Holocaustiaei tarvitse kenenkään todistaa tapahtunee,sillä se on elokuvista ja TV:stä jokaiselle niin tuttu juttu.
Spielbergit ja monet muut Hollywoodin ohjaajat ovat tehneet aiheesta niin monta juttua joka todistaa sen todeksi.
Holocaustia ei tarvitse todistaa
27
1070
Vastaukset
Jos jostain on tehty elokuva ei todista asiaa faktaksi.
Sen sijaan kriminologisesti pätevä todistusaineisto ja todistajien lausunnot todistavat tarinan faktaksi. Holocaustissa on todistusaineistoa ja todistajia enemmän kuin tarvitaan luomaan tieteellisesti pätevä näyttö.- TV:stä tuttua
Ensimmäisen maailman sodan aikana ja ennen sitä saksalaiset ristiinaulitsi kuusimiljoonaan juutalaista ja toisen maailman sodan aikana samanverran laittoi niitä kaasukammioon kuusi miljoonaa.
Jonkun verran jossain propaganda filmeissä liiotellaan,mutta Spielderin Shindlerin lista on paras todiste ainut vika siinä on kun kaasukammioon laitettiin niin vähän väkeä siinä elokuvassa,ei olisi niin verkkasella toiminnalla kuutta miljoonaa kerinnyt laittaa uuniin. TV:stä tuttua kirjoitti:
Ensimmäisen maailman sodan aikana ja ennen sitä saksalaiset ristiinaulitsi kuusimiljoonaan juutalaista ja toisen maailman sodan aikana samanverran laittoi niitä kaasukammioon kuusi miljoonaa.
Jonkun verran jossain propaganda filmeissä liiotellaan,mutta Spielderin Shindlerin lista on paras todiste ainut vika siinä on kun kaasukammioon laitettiin niin vähän väkeä siinä elokuvassa,ei olisi niin verkkasella toiminnalla kuutta miljoonaa kerinnyt laittaa uuniin.tyhmempi kuin on ihan välttämätöntä.
- TV:stä tuttua
sharyn kirjoitti:
tyhmempi kuin on ihan välttämätöntä.
Kuusi miljoonaan ristiinnaulittiin ensimmäisenmaailman sodan aikoihin josta on myös todisteita amerikkalaisissa meedioissa joita on säilynyt.
Toisenmaailman sodan aikana kuusi miljoonaa kaasutettiin ja poltettiin uuneissa josta todistaa myös holocaust info ja nimen nomaan sen takia kun ne olivat juutalaisia sen takia kuusi milljoonaa kaasutettiin ja poltettiin
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?k=29 - et tiedä
TV:stä tuttua kirjoitti:
Ensimmäisen maailman sodan aikana ja ennen sitä saksalaiset ristiinaulitsi kuusimiljoonaan juutalaista ja toisen maailman sodan aikana samanverran laittoi niitä kaasukammioon kuusi miljoonaa.
Jonkun verran jossain propaganda filmeissä liiotellaan,mutta Spielderin Shindlerin lista on paras todiste ainut vika siinä on kun kaasukammioon laitettiin niin vähän väkeä siinä elokuvassa,ei olisi niin verkkasella toiminnalla kuutta miljoonaa kerinnyt laittaa uuniin.Olet vainoharhainen ääliö joka ei tiedä historiasta yhtään mitään.
- siegel pieru
TV:stä tuttua kirjoitti:
Kuusi miljoonaan ristiinnaulittiin ensimmäisenmaailman sodan aikoihin josta on myös todisteita amerikkalaisissa meedioissa joita on säilynyt.
Toisenmaailman sodan aikana kuusi miljoonaa kaasutettiin ja poltettiin uuneissa josta todistaa myös holocaust info ja nimen nomaan sen takia kun ne olivat juutalaisia sen takia kuusi milljoonaa kaasutettiin ja poltettiin
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?k=29Otta ne lääkkeesi ja mene purkamaan vainoharhojasi johonkin muualle.
- TV:stä tuttua
siegel pieru kirjoitti:
Otta ne lääkkeesi ja mene purkamaan vainoharhojasi johonkin muualle.
joudut vastuuseen holocaustin kiistämisestä!!!!!!!
- TV:stä tuttua
et tiedä kirjoitti:
Olet vainoharhainen ääliö joka ei tiedä historiasta yhtään mitään.
On täysin mieletöntä epäillä niin mieletöntä tekoa joka on jokaiselle tuttu vähintään TV-sarjoista tai elokuvista,eikä asian epäilijöitä kannata ottaa todesta eikä heidän kanssaan kiistellä.
On täysin mieletöntö kiistellä mielettömästä asiasta. - nähtävästi
sen verran pätevä todistusaineisto, että sen kyseenalaistamisesta joutuu peräti vankilaan.
Niinhän se oli Neuvostoliitossakin aikoinaan. Järjestelmä oli niin hyvä täydellinen, että joku joka kyseenalaisti sen, joutui gulag-leirille välittömästi. DDR:ssä taisi olla vähän saman tyyppinen käytäntö.
Kummassa muuten on kuollut enemmän ihmisiä, holocaustissa vai NL:n työleireillä? - Stafroty
TV:stä tuttua kirjoitti:
Kuusi miljoonaan ristiinnaulittiin ensimmäisenmaailman sodan aikoihin josta on myös todisteita amerikkalaisissa meedioissa joita on säilynyt.
Toisenmaailman sodan aikana kuusi miljoonaa kaasutettiin ja poltettiin uuneissa josta todistaa myös holocaust info ja nimen nomaan sen takia kun ne olivat juutalaisia sen takia kuusi milljoonaa kaasutettiin ja poltettiin
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?k=29sodassa murhataan myös kuusi miljoonaa niin saadaan pedon luku ja kaikki on tyytyväisiä, sit siirrytään ydinaseisiin ja tapetaan kaikki elämä, ja ollaan kaikki voittajina.
nähtävästi kirjoitti:
sen verran pätevä todistusaineisto, että sen kyseenalaistamisesta joutuu peräti vankilaan.
Niinhän se oli Neuvostoliitossakin aikoinaan. Järjestelmä oli niin hyvä täydellinen, että joku joka kyseenalaisti sen, joutui gulag-leirille välittömästi. DDR:ssä taisi olla vähän saman tyyppinen käytäntö.
Kummassa muuten on kuollut enemmän ihmisiä, holocaustissa vai NL:n työleireillä?pvat väärin.
- vain yksi
sharyn kirjoitti:
pvat väärin.
tuomitaan.
vain yksi kirjoitti:
tuomitaan.
Viimeksi Turkki veti herneen nenään, kun Armenian kansanmurha tuomittiin.
Ottaa vain aikaa. Kirjoissa on jo tuotu esiin niin Stalinin aika kuin Maon kansanmurhatkin, vaikka virallinen Venäjä ja Kiina eivät niistä haluakaan puhua. Niitä ei toisaalta kiistetäkään sellaisella innolla kuin natsit holocaustia.
Minusta olisi kyllä aiheellista, että Ranska myöntäisi algerialaisten murhat.- tasolla kyllä
sharyn kirjoitti:
Viimeksi Turkki veti herneen nenään, kun Armenian kansanmurha tuomittiin.
Ottaa vain aikaa. Kirjoissa on jo tuotu esiin niin Stalinin aika kuin Maon kansanmurhatkin, vaikka virallinen Venäjä ja Kiina eivät niistä haluakaan puhua. Niitä ei toisaalta kiistetäkään sellaisella innolla kuin natsit holocaustia.
Minusta olisi kyllä aiheellista, että Ranska myöntäisi algerialaisten murhat.mutta ei käytännössä. Tai sitten siinä tapauksessa holocausti ei ole tuomitsemista eikä muistamista vaan jotain riekkumisen ja poliittisen lyömäaseen väliltä.
Montako kertaa olet nähnyt esim. Israelin edellisen johtajan Sharonin vaikka Saksassa jossain muistotilaisuudessa, jossa muistetaan saksalaisten kokemaa aiheetonta ja rikollista kärsimystä liittoutuneiden taholta?
Montako kertaa esim. israelilainen jalkapallo-/mikä tahansa muu pallo -joukkue on ollut istumassa kirkossa kuuntelemassa saksalaisiin siviileihin kohdistuneita rikoksia.
