MTV3 UUTISET Torstai
Gps-navigaattoreille rajoituksia?
Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo
puuttua autojen gps-navigaattoreihin ja
viihdekeskusten käyttöön.
Turun Sanomien mukaan on odotettavissa,
että laitteiden käyttöön ja sijoitta-
miseen kojelaudoille tulee
rajoituksia.vuoden sisällä.
Ajoneuvolain mukaan kojelaudalla ei saa
olla esineitä, jotka haittaavat
näkyvyyttä.
Paikannuslaitteiden myynti on kasvanut
tänä vuonna räjähdysmäisesti. Myynnin
odotetaan jopa nelinkertaistuvan viime
vuoteen verrattuna.
Navigaattorit piilloon
13
1140
Vastaukset
- kielletään
Veikkaan että seuraavaksi kielletään radion käyttäminen autossa ajoaikana,koska joku saattaa erehtyä kuuntelemaan sitä ajon aikana ja aiheuttaa onnettomuuden.
Tätäkieltoa puolustaa se että radiot ovat yleistyneet autoissa viime vuosikymmeninä ja joissakin autoissa sellainen on asennettu jo tehtaalla...todennäköisesti näillä autoilla ajaminen kielletään kokonaan tai radio on poistettava vaikka sahaamalla se irti koelaudasta.
Hiphei hurraa poliisivaltio-suomi ! - Sohvatiikeri
Olenkin aina ollut sitä mieltä, että minun tapani levittää kartta ratin päälle on paljon turvallisempi.
Siitä näkee ihan hyvin ohi, katon ja kartan väliin jää monen sentin rako. Pikkuisen hidastaa se, kun pitää välillä laittaa lukulasit päähän ja sitten taas pois.
Tosipuhheessa, onhan se nyt selvä, että (varsinkin puhuva) navigaattori parantaa liikenneturvallisuutta. - hulluja
Jippii 60-luvun Itä-Saksa on palannut suomeen. Kielletään vaan kaikki esim. paskalla käynti varsinkin tavallisilta ihmisiltä. Kielto ei tietenkään koske herroja eikä näitä virkamiehiä.
Hyvä Suomi !!! - Täplärapu
"Ajoneuvolain mukaan kojelaudalla ei saa
olla esineitä, jotka haittaavat
näkyvyyttä."
Höpö höpö, kyllä tässä on takana kameratolppatietojen kieltäminen - valtio katsoo, että ne estävät tehokkaan rahastuksen, siispä ne kielletään.- on rahastus mielessä
Ainahan nuo näkyvyyttä haittaavat Wundenbaumit ja karvanopat ovat ollet kiellettyjä.
- sinappikaasu
Tämä on taas näitä idioottimaisia määräyksiä. Seuraavaksi kielletään tuulilasinpyyhkijöiden käyttö ajon aikana. Ne kun peittää näkyvyyden puolen sekunnin ajaksi. Missä sitä gps-navigaattoria sitten voi käyttää? Kattoikkunassa? Hanskalokerossa? Ei se navigaattori saa edes kunnolla yhteyttä satelliitteihin paikasta mistä ei ole näköyhteyttä taivaalle. Onko kaikissa laitteissa mahdollisuus ulkoiseen lisäantenniin? Muutenkin laitteen käyttö on kohtuuttoman hankalaa muualla kuin tuulilasiin kiinnitettynä.
- commari
Välillä tai siis todella usein näkee aivan keskelle tuulilasia kiinnitettyjä naveja, ihmettelisin jos niiden sijoittamiseen ei puututa. Helposti navin taakse jää pieni ihminen piiloon. Käyttäkää järkeä, jos sitä on!!!
- sitä näkee
kaikenlaista, mutta ei kaikkeen tarvitse/voi puuttua. tarvitaan jokunen poliisi lisää jos vaikka nenän kaivuu ajon aikana todettais laittomaks.
Että ne eivät ota huomioon sitä, kuinka pienelle tielle ne opastavat. Lyhin reitti voi olla kapea hiekkatie. Ja näitä, paikallisten asukkaiden varoin ylläpidettäviä yksityisteitä kulutetaan liikaa.
- kielletään
silmien auki pitäminen ja aivot. Katseesi saattaa harhautua kesken ajon, joten on parempi sulkea silmät, jottei keskittyminen/ajosuoritus häiriintyisi. Samoin on aivojen käyttämisen laita eli niitä ei saa käyttää ajon aikana, koska ajatus saattaa harhautua kesken ajon, jolloin olisi vaarana, että keskittyminen/ajosuoritus häiriintyisi.
Mahdollisia tulevia kieltoja voi olla mm. ajoneuvon moottori (aiheuttaa tarpeettoman suuren onnettomuusvaaran), peilit (häiritsevät keskittymistä), tuulilasi/muut ikkunat (helposti likaantuessaan aiheuttavat suurta vaaraa heikentäessään näkyvyyttä, omat eväät autossa (julkinen napostelu saattaa häiritä sivullisen tarkkaavaisuutta tai muuten vain ärsyttää, jolloin onnettomuusriski kasvaa), preussilaisen marssimusiikin kuunteleminen (voi vaikuttaa häiritsevästi kaasujalan käyttäytymiseen aiheuttamalla ns. pumppausliikkeen => ketjukolarin todennäköisyys kasvaa olennaisesti) ja liika ilmeily autossa (voi provosoida kanssakulkijoita).
Tässä alkuun. - jallu k
Navigaattorit on syytä oanna piiloonja mieluummin kiekltää kokonaan. Ihan turhanpäiväisiä laitteita ja enemmänkin leikkikaluja ne ovat.
Tässä maassa on vuosikymmeniä liikuttu autolla ja perille on päästy ilman kaiken maailman navigaattoreita. - ilman HF:ää,muutoksia tulos...
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ajokortin saattaa kohta menettää kännykkä korvalla ajamisesta/1135231364938
- Kra
On tietysti monen sorttista, mutta tuossa just viime viikolla sain kokeiltavaksi navigaattorin (lainaksi) tuhannen kilometrin maakuntakierrokselle mukaan. Ompahan vaan mahtava keksintö helpottamaan liikkuvan ihmisen elämää.
Eihän näitä härpäkkeitä tarvii erikseen kieltää lailla, nykyisetkin lait kieltävät laittamasta etunäkökenttään mitään joka haittaa näkyvyyttä.
Siinä mielessä näillä suunnistuslaitteilla voidaan jopa parantaa liikenneturvallisuutta, kun ei tarvii tehdä yhtään ylimääräistä U-käännöstä eikä muutakaan harkitsematonta/hölmöä eksymisen takia. Ja ainakin joissain malleissa voi valita reitin lyhimmän/nopeimman tai vaikka vältellen moottoriteitä ehtojen mukaan. Pääosin ajelin tuttuja teitä ja reittejä, niin kyllä se ainakin minusta ajatti ihan oikein.
Toimiva ominaisuus oli myös se kun poikkesin reitiltä, niin laite reagoi välittömästi ja alkoi laskemaan/neuvomaan uusiksi jotta matka jatkuisi alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Tottakai pitää kuskin pitää järki päässä, eikä luottaa sokeasti tekniikkaan. Jos se neuvoo ajamaan yksisuuntaista väärään suuntaan, niin ei sitä pidä mennä tekemään. Tästä taitaa olla jo joku ennakkotapauskin olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2157684- 583033
- 1952429
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101883Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1821795Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke241532- 751301
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä281202Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381183Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501039