Pysytäänköhän täällä

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua Metsäperästä nelosen Talent sivuilla. Keskustelu hänestä käy todella kuumana:Joka toinen sanoo pitäneensä Metsäperän äänestä ja kannustaa kaveria, joka toinen kertoo olevansa alan ammattilainen, oopperassa kävijä tai muuten vain klassisen musiikin täysoppinut ja haukkuu Metsäperän, ulkomuotoa myöten ja järkyttävin sanankääntein. Kysymys onkin: Mikä hänessä teissä oopperaa/klassista musiikkia harrastavissa herättää 'pedon' esiin? Kielenkäyttö on mennyt välillä aika törkeäksikin, tuntuu että nimimerkin turvin voidaan suoltaa ihan mitä vai hlökohtaisuuksiinkin menevää, ja en voi ymmärtää miksi ihmiset menevät asiattomuuksiin tässä keskustelussa?! Kysynkin, ja pyydän rehellistä vastausta: Ovatko klassisen musiikin ystävät niin ahdasmielisiä että eivät suvaitse alallaan aloittelevia? Tässähän on kyse vuoden pari harjoitelleesta kaverista ja vertauskuvat vedetään jopa Pavarottiin saakka painottaakseen hänen huonouttaan! Hyvänen aika..Kuka pystyy parin vuoden harjoittelulla Pavarotin tasoon?? En usko että edes Metsäperä itse sellaista kuvittelee! Eivätkö klassisen musiikin harrastajat kannusta toisiaan vai kyräilläänkö vain ja etsitään toisten puutteita jotta voidaan itse päteä? Eikö klassisen musiikin ammattilaiset osaa antaa rakentavaa palautetta positiiviseen sävyyn? En sellaiseen ole tuossa keskustelussa ainakaan törmännyt, ja jopa tällä palstalla tuossa alempana sävy tähän asiaan liittyen oli jotain muuta kuin rakentavaa. Onko se paha asia jos 'tavis' kansa joka ei klassisen musiikin lainopeista ymmärrä pitääkin Metsäperän äänestä sellaisenaan kuin se on, tuntuuko se siltä että se vie pohjan joltain minkä vuoksi mahdollisesti ehkä itse olette vuosia uurastaneet(opillisesti täydellinen ääni)? Sillä mielessä pitää pitää myös se että eihän tämä Metsäperä ole nyt kaiketi kansallisoopperaan pyrkimässäkään, ainoastaan ehkä hakemassa voittorahoista apua lauluopintoihinsa jotka sanoo vastikään aloittaneensa! Ja senhän jokainen olisi voinut halutessaan tehdä jos se asia hiertää! Miksi siis tämä tyrmäys ammattilaisilta (toki ymmärrän että ammattilaiseksi voi itseään tituleerata nimimerkin turvin kuka vain)??
7659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ystävä hyvä :) nyt on niin että minä haluaisin kuulla vaikkapa noin 10 vuotta opiskelleen konservatorio/siban tenorin joka laulaa minulle nessun dorman! kyseessähän on vaikea aaria missä ylä sävel käy melkein korkeassa C:ssä!

Äänestä

Hmm. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että esityksessä oli suuria puutteita tuohon kappaleeseen. Ennen kaikkea teknisesti, jota klassisessa musiikissa yksinkertaisesti vaaditaan. Äänimateriaali oli kiva ja varmasti kehityskelpoinen, mutta nykyisellään selvästi aloittelija. Kyse on vaan siitä, ettei ehkä pitäisi hypätä liian isoihin saappaisiin tuossa vaiheessa tai saa kuraa niskaansa. Joku toinen biisi olisi varmasti nostanut hänen tämänhetkisen tasonsa edullisemmin esiin. Kappale, joka on kaikkien tuntema ja maailman parhaiden tenoreiden usein esittämä, antaa liikaa vertailukohtaa ja vaikuttaa siten, ettei aloittelija saa biisiä kuulostamaan tarpeeksi hyvältä. Kontrasti kuulijan korvassa on liian iso.

Eniten häiritsi vibra. Tuli vähän täriseväinen olo itselle sitä kuunnellessa ja eihän sellainen klassisessa biisissä vetele.

Klassisen musiikin parissa ollaan kriittisiä, todellakin. Varsinainen lynkkausjoukkojen kokoontuma toisinaan. Mutta sellaista se on ja joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Ja niin ne ammattilaiset vaan kestää. Ammatissa edetään äänellä ja sillä, mikä on ihmisten mielipide äänestä. Hyvä ääni äänestetään kuulijoiden korvilla.

Klassisen musiikin parissa kannustetaan kyllä, mutta asiaa ei edesauta, jos menee vetämään yhtä maailman kuuluisinta tenoribiisiä vajaalla tekniikalla. Mutta jos etenee tasonsa mukaan, on vastaanotto ja kannustuskin asiallista. (Ainakin asiallisempaa.)
Ja tuollainen kaikenkansan tosi-tv nyt antaa ihan kaikille luvan heittää mitä tahansa sontaa, valitettavasti.

Ammattilaiseksi täällä palstalla tosiaan voi tituleerata itseään kuka tahansa, mutta tekstistä sen huomaa, kenellä on tietoa, kenellä ei. Kannattaa vaan etsiä ne jyvät akanoista. ;)

Äänestä
  • Tällaista kritisointia sanoisin jo asialliseksi. Hyvä ja kiitos!

    Mutta tosiaan, toivon että Metsäperä ei lannistu, jos sattuu joitain palstoja lukemaan, sillä minä en ainakaan koskaan ole vastaavanlaista ääntä kuullut kenelläkään. Itselleni henk. koht. juuri tuo Metsäperän vibra saa kylmät väreet, positiivisessa mielessä, pintaan, eli se varmaan paljolti mieltymyskysymys, ainakin 'tavis kuuntelijalla'. En tiedä millainen se vibra klassisessa laulussa sitten kuuluu olla, vai onko sitä tämän lajin 'oppikirjoissa' edes määritelty? Minun korvaan kuulostaa miellyttävältä jokatapauksessa ja tietysti se riittää minulle.

    Mieleen tulee, että jos klassisen musiikin esittäminen on niin kriittistä, niin voiko tällaisen esittäjä nauttia esiintymisestään lainkaan? Itse en siihen varmasti pystyisi jos tietäisin kriitikkojen istuvan katsomossa korva tarkkana tarttumassa joka pieneen virheeseen.

    Toisaalta taas, ihan kuten joku jossain keskustelussa mainitsi, eikö yleisö ole se kenelle oopperaa, tai muuta musiikkia tehdään ja esitetään, ja jos yleisö pitää näkemästään niin senhän pitäisi riittää? Silloinhan voi sanoa että on ollut onnistunut esitys. Metsäperän esityshän sai kilpailussa suuret suosionosoitukset.

    Olen kuullut(en tiedä varmuudella onko totta) että Bochelli esim. ei yhden kerran jälkeen ole varsinaisessa oopperassa ollut mukana koska kriitikot jyräsivät hänen roolinsa tällöin ja hän ei sitä kestänyt. Silti levyjä on myyty hurjia määriä. Onko siis tärkeämpää se että yleisö pitää vai että alan ammattilaiset, joita on vain murto osa kuuntelijakunnasta, pitävät kuulemastaan..? Vai riippuneeko se sitten vain yksinkertaisesti siitä haluaako laulamisella elättää itsensä vai haluaako itselleen todistettua että voi olla täydellinen tällä alalla..

    Äänestä

  • sinulle! kirjoitti:

    Tällaista kritisointia sanoisin jo asialliseksi. Hyvä ja kiitos!

    Tuli tuosta vibrasta mieleen, että mitähän mieltä olette Tommi Hakalan äänestä? En siis mitenkään tahdo vertailla näitä kahta laulajaa keskenään, en voisikaan, kun en ole tätä Metsäperää kuullut en nähnyt. Mutta kyllä minusta Hakalankin äänessä on (ainakin vähän) sellaista värinää, joka saa minultakin karvat pystyyn, muttei todellakaan ihastuksesta.

    Äänestä

  • sinulle! kirjoitti:

    Tällaista kritisointia sanoisin jo asialliseksi. Hyvä ja kiitos!

    Mutta tosiaan, toivon että Metsäperä ei lannistu, jos sattuu joitain palstoja lukemaan, sillä minä en ainakaan koskaan ole vastaavanlaista ääntä kuullut kenelläkään. Itselleni henk. koht. juuri tuo Metsäperän vibra saa kylmät väreet, positiivisessa mielessä, pintaan, eli se varmaan paljolti mieltymyskysymys, ainakin 'tavis kuuntelijalla'. En tiedä millainen se vibra klassisessa laulussa sitten kuuluu olla, vai onko sitä tämän lajin 'oppikirjoissa' edes määritelty? Minun korvaan kuulostaa miellyttävältä jokatapauksessa ja tietysti se riittää minulle.

    Mieleen tulee, että jos klassisen musiikin esittäminen on niin kriittistä, niin voiko tällaisen esittäjä nauttia esiintymisestään lainkaan? Itse en siihen varmasti pystyisi jos tietäisin kriitikkojen istuvan katsomossa korva tarkkana tarttumassa joka pieneen virheeseen.

    Toisaalta taas, ihan kuten joku jossain keskustelussa mainitsi, eikö yleisö ole se kenelle oopperaa, tai muuta musiikkia tehdään ja esitetään, ja jos yleisö pitää näkemästään niin senhän pitäisi riittää? Silloinhan voi sanoa että on ollut onnistunut esitys. Metsäperän esityshän sai kilpailussa suuret suosionosoitukset.

    Olen kuullut(en tiedä varmuudella onko totta) että Bochelli esim. ei yhden kerran jälkeen ole varsinaisessa oopperassa ollut mukana koska kriitikot jyräsivät hänen roolinsa tällöin ja hän ei sitä kestänyt. Silti levyjä on myyty hurjia määriä. Onko siis tärkeämpää se että yleisö pitää vai että alan ammattilaiset, joita on vain murto osa kuuntelijakunnasta, pitävät kuulemastaan..? Vai riippuneeko se sitten vain yksinkertaisesti siitä haluaako laulamisella elättää itsensä vai haluaako itselleen todistettua että voi olla täydellinen tällä alalla..

    Vibrato on kyllä aika lailla makuasia. Voipi olla, että esiintymään tottumattoneena Metsäperän laaja vibrato johtui myös jännityksestä. Jos on laulua harrastanut vasta kovin vähän aikaa ja tekniikka ei ole vielä ihan varman päälle niin jännitys voi aiheuttaa ääneen ja esitykseen kaikenlaista. Itse en tykkää kuunnella ihan noin laajalla vibratolla varustettua ääntä, koska siinä tuppaa jo tulemaan sellainen epäily, että laulaako tuo nyt puhtaasti vai ei kun vibratoa on terssin verran niin ettei sävelestä ota ihan selvää. Mutta, kuten sanottu, makuasia, ja en osaa sanoa onko Metsäperällä juuri tuollainen vibrato aina äänessään.

    Äänestä

  • sinulle! kirjoitti:

    Tällaista kritisointia sanoisin jo asialliseksi. Hyvä ja kiitos!

    Mutta tosiaan, toivon että Metsäperä ei lannistu, jos sattuu joitain palstoja lukemaan, sillä minä en ainakaan koskaan ole vastaavanlaista ääntä kuullut kenelläkään. Itselleni henk. koht. juuri tuo Metsäperän vibra saa kylmät väreet, positiivisessa mielessä, pintaan, eli se varmaan paljolti mieltymyskysymys, ainakin 'tavis kuuntelijalla'. En tiedä millainen se vibra klassisessa laulussa sitten kuuluu olla, vai onko sitä tämän lajin 'oppikirjoissa' edes määritelty? Minun korvaan kuulostaa miellyttävältä jokatapauksessa ja tietysti se riittää minulle.

    Mieleen tulee, että jos klassisen musiikin esittäminen on niin kriittistä, niin voiko tällaisen esittäjä nauttia esiintymisestään lainkaan? Itse en siihen varmasti pystyisi jos tietäisin kriitikkojen istuvan katsomossa korva tarkkana tarttumassa joka pieneen virheeseen.

    Toisaalta taas, ihan kuten joku jossain keskustelussa mainitsi, eikö yleisö ole se kenelle oopperaa, tai muuta musiikkia tehdään ja esitetään, ja jos yleisö pitää näkemästään niin senhän pitäisi riittää? Silloinhan voi sanoa että on ollut onnistunut esitys. Metsäperän esityshän sai kilpailussa suuret suosionosoitukset.

    Olen kuullut(en tiedä varmuudella onko totta) että Bochelli esim. ei yhden kerran jälkeen ole varsinaisessa oopperassa ollut mukana koska kriitikot jyräsivät hänen roolinsa tällöin ja hän ei sitä kestänyt. Silti levyjä on myyty hurjia määriä. Onko siis tärkeämpää se että yleisö pitää vai että alan ammattilaiset, joita on vain murto osa kuuntelijakunnasta, pitävät kuulemastaan..? Vai riippuneeko se sitten vain yksinkertaisesti siitä haluaako laulamisella elättää itsensä vai haluaako itselleen todistettua että voi olla täydellinen tällä alalla..

    Kyllä ne klassiset laulajat nauttivat esiintymisestään. :) Eivät ehkä aluksi aloittelijoina niin paljon jännityksen vuoksi, kun tekniikka on vielä hakusessa ja joutuu keskittymään hurjan paljon tekniikan tekemiseen (josta kärsii sitten myös tulkinta). Mutta kun tekniikka alkaa olla hallussa, esiitymiskokemusta takana ja pystyy jo keskittymään tulkintaankin, niin kyllä laulaja esiintymisestä nauttii. Hyvinkin paljon. Ei hän muuten sitä tekisi.
    Kriitikkojen läsnäoloon kaiketi tottuu ja oppii vain odottamaan seuraavan päivän lehteä. Sitten joko harmistutaan tai ollaan hyvillään ja jatketaan töitä. Jokainen laulaja prosessoi kritiikkinsä omalla tavallaan.

    Yleisössä istuu niin monenlaista kuulijaa, että kaikkia on mahdotona miellyttää. Näissä asioissa on niin paljon kyse myös mielipiteistä ja mieltymyksistä. Klassinen musiikki vaatii myös hieman kuulijalta perehtymistä asiaan, koska siinä on niin paljon kyseessä myös tekniset asiat.
    Se, joka on perehtynyt asiaan, kuulee selkeästi virheet, eikä näin ollen kykene pitämään hyvänä esitystä, joka on täynnä virheitä. Ne särähtävät korvaan joka kerta kuin räikeät neonvalot silmiin.
    Se taasen, joka ei tiedä tekniikasta mitään ja kuulee laulajan vain fiilispohjalta, saattaa kuulla elämää suuremman esityksen.
    Kumpi sitten on oikeassa? Jaa'a. Kukaan ei ainakaan voi ottaa pois toisen musiikista kokemaa nautintoa, eikä pidäkään ottaa. Mutta todellisuus on, että klassinen laulaja etenee vain, jos hän on hyvä asiaan perehtyneiden ihmisten mielestä. Heidän mielipiteensä kun ratkaisee sen asian. Tavalliset tallaajat eivät ole noukkimassa laulajia talleihinsa ja palkkaamassa heitä töihin.

    Kuulijakunnasta ei sentään vain murto-osa kuule näitä asioita. Maailmassa on monia muun alan ihmisiä, jotka ovat harrastuksekseen perehtyneet klassiseen musiikkiin ja laulajien tekniikkaan. Ei siis voi sanoa, että vain ammattilaiset määrittelisivät kuka on hyvä ja kuka ei. Kyllä yleisössä on paljon tarkkoja korvia muutenkin.

    Tekniikan lisäksi tärkeää klassisessa äänessä on äänen laatu. Onko ääni kaunis hyvästä tekniikasta huolimatta. Joskus valitettavasti ei ole, vaikka tekniikka olisikin hallussa. Tai vääränlainen tekniikka muuttaa äänen, no, ei-niin-kauniiksi.

    Metsäperästä vielä sanoakseni, vibraton lisäksi ongelmana oli alavireisyys lähes läpi koko kappaleen. Sekin on asia, jota ei kuule kuin harjaantunut korva. Ja kun omistaa harjaantuneen korvan, on ala- tai ylävireisyys yksi häiritsevä tekijä, jota ei voi vain sulkea pois. Se kuuluu ja se häiritsee, koko ajan.

    Itsekin olen ollut joskus tietämätön ja omistanut harjaantumattoman korvan. Silloin lähes mikä tahansa kuulosti hyvälle. Muistan sen kyllä. Nykyään kun kuulen jotain sellaista, jota joskus aikoja sitten pidin hyvänä, osaankin kuulla jo ne kaikki puutteet ja virheet. Ja vaikka kuinka yrittäisin löytää takaisin siihen vanhaan kuulemaani, se ei onnistu. Kuulen väärän vibran, väärän vireen, kuulen materiaalin puutteet, tekniset puutteet. Tietämättömänä niistä asioista ei sellaisia voi kuullakaan. Ja minkäs sille sitten mahtaa, että jos ne ei pelitä, niin ne ei pelitä. Homma ei silloin toimi.

    Joskus sitä toivoo, että voisi vielä kytkeä päälle sen harjaantumattoman korvan. Silloin kykenisi paljon avoimemmin nauttimaan musiikkiesityksistä. Kun ei osannut kuulla, koki helpommin nautinnon musiikin kuuntelusta. Mutta niinhän sitä sanotaan, tieto lisää tuskaa.

    Bocellista en tiedä sen enempää tarkemmin kuin, että hän on sokea. Se on valitettavan rajoittava tekijä lavatyöskentelyssä, jossa pitää ohjaajan palloiteltavana pomppia sutjakkaasti paikasta toiseen. Ottaa kontaktia muihin laulajiin ja suorittaa kaikenmaailman systeemejä. Ooppera on laulamisen lisäksi myös näyttelemistä.
    Joten ehkä tätä kuulemaasi urbaanilegendaa enemmän uskoisin siihen, että Bocelli on tehnyt ratkaisunsa käyttää ääntään paremmin hänelle sopivin keinoin.
    Eikä olekaan ollenkaan hullummin ratkaisunsa kanssa pärjännyt.

    Äänestä

  • Zero kirjoitti:

    Kyllä kyllä, yhdyn paljolti tekstiisi. Itsekkin kuulin tässä Metsäperän esityksessäkin parissa kohtaa alavireisyyden, mutta onnekseni olen tätä onnellista kansanosaa että noin, ainakin minulle pienet virheet, eivät vielä kokonaisuutta riko. Totta se tietysti on, että harjoitat mitä ammattia/harrastusta tahansa, alkuaikojen hienoina pitämät asiat menettävät joskus hohtonsa. Kuitenkin pidän, etenkin nyt kuullessani tuon jonkun youtubesta löytämän Metsäperän harjoitteluvideon kuultuani ja nähtyäni että tämä kaveri on varmasti kehityskelpoinen. Tässä tämä linkki ellet jo ole sattunut kuulemaan/näkemään : http://www.youtube.com/watch?v=MKgNm2EoiHk . Taisi jännitys viedä hänen Talent esityksestään aika paljon pohjaa pois..rennon oloinen kaveri ainakin tässä.