Monestikko vaikka venäläiset ovat ottaneet osaa tuollaisiin seremonioihin?
Tai ylipäätään kukaan muu?
Kuinka paljon Venäjällä on esimerkiksi muistomerkkejä vaikka virolaisten kokemista kärsimyksistä noilla Stalinin leireillä.
Vastaus: ei yhtään.
Kaikki tällainen toiminta häärii vain ja ainoastaan holocaustin ympärillä. Tässäkin jutussa on aivan selvästi havaittavissa kuinka saksalaisia syyllistetään asiasta vieläkin. Siis täysin viattomia saksalaisia, jotka eivät olleet siis syntyneetkään vielää tuolloin.
Vai mitä muuta luulet tarkoittavan, jos saksalainen jalkapallojoukkue raahataan väenväkisin johonkin tilaisuuteen.
Minun oma suhtautuminen noiden asioiden tiimoilta on kyllä muuttanut suhtautumistani juutalaisiin todella paljon kielteiseen suuntaan.
Entäpä juutalaisten tekemät rikokset. Miksi niistä ei muuten puhuta sanaakaan? Eikö esimerkiksi Morgenthaun sikailut tulisi nyt sälyttää kaikkien juutalaisten niskaan? Siis täsmälleen samalla tavalla kuin juutalaiset tekevät itse tällä hetkellä saksalaisille. Joka on siis täsmälleen sitä samaa mitä natsit tekivät juutalaisille. tasolla kyllä kirjoitti:
mutta ei käytännössä. Tai sitten siinä tapauksessa holocausti ei ole tuomitsemista eikä muistamista vaan jotain riekkumisen ja poliittisen lyömäaseen väliltä.
Montako kertaa olet nähnyt esim. Israelin edellisen johtajan Sharonin vaikka Saksassa jossain muistotilaisuudessa, jossa muistetaan saksalaisten kokemaa aiheetonta ja rikollista kärsimystä liittoutuneiden taholta?
Montako kertaa esim. israelilainen jalkapallo-/mikä tahansa muu pallo -joukkue on ollut istumassa kirkossa kuuntelemassa saksalaisiin siviileihin kohdistuneita rikoksia.
Monestikko vaikka venäläiset ovat ottaneet osaa tuollaisiin seremonioihin?
Tai ylipäätään kukaan muu?
Kuinka paljon Venäjällä on esimerkiksi muistomerkkejä vaikka virolaisten kokemista kärsimyksistä noilla Stalinin leireillä.
Vastaus: ei yhtään.
Kaikki tällainen toiminta häärii vain ja ainoastaan holocaustin ympärillä. Tässäkin jutussa on aivan selvästi havaittavissa kuinka saksalaisia syyllistetään asiasta vieläkin. Siis täysin viattomia saksalaisia, jotka eivät olleet siis syntyneetkään vielää tuolloin.
Vai mitä muuta luulet tarkoittavan, jos saksalainen jalkapallojoukkue raahataan väenväkisin johonkin tilaisuuteen.
Minun oma suhtautuminen noiden asioiden tiimoilta on kyllä muuttanut suhtautumistani juutalaisiin todella paljon kielteiseen suuntaan.
Entäpä juutalaisten tekemät rikokset. Miksi niistä ei muuten puhuta sanaakaan? Eikö esimerkiksi Morgenthaun sikailut tulisi nyt sälyttää kaikkien juutalaisten niskaan? Siis täsmälleen samalla tavalla kuin juutalaiset tekevät itse tällä hetkellä saksalaisille. Joka on siis täsmälleen sitä samaa mitä natsit tekivät juutalaisille.Saksalaiset aloittivat sodan. Siinä voi käydä huonostikin, ja useissa sodissa on hävinneelle osapuolelle käynytkin, mutta se on eri asia kuin järjestelmällinen kansanmurha.
