Ja kuten otsikossa särähti 'tanska' pahanenteisesti niin "siitä" on tosiaan kysymys, mutta tästä myöhemmin.
Eli tanskassa tämän hetken kasvava ongelma ovat nuorisopatrullit jotka tunkevat väkisin ihmisten hippoihin jos sellaisen näkevät olevan menossa. Eräänkin talon isäntä yritti pitää vahtia koiran kanssa, mutta taloon tunki silti satakunta kutsumatonta vierasta särkemään paikkoja ja kähveltämään omaisuutta. Olihan suomessakin aikoinaan häjyjä, mutta tässä on kysymys vieläkin häijymmistä porukoista.
Ratkaisuna ongelmaan yritetään käyttää asiantuntevia vartiointiliikkeitä, joilla on hieman suuremmat valtuudet järjestyksenpitoon kuin yksityisillä kansalaisilla omassa kodissaan. Kysymys on lähinnä juridisesta ratkaisusta, sillä vastuualueellaan vartija voi kiinniottaa riehujan. Tavalisen kansalaisen näin tehdessä liikutaan aina harmaalla alueella ja kotiaan puolustava voi jopa saada lukuisia syytteitä jokaiselta riehunnassa mukanaolleelta. Työtään tekevän vartijan tapauksessa vastuukenttä on selkeämpi.
Poliisiin turvaaminen ei tässä ongelmassa ole mikään ratkaisu, sillä ensinnäkin poliisin resurssit ovat rajalliset ja jo nyt äärirajoilleen venytetyt. Toiseksikin poliisi on jo oppinut varomaan ja välttämään tällaisia tilanteita, eikä usein edes mene paikalle ettei tilanne "provosoituisi" entistä pahemmaksi. Poliisi kun on oppinut ettei se pärjää tyhjästä esiin polkaisevia monisataapäisiä riehuja/tuhopolttaja "mielenosoittajia" vastaan. Eli ns: "tanskan nuorisoa".
Eli KYLLÄ. Kysymys on tosiaankin samanlaisesta "nuorisosta" kuin on kysymys "ranskan nuorisossa". Oleellinen kysymys onkin, opimmeko me täällä suomessa tästä mitään? Valtamedioissa tämäkin kansainvälinen uutinen on joko vaiettu, tai uutiseen oleellisesti liittyvä "kulturelli" elementti tahallisesti salattu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mistä tanskan nuoriso oppinsa ottaa? Väkivaltaisesta poliisista tietenkin. Tanskassa on jo pitkään omia kansalaisia hakattu mielin määrin näiden tahtoessa esimerkiksi vain pitää nuorisotilansa.
Jokin vaikutus on myös sillä, että tanskalaisia on Irakissa tappamassa vieraan maan kansalaisia. Toisenlainen väkivalta on siis sallittua, mutta toisenlainen ei... Voiko nuoriso Tanskassa enää uskoa mihinkään?
Muuten...Suomessakin ainakin kokoomus haluaisi suomalaiset veritöihin maailmalle.