tunnen tämän seitsemän vuotta vanhemman (itse olen18) miehen yhteisen harrastuksen kautta, autan hänen joukkuettaan peleissä ja ollaan vuoden tunnettu ja ekan kerran kunnolla juteltu viime viikonloppuna bileissä.
bileissä oltiin koko ajan samassa porukassa juttelemassa ja välillä keskenämmekin. monta tanssia vedettiin ja hauskaa oli molemmin puolin. taisin hieman ihastua...
hän on avioeron partaalla ja pienen lapsen isä. joten nopeaa toiminta ei voi olla, enkä sitä vaadikkaan.
voinko kysyä suoraan, että merkitsikö lauantai hänelle mitään, sillä joudun kuitenkin sen jälkeen olemaan tekemisissä hänen kanssaan. toinen vaihtoehto olisi pysyä tarjolla ja jutella joka kerta kun nähdään.
kertokaa kumpi suunitelma parempi tai jos teillä olisi jotain muuta takataskussa... kiitos
bileissä oltiin koko ajan samassa porukassa juttelemassa ja välillä keskenämmekin. monta tanssia vedettiin ja hauskaa oli molemmin puolin. taisin hieman ihastua...
hän on avioeron partaalla ja pienen lapsen isä. joten nopeaa toiminta ei voi olla, enkä sitä vaadikkaan.
voinko kysyä suoraan, että merkitsikö lauantai hänelle mitään, sillä joudun kuitenkin sen jälkeen olemaan tekemisissä hänen kanssaan. toinen vaihtoehto olisi pysyä tarjolla ja jutella joka kerta kun nähdään.
kertokaa kumpi suunitelma parempi tai jos teillä olisi jotain muuta takataskussa... kiitos
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä nyt ainakaan laastariksi rupea. Anna miehen selvittää perheasiansa ihan itse ja myös toipua mahdollisesta erostaan ennen kuin suhteeseen rupeat. Voi nimittäin käydä niin, että toimit vain laastarina vanhoille haavoille.
Kuunnella voit jne. mutta anna muuten olla. Kakkosnaisen elämä ei ole helppoa, haluat enemmän kuin mitä saat jne.
Eli sotkeutumaan mieheen jolla on pieni lapsi vastattavanaan. Sen olisin lapselle koko ikäni velkaa.
Lapsella on oikeus isään ja äitiin, YHDESSÄ.
jolla on lapsia, ei voi solmia uutta suhdetta ennen kuin lapsi on täysi-ikäinen(jos entinen suhde hajoaa)?!?
nyt eletään sentään nykyaikaa, ja eroja tapahtuu, sille ei mitään mahda.
ja mun mielestä tuossa tapauksessa mies kyllä on ihan itse vastuussa lapsestaan ja erostaan. ei 18 vuotias tyttö voi niistä vastata.
Miksi sä ukkomieheen ittes tuhlaat, ha? Ei moraalia lain?
Entäs kun oma ukkos jättää sut käärön kanssa?
niitten ero on ollu selvää jo jonkin aikaa, ja mä en liity siihen mitenkään. vastahan tutustuttiin!
mä en niitten välejä ole rikkonu, ja jos kaikki olisi heillä hyvin, en olisi tietenkään väliin tunkemassa
eroamassa, sua kustaan linssiin. Ja sä uskot kaiken.
Lopuksi se palaa vaimonsa luo.
juuri näin. Kasva hei ensin aikuiseksi, äläkä ala kuolaamaan, vaikka tietysti sun ikäiseen vielä, joka et ole oikeastaan kunnolla edes aikuinen vielä, jos suoraan sanotaan, tekee kovasti vaikutuksen tuollainen joku sporttinen varman tuntuinen isätyyppi...
Etkö uskalla alkaa seurustelemaan jonkun itseäsi muutaman vuoden vanhemman kaverin kanssa, että voisit perustaa oman perheen?
tuntuu vaan siltä, et kaikki ittestäni muutamaa vuotta vanhemmat tyypit on vain pillun perään... ja onko iällä jatkossa mitään väliä? mä oon ikäisekseni kypsä (aikusten oikeesti) ja ajattelen omilla aivoilla. ja koska niin teen, tottakai haluan sellaisen miehen joka ottaa elämänsä tosissaan. monikaan mun ikänen ei niin ikävä kyllä tee...
selvittää asiansa ensin kunnolla.Vaikka olisivat eronneet juuri niin ei se tarkoita ettei tunteita vielä olisi..Sekavia sellaisia..
siis sanot avioeron partaalla mutta sitten toeteat että ero on ollut selvä jo jonkin aikaa..Asuvatko he erillään?Kuinka kauan ovat olleet erillään? Mistä teidät ettei mies käy "kotonaan" aika "piipahtamassa" ..Meillä on miehen kanssa asumusero nyt mutta me olemme silti yhdessä..Kriisiä on kyllä mutta rakkautta on vielä ja mietimme asioita..Meilläkin on mieni lapsi ja ukko käy melko säännöllisesti kotona piipahtamassa ja on öitäkin..
Toivottavasti sua ei viilata linssiin ..
asuvat vielä yhdessä, mutta eropaperit on lähetetty. tätä en kuullut mieheltä itseltään, vaan muuta, luotettavaa kautta.
olen miettinyt asiaa nyt parisen viikkoa, ja taisi olla koko ilta pelkkää ystävien kesken vietettyä aikaa. antaa hänen rauhassa selvittää elämänsa asiat, ja jos jotain oli, niin luotetaan siihen että asia selviää ajallaan.
kuinka pitkään..Juu kannattaa antaa aikaa varsinkin jos kyse on pienen lapsen elämästä..
Hänelle on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tasapainossa..
Kannattaa varmaan olla tarjolla ja kattella rauhassa. Yhden viikonlopun tanssimiset ei ihan riitä,mutta jo parin-kolmen..:P