Jos on kysymys samast Morgenthausta, niin hän oli Chivagon yliopiston professori. Tuskin hän kovinkaan paljon onnistui sikailemaan. Ryyppäsikö hän liikaa? Harrasti tyttötaloja? Missään ei ole tietoa, että hän olisi vaikkapa lyönyt vaimoaan, saati murhannut jonkun. Niin että miten hän liittyy kuuden miljoonan ihmisen murhaamiseen kylmäverisellä, suorastaan teollisella tavalla?- se sinun
sharyn kirjoitti:
Saksalaiset aloittivat sodan. Siinä voi käydä huonostikin, ja useissa sodissa on hävinneelle osapuolelle käynytkin, mutta se on eri asia kuin järjestelmällinen kansanmurha.
Jos on kysymys samast Morgenthausta, niin hän oli Chivagon yliopiston professori. Tuskin hän kovinkaan paljon onnistui sikailemaan. Ryyppäsikö hän liikaa? Harrasti tyttötaloja? Missään ei ole tietoa, että hän olisi vaikkapa lyönyt vaimoaan, saati murhannut jonkun. Niin että miten hän liittyy kuuden miljoonan ihmisen murhaamiseen kylmäverisellä, suorastaan teollisella tavalla?"kaikki tuomitaan" -asenteesi kantoi.
Niinpä. Kun eivät vieläkään aloittaneet.
Asian voisit perustella yhtälailla: Kun saksalaiset olivat pahoja.
Tällainen ehdottomaan "totuuteen" perustuva oletus ja siitä tehtävä pitkälle vievä johtopäätös on hyvin vaarallinen. Jos et usko, niin kysy juutalaisilta. Juutalaisvainot perustuivat juuri tuohon seikkaan Natsi-Saksassa. Ja kaiken takana oli kuitenkin ihmisten henkinen köyhyys ja rappiotila, joka oli lähtöisin köyhyydestä ja kurjuudesta.
Siis täsmälleen samalla tavalla kuin mitä saksalaisetkin joutuivat kokemaan sodan päätyttyä omalle kohdalleen. Ero edelliseen on tosin siinä, että saksalaiset saivat kyllä kantaa syyllisyyden ensin omista tekemisistään ja myöhemmin vielä muidenkin tekemisistä.
Pattonin sanoin: "ja siten rankaisemme yksityisiä saksalaisia, samalla kun rangaistus ei ole tarkoitettu yksilöille vaan rodulle."
Vai oletko Pattonin kanssa erimieltä.
Se Morgenthau, josta minä puhun, oli aika pitkälti räätälöimässä Saksasta maatalouteen perustuvaa maanpäällistä helvettiä sodan päätyttyä. Hän onnistuikin toteuttamaan tuota sairasta politiikkaansa onnistuneesti pari vuotta, kunnes Stalin teki lopun asiasta. Tämän Morgenthaun ansiosta Saksassa kuoli minimissään miljoona ihmistä nälkään, kulkutauteihin ja kurjiin oloihin. Tuohon lukuun ei ole vielää laskettu niitä kuolleita, jotka menehtyivät esim. Neuvostoliitossa orjatyövoimana. Nämäkin luvut ovat karkeita arvioita ja eräät tahot tänä päivänä esittävät huomattavasti suurempia lukuja.
Tällä tavalla:
http://www.youtube.com/watch?v=2Y_zdhH6dEo
Siis katsot, että kaikkien muiden rikokset tuomitaan mutta ei saksalaisiin kohdistuneita rikoksia?
Saako muuten rikokseen vastata rikoksella? se sinun kirjoitti:
"kaikki tuomitaan" -asenteesi kantoi.

Saako muuten rikokseen vastata rikoksella?Tarkoitatko, että sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Reininmaan, Itävallan ja Tsekkoslovakian, sen kimppuun hyökkäsikin Puola eikä päinvastoin? Eikä Saksa tehnytkään yllätyshyökkäystä Neuvostoliittoon? Kummallista.
En hyväksy Saksan kaikkien kaupunkien pommitusta. Sodanjälkeinen nälänhätä ei kylläkään ollut kenenkään erityisen ihmisen syytä, vaan Euroopan raunioitumisen, kaatuneiden miesten, kylvämättä jääneiden peltojen ja tuhoutuneiden tieyhteyksien ja kuljetusvälineiden. Ranskalaisia kuoli samalla tavoin nälkään, ja Englannissa oli erittäin ankara säännöstely. Neuvostoliitto koetti vuosia nousta jaloilleen, siellä menetettiin kokonaisen sukupolven miehet.
Unohdat myös Marshall-avun. Kun se saatiin käyntiin 1946, siitä hyötyi eniten Saksa, jonka teollisuus uusittiin avun voimin. Saksan teollisuusihme johtui suuresti tästä.
En kirjoita pahuudesta enkä hyvyydestä, vaan kylmäverisistä murhista vastaan sota. Ensimmäinen maailmansota kulutti uskomattoman määrän ihmishenkiä aivan turhaan, mutta armenialaisia lukuunottamatta sen aikana ei tehty kansanmurhia.- Eurooppa raunioitui?
sharyn kirjoitti:
Tarkoitatko, että sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Reininmaan, Itävallan ja Tsekkoslovakian, sen kimppuun hyökkäsikin Puola eikä päinvastoin? Eikä Saksa tehnytkään yllätyshyökkäystä Neuvostoliittoon? Kummallista.
En hyväksy Saksan kaikkien kaupunkien pommitusta. Sodanjälkeinen nälänhätä ei kylläkään ollut kenenkään erityisen ihmisen syytä, vaan Euroopan raunioitumisen, kaatuneiden miesten, kylvämättä jääneiden peltojen ja tuhoutuneiden tieyhteyksien ja kuljetusvälineiden. Ranskalaisia kuoli samalla tavoin nälkään, ja Englannissa oli erittäin ankara säännöstely. Neuvostoliitto koetti vuosia nousta jaloilleen, siellä menetettiin kokonaisen sukupolven miehet.
Unohdat myös Marshall-avun. Kun se saatiin käyntiin 1946, siitä hyötyi eniten Saksa, jonka teollisuus uusittiin avun voimin. Saksan teollisuusihme johtui suuresti tästä.
En kirjoita pahuudesta enkä hyvyydestä, vaan kylmäverisistä murhista vastaan sota. Ensimmäinen maailmansota kulutti uskomattoman määrän ihmishenkiä aivan turhaan, mutta armenialaisia lukuunottamatta sen aikana ei tehty kansanmurhia.Vai olisiko sittenkin kyseessä ollut ihan liittoutuneiden silmittömän raivon vallassa suoritetut pommitukset täysin toisarvoisiin kohteisiin, tuhoten juuri tuon infrastruktuurin.
Se kuka pommittaa, se myös vastaa. Niinhän Saksakin joutui vastaamaan tekosistaan sodanaikana ja sen jälkeen. Tämän vuoksi Saksa ei pommittanutkaan esim. Ranskaa takaisin kivikaudelle kun länsiliittouman hyökkäyksen 2MS:n alussa. Tämän ansiosta ei ollut sodan aikana mitään nälkäänkuolemisia yms. ongelmia kun Saksa oli miehittäjänä. Heti kun liittoutuneet astuivat kuvioihin mukaan tuli myös kaikki ongelmat.
Ei varmasti kuollut. Lähteitä kehiin.
"Denmark offered 150 tons of lard a month; Turkey offered hazelnuts; Norway offered fish and fish oil; Sweden offered considerable amounts of fats. The Allies were however not willing to let the Germans trade.[5]"
Vai mitä sanot tuosta sitaatista? Ei siltä vaikuta, että muualla olisi ollut samanlainen pula ruuasta. Haiskahtaa kansanmurhalta..
NL koetti nousta jaloilleen koko olemassaolonsa ajan.
Se on taas heidän oma vikansa. Mitäs tapattivat miehiään sekä rintamalla että "selustassa". Stalinin käsissä taisi lähteä yhden tai kahden sukupolven miehet jo ennen kuin sota oli edes syttynyt. Lisäksi NL:n tapa sotia oli kaikkea muuta kuin taloudellinen. Stalingradissakin kuulemma puna-armeija ampui vähintään 50 000 omaa sotilasta.
Outoa muuten, että aina kun puhutaan saksalaisten siviilien kokemista tappioista saadaan vastaukseksi puna-armeijan tappioita. Eihän ne ole rinnastettavissa toisiinsa. Sota on sotaa ja sotilaita kuolee puolin ja toisin. Parempi (ilmeisesti tässä tapauksessa Saksa) pystyy tappamaan enemmän. Eikös se ole ihan sodan tarkoituskin?
