Sinä tiedät tämän kappaleen, kerro mulle.

Näin olen todennut. Ja tässä vähän haastetta. Eli tietääkö kukaan sellaista musiikkikappaletta, joka alkaa samalla lailla laivan torvien törähdyksiin (tai mihin lie) kuten pelimies kappaleessa.

Tässä kappaleessa laulaan nainen. Luultavasti musta, jolla on tumma ja vähän möreä ääni. Torventörähdysten jälkeen tämä laulaja sanoo jotain my my tai oh my tai jtk sinne päin. Sen jälkeen lähtee leso biitti soimaan.

En ole kuullut kappaleesta kuin alun ja olen kolunnut youtubin ja googlannut, mutta se ei riitä.
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ole hyvä ja otsikoi jatkossa viestisi paremmin. Otsikosta muiden palstan käyttäjien pitäisi nähdä, mitä kappaletta etsit eli mitä viestisi koskee. "Sinä tiedät tämän kappaleen, kerro mulle" ei liity millään tavalla esimerkiksi kappaleen sanoitukseen (tai ainakin oletan, ettei siinä laulettu noin), joten se on otsikkona täysin toimimaton ja turha.

Otsikkoon neuvotaan jo palstan etusivulla laittamaan jokin kappaleen tunnistamista helpottava kuvaus. Pidäthän tämän mielessä seuraavan kerran.

Äänestä
  • niuho

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoo? kirjoitti:

Näin olen todennut. Ja tässä vähän haastetta. Eli tietääkö kukaan sellaista musiikkikappaletta, joka alkaa samalla lailla laivan torvien törähdyksiin (tai mihin lie) kuten pelimies kappaleessa.

Tässä kappaleessa laulaan nainen. Luultavasti musta, jolla on tumma ja vähän möreä ääni. Torventörähdysten jälkeen tämä laulaja sanoo jotain my my tai oh my tai jtk sinne päin. Sen jälkeen lähtee leso biitti soimaan.

En ole kuullut kappaleesta kuin alun ja olen kolunnut youtubin ja googlannut, mutta se ei riitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu