ikävä

¨se on perseestä mutta kuuluu prosessiin.

minulla kesti kuutisen vuotta sisältäen tuon saman mitä kirjoitit plus fyys väkivalta ja olen juuri muuttamassa pois ja harkinta aika vireillä.
kerran olen muuttanut tänä aikana pois mutta palannut. voin sanoa että ikävöin varmasti niitä hyviä asioita ja aikoja joita tähän on sisältynyt mutta sita muuta en.
nyt yritän olla vahva että pysyisin edes jotenkin tolpillani ja saisin asiani jonkinlaiseen järjetykseen. mulla on tämän avioeron lisäksi kestettävänä tuo taloudellinen puoli koska olen koko vuoden sairastanut ja nyt ei tule rahaa mistään tällähetkellä. kun olisi edes tieto tulosta niin pystyisi edes suunnittelemaan toimeentuloaan. koskaan ennen ei ole tällaista tilannetta ollut, tiukkaa on toki ollut aina mutta oon pärjännyt. nyt en tiedä.

Olen kärsiny henkisestä väkivallasta n.15 vuotta.
Olen nainen ja nyt muutan pois mieheni luota.
En saanu käydä sisarusten luona vapaasti, en päässy kavereiden luo, ainoastaan töihin ja kauppaan....jonka hän myönsi että kytti verhon takaa minne meen ja kenen kanssa.
Ja nyt jokin aika sitten mieheni ehdotti että laitetaan tilit erilleen johon suostuin ja minut jätettiin täysin nollille. Menetin lomarahani,palkkani ym ym. Oli yhteinen tili....siis OLI.
Meillä ei ole avioehtoa mutta en vaan jaksanu taistella vastaan. Oisin antanu vaikka viimiset sukat jalasta jos joku ois niitä tarvinnu. Nyt tuleva exäni on juonu melkein kuukauden putkeen.
Menee olutta ja viinaa useita pulloja päivässä.
Olen saanu asunnon johon pääsen muuttamaan ihan lähipäivinä.Mua on kaltoin kohdeltu useita kertoja mutta en ole saanu puhua niistä kenellekkään yhtään mitään.Eli pahoinpidelty. En edes omille lapsilleni jotka kylläki ovat jo täysikäisiä.
Muutan yksin mutta en jää yksin. Tosi ystävät on TOSI ystäviä. Teen vuorotyötä ja erittäin raskas työ. En ole ollu enkä tule olemaan maallisen mammonan perään......kaikki me täältä lähdemme viimeinen tasku tyhjänä.En ole enää teini mutta en vielä vanhakaan joten nyt on mun vuoro alkaa elämään omaa elämää. Itse laitoin avioeron vireille ja odotan vaan sitä toista vaihetta.....koska päätös on mulla lopullinen.
Mua ei enää poljeta maahan.

Tv Avioelämään raskaasti pettynyt mutta kuitenkin Rikas kun sain kaksi lasta joita Rakastan yli kaiken.

Ihan normaalia naisen painiskelua aiheena onko ero oikein vai väärin...harkitse pysymistä alkuperäisessä ratkaisussasi

Onko ikävä kuitenkin sellainen merkki, että vielä pitäisi koittaa yhteiselämää?Olen aika tyytyväinen nykytilaani, mutta kuitenkin?Miten sen nyt ajattelisi.