Paperin osalta merkit ovat olleet selvät jo pitkään, onhan StoraEnso jo aiemmin ilmoittanut ettei tule enää investoimaan Suomeen. Nykyisessä taloudessa on elettävä markkinoiden ehdoilla ja jos tuottaminen on Suomessa liian kallista niin sitten Suomesta pois. Kyllä paperiliitto on sahannut omaa oksaansa jo vuosikaudet, varsinkin euroaikana kun valtio ei voi enää auttaa vientiteollisuutta devalvoimalla valuuttaa.
Hoitajat ovat itse ajamassa itseään vastaavalla tavalla nurkkaan. Vaikka itse hoitotyötä on vaikea kuvitella ulkoistettavan ulkomaille, niin ulkoistuskehitys on käynnissä myös täällä. On vain ajan kysymys koska suurin osa perusterveydenhuollosta tuotetaan yksityisin voimin, julkisen hallinnon vain kilpailuttaen eri palveluntarjoajia. On aivan selvää että tähän suuntaan mennään yhä kiihtyvällä tahdilla ja hoitajien kiukuttelu vain nopeuttaa prosessia.
Onhan se veronmaksajana mukava seurata kun verovarat säästyvät ja asiat tehdään tehokkaammin. Kilpailu takaa sen että prosesseja kehitetään jatkuvasti ja tehdään asiat pienemmin panoksin, näin palveluntarjoaja säilyy voittajana. Nykyisellä mallilla ei enää kauaa porskuteta.
Hoitajat ovat itse ajamassa itseään vastaavalla tavalla nurkkaan. Vaikka itse hoitotyötä on vaikea kuvitella ulkoistettavan ulkomaille, niin ulkoistuskehitys on käynnissä myös täällä. On vain ajan kysymys koska suurin osa perusterveydenhuollosta tuotetaan yksityisin voimin, julkisen hallinnon vain kilpailuttaen eri palveluntarjoajia. On aivan selvää että tähän suuntaan mennään yhä kiihtyvällä tahdilla ja hoitajien kiukuttelu vain nopeuttaa prosessia.
Onhan se veronmaksajana mukava seurata kun verovarat säästyvät ja asiat tehdään tehokkaammin. Kilpailu takaa sen että prosesseja kehitetään jatkuvasti ja tehdään asiat pienemmin panoksin, näin palveluntarjoaja säilyy voittajana. Nykyisellä mallilla ei enää kauaa porskuteta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eli Tehyn lakko on yhteiskunnalle vain eduksi? Samat asiat tehdään tehokkaammin. Ehkä jopa tehokkuutta lisäämällä vältetään paheneva terveydenhoidon henkilöstöpula. Nykyiset hoitajat siirtyvät yhä enenemässä määrin yksityisiin yrityksiin. Ja hoitajien palkoista pitää huolen palkkaliukuma. Hoitajatkin voi odottaa vain muhkeampia palkkapusseja yksityisellä. Kaikki voittaa.
Kunnat säästävät rahaa kun voivat ostaa palvelut edullisemmin ja kun yritykset hoitavat prosessit tehokkaammin niin hoitajille pystytään myös maksamaan parempaa palkkaa. Ja kyllähän yrityksen kanssa on helpompi neuvotella palkasta kuin kollektiivisen kuntayhtymän, palkkahaitari tosin tullee kasvamaan.
Eli käytännössä kaikki voittaa.
edut, Lea-hoiturilla meni heti jakelukeskukseen.
Tätä ulkoistamistahan se on ollut jo pitkään muillakin sektoreilla kuten puolustusvoimien piirissä. Joillekin ulkoistaminen on käsittämätön yhtälö, tilaajan kulut pienenee mutta sen lopputuotteen tekijän palkka paranee kun homma tehdään yksityisen palveluksessa.
Kun ottaa huomioon, että jatkossa ei tarvita niin paljoa hoitajia, tällä vuokrafirmalla (ulkoistus!) on vara valita ne nuoremmat ja ahkerammat. Palkkaavat lisäksi paljon perus- ja lähihoitajia, joille ei tarvitse maksaa ylimitoitettua palkkaa. Veikkaanpa, että ainakin kolmas osa sairaanhoitajista jää työttömiksi, osa tietysti eläkkeelle. Voi olla, että tapahtuu jo vuoden alusta. Irtisanoutuneita ei huoli vuokrafirmakaan. En minäkään heidän asemassaan mitään terroristeja palkkaisi!
Käytännössä näyttää siltä, että kaikki on voittajia. Ongelmana vaan on se, että tämä tehostettu terveydenhuolto ei enää tarvitse niin paljon hoitajia, kuin ennen. Tämä taas aiheuttaa työvoimapulan hoitoalalla ja tätä kautta palkat saattavat jopa laskea nykyisestä. Suomessahan on tilastollisesti huomattavaa ylikapasiteettiä sairaanhoitajista.
Jos siirrytään ruotsin malliin, niin hoitajista pannaan pihalle 60%. Käytännössä tämä tarkoittaa n. 70 000 hoitajan vähentämistä. Osa näistä hoitajista joutuu hakeutumaan sairaala-apulaisen tehtäviin entistä pienemmällä palkalla, koska korkeammin palkattuja hoitajan tehtäviä ei ole enää tarjolla. Ainoat voittajat tässä ovat veronmaksajat ja valtio/kunnat.
se ole ihan tervettä että palkkoja maksetaan tehdyn työn mukaan, eikä niin että kaikki saavat saman omasta tehokkuudesta yms. huolimatta. Tämä kannustaa työntekijöitä pyrkimään parempaan ja tehostamaan myös omia toimintatapojaan.
Jos hoitajat vaativat yksityisen puolen palkkoja, niin eikö ole oikeutettua että he myös toimivat niin kuin yksityisellä puolella toimitaan?
tetään. Vai säästettiinkö Thatserin englannissakaan. Ei.
Kun yksityisen tuntitaksa on kolminkertainen, voi säätö syntyä vain toiminnan laatua neljännekseen heikentämällä.
Viis siitä kunhan palkka nousee ja lomapäiviä kertyy niinku ennenki.
vaikka Peijaksen tämän viikon ulkoistamisuutiseen, budjetoitu säästö n. 20% eli 900M euroa.
Lomapäivä kertyminen on hiukan erilainen yksityisellä sektorilla kuin julkishallinnon puolella.Työn tilaaja eli tässä tapauksessa kuntasektori on erittäin tyytyväinen kun sen ei tarvitse ottaa kontolleen hoitohenkilökunnan loma kertymiä.Sehän joutuu tällä hetkellä antamaan henkilökunnalle riippuen palveluvuosien määrästä 30-45 vuosiloma päivää.
Yksityisellä sektorilla normaali lomakertymä vuodessa 30 päivää...suuri säästö kunnalle.Palkat ovat kumminkin paremmat ja työn tehokkuus on varmasti eri luokkaa elikä toimenkuvaukset menevät uusiksi.Töitä löytyy ihmisille joilla on asenteet/motivaatio korkealla.
Kirjoitat: "Onhan se veronmaksajana mukava seurata kun verovarat säästyvät ja asiat tehdään tehokkaammin".
Yksityistämisen seurauksena ovat palvelujen hinnat nousseet. (esim. katsastusmaksut ja monet muut) Samoin palvelujen taso laskenut. Yksityisillä ei ole mitään vastuuta, jos ei onnistu niin konkurssiin ja toisella nimellä uudelleen liikkeelle.
Siinähän veronmaksajana kannat rahasi yksityisille.
Sairas ei tarvitse mitään kilpaillutuksen seurauksena tulevia ala-arvoisia hoitoja. Jo nyt yksityisten lääkäriasemien hoidot ainakin omalta kohdaltani olleet tosi huonoja. Melko helposti ja nopeasti voi tosin päästä hoitoon ja sitten alkaa rahastus.
Terveysasemien ja keskussairaaloitten kautta olen saanut itseni kuntoon.
Kuvitteletko että kilpailluttamisen kautta asiat paranee. Eivät taatusti.
Onneksi asiat eivät tule menemään haaveilujesi mukaan.
Esimerkki yksityiseltä puolelta: Ystäväni meni yksityiselle podettuaan rintakipua. Lääkärin vastaanotto, verikokeet, sydänfilmi, rintaröntgen kesti kokonaisuudessaan 1.2h. Verrataanpa tätä julkisen puolen palveluun, todennäköisesti röntgeniin ja sydänfilmiin olisi täytynyt varata aika erikseen ja laboratorioon olisi täytynyt jonottaa 3h.
Tässä hyvä esimerkki yksityisen prosessin toimivuudesta; erittäin tehokasta ja potilas on kolmen päivän antibioottikuurin jälkeen jälleen työkunnossa. Tämä tietää säästöä oman ajan lisäksi myös hänen työnantajalleen.
En ymmärrä mitä tehokkuudessa on vikana.
vain harmia aikaan yhteiskunnassa. Täälläkin taitaa olla yksi tyhjänpuhuja paikalla. Taitaa olla oikeasti ekonomi eikä vain nimimerkkinä...
laatukriteerit ja valvoo toteutunutta palvelutasoa. Potilailla on mahdollisuus raportoida ja antaa palautetta saamastaan hoidosta. Palvelutasot varmistetaan sopimuksilla ja huonosta palvelusta voi palveluntarjoaja jopa joutua maksamaan ns. sanktiomaksuja.
Potilaille hinta on sama kuin julkisen sektorin toteuttamassa palvelussa.