aikaa perua irtisanoutuminen. Ei se rikkuruutta ole, jos töitä tekee ja perheelle leivän hankkii.
VIELÄ KOLME
VUOROKAUTTA
2255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Parempi, kun pitävät nimet listalla. Helpompi näin vähentää. Joudutaan antamaan lopareita vähemän ja maksaa pitkiä irtisanomisaikoja.
"Moi, pistä säkin nimes tähän listaan, niin säikäytetään KT:lle paskat housuihn ja saadaan korotukset ilman taisteluita, kato eihän me kumminkaan irtisanouduta, uhataan kato ja sit meillä on kivaa"
Näinkö sen piti mennä, Sinä hoitoalan ammattilainen, heitätkö nyt kaikki menemään? Taloudellisesti turvattua elämää viettävän puheenjohtajanne lupaus siitä että takaisin mennään samoin ehdoin ja eduin kuin ennenkin on vielä täysin neuvottelematta, se on nimittäin tällä hetkellä vain yksi neuvottelun alainen asia palkkavaatimuksienne seassa. Tilallenne tuleville omilla aivoillaan ajatteliville hoitajille ei välttämättä kirjoitetakaan lyhköstä määräyskirjaa - ei se muuten töihin tulis, nyt on tulossa vapaiden hoitajien markkinat työnhaussa.
Ensi kesänäkin on lapsillasi lomaa - uskotko että olis sinulla joka saat loma-ajan palkan kätees. Uskotko ehkä saavasi virkavapaata, mahtaa työntantajasi olla vähän nihkeempi siinä suhteessa... Eli pitkää ja työntäyteistä kesää töihin palaaville, niille jotka töihin palaavat.
Vilkuta lähtiessäs potilaille hyvästiksi, liiton järjestämissä ryyppyjuhlissa on helppo uhota, mutta mitä sanot potilaallesi - Sori, mää irtisanon nyt itteni, kyllä valtio sut hoitaa.
tik-tak-tik-tak...vielä on aikaa vähän.