Mitä mieltä ootte?

Seurustelin 3 vuotta aivan ihana miehen kanssa ja meillä oli hauskaa yhdessä,asuttiin yhdessä jo toista vuotta ja meillä on yhteinen koira, mutta sitten viimeisen puolen vuoden aikana jäin yksin kun miehellä oli töitä ja kavereita ja ne oli tärkeämpiä kun minä joten löysin itselleni paremman miehen joka sattui olemaan mieheni paras kaveri.. ensin oli jotain pientä silmäilyä ja viestittelyä jonka jälkeen jätin mieheni ja aloin seurustelemaan sen kaverin kanssa. meillä menee nykyään todella mukavasti kun on vielä semmonen "alkuhuuma".. erosta on nyt kulunut n.2kk enkä silti saa exääni mielestäni en ole nykyiselleni kertonut että ollaan exän kanssa vielä yhteyksissä koska se ei siitä tykkäisi ja ymmärrän sen hyvin. nyt on kumminkin tullut ongelmia koska exäni haluaa minut todella takaisin ja on muuttunut ja minä sen tiedän, ja osa minusta haluaa palata takaisin rakkaudesta ja osa säälistä, koska exäni elämä on mennyt raiteiltaa ja ainoat unet mitkä hän nukkuu on kun humalassa sattuu sammumaan, kavereihin välit on menny eikä ole mitään jäljellä muuta ku minä. En kuitenkaan kestäisi sitä jos palaisin takaisin ja se menisi siihen samaan kuin ennen. Enkä sitäpaitsi halua tehdä "paskasia" nykyiselleni josta välitän päivä päivältä enemmän. Olen itkenyt tätä jo monta päivää ja tänään pitää päättää mitä teen. Exäni on suunniitellut meidän tulevaisuuden jo valmiiksi ja kaikki tuntuisi niin helpolta palata MUTTA en osaksi halua. Mitä te tekisitte? tämä on niin vaikeaa yksin käsittää..
81618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oikeesti...Parisuhteen ongelmia ei hoideta vieraassa sylissä vaan henkevillä keskusteluilla.
Silloin kun rakkauden väliin on kasvanut suuri rotko,sitä yritetään kaikin keinoin kuroa kiinni..
Tällä tarkotan nyt lähinnä sitä et miten ihmiset haaveileekaan siitä elämänsä rakkaudesta,siitä mikä kestää loppuelon kun töitä sen eteen ei kuitenkaan kehattais tehä...??!!
Heti mulle kaikki tänne mut emmie mitään tee,valitan vaan...:->

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Meillä meni mahtavasti ex-tyttöystävän kanssa vuosia mutta sitten eräänä päivänä hän halusi erota ja seurustella erään hepun kanssa jonka hän on tuntenut 4-5 kuukautta. Koko asia tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei valittanut, ei kertonut mitään että on huonosti asiat, ei mitään. No enpä minä mitään voinut tehdä asialle kun hän ei puhunut.
    4 kuukautta myöhemmin he erosivat. Alkoi heti seurustelemaan toisen kanssa, erosivat. Nyt seurustelee kolmannen kanssa ja sekin näyttää kehnolta.

    Älkää jumalauta hätäilkö aina vaan puhukaa ongelmista! Tiedän että teen karseeta yleistystä nyt ja miehetkin tekevät tätä mutta helvetin monet naiset tuntuvat unelmoivan prinssi rohkeasta aivan liikaa eikä yritä pelastaa suhdetta ensin vaan luovuttaa heti.

    Äänestä

ootte kerran eronneet niin miksi palaisit takaisin.Tuntuu erikoiselta et hän on suunnitellut tulevaisuuttanne niin ootko miettinyt jos hän on saanut tietää sun ja exän kaverin suhteesta?Mun mielestä sun täytyy unohtaa molemmat ja jatkaa eteenpäin.Jos päätät palata niin ehkä kaikki ois hetken ruusuista mutta tuskin niin jatkuisi kauaa.Helpompaa ois ehkä vaan unohtaa niin ei tarvii miettiä mitään tuollaisia mitä oot nyt miettinyt.

Äänestä

Kannattaisiko ottaa aikalisä molempiin ja miettisit omillasi mitä elämältäsi tahdot! Tuommoinen on väärin molempia miehiä kohtaan, että haluat aina sinne missä et ole...Epäilyttävää tuollainen suhteesta suhteeseen siirtyminen. Koita saada ensin itsesi kuntoon, sitten voit miettiä kuka on sinua varten. Ja muista, ei se suhde miestä vaihtamalla parane (pätee yleensä, ei tietenkään aina)!

Äänestä

Mielestäni olisi myös reilumpaa molempia miehiä kohtaan, jos jättäisit kummankin rauhaan. Tuollainen vaihtaminen ja huopaaminen kuulostaa todella epäreilulta - varsinkin kun et itse edes tiedä, mitä haluat. Entä jos sinua alkaa taas kyllästyttää sen exän seura? Miltä se tuntuisi hänestä? Ehkä sun pitää elää hetki yksikseen ja miettiä, mitä oikeasti haluat elämältä. Ihmiset eivät ole tavaroita, joita vaihdellaan sen mukaan kuka milloinkin tuntuu kivoimmalta.

Äänestä

No ei tuo kovin hääviltä kuulosta. Olen samaa mieltä edellisen
kanssa siitä, että paras olisi jättää molemmat miehet rauhaan
ja siirtyä ihan muihin miehiin.

Sitä minä kerta toisensa jälkeen ihmettelen, että mikä ihmeen
paras kaveri se sellainen on, joka alkaa vehtaamaan parhaan
ystävänsä naisen kanssa? Ja mikä nainen se sellainen on, joka
alkaa touhuilemaan miehensä ystävän kanssa? Ovatko ihmiset nykyään
niin itsekkäitä, etteivät yhtään välitä mitä seurauksia asioilla on
ja jos ystävysten välit menevät rikki yms? Tehdään vaan miltä
itsestä tuntuu, muista viis?

Äänestä

Jutelkaas kolmistaan ja katsokaa mitä keksitte. Olet kehitellyt itsesi hieman hankalaan tilanteeseen josta ainoa puhtaasti oma valintamahdolisuutesi on vain jättää molemmat miehet. Muu vaihtoehto on sitten keksiä jotain luovaa uutta kolme yhdessä. Jos nyt vain "valitset toisen miehistä" niin tilanteesi jatkunee samana edelleen; haikailet toisesta ja salailet elämääsi toiselta.

Jos juttelu ei jommallekummalle käy niin lähde sitten omille teillesi.

Äänestä

Koska jos palaisit niin palaisit oikeasti säälistä et rakkaudesta. Säälistä ei pidä kenenkaa kanssa olla.Unohda ex:miehes kyllä se jonain päivänä selviää ja toiseksekseen itse hän sinut ajoi pois kun piti kavereita sinua tärkeämpänä joten hän sai mitä tilasi.Turha sen ukon on jälkeen päin ruikuttaa ja esittää muuttunutta miestä sen oma moka.Joten onnea vaan tämän uuden kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakee kirjoitti:

Seurustelin 3 vuotta aivan ihana miehen kanssa ja meillä oli hauskaa yhdessä,asuttiin yhdessä jo toista vuotta ja meillä on yhteinen koira, mutta sitten viimeisen puolen vuoden aikana jäin yksin kun miehellä oli töitä ja kavereita ja ne oli tärkeämpiä kun minä joten löysin itselleni paremman miehen joka sattui olemaan mieheni paras kaveri.. ensin oli jotain pientä silmäilyä ja viestittelyä jonka jälkeen jätin mieheni ja aloin seurustelemaan sen kaverin kanssa. meillä menee nykyään todella mukavasti kun on vielä semmonen "alkuhuuma".. erosta on nyt kulunut n.2kk enkä silti saa exääni mielestäni en ole nykyiselleni kertonut että ollaan exän kanssa vielä yhteyksissä koska se ei siitä tykkäisi ja ymmärrän sen hyvin. nyt on kumminkin tullut ongelmia koska exäni haluaa minut todella takaisin ja on muuttunut ja minä sen tiedän, ja osa minusta haluaa palata takaisin rakkaudesta ja osa säälistä, koska exäni elämä on mennyt raiteiltaa ja ainoat unet mitkä hän nukkuu on kun humalassa sattuu sammumaan, kavereihin välit on menny eikä ole mitään jäljellä muuta ku minä. En kuitenkaan kestäisi sitä jos palaisin takaisin ja se menisi siihen samaan kuin ennen. Enkä sitäpaitsi halua tehdä "paskasia" nykyiselleni josta välitän päivä päivältä enemmän. Olen itkenyt tätä jo monta päivää ja tänään pitää päättää mitä teen. Exäni on suunniitellut meidän tulevaisuuden jo valmiiksi ja kaikki tuntuisi niin helpolta palata MUTTA en osaksi halua. Mitä te tekisitte? tämä on niin vaikeaa yksin käsittää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu