Oikein hirvittää seurata sivusta Tehyn toimintaa meneillään olevassa työtaistelussa. Suomessa ei mikään liitto ole käsittääkseni aiemmin uhannut kansalaisten henkeä oman elintason nostamiseksi. On selvää että jos n. 13000 hoitajaa irtisanoutuu, ei heidän tilanneen yksinkertaisesti pystytä palkaamaan korvaavaa henkilökuntaa ihmishenkien säästämiseksi. Selvää on myös se että kuntatyönantajalla ei ole varaa maksaa Tehyn vaatimia korotuksia, ottaen huomioon että seuraavalla liittokierroksella myös muut työntekijäryhmät vaatisivat samaa korotusta vedoten koulutukseen, työn vaativuuteen ja raskauteen (esim. opettajat, lastentarhanopettajat, poliisit yms).
En edelleenkään ymmärrä mikä hoitajista tekee niin erityisen ryhmän edellä mainittuihin verrattuna, että heidän tulisi saada työstään muita parempaa palkkaa. Useista mielipidekirjoituksista on saanut havaita että alaa jo vaihtaneet entiset hoitajat kertovat päivittäisen kiireen olleen täyttä puppua. Onpa lähipiirissä yksi hoitajaksi palannutkin henkilö joka halusi itselleen enemmän vapaa-aikaa eikä palkka enää ollut niin ratkaiseva tekijä.
Toivon sydämeni pohjasta että käynnissä oleva työtaistelu muuttaisi terveydenhuollon rakenteita niin, että myös julkinen puoli pystyisi tuottamaan palveluja joustavasti yksityistä puolta hyväksikäyttäen. Rakenteiden muuttumisen myötä myös byrokraattiseen sairaalaympäristöön saataisiin tuulahdus yritysmaailmaa selkeyttämään samalla organisaatioiden valtarakenteita. Kunnan yksityiseltä puolelta ostamat palvelut eivät varmasti yksikköhinnaltaan tulisi halvemmaksi, mutta epäilen vahvasti että resurssien tarkemmalla kohdentamisella säästöjä saataisiin aikaiseksi. Markkinoiden ohjaamana henkilökuntaa olisi oikea määrä työpaikalla ja kenties palkkojakin voitaisiin maksaa hieman nykyistä enemmän.
Aika näyttää ottaako muut liitot käyttöönsä kuolemankellon vaatimuksiaan vauhdittamaan. Luulisi että tällaisen toiminnan voisi lakiin vedoten kieltää, mutta näyttää siltä että ay-liikkeen toimintaa ei rajoita mikään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Monet hoitajathan ovat valittaneet palkkavaatimuksia ja palkkakuoppaa työn raskaudella, vaativuudella ja sillä että ovat vastuussa ihmisten hengistä... eikö kuitenkin monet muutkin ole vastuussa samanlailla, esimerkkinä:
Poliisi
Palomies-sairaankuljettaja
Hätäkeskuspäivystäjä
...Seuraavaksi kuulemmekin varmaan vasta-argumenttina tyypillisen "niin mutta kun..."
käyttävät moraalittomasti irtisanoutumisasetta. Tällaisen mallin niille annamme, jos sairaanhoitajat saavat kiristyksensä läpi. Tuskin kuitenkaan läpi menee. Tiukkana vaan KT!
käyttämään ostopalveluita. Muutkin aloittavat.
Ja mikä ettei.. sairaanhoitajat eivät ole tyytyväisiä julkisen sektorin palkkoihin. Kokeilkoon pätevyyttään käytännössä, yrittää Suomessa saa vapaasti.
Nykyiset sairaanhoitajat vain perustavat toiminimen ja tarjoavat palvelujaan sairaaloille ja terveyskeskuksille. Siitä sitten jokainen saa pyytää tarjouksessaan juuri sitä palkkaa, minkä haluaa. Sairaanhoitajistahan on nyt pulaa, joidenkin mukaan, joten oletettavasti sopimussummat nousisivat hyviinkin palkkoihin.
sitten tulisi aika isoja ammatinvalintakysymyksiä tämän päivän lapsille ja nuorille
..kyllä, jos sillä uhataan kansalaisten terveyttä.