tämän palstan eräs erikoinen piirre: yhtäältä kaikki ihmiset nähdään samanlaisina kulttuuriin, ihonväriin, uskontoon jne. katsomatta, toisaalta erilaisuus ja monikulttuurisuus ovat rikkaus ja toisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen tutustuminen on avartava ja lähtökohtaisesti myönteinen kokemus. Vaikuttavatko toisistaan poikkeavat kasvuympäristöt (kulttuuri, uskonto jne.) ihmisten väisiin suhteisiin siis vai eivät? Jos eivät vaikuta, ei monikulttuurisuus silloin rikastakaan. Silloin on aivan sama, ovatko kohtaavat ihmiset kotoisin samasta korttelista vai eri puolilta maapalloa. Jos kasvuympäristö vaikuttaa, se vaikuttaa tuottamalla myös (toisen näkökulmasta) kielteisiä, monikulttuurisista suhteista yksikulttuurisia suhteita vaikeampia, ristiriitaisempia ja riskialttiimpia tekeviä piirteitä ihmisen käyttäytymiseen ja ajattelumalleihin. Ei erilaisuus ole yksinomaan myönteistä tai neutraalia. Tämän lisäksi riskejä lisää ja todellisen, rehellisen ja tasa-arvoisen kohtaamisen todennäköisyyttä vähentää, jos ihmissuhde solmitaan esim. elintasokuilun yli, kuten usein käy. Jos kasvuympäristö, taloudelliset, yhteiskunnalliset ja muut olosuhteet todellakin vaikuttavat ihmissuhteissa (näin uskon), vie se terää palstalla usein esiintyvältä "yleistämisen" kritisoinnilta. Eli eivät ihmiset silloin ole vain loputtomasti yksilöitä, vaan hyvin todellisesti myös kulttuurisen perimänsä ja lähtökohtiensa vankeja. Näin ollen analyyttinen yleistäminen on tietenkin paikallaan: tutustumalla ihmisen lähtökohtiin oppii myös ihmisestä jotakin. Tämän perusteella voi päätellä, onko riski ottamisen arvoinen. Ja mahdollisessa suhteessakin on tiedostava ihminen vankemmalla pohjalla: hänellä on paremmat mahdollisuudet ymmärtää toista ja samalla kykyä suojella itseään esimerkiksi kumppanin valheellisilta motiiveilta, kulttuurin tai uskonnon kaapuun verhotulta hyväksikäytöltä tai vaikkapa ihan perinteiseltä kusipäisyydeltä, jota ei muuten toisessa toiseudelta erottaisi. Kyllä näitä siltoja on parasta lähteä ylittämään avoimin silmin. Ei kuulosta romanttiselta, mutta ei pään käyttäminen ole kiellettyä sydämen asioissakaan.
Tuli vain
mieleeni
6677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
luin tekstisi viisi kertaa enkä oikein ymmärtänyt pointtiasi. Joko olen tyhmä tai tekstisi oli vain muuten vaikealukuinen pötkylä, olen ehkä liikaa tottunut kappalejakoihin.
Tosiaan vaikea selkoista tekstiä..lisäksi kuullosti kuin alkuperäinen olisi juuri jätetty jonkun ulkomaalaisen takia...
Vaikka luin virkeänä aamulla.
Kirjoitit monia ajatuksia ja olisi auttanut asiasi ymmärtämistä jos olisit nähnyt vähän enemmän vaivaa ajatustesi järjestämiseen :)
Olen "ulkosuomalaisuuden veteraani" ja kaikki tärkeimmät ihmissuhteeni ovat "olosuhteisen pakosta" olleet ulkomaalaisia. Olen siis myös lähes aina itse ollut "ulkomaalainen". Minulla on myös ihmissuhteissa selvästi määrätty "tyyppi", ei ulkoisesti vaan nimenomaan ihmistyyppi. Koska itselläni on korkea koulutus, hyvin palkattu työpaikka ja olen aina asunut kauniilla asuinalueella, tunnen oloni kotoisaksi vain sellaisen miehen seurassa, jolle nämä samat asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Lisäksi moraalisten arvojen ja tulevaisuuden toiveiden täytyy täsmätä. Jos vielä huumorikin sujuu yksiin niin minut on valloitettu.
Siis onko toisen kulttuuritausta rikkaus vai kirous? Kokemukseeni perustuen tilanteessa missä se toinen on ymmärtäväinen, lämmin ja avoin ihminen niin silloin eri kulttuuritausta on nimeomaan rikkaus. Jos sitä kulttuuria taas käytetään jyräämään toisen ylitse niin eihän se silloin tietenkään ole enää kuin kirous.