NL oli vain niin tyhmä, että ei nähnyt sotaa pidemmälle. Tapatettiin typerissä hyökkäyksissä aivan turhaan miehiä. NL pumppasi käytännössä yhteiskuntansa konkurssipartaalle sodan aikana ja Saksasta varastettu teollisuus ei auttanut kuin 60 vuodeksi. Stalinin suunnitelmat tuossa asiassa osuivat omaan nilkkaansa. Länsi oli viisaampi ja antoi Stalinin ja Hitlerin käytännössä tuhota toisensa ja sitten vasta astuivat näyttämölle. Siis alkuperäinen Stalinin suunnitelma, joka kääntyi häntä itseään vastaan.
En minäkään ole täällä itkenyt, että kylläpä saksalaisia kuoli rintamalla paljon. Niitä kuoli mutta se oli myös sellainen asia mihin he itse pystyivät vaikuttamaan. Siviilien kuolema sen sijaan oli täysin pois heidän itsensä käsistä.
Saksa hyötyi tuosta avusta kaikkein vähiten länsimaista. Mikä on sen kanssa ristiriidassa, että Saksa kuitenkin pommitettiin täysin raunioiksi ja lisäksi se joutui ennennäkemättömän terrorin kohteeksi sodan päätyttyä. Nyt täytyy muistaa, että Saksaa sai ryövätä täysin vapaasti pitkän aikaa sodan päätyttyä.
Marshall-apu ei kyllä käynnistynyt vielää 1946. Tai kyllä käynnistyi mutta ei ole relevanttia verrata sitä Saksaan, joka ei kyllä tuolloin saanut tätä apua. Tosin ilmeisesti Saksassakin lievennettiin tuotannollisia rajoituksia, mutta minä en laske niitä avuksi.
Saksan teollisuusihme johtui pääasiassa siitä, että sitä ei enää ryövätty ja raiskattu mielin määrin. Saksan saadessa siis suvereeni itsenäisyytensä takaisin se pystyi pystyi rakentamaan teollisuutensa taas yhden kerran ylivoimaiseksi Euroopassa. Tuo Marshall-apu ei riitä edes kattamaan niitä hävikkejä, joita liittoutuneet aiheuttivat kun ryöväsivät sieltä Saksasta niitä tehtaita ja tuotantolaitoksia.
Iso vaikutus tuolle ihmeelle on tietysti myös länsimaiset markkinat, joita ei siis sodan aikana ollut. Nyt saksalaiset jo vanhentuneetkin tuotteet löivät länsimaisten kilpailijoiden uudemmat mutta laadullisesti huonommat tuotteet mennen tullen. Kupla olkoon tästä malli esimerkki.
Aikaisemmin kuitenkin puhuit kaikien kansamurhien yms. rikosten tuomitsemista. Kovastippa jutut ovat muuttuneet tässä parin viestin aikana.
Eikös muuten Saksa tuomittu aiheetta 1MS:n aloittajaksi? Ettei vaan olisi käynyt sama kömmähdys myös 2MS:ssa.. TV:stä tuttua kirjoitti:
Kuusi miljoonaan ristiinnaulittiin ensimmäisenmaailman sodan aikoihin josta on myös todisteita amerikkalaisissa meedioissa joita on säilynyt.
Toisenmaailman sodan aikana kuusi miljoonaa kaasutettiin ja poltettiin uuneissa josta todistaa myös holocaust info ja nimen nomaan sen takia kun ne olivat juutalaisia sen takia kuusi milljoonaa kaasutettiin ja poltettiin
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?k=29on että noin 2.5 miljoonaa jutalaista kuoli vainoissa,mutta ei heitäkään kaikkia läheskään kaasutettu.
- kaikista niistä
Puhumattakaan kaikista niistä tuhansista ihmisistä jotka ovat siitä kertoneet. Noinko kovasti ottaa pikku natsi paskaa päähän se ettei vainoharhojasi holokaustista hyväksytä yleisesti.
Spielberg=juutalainen
Kyllä jokainen tietää mitä ajatusta sinä edustat ja mitä yrität vihjailla, mutta taidat olla väärllä palstalla.- TV:stä tuttua
Minä sanoin vaan sitä on turha todistaa kun jokaiselle tutut elokuvat ja TV-sarjat ovat sen todenneen oikeaksi.
Kuusi miljoonaa kuusi miljoonaa=kaksitoista miljoonaa ristiinnaulittiin ja poltettiin uuneissa.
Totta kai minä tiedän Spielbergin olevan juutalainen ,mitä sitten vihjailkletko hänen uskottavuudesta jotain ja puoli Hollywoodia on juutalaisia ohjaajia,näyttelijöitä,käsikirjoittajia,omistajia,niin eespäin.
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?k=29
- Ebe lunng
Spielberg teki myös E.T.n
- ...jäihän kansanmurha.
Kuuden miljoonan juutalaisen harkittu teurastaminen t. epäterveellisiin olosuhteisiin saattaminen on tapahtunut asia, mutta valitettavasti niin tavallinen tarina 1900-luvulta. Ukrainalaisia näännytettiin nälkään harkitusti 6 miljoonaa, saksalaisia siviilejä pommittettiin tarkoituksellisesti hengiltä sama määrä, jne. jne....
Millään näistä tragedioista ei ole "erityisasemaa". Siis jos emme ole rasisteja ja arvosta jotain "rotua" ylitse muiden??? - Sergej
Tarpeeksi hyvin se on todistettu. Sääli että Neuvostoliitto ei rankaissut rikollisia saksalaisia kovemmin. Kylmän sodan aikana oli mahdollisuus, mutta se missattiin.
Onneksi Saksan sotilasmahti on nyt pieni ja kansallismielisyys kitketty lähes kokonaan. Eivät kykene enää uhkaamaan juutalaisia tai idän ali-ihmisinä pitämiään kansoja.- olisikin rankaissut
vieläkin kovemmin jos siihen olisi ollut mahdollisuus.
Stalin veti oman maansa niin loppuun sodan aikana, että NL:lla ei yksinkertaisesti ollut varaa hankkia eripuraisia ja kapinoivia satelliitteja. Hehän olivat helisemässä jo Viron metsäpojille, joten mitenkähän olisi käynyt jos luku olisi tuhat kertaistunut.
Mutta ainahan voit lohduttautua sillä, että rankaisihan Neuvostoliitto omia kansalaisiaan sitäkin enemmän. Siinä ei kuria säästelty.
En minä Saksan sotilasmahtia niin pienenä pitäisi. Puolustusbudjetti on ainakin ihan toista luokkaa kuin NL:lla. Siihen lisätään huippukalusto osaavien ja motivoituneiden varusmiesten käsissä niin luultavasti jäisi taas puna-armeijat kakkoseksi. Siinä mielessä tuo termi puna-armeija on harhaan johtava, että en minä sitä rupusakkia armeijaksi kutsuisi. No kai ne marssia osaavat mutta siihen se sitten taitaa jäädäkin..
Mitä kansallismielisyyteen tulee niin eihän se ole mitään tervettä kansallismielisyyttä, jossa vihataan kaikkia "rotuja" paitsi juuri sitä omaa. Venäjällähän tuollainen kulttuuri on arkipäivää. Seurauksena päivittäiset jengitappelut ja yleinen levottomuus.
Oikeanlaista kansallismielisyyttä on minun mielestä oman maan tai kansallisuuden ajatteleminen edistävästi. Pidetään ja ehkä rakastetaankin omaa maata ja kansallisuutta mutta ei vihata ja yritetä vahingoittaa muita kansallisuuksia.
Saksassa minusta on juuri sitä oikeaa kansallismielisyyttä. Juutalaisia he eivät vihaa vaan tuokin asia taitaa olla päinvastoin.
- en löydä mitään
Miksi AH ei pitänyt heistä ?
Kukaan ei ole koskaan tutkinut tätä
ja kertonut sitä muille ?- Deronda
on kyllä tutkittu, mutta mitään yksiselitteitä vastausta ei ole löytynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082485
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401634Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411286Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2931086Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3141036Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22975- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19814Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58783