Raportoikaapa

vaikka noin kuukauden ajalta liikkumisenne, eli pidetään liikuntapäiväkirjaa. Myös ei-karppaajat voivat osallistua, niin saadaan vertailua aikaiseksi. Luin aamulla aika monta ketjua tältä palstalta, joista suuri osa liittyi liikuntaan. Ihmettelimpä vaan, että miten vakikirjoittajat (kymmeniä ja kymmeniä viestejä päivän aikana) ehtisivät liikkua, kun viettävät suuren osan päivästä kirjoitellen tänne ;).
17742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

4h sählyä, 4h sulista, 12h salia, 150-200km pyöräilyä, 200km kävelyä (työmatka 5km yhteen suuntaan) eli kerran viikossa 1h sählyä, 1h sulista, 1-2 kertaa salilla, pari pyörälenkkiä ja työmatkakävelyt. 188cm/80kg, ei vhh (vielä?)

Äänestä

kotikonstein yli kolme kuukautta ilman vhh:ta. Painoa on lähtenyt tasan yhdeksän kiloa. Viime kuussa tuli kävelykilometrejä yhteensä minulle 188.

Äänestä

Tällä viikolla 3 krt lenkkiä ja tänään olisi tarkoitus mennä taas.

peruslenkki 10-14 km kohtalaista vauhtia 2 krt viikossa ja 1 intervalli sekä 1 pitkä ja hidas lenkki viikossa. Kerran kuussa puolikas tai hieman yli.

Uintia olen myös harrastanut 2-3 km kerrallaan, riippuen aikataulusta. Tämän säästän yleensä pimeimpään vuodenaikaan ja liukkaan kelin ajalle jolloin juokseminen on turhan jännää.

HCM saattaa olla ensi kesänä edessä, mutta katsotaan nyt.

Äänestä

hyötyliikuntaa (kävelyä ja pyöräilyä tai jompaakumpaa) n. 2-4 km päivässä. ei vhh.

Äänestä

jo päivän mittaan paljon kirjoitellut VHH:laisia, mutta kukaan raportoineista ei ole VHH:lla. Mielenkiintoista... Kohta varmaan joku tulee sättimään, että ei liity aiheeseen. Voihan se olla tottakin :).

Äänestä
  • tästä näköjään tulikin. Mitä muuta voi tältä palstalta odottaa.

    Äänestä

6 - 10 kilometriä ilman vhh:ta.

Äänestä

minkä takia viestistä on ilmoitettu asiattomana ylläpidolle? Mattila, sano, että se et ollut sinä :(

Äänestä

Kyllä liikunta on osa terveyttä siinä missä ruokavaliokin. Ja vertailu eri liikuntamuotojen ja määrien seka ruokavalioden suhteen sopii kyllä mainiosti.

Äänestä

mahdollista oikoa käsitystä, että VHH:lla ei harrasteta liikuntaa, niin palsta autioituu. Nyt ei tarvitse tutkimuksia, vaan paljon puhuttuja omia kokemuksia.

Äänestä

Minun urheilusaldoni on tässä.

Jotakuinkin 15 tuntia kuntoliikuntaa vähintään sykkeellä 125. Muutamia tunteja punttien nostelua ja hyötyliikuntapyöräilyä yli 150 km.

Tavanomainen määrä on puotitoista-kaksinkertainen määrä tuohon ilmoittamaani, mutta nyt on ollut työkiireitä ja varsinkin lievä polvivamma (ei tullut urheilussa) on estänyt oman lajini harrastamisen kokonaan.

Tiedätkö, että ihmiset Suomessa katsovat viikossa keskimäärin 15 tuntia televisiota. Koskaan ei kukaan ole ihmetellyt, miten siihen riittää aikaa, mutta jos saman ajan käyttää urheiluun ja /tai netissä surffailuun, herättää se suurta kummastusta.

Minä en katso töllöä 15 tuntia edes kuukaudessa.

Äänestä

Mutta hyötyliikunnan (jo pyöräilystä n.3h) lisäksi viikossa tulee 3-6h hikiliikuntaa.

Äänestä

liikunnasta, jossa useat eri nimimerkit pyrkivät saamaan aikaan riitaa tälle palstalle jotta pääsisivät sitten kertomaan vhh-ruokavaliota noudattaville, että te olette liikuntavastaisia sohvaperunoita. Tämä on nähty jo niin monta kertaa että tähän halpaan ei kannata mennä. Vhh:lla ei ola se liikuntavastaisempia kuin missään muuallakaan. Kaikki täällä jo kymmeniä kertaa kerrottu liikunta vhh:lla vääristellään ja kirjoitetaan uuteen muotoon.

Kaikki kuitenkin tietävät, ettei vhh:lla väheksytä liikunnan merkitystä mutta mikään laihdutuskeino tai terveellisten elämäntapojen edistämiskeino ei liikunta ole jos ravitsemustottumukset säilyvät ennallaan.

Äänestä
  • Eipä tuossa ollut yhtä ainoaa lausetta siitä omakohtaisesta viikon tai kuukauden liikuntasuorituksesta. Eli tämä on se hiilaripitoinen kuuma peruna jota kierrät.

    Harmittaa tietysti vielä kun tämä aihe on asiallinen ja näinollen jää palstalle omien poistuessa sarjassa.

    Etkö voinut alentua vastaamaan onnellisen ja liikuntaa harrastavan "miehen" ominaisuudessa?

    Äänestä

  • kun sinulla ei selvästikään ole mitään aikomusta kertoa liikunnastasi? Silloin kun keskusteluun ei tuo mitään uutta omaa näkökulmaa, niin voi jättää vastaamatta. Sinulta en kyllä odottanutkaan asiallista vastausta tähän ketjuun.

    Äänestä

  • edes vastasit kirjoitti:

    kun sinulla ei selvästikään ole mitään aikomusta kertoa liikunnastasi? Silloin kun keskusteluun ei tuo mitään uutta omaa näkökulmaa, niin voi jättää vastaamatta. Sinulta en kyllä odottanutkaan asiallista vastausta tähän ketjuun.

    Nuoruudessa paljon, lihotessa väheni, kunnes loppui kokonaan 100 kilon mentyä puhki. 100 kilon mentyä uudelleen puhki alaspäin mennessä aloitin uudelleen arkiliikunnan, kävelyn kolmesti päivässä koiran kanssa. Nyt kun kunto jo sallii, aloitin joogan ja uinnin kerran viikossa. Jumppapallo on tulossa postissa...

    Äänestä

  • vhh hiilarifani kirjoitti:

    Nuoruudessa paljon, lihotessa väheni, kunnes loppui kokonaan 100 kilon mentyä puhki. 100 kilon mentyä uudelleen puhki alaspäin mennessä aloitin uudelleen arkiliikunnan, kävelyn kolmesti päivässä koiran kanssa. Nyt kun kunto jo sallii, aloitin joogan ja uinnin kerran viikossa. Jumppapallo on tulossa postissa...

    Hienosti on siis mennyt,täällä kanssa on yksi sohvaperunasta himoliikkujaksi muuttunut yksilö.
    Harmittaa kun olen vuorotöissä,ettei oikein ole mahdollisuuksia aloittaa esim. taijia tai joogaa,olisi vain niin mukavana lisänä muun liikunnan ohessa. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VHH:laiset tänne kirjoitti:

vaikka noin kuukauden ajalta liikkumisenne, eli pidetään liikuntapäiväkirjaa. Myös ei-karppaajat voivat osallistua, niin saadaan vertailua aikaiseksi. Luin aamulla aika monta ketjua tältä palstalta, joista suuri osa liittyi liikuntaan. Ihmettelimpä vaan, että miten vakikirjoittajat (kymmeniä ja kymmeniä viestejä päivän aikana) ehtisivät liikkua, kun viettävät suuren osan päivästä kirjoitellen tänne ;).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu