petin

Eli olemme olleet 9 kk yhdessä ja n. kk sitten menin pettämään. Tänään se tuli tietoon ja myönsin kaiken. Kerroin kuinka pahoillani olen. En halua menettää häntä koska rakastan häntä oikeesti yli kaiken.

Petin vain siksi koska halusin tietää, että rakastanko tosiaanki tätä henkilöä, kaduin sitä silloin ja kadun nyt ja tajusin et se oli aivan väärä tapa, vaikka se todistikin rakkauteni.

En todellakaan haluaisi tämän suhteen menevän poikki, sillä tyttö on mulle kaikki kaikessa !

Näemme huomenna aamulla ja hän sanoi mulle tänään rakastavansa mua kuitenkin, vaikka mitä tulisi. Silti pelkään aivan mielettömästi.

Haluan vain kysyä, että onko mahdollista, että hän antaa anteeksi, koska se oli se kerta, aiempia ei ole ollut eikä muita tule ja se tiedetään.

Mitä tekisin !! On voimaton olo ja sellainen, että ei tekisi mieli enää edes elää..
81780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

naisena tiedän että toi satuttaa äärettömästi, mun mies petti puolen vuoden jälkeen ja lupas ettei enää ikinä petä, sit kun oltiin oltu 4 vuotta yhdessä, naimisissa ja lapsi, hän teki saman uudelleen mitä häikäilettömimmällä tavalla jota en voinut antaa anteeksi, otin eron, mutta hän jaksaa vieläkin vannoa ikuista rakkautta, vaikka avioerokin on jo voimassa. älä siis sinä tee sitä toista kertaa, tiedän että uskot ettet tee, mutta niin uskoo moni muukin mies samassa tilaanteessa, mun sydän on rikki , ei tunnu hyvältä, älä tee sitä omalla rakkaallesi mitä mun idiootti äijä teki mulle.

Äänestä
  • uskon aivan 110% että en todellakaan tekisi enää ikinä niin, koska kadun sitä aivan äärettömästi !! Ja tiedän oikeesti, että tämä tyttö on mulle kaikki kaikessa !!

    jos voisin mennä ajassa taaksepäin niin peruisin kaiken !! Tosiaankin uskon täysin, että tälläistä ei jatkossa ikinä enää tulisi tapahtumaan.. En vaan halua menettää häntä, onko liian myöhäistä?

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    uskon aivan 110% että en todellakaan tekisi enää ikinä niin, koska kadun sitä aivan äärettömästi !! Ja tiedän oikeesti, että tämä tyttö on mulle kaikki kaikessa !!

    jos voisin mennä ajassa taaksepäin niin peruisin kaiken !! Tosiaankin uskon täysin, että tälläistä ei jatkossa ikinä enää tulisi tapahtumaan.. En vaan halua menettää häntä, onko liian myöhäistä?

    Olihan vitsi piti muhinoida toisen kanssa selvittääksesi että rakastatko tyttöystävääsi. Selityksiä löytyy, tuntuu että nykyään ei kukaan ole uskollinen petetään kerta toisensa jälkeen ei minkäänlaista kunnioitusta puolisoa kohtaan.

    Mennään reissuihin ukko/akkaporukassaa ja petetään ja tullaan kotiin ja ollaan kuin mitään ei ole tapahtunut hyi helvetti.

    Itse olin kerran koulunristeilyllä jossa juuri isäksi tullut petti muijaansa opiskelukaverin kanssa ja alkoi uhkailemaan että se mitä tapahtui on parasta pysyä salassa. Miksi ihmeessä kukaan olisikaan mennyt kertomaan hänen naiselleen mikä sika hänen mies on. Hänen vaimonsa on tosi mukava oksettaa kun näenkin tämän miehen leikkivän hyvää perheenisää.

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    uskon aivan 110% että en todellakaan tekisi enää ikinä niin, koska kadun sitä aivan äärettömästi !! Ja tiedän oikeesti, että tämä tyttö on mulle kaikki kaikessa !!

    jos voisin mennä ajassa taaksepäin niin peruisin kaiken !! Tosiaankin uskon täysin, että tälläistä ei jatkossa ikinä enää tulisi tapahtumaan.. En vaan halua menettää häntä, onko liian myöhäistä?

    tiedän miltä tuo tuntuu ja ite annoin ensimmäisen kerran anteeksi ja toinen kerta tapahtu parin viikon päästä.. ite en luottas suhun yhtään enää jos olisin se kyseinen nainen.. mun mielipide on että jos kerran pettää nii pettää myös jatkossakin..

    Äänestä

Minäkin petin entisessä suhteessa ennenkuin seurustelumme varsinaisesti alkoi. Jouduin myöntämään ja tiesin ettei luottamusta tule sen jälkeen helpolla. No suuret ongelmathan siitä alkoivat sillä toinen epäilee piiitkään kaikesta eikä voi unohtaa vaikka anteeksi antaisikin. Maailmassa paha saa aina palkkansa. Niin sain minäkin ja lopulta ero tuli. Ei kannattanut, mutta nkyisessä suhteessani en petä. Sen opin.

Äänestä

Aika naivi tai nuori iältäsi.
"Petin vain siksi koska halusin tietää, että rakastanko tosiaanki tätä henkilöä, kaduin sitä silloin ja kadun nyt ja tajusin et se oli aivan väärä tapa, vaikka se todistikin rakkauteni." Miten helkutissa vieraissa käynti voisi todistaa sen, että rakastaako. Tunteet on joko olemassa tai ei. Ei niitä voi säädellä, kuin jotain nappulaa painamalla. En usko että tunnet toista kohtaan mitään väkipakolla, ne on joko olemassaan tai ei.

Äänestä

Oletpa itses tilanteeseen saattanut. Et voi tehdä muuta kuin odottaa ja antaa aikaa naisellesi. Älä painosta, ole ymmärtäväinen, muistuta että rakastat häntä ja osoita se. Vaikea paikka, luottamuksen ei voi menettää kuin kerran mutta ehkäpä hän haluaa vielä yrittää. Tsemppiä.

Äänestä

olipas fiksusti tehty! :D

vaikka tyttösi antaa anteeksi ni muista et se tulee muistaa pettämisesi aina.
pahin tapa loukata naista on pettäminen.
siinä tyttö tuntee itse inhoa ja kamaa oloa ettei oo tarpeeks hyvä eikä riitä.

mun mies on pettäny mua pelkällä suutelemalla ja muistan sen hautaan asti. asia loukkaa ja satuttaa vaikka oon antanu jo anteeksi.

kuvitteleppa vaikka tilanne näin. sulla ja sun tytöllä on molemmilla kultakimpaleet joista molemmat haluu pitää hyväähuolta. te säilytätte niitä kämmenissä ja varotte ettei tipu.
sä tiputit sun kultakimpaleen. nyt se tippu ja se on rikki.
eikä sitä voi enää korjata muuta kun liimalla mut silti siihen jää ne halkeemat ikuisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kadun kirjoitti:

Eli olemme olleet 9 kk yhdessä ja n. kk sitten menin pettämään. Tänään se tuli tietoon ja myönsin kaiken. Kerroin kuinka pahoillani olen. En halua menettää häntä koska rakastan häntä oikeesti yli kaiken.

Petin vain siksi koska halusin tietää, että rakastanko tosiaanki tätä henkilöä, kaduin sitä silloin ja kadun nyt ja tajusin et se oli aivan väärä tapa, vaikka se todistikin rakkauteni.

En todellakaan haluaisi tämän suhteen menevän poikki, sillä tyttö on mulle kaikki kaikessa !

Näemme huomenna aamulla ja hän sanoi mulle tänään rakastavansa mua kuitenkin, vaikka mitä tulisi. Silti pelkään aivan mielettömästi.

Haluan vain kysyä, että onko mahdollista, että hän antaa anteeksi, koska se oli se kerta, aiempia ei ole ollut eikä muita tule ja se tiedetään.

Mitä tekisin !! On voimaton olo ja sellainen, että ei tekisi mieli enää edes elää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu