Olin tossa joku aika sitte henk.koht. avustajana tällaselle aivohalvauspotilaalle(nainen) ja tottakai
kun sitten lopetin hommat omasta pyynnöstäni, niin pyysin myös kunnon työtodistusta (missä on kunnon arvioinnit ja työnkuvaus). Odottelin jonkun aikaa ja mitään kunnollista ei kuulunut. Viimeisenä työpäivänäni postiluukustani oli sitten ilmestynyt vain suppeassa muodossa oleva t.todistus(jonka senkin oli laatinut ja allekirjoittanut kyseisen perheen kirjanpitäjä, eli ei siis avustettava itse tai edes hänen miehensä joka on tietääkseni hänen lähiomainen), vaikka olinkin nimenomaisesti pyytänyt toisenlaista. Noh, soitin sitten työvoimatoimistoon ja kyselin heiltä että mitä nyt teen koska haluan laajemman/tarkemman todistuksen. He sitten neuvoivat minua soittamaan työsuojelupiiriin ja niin tein. Työsuojelupiirissä olivat samaa mieltä kanssani että minulla on oikeus saada toisenlainen todistus kun kerran olen sitä pyytänyt, joten päädyttiin siihen, että he sieltä t.s.piiristä ottavat kirjeitse yhteyttä tämän avustettavan henkilön aviomieheen ja käskevät heidän kirjoittaa minulle haluamani kunnon työtodistus. Noh, tästäkös tämä mies hermostui. Häneltä tuli vihaisen sävyisiä tekstiviestejä, joissa hän antoi minun ymmärtää etten voi missään nimessä saada haluamaani työtodistusta, en hänen kirjoittamanaan (koska hän ei ole työnantaja, vaan hänen vaimonsa) tai hänen vaimon kirjoittamana (koska on halvaantunut) tai edes heidän kirjanpitäjän kirjoittamana (koska hän ei ole ollut paikalla näkemässä miten olen sen naisen kanssa pärjännyt). Tottakai olen koko ajan tiennyt ettei potilas itse voi kirjoittaa kun ei osaa tai hassultahan sekin kuulostaa jos kirjanpitäjä, joka ei ole ollut paikalla, sen kirjoittaa. Mutta ihmettelin vaan, että minkä lain mukaan tilanteessani ei muka kukaan pystyisi kirjoittamaan minulle sitä helvetin paperia. Vastaus: sellaista lakia kun ei ole olemassa.
Minäpä sitten taas olin yhteydessä työsuojelupiiriin ja he olivat yhteydessä taas tuon potilaan aviomieheen ja heidän kirjanpitäjäänsä, ja niin kävi kuin kävikin (ihme ja kumma kyllä) että kyseinen k.pitäjä teki minulle kunnollisemman työtodistuksen.
Mutta...niin..taas on mutta matkassa.. Kun en ole tyytyväinen siihen. Minua häiritsevä kohta on se, jossa työtaitoni arvioidaan välttäväksi. Välttävähän vastaa kouluarvosanana kuutosta.
Ihmettelen suuresti mistä helvetistä he tuollaisen ovat keksineet, koska pärjäsin aina todella hyvin kyseisen naisen kanssa, ottaen huomioon sen että hän oli erittäin hankala persoona, eli ei mikään helppo tapaus. Aina tein kaiken mitä hän pyysi ja niin hyvin kuin mahdollista. Kysyin naiselta itseltäänkin muutamaan otteeseen että miten olen hänen mielestään pärjännyt, ja hänen vastauksensa oli aina että hyvin. Tietyistä hommista sain myös erikseen kehuja.
Että kyllä nyt ottaa päähän. Minusta tuntuu että naisen aviomies itse on sanonut kirjanpitäjälle että kirjoittaa siihen tiettyyn kohtaan että välttävä. Mies on varmasti vieläkin katkera siitä kun otin yhteyttä työsuojelupiiriin enkä tyytynyt sellaiseen perus suppeaan työtodistukseen toisin kuin heidän aiemmat työntekijänsä.
Että ottaa päähän tuommoinen. Pitää ihmisten tehdä kaikki niin vaikeaksi.
Pitää kai nostaa kanne tästä hommasta ja alkaa vaatia vahingonkorvausta...mutta kun sekään ei nyt ole ihan niin simppeliä kylläkään...
Katsellaan nyt...
Ja nyt jos joku meinaa alkaa mussuttamaan minulle että olisin itse toiminut persiilleen, niin minun sopii kertoa hänelle jo etukäteen, että pää kiinni ja sopii kysyä minulta jos joku kohta kertomastani on epäselvyyden peitossa. Kiitos.
Hyvää syksyä vaan kaikille, paitsi inhottaville työnantajille!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tehtyä on huono muuttaa. Itse olisin ottanut alunperinkin normaalin suppean työtodistuksen ja hoidettava perheineen olisi voinut halutessaan kirjoittaa suosituskirjeen. Suosituksia voi sitten käyttää tarpeen mukaan, joskushan voi pelkkä todistus olla sopivampi.
Mielestäni voisit pyytää vielä uuden todistuksen, jossa työtehtävät on kuvattu tarkemmin kuin ensimmäisessä, mutta arviointeja ei esitetä. Mielestäni tuollaiset arvioinnit työtodistuksessa ovat vähän vanhanaikaisia.
Parhaiten asia voisi edetä niin että kirjoittaisit itse työtodistuksen, ikäänkuin malliksi. Entinne työnantajasi saa siitä kuvan mitä sinä haluat todistukseesi. Hän voi sen sitten allekirjoittaa sellaisenaan tai muuttaa haluamallaan tavalla. Se, että kirjoittaa oman työtodistuksensa tekstin itse, ei ole mitenkään harvinaista pienillä työpaikoilla.
Juu kiitos kommentistasi! Fiksua tekstiähän sinä kirjoitat! Pitääpä harkita jaksanko enää vääntää niitten ihmisten kanssa tästä asiasta. Ajattelin, että sitä kunnollisempaa t.todistusta, en ainakaan näytä missään paikassa, koska siinä on se yksi kohta niin persiilleen että. Eli mulla on kyllä onneksi vielä tosiaan tallessa se suppeampi todistus, joten sitä sitte varmaan jatkossa esittelen kuitenkin.