Itse ulkosuomalaisena koen, että myös joistakin suomalaisuuteen kuuluvista luonteenpiirteistä ja päähänpinttymistä on vaikea päästä eroon. Näistä asioista puhumme usein toisten ulkosuomalaisten kanssa. Meitä vaivaa pinnan alla katsekontaktia välttelevä kyräilevä jurous. Meillä on taipumusta pitkävihaisuuteen ja mykkäkouluun. Alkoholin suurkulutusta harrastetaan hilpeyden ja häpeänsekaisin tuntein. Huono itsetunto kääntyy usein isotteluksi. Nämä eivät ole isoja syntejä, mutta ne voivat tehdä iloisen ja temperamenttisen kulttuurinedustajan elämän todella epämukavaksi, jopa onnettomaksi.
Mitä tuohon elintasokuiluun tulee, niin en tiedä olenko laiska vai ulkokultainen vai molempia, mutta minulla ei ole haluja heittäytyä aviopuolison hyväntekeväisyysjärjestöksi. Uskon että rakkautta ja onnellisia loppuja löytyy eri kultturitaustan lisäksi yli taloudellisten ja yhteiskunnallisten rajojen ja toivotan kovasti onnea heille jotka ovat sen tien valinneet! Tältä palstalta saa sen käsityksen, että kaikki monikulttuurisuhteessa olevat miehet ja naiset olisivat ottaneet jonkin reppanan hoiviinsa pelkän ulkoisen ihastumisen pohjalta. Sitten kun arki koittaa niin ei jää muuta kuin se kulttuurin kirous jäljelle. Jos tilanne ei ole aivan niin kärjistetty niin muutama palstalainen pitää huolen siitä että ne sellaiseksi kärjistetään... Tavallisia ja terveitä monikulttuurisuheita ei jotenkin suvaita, ne lakaistaan maton alle sellaisina poikkeustapauksina joista ei kiinnosta kuulla saati sitten keskustella.
Suomalainen sananlasku sanoo "oppi hyvistä, pelko pahoista". Minä esimerkiksi en halua luopua suomalaisesta kulttuuritaustastani, mutta en myöskään halua olla "lähtökohtieni vanki". Minusta tämä ei ole joko-tai asia. Olen avoin omaksumaan muista kulttuureista tapoja ja piirteitä, jotka olen todennut toimiviksi arkielämää helpottamaan.
Euroopan ulkopuolisesta kulttuurista kotoisin olevan puolisoni uskon valinneeni sydämellä, mutta myönnän, että useat järkisyyt vahvistivat sen mitä sydän sanoi. Kymmenisen avioliittovuotta on sujunut toisiamme omalla kulttuurilla lempeästi "rikastuttaen". Aluksi jokin miehen yllättävä reaktio sai minut sekavaan mielentilaan. Mies taas ei tuntenut ennestään ketään joka pystyy murjottamaan kokonaisen päivän! Tämän kaltaiset ja myös isommat asiat on tilanteen mukaan joko hyväksyttävä tai niistä luovuttava jos haluaa suhteen toimivan.
"Minä esimerkiksi en halua luopua suomalaisesta kulttuuritaustastani, mutta en myöskään halua olla "lähtökohtieni vanki". Minusta tämä ei ole joko-tai asia. Olen avoin omaksumaan muista kulttuureista tapoja ja piirteitä, jotka olen todennut toimiviksi arkielämää helpottamaan."
Niinpä, mitä sitä kieltämään taustaansa. Itsensä kieltämisestä kun ei mitään hyvää voi seurata. Sille vaan ei voi mitään, että halusi tai ei, sitä muuttuu kokemustensa myötä ja joka paikassa pätee sanonta "maassa maan tavalla". Ei meistä kukaan pysty muuttamaan muita kuin itseämme.
Kahden suhde on aina tahtokysymys. Jos sitä tahtoa molemmilta löytyy, ongelmat on ratkaistavissa.
Tunnut kokevan kulttuurierot kovin dramaattisesti :-) "Lähtökohtiensa vankeja", "elintasokuilu", "riski", "valheelliset motiivit", "hyväksikäyttö".
Suosittelen kylläkin näin epäluuloisessa tapauksessa, että toiseen kulttuuriin tutustuminen aloitetaan varovasti Ahvenanmaalla ja siitä edetään pikkuhiljaa Ruotsin kautta Tanskaan. Muutenkin kannattaa maailmalle lähtiessä jättää turha naivius kotiin ja kehitellä kansainvälistä katu-uskottavuuttaa.
En myöskään suosittele että ihan ummikkona ja valmiiksi vauhkona lähdetään tositarkoituksella sekaantumaan kulttuuriin maailman toiselta puolelta vaikka sen edustaja asuisi naapurissa!