaan luonnollinen. Ilman meikkiäkin voi olla, mutta jotkut naiset ovat vähän värittömiä, jos ei ole edes ripsiväriä. Mutta joskus kuitenkin pitää olla ilman meikkiä? On ihan positiivista, jos nainen on kaunis ilman meikkiäkin.
Hyvin sanottu. Täysin samaa mieltä. Liiallisesta määrästä meikkiä tulee jotenkin ...halpa tunne.
sanoo että ei meikkiä, niin lopetatko sä meikkaamasta? Etkö osaa itse ajatella että sopivasti, sillai että omaan naamasi sopii ? vai kysytkö kaikessa muiden mielipidettä. Katsos kun ihmisä on erilaisia.
Liika on aina liikaa jopa pakkelin määrässä, mutta olen mä luonnon kauniitakin nähnyt.
Ainut mitä mä todella inhoan naisten kauneudenhoidossa on ne piirretyt kulmat eli sellaset epämääräset ja luonnottomat viivat aitojen kulmakarvojen tilalla, hyi saat...!
Tykkään kyllä meikistä - myös sellasesta tosi vahvasta. Siinä on jotain huorahtavan kiihottavaa ja vetoavaa.
Myös se kevyt luonnollinen ehostus käy laatuun. Nainen on ehkä kauneimmillaan näin, mutta ei silti ole vetoavin tapa.
Ja sitten ihan luonnonkaunis on myös kiva. Nainen on tosi hellyttävä varsinkin aamulla, kun sen silmät ei edes aukea kunnolla ja tukka on solmulla. Se sulattaa sydämen.
Tuohan ei tarkoita, että ei mitään väliä. Se tarkoittaa, että kaikki on tosi ok.
Niin, jotkut onnekkaat naiset ovat luonnostaan kauniita eivätkä tarvitse meikkiä juurikaan ollenkaan näyttääkseen kauniilta. Mutta, on myös sellaisia kuten minä, jotka tarvitsevat hieman meikkiä tuodakseen parhaat puolensa paremmin esille. Itselläni on vaaleat ripset ja kulmakarvat, enkä mielestäni näytä oikeastaan miltään ilman meikkiä. En siis tarkoita että tämä pätisi kaikkien kohdalla, joilla sattuu olemaan vaaleat ripset ja kulmakarvat, vaan puhun siis omasta puolestani. Eli itse käytän siis perusmeikkinä kulmaväriä, ripsiväriä sekä kevyttä meikkivoidetta. Joskus myös vähän kajal-rajausta sekä pastellisävyisiä luomivärejä silloin kun huvittaa laittautua enemmän. Silmämeikki tuo silmieni muodon ja värin paremmin esille, sillä ilman meikkiä ne ovat vain "muodottomat pyörylät". Kulmien ehostaminen tehostaa katsetta, ja kevyt meikkivoide peittää hieman, mutta iho kuultaa silti läpi. Eli luonnolliseen meikkiin itse pyrin, en tykkää pakkelimaisesta sotamaalauksesta. Niin ja selvennettäköön, että minä meikkaan ITSEÄNI varten. Meikattuna on paljon mukavampi vilkaista peiliinkin.
Tietenkin toivon, että kun olen itse tyytyväinen ulkonäkööni, että se miellyttäisi samalla myös miehiä. :)
itse olen vaaleatukkainen ja -ihoinen, on myös tod. vaaleat kulmakarvat ja ripset, nyt oon kuitenkin alkanut kestovärjätä niitä itse ja tykännyt tosi paljon tuloksesta, nyt näkyy kulmat ja ripset ilman meikkiäkin, eikä sitä meikkiä menee niin paljon, suosittelen :) On se ripsien värjääminen ainakin aika rasittavaa hommaa, mutta tulos kestää ainakin kuukauden, eli ei kauhean usein joudu toistaa käsittelyä.