Minä, joka elän onnellisessa parisuhteessa, koen aivan sellaisia tunteita mitä ei tarvitsisi tuntea. Saan aivan hirveitä säväreitä kaverini miehestä, ja tämä alkoi kerran kun olimme viettämässä iltaa yhdessä. Minulla ei pitäisi olla mitään sellaista elämässä, että ihastuisin johonkuhun toiseen, mutta näin vaan tuntuu. Vai onko se vaan tunteeseen ihastumista? Yritän mahdollisimman paljon vältellä kyseistä miestä, enkä ikinä voisi pettää kaveriani taikka sitten miestäni, mutta tunteet on olemassa ja se häiritsee. Nimenomaan tunnen seksuaalista latausta, kun ajattelen tai nään tätä miestä. Kauheaa! Miksi ihmisen luonne on tälläinen? Onko tämä sitä, että ihmiskunnan täytyy jatkua ja ihminen ei ole yksiavioinen? En aio pettää, mutta varmuudellahan sitäkään ei voi sanoa, vai kuinka?
Miksi minullekin käy näin?
Itseensä pettynyt
131663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aika paha paikka.
koettelee, sitä se vain on :).
Olen tässä minäkin ollut vähän pihalla omien tunteideni kanssa!Minun tunteeni eivät onneksi kohdistu kenenkään ystäväni mieheen onneksi! Mutta silti on tää vaan jotain tosi outoo!Olen tosi ymmälläni siitä että, miten minä joka olen (uskoisin olevani)onnellisesti aviossa voin seota toisesta miehestä näin!Tunteeni ovat tosi vahvat, luulin jopa että tämä toinen olisi se oikea minulle!Mutta monien viikkojen ja eri kiemuroiden kautta totesin että tämän täytyy olla vain elämää, joka täytyy kokea, vaikka kestämistä tässä on! Tajusin että, uskon vielä ikuiseen avioliittoon enkä halua antaa helpolla periksi!Sillä, pienen huuman takia olisin ehkä menettänut ihanan mieheni!Tajusin että ihmisellä on rajaton vietti, mutta sitä täytyy oppia säätelemään siten että sen kanssa voi elää ja kääntää se hyödyksi omassa parisuhteessa!Vaikeaa se on mutta aika parantaa asiat!Uskoisin että ihmisellä on useita sielunkumppaneita elämänsä aikana, mutta ihminen on tarkoitettu elämään yhden ja saman ihmisen kanssa.Minunkin tapauksessa koin todella vahvan yhteyden tämän toisen miehen kanssa!Koskaan en voi häntä unohtaa, mutta voin tallettaa hänet kauniisiin muistoihini!PS:minäkin ihmettelin että miksi minullekkin kävi näin!Pitkään pohdittuani uskoisin itselläni olevan ns.30-kriisi!Joten täytyisi löytää elämään jotain uutta virtaa uusista asioista sekä yksin että mieheni kanssa yhdessä toimimalla(enemmän yhteistä aikaa) näistä asioista uskoisin löytäväni avun omien tunteideni myllerykseen!Elämä on elämää!Ihminen muutuu ja kasvaa eikä sen tarvitse olla huono asia! Positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle!Tsemppiä kaikille!
kuinka pitkälle menit? Ja miten sitten pystyit selvittämään tilanteen? Minulla on niin paljon hävittävää, etten todennäköisesti sen takia tekisi mitään typerää, mutta tiedäpä sitä sitten kun tilanne sopiva. Minä olen ajatellut, että vietämmekö liikaakin aikaa keskenämme. Olemme aina tehneet kaiken niin, että lapsilla olisi hyvä, ja en ole kulkenut juuri koskaan missään. Eikä kyllä myös mieskään. Ja mieheni on kaiken lisäki kaikin puolin hyvä mies. Pitäs ehkä olla joskus vähän aikaa erossa tai jotain.
kaks kommenttia..
Vaikka tilanne olisi sopiva, ei petä jos on liian paljon "hävittävää". Eikä se hävittävä suinkaan tarkoita aina kumppanin ominaisuuksia, yhteisiä lapsia, kotia, autoa ja kesämökkiä vaan yksinkertaisesti sitä, ettei enää viihtyisi omassa seurassa!
On hyvin todennäköistä, että yhden kerran pystyisi salaamaan kumppaniltaan, mutta itseltä ei ikinä. Mitä tapahtuu, ellei voi luottaa itseensä ja tuntea, että on arvokas kumppanilleen? Voiko enää olla ylpeä siitä, että on miehensä vaimo (ja lastensa äiti)?
Minulla on paljon ystäviä (niin mies- kuin naispuolisiakin), joita tapailen säännöllisesti milloin missäkin. Arvostan miehessäni paljon sitä, ettei hän "marise" minulle menoistani kuten useat ystävieni siipat tekevät. Jotkut heistä jopa estävät vaimonsa pääsyn lähes minne tahansa! Ennustan näille liitoille vaikeaa tulevaisuutta.
Vaikka on naimisissa ei se tarkoita sitä, että pitäisi kokoajan olla kuin paita ja takamus..
Kysyit kuinka pitkälle menin?! Oma tilanteeni olisi antanut mahdollisuuden mennä todella loppuun asti(salasuhteeseen ja seksiin), mutta jotenkin sain kiusauksen estettyä ja tajusin että en voi tehdä väärin miestäni kohtaan.Yritin myös ottaa yhteyttä tähän toiseen mieheen ja erinäisten asioiden kautta jotenkin molemmat ehkä tajusimme että tämä tilanne on aivan mahdoton, joten molemmat kai luovutimme ja annamme kohtalon viedä ja aika näyttää mitä tapahtuu!Kuten jo aiemmin totesin että haluan todella yrittää kaikkeni onnellisen avioliiton saamiseksi ja uskoisin että erilaisten koettelemusten avulla meistä tulee vahvempia!Se miten pystyin selvittämään tilanteen johtuu siitä että olen saanut lapsuudessa kasvatuksen, joka perustuu rehellisyyteen!Minua rupesi ahdistamaan niin paljon kyseinen tilanne ja sen pohtiminen,mitä minulle oikein tapahtuu että en voinut muuta kuin kertoa lähes kaiken miehelleni(kaiken mitä on tapahtunut, mitä luulin tunteneeni toista miestä kohtaan ja se ehkä tärkein oli se, että miksi luulin kaiken tapahtuneen)!Olin siis rehellinen itselleni ja miehelleni!Aina ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole ehkä sopivaa kertoa toiselle kaikkea. Se riippuu niin ihmisistä ja parisuhteesta ja luottamuksesta!Itse halusin olla rehellinen koska tunsin että en voi jatkaa eteenpäin jos mieheni ei tiedä miksi elän niin tunteiden myllerryksessä!Elin täysi kuin toisessa maailmassa!Jonka mieheni oli tietysti huomannut!Luotin siihen että mieheni ymmärtää jollakin tasolla tilanteen ja että hän voi unohtaa tilanteen jos olen rehellinen!Näin jälkeenpäin uskoisi että tein oikein koska pystyimme keskustelemaan asiasta jollakin tasolla ja että mieheni näytti kuinka paljon hän minusta välittää, koska pystyi antamaan anteeksi tämän tapahtuman(Kaikki me teemme virheitä)Tajusin kuinka mahtava mies on minulle annettu ja että saisin olla kiitollinen!Virheistä on mahdollisuus oppia ja kasvaa.Ei virheiden tekeminen ole aina huono asia!Ihminen voi oppia arvostamaan niiden ansiosta jo kaikkea sitä mitä itsellä jo on!Näin jälkeenpäin olen huomannut että mikään muu ei voi olla parisuhteelle tuhoisampaa kuin asioiden salailu!Uskon että asioilla on taipumus paljastua jossakin vaiheessa, niinpä minusta on parempi käsitellä kaikki asiat heti jotta pääsee elämässä eteenpäin eikä kummallakaan ole mitään salattavaa! Näin uskoisi moleminpuolisen luottamuksen kasvavan ja sitäkautta mahdollistavan onnellisen yhteiselämän loppuelämäksi!Puhtaan omantunnon kanssa on paljon helpompi elää!Uskoisin että jos vanhemmat jaksavat hoitaa suhdettaan niin myös lapsilla on parempi olla!Parisuhde tarvitsee yhteistä aikaa, mutta molemmilla täytyy myös olla omaa aikaa itselle!Vaikka aikaa ei olisi paljonkaan niin jo pienikin aika riittää!Minun tapauksessa me kaipasimme ehkä yhteistä aikaa enemmän!Sinulla voi olla jopa toisin! Saatat ehkä tarvita omaa aikaa ja itsenäisyyttä!Tuntuuko sinusta ehkä siltä että olisit sidottu liikkaa kiinni!
Asiaan voisi auttaa esim.jonkin uuden harrastuksen aloittaminen!Silloin saisit ehkä jotain muuta ajateltavaa, etkä pyörisi kehää paikallaan!Lisäksi voisitte yrittää myös miehesi kanssa uutta yhteistä harrastusta, siitä voisi syntyä jotain uutta ja kivaa.Ehkä sitä jännitystä elämään jota jokainen tarvitsee jollakin tasolla!(eipähän tarvitse etsiä sitä sitten perheen ulkopuolelta)Eikä pääse elämä liian rutinoituneeksi!PS:kannattaa myös yrittää muuttaa arjen rutiineja, siitä saa mielekkyyttä elämään!Joskus voi olla yhdessä tekemättä mitään!
Tekemättömät työt kyllä odottavat, antakaa ihmiset aikaa toisillenne! Elämä on vain elämää!Kannattaa liikkua myös yksin!Tsemppiä!
..monessakin asiassa. itsekin olen tullut siihen tulokseen, että tarvitsen itselleni enemmän aikaa. Olen tiiviisti ollut viime vuodet lapsiin keskittyen ja nyt kun on enemmän vapautta (= käydä töissä ja tavata ihmisiä), alkaa tulla kummallisia tuntemuksia. Muutama kuukausi sitten juttelin raskaana olevan ystäväni kanssa siitä kuinka raskaana ollessa ei muut miehet kiinnosta tipan vertaa ja vielä silloin sanoin että ei minulla vieläkään kiinnosta. Nuorin nyt puolitoista vuotta. Eli aika pitkään menee, että kotoa pystyy edes himpun irrottautumaan. Oli tosi jännää, että vaikka olis minkälainen mies ollut niin ei värähdystä mihinkään suuntaan, mutta kun hormoonit alkaa taas olla kohdallaan niin johan miehet alkaa kiinnostaa tai ei voi sanoa että miehet vaan yksi mies. Mutta kuten aiemmin sanoin asiat saa jäädä tälle tolalle, en aio tehdä aloitetta suuntaan enkä toiseen. En voi miehelleni kyllä puhua asiasta. Hän on niin mustasukkaista tyyppiä, että kuulisin siitä loppuelämäni. Ja en muutenkaan halua rasittaa tälläisilla asioilla. Mieheni sairastui vakavasti reilu vuosi sitten eli sekin tässä tietenkin painaa. Toipumassa on onneksi. Elämä on kai vaan tälläistä et eteen tulee vaikka mitä ja onko tämä joku rajapyykki kun sitä kolmeakymppiä lähestyy? Mekin ollaan miehen kanssa oltu koko aikuisikä yhdessä, et kai odotettavissa onkin jotain tälläistä. Ei auta kuin pysyä lujana. Kiitos sinulle kun viitsit jakaa tämän! Niin.. ja itsenäisyyttä minulta ei puutu, enemmänkin mieheni varmaan haluaisi, että olisin hänestä riippuvainen....
...joukkoon tummaan.... mä olen ollut kolme vuotta naimisissa ja viimeset kaks vuotta mulla on ollu toinen mies... Enkä ole hetkeäkään katunut... oma mies ei pidä seksistä ollenkaan... niin kai se jostakin on tyydytys haettava... tällä hetkellä rakastan tätä toista miestä enemmän kuin mitään muuta, mutta hän ei tiedä tunteistani.....
otit miehen, joka ei pidä seksistä ollenkaan jos itse siitä pidät?????
Minulla samanlainen tilanne...viisi vuotta onnellista parisuhdetta takana ja viime aikoina olen alkanut ihan tietoisesti katsoa muita miehiä??!! Eihän siinä sinäänsä mitään pahaa, mutta ne tunteet on minullakin olemassa!
Ihastuin työkaveriini...onneksi emme ole enää samassa työpaikassa, vaikkakin pidämme yhteyttä. Hänelle en ole puhunut asiasta, enkä kenellekään muullekaan ihastukselleni, enkä ole näyttnänyt sitä, mutta ahdistaa. Pelottaa, mitä jos joku päivä "sekoan" ja teen jotain typerää, peruuttamatonta? En ole sellainen, joka painuisi vieraan miehen petiin samantien, mutta pelkään hiukan itseäni, kun nämä tunteet on nyt alkaneet tulla pintaan näinkin selkesäti!
vaatii selkärankaa olla pettämättä. yleensä helpottaa mitä enemmän kuulee eroista, joissa kadutaan sivuhyppyä ja tajutaan yksin jäätyä kuinka hyvä oma avioliitto on kuitenkin ollut.
väriä elämään kannattaa hakea jostain muualta.
Kun on pitkä suhde, niin väistämättä tulee eteen pienempiä tai suurempia ihastuksia matkan varrella. Kehoitan pysymään tiukkana, äläkä anna periksi. Mut jos ihastus säilyy voimakkaana vuodesta toiseen, niin ehkä sit kandee miettiä mitä tekee... Yleensä nämä ovat kuitenkin ohimeneviä puuskia, joten uskon sen vielä helpottavan.
analyysi aiheesta! Mitäpä tuohon lisäämään.