Uikkareista näkyy läpi :-S

Moi.

Etsin itselleni uusia uikkareita tässä jonkun aikaa ja totesin, ettei miehille ole missään olemassa muuta kuin mustia tai tummansinisiä värejä. Nettikaupasti sitten löysin pirteen keltaset uikkarit ja aattelin, että ne vois olla aika sporttisen näköset ja vähä erilaiset.

Nyt kun käytin niitä ensimmäistä kertaa, niin tuli huomatuksi, että nää uikkarit on niin ohutta kangasta, että kastuessaan niistä näkyy heikosti läpi. :D Kotona totesin peilin edessä, että niistä näkyy märkänä takapuoli hiukan läpi, siis peppuvako ja edestä vehkeen kohdalta heikosti eri väriä kuin kangas itse. Ei ne siis mitkään todella läpinäkyvät ole, mut lievästi.

Nyt aattelinkin kysyä lähinnä naisten mielipidettä siitä, että mitä mieltä oot jos satut tällaset näkevän uimahallissa tai rannalla miehen päällä? Oon nuori, hoikka, hyväkroppainen ja jonkun mielestä komeekin, ettei siitä varmaan ole kiinni. Itse kehtaan niitä päällä pitää, mutta se epäilyttää, että mitä ihmiset, lähinnä naiset, ajattelee, jos huomaavat tuon läpinäkyvyyden, kun tulee pois vedestä.

Kysymys siis kuuluu, että oisitko tyytyväinen näkemääsi vai soiko päässä "hyi helvetti"?
41344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ajattelisin että voi poika/mies parkaa, ei taida tajuta että "kaikki paistaa läpi".

Harva lienee käy uimahallissa tiirailemassa kanssa ihmisiä, vaan uimassa/vesijuoksemassa. Uskon että suurin osa ajattelisi, ettet tajua että uikkareistasi näkyy läpi.

Miehille tämä voi olla uusi juttu, mutta vuosikaudet naiset ovat tajunneet, että jos esim. valkoisia ukkkareita haluaa, niin toppausten tulee olla kunoossa=)

Äänestä

Kukaan ei viitsisi katsoa miehellä keltaisia uikkareita. Homot ja naiset käyttää keltaisia uikkareita. Joku homo voisi kiinnostua. Käytä pitsipöksyjä jos haluat kiinnittää huomiota. Onneton

Äänestä
  • Kuules kommentoija, aloittaja kysyi aidosti ja rehellisesti mielipidettä, mutta ei tartte silti töykeästi vastata toiselle. Minä olen nainen, ja minusta on mukava kun miehetkin käyttää värejä. Jos pöksyistä paistaa läpi niin ei ainkaan pidä tuijotella, sivistynyt ihminen ei tee niin ainakaan.

    Joten kunnioitetaanpa toisia, eikä homotella tai heterotella. Jokainen saa pitää päällänsä mitä haluaa.

    Äänestä

  • JUANITA..... kirjoitti:

    Kuules kommentoija, aloittaja kysyi aidosti ja rehellisesti mielipidettä, mutta ei tartte silti töykeästi vastata toiselle. Minä olen nainen, ja minusta on mukava kun miehetkin käyttää värejä. Jos pöksyistä paistaa läpi niin ei ainkaan pidä tuijotella, sivistynyt ihminen ei tee niin ainakaan.

    Joten kunnioitetaanpa toisia, eikä homotella tai heterotella. Jokainen saa pitää päällänsä mitä haluaa.

    häiritsisi vaikka jonkun uikkarit läpi näkyisi, yks hailee mulle, mutta uimahallissa täytyy olla "säädyllisesti" pukeutunut, onhan siellä myös lapsia. Tosin jos vain vähän kajastaa läpi, niin??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yellow man kirjoitti:

Moi.

Etsin itselleni uusia uikkareita tässä jonkun aikaa ja totesin, ettei miehille ole missään olemassa muuta kuin mustia tai tummansinisiä värejä. Nettikaupasti sitten löysin pirteen keltaset uikkarit ja aattelin, että ne vois olla aika sporttisen näköset ja vähä erilaiset.

Nyt kun käytin niitä ensimmäistä kertaa, niin tuli huomatuksi, että nää uikkarit on niin ohutta kangasta, että kastuessaan niistä näkyy heikosti läpi. :D Kotona totesin peilin edessä, että niistä näkyy märkänä takapuoli hiukan läpi, siis peppuvako ja edestä vehkeen kohdalta heikosti eri väriä kuin kangas itse. Ei ne siis mitkään todella läpinäkyvät ole, mut lievästi.

Nyt aattelinkin kysyä lähinnä naisten mielipidettä siitä, että mitä mieltä oot jos satut tällaset näkevän uimahallissa tai rannalla miehen päällä? Oon nuori, hoikka, hyväkroppainen ja jonkun mielestä komeekin, ettei siitä varmaan ole kiinni. Itse kehtaan niitä päällä pitää, mutta se epäilyttää, että mitä ihmiset, lähinnä naiset, ajattelee, jos huomaavat tuon läpinäkyvyyden, kun tulee pois vedestä.

Kysymys siis kuuluu, että oisitko tyytyväinen näkemääsi vai soiko päässä "hyi helvetti"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu