TEHYN JOHDON

Nyt on ylitetty kaikki sopivaisuuden rajat. Ikinä aiemmin ei ole työtaisteluissa pröystäilty sillä, että olemme sen verran tärkeä ryhmä, että jos emme saa lisää liksaa, niin ihmisiä kuolee. Tämä hipoo/on kiristystä!!! Toisen ihmisen hädänlaisen tilan hyväksikäytöstä voidaan tuomita jopa vankilaan, mutta eihän laki koske ay-toimintaa. Entinen SAK:n lakimieskin on julkisesti "ymmärtänyt" hoitajia ja työministeri on valmis poikkeamaan "tässä tapauksessa" laista.

Muistutetaan että enemmistö hoitajista on sen verran eettisiä, että eivät olleet valmiita käyttämään irtisanoutumisia painostuskeinona.

Jaana Laitinen-Pesola: minun silmissäni SINÄ vastaat ihmisistä, ei työnantaja jonka laitat KIRISTYKSELLÄ JA UHKAILULLA mahdottoman tilanteen eteen.

Kirsti Viljakainen: minun silmissäni SINÄ vastaat siitä, jos yksikin tehyläinen jää ilman työtä masinoimasi tempauksen johdosta. Oma työpaikkasi ei tietenkään ole vaarassa. Muista, että jos osa saa korotuksen ja osa jää sen vuoksi ilman työtä, tämä ei ole se mitä lakolla haetaan! Kukaan ei laittanut nimeään listaan jäädäkseen työttömäksi.

Jos lupaatte asioita, niin vastatkaa huutoonne tai ette ole kaiken maailman jyrkikataisia kummempia!!!
13583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä muistaa, että liiton tehtävä on huolehtia siitä, että TYÖSSÄ OLEVIEN keskipalkka nousee.

Jaanakin tulee (kun lakko loppuu) puhumaan sujuvasti siitä kuinka paljon enemmän keskimääräinen hoitaja sai lisää, vaikka nyt jauhaakin peruspalkasta. Lakon jälkeen "muistetaan" että yli puolet hoitajista saakin erilaisia lisiä ym..

Äänestä

Juuri näin. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Vielä kun saataisiin nettiin sairaaloittain irtisanoutuneitten hoitajien nimet.

Äänestä
  • ...vaikka tulisi satoja potilaskuolemia. saati sitten tuomita. presidentti armahtaisi heti.

    Äänestä

Tilanne on jo niin uhkaavan pelottava potilasturvallisuuden kannalta katsoen, että Tehyn johdon tulisi erota, neuvootelijat vaihdettava. Kuinka kukaan tällaista stressiä enää kestää. Eiliset tv-uutiset oli huolestuttavaa katsottavaa. Jo ensimmäisinä päivinä irtisanoutumisista alkaa ihmisä kuolla.

Äänestä
  • Saattaa olla ainoa ulospääsy tilanteesta että neuvottelemaan laitetaan henkilöt jotka ei ole liian tiukasti hirttäytyneet antamiinsa (ehkä katteettomiin) lupauksiin.

    Kannatan!!! Toki myös ta-puolella voisi vähemmän vastarintaa herättää joku muu kun ex-tehyläinen?

    Äänestä

Ei ole teidän asianne päättää sitä kuka meitä edustaa. Luottamus Jaanaan 100%.

Äänestä
  • Enemmistö meistä toivoo että vaikka vähän laihempikin sopu syntyisi HETI.

    Pienellä paikkakunnalla ei todellakaan ole mukavaa kuunnella vittuilua ahneudesta. Varsinkaan kun tämä ei ole edes kokonaan perusteetonta.

    Äänestä

mieltä aloittajan kans! Lisäisin vielä, et jos palkka nousee 500€, niin työnantajalle se maksaa 900€/henkilö!! Kuinka käy satojen pienien kuntien, joissa sairaalat ja terveyskeskukset, voivat olla suurimpia työnantajia?? Itse yrittäjänä, en ottais yhtään irtisanoutunutta henkilöä enää takaisin, vaan yksityistäisin roimasti palveluja ja ottaisin uudet tekijät, vaikka Kiinasta!!

Äänestä
  • Tätä suurta ajattelemattomuutta! Työnantajalla kuin työnantajalla on varmaan menojen (esim. palkat) lisäksi tulojakin. Kunnat ja valtio ovat sikäli poikkeuksellisessa asemassa, että niillä on jopa verotusoikeus.

    Jos menot kasvavat, niin nostetaan sitten veroja! Ellei veronmaksaja katso tarvitsevansa yht.kunnan (verovaroilla) järjestämää terveydenhoitoa, eivät häntä ilmeisesti häiritse Tehyn irtisanoutumisetkaan.

    Äänestä

Tehyn temppuilut saa tavallinen tallaaja tuntea selkänahassaan. Työtä tekevät sairaanhoitajat tässä syyllistetään. Tehy olisi voinut ajaa hoitajien palkka-asioita tasaiseen tahtiin vuosien varrella muiden liittojen tavoin, eihän nyt ole järkevää yht äkkiä vaatia palkkakuopasta nousua toisten tasolle!
Tässä sitä nyt on kuitenkin saanut huomata, ettei juuri kukaan arvosta työtä jota teemme. Nyt kohta olemme sitten jo syytteessä ihmisten taposta, jos irtisanoutuminen toteutuu! Ja näyttää siltä että se totetuu, kuka nyt rahoistaan haluaisi luopua?

Alaa vaihtaisin jos voisin. Olisihan se toisaalta tylsää heittää pois monen vuoden koulutus ja työkokemus, mutta peltiä hitsaamalla taloudellinen tilanne kohenisi kummasti ja vastuun taakka ihmisten hyvinvoinnista sekä elintoimintojen ylläpitämisestä putoaisi hartioilta.

ExTehyläinen

Äänestä
  • ..eikä sitä yli 90% enemmistöä joka ei ole laittanut nimeään kiristylistaan.

    Johto vastaa tekemistään, ette Te jotka olette jättäytyneet ulos valitusta mallista.

    Uskon että joudut joka päivä melkoisen painostuksen uhriksi (luottis ym. tehyläiset) joten TSEMPPIÄ JA JAKSAMISTA.

    Äänestä

tämä on ainoa keino saada homma hoidettua kunniallisesti

Äänestä

AIVAN! Ja samaa mieltä on kaikki jotka tunnen, jopa pari hoitsua. Eivät vaan uskalla sitä tunnustaa kuin kahdenkesken. Kyse on pelistä kovilla panoksilla, ja nyt bluffataan isoa pottia huonoilla korteilla. Joidenkin käy vielä tuossa pelissä huonosti kun kortit katsotaan, mutta nehän ei koskaan ole nämä tukevat lakkokenraalit(taret).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EROTTAVA!!! kirjoitti:

Nyt on ylitetty kaikki sopivaisuuden rajat. Ikinä aiemmin ei ole työtaisteluissa pröystäilty sillä, että olemme sen verran tärkeä ryhmä, että jos emme saa lisää liksaa, niin ihmisiä kuolