Kävi näin. Minun paras mies puolinen kaveri alkoi seurustella vakituisesti yhden erittäin mukavan näköisen naisen kanssa. Minä itsekkin seurustelin silloisen pitkäaikaisen nais tuttavan kanssa. Olimme paljon tekemisissä keskenään. Monien vaiheitten jälkeen.. jätän kaikki kiermurat pois. Törmäsin vahingossa Katiin kaupungilla. Juttelimme niitä näitä ja päätimme lähteä yhdessä kiertelemään kauppoja. Aika meni mukavasti ja kello alkoi olla melkein 20.00 tarjosin kyytiä hänen kotia ja Kati oli hyvillään.
Hän halusi kuitenkin näyttää vaarinsa veneen joka oli kaupungin rannassa, koska hänellä oli avain sinne. Menimme veneelle ja siinä vaiheessa kun kömmimme sisään minulle tuli tunne, että olen nyt vaarallisilla vesillä. Taistelin ajatusta vastaan ja yritin olla normaali ja etääntyä tilanteesta. Kati kuitenkin oli.. ja minä olin.. ja me kumpikin teimme sen päätöksen siinä seisoessamme... suutelimme ja halasimme pitkään. Sitten kaikki kävi, kuin itsestään me rakastelimme siinä veneen punkalla. Unohdimme ehkäisyn ja meillä kummallakin oli kauhea morkis asiasta jota lisäsi pelko Katin raskaaksi tulo mahdollisuus.(silloin ei ollut katumuspillereitä)
Vein Katin lähelle heidän kotikatua. Emme uskaltaneet ajaa perille vaan tuumimme, että on parempi kun meitä ei nähdä nyt yhdessä.
Niin me kumpikin petimme kumppaneitamme ja minä kaverin siinä samalla, joka on edelleenkin minun paras kaveri vai onko sittenkään.
olenko

Vastaukset 6
Vanhimmat
ylettömän hyvä kaveri näyt olevan. Vieläkö jatkat samaa rataa? Oletpa tosiaan luottamuksen arvoinen kaveri.
ihmeitä maa sisällään pitää.Olemme vaatimattoman alkua ja jopa loppuakin.Huimaava ajatuksenpoikanen kuin vaan astreoidi lähenee,Olemmeko vai emmekö ole?
Lähestyvät ainutlaatuiset totuudet ympäröivät minut.Valitettavasti.Kuin humalassa kuljen nämä viimeiset askeleet-Sinua ikuisesti rakastaen.
Sinkkuna tuskin ongelma, mutta varattuna voi olla. Ehkäisy pitäisi muistaa.
Yksinäinen kuin yö.Lohduttoman auringon noustessa hän katsoi taakseen.Mitä näkikään hän?Typeriä kuvioita elämän.Sielu täynnä haavoja.Hurmaava tumma hylkäisi hänetkin.
Melko pöljän tuntuinen.Leuhkii,että puusta voi tehdä mitä tahansa.Saisinko kivitalon?Puusta?Kuin vain pölöttää noita sanoja .Aika typerys lienee sittenkin.
Olet paras kaveri.Kuin Platon sanoi:Elä ystävyydessä itsesi kanssa.