    Mutta jokatapauksessa, julmalta ala tuntuu, kovin kriittiseltä ja paikoin jopa suvaitsemattomalta. Ehkäpä 'tavis kansa' kuitenkin tarvitsee lisää tämänkaltaisia 'mattimeikäläisiä' levittämään oopperan hienoja aarioita, sillä kovin jää paljon hienoja teoksia ihmisten kuulemattomiin vuoksi että mikään ei koskaan herätä heitä huomaamaan oopperamusiikin hienoutta. Sitä että ei vaadi korkeakoulutusta taikka kravattia kaulassa pystyäkseen pitämään tämänkaltaisesta musiikista. Musiikki pitää mielestäni tuoda kansan luo, eikä kansaa musiikin luo, ellei sitä sitten haluta pitää vain tietyn piirin omana juttuna. Suurin osa kansasta on silti oopperoiden ulottumattomissa pelkästään maantieteelliset seikat huomioonottaen. Eikä välttämättä mikään heitä saa ostamaan tai lainaamaan kirjastostakaan tämänkaltaista musiikkia ilman että heidät jokin asiaan 'herättää'. Ja mikä sitä paremmin voisi tehdä kun ottaa tämänkaltaiset kisat ja tv ohjelmat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

asiallisena? kirjoitti:

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua Metsäperästä nelosen Talent sivuilla. Keskustelu hänestä käy todella kuumana:Joka toinen sanoo pitäneensä Metsäperän äänestä ja kannustaa kaveria, joka toinen kertoo olevansa alan ammattilainen, oopperassa kävijä tai muuten vain klassisen musiikin täysoppinut ja haukkuu Metsäperän, ulkomuotoa myöten ja järkyttävin sanankääntein. Kysymys onkin: Mikä hänessä teissä oopperaa/klassista musiikkia harrastavissa herättää 'pedon' esiin? Kielenkäyttö on mennyt välillä aika törkeäksikin, tuntuu että nimimerkin turvin voidaan suoltaa ihan mitä vai hlökohtaisuuksiinkin menevää, ja en voi ymmärtää miksi ihmiset menevät asiattomuuksiin tässä keskustelussa?! Kysynkin, ja pyydän rehellistä vastausta: Ovatko klassisen musiikin ystävät niin ahdasmielisiä että eivät suvaitse alallaan aloittelevia? Tässähän on kyse vuoden pari harjoitelleesta kaverista ja vertauskuvat vedetään jopa Pavarottiin saakka painottaakseen hänen huonouttaan! Hyvänen aika..Kuka pystyy parin vuoden harjoittelulla Pavarotin tasoon?? En usko että edes Metsäperä itse sellaista kuvittelee! Eivätkö klassisen musiikin harrastajat kannusta toisiaan vai kyräilläänkö vain ja etsitään toisten puutteita jotta voidaan itse päteä? Eikö klassisen musiikin ammattilaiset osaa antaa rakentavaa palautetta positiiviseen sävyyn? En sellaiseen ole tuossa keskustelussa ainakaan törmännyt, ja jopa tällä palstalla tuossa alempana sävy tähän asiaan liittyen oli jotain muuta kuin rakentavaa. Onko se paha asia jos 'tavis' kansa joka ei klassisen musiikin lainopeista ymmärrä pitääkin Metsäperän äänestä sellaisenaan kuin se on, tuntuuko se siltä että se vie pohjan joltain minkä vuoksi mahdollisesti ehkä itse olette vuosia uurastaneet(opillisesti täydellinen ääni)? Sillä mielessä pitää pitää myös se että eihän tämä Metsäperä ole nyt kaiketi kansallisoopperaan pyrkimässäkään, ainoastaan ehkä hakemassa voittorahoista apua lauluopintoihinsa jotka sanoo vastikään aloittaneensa! Ja senhän jokainen olisi voinut halutessaan tehdä jos se asia hiertää! Miksi siis tämä tyrmäys ammattilaisilta (toki ymmärrän että ammattilaiseksi voi itseään tituleerata nimimerkin turvin kuka vain)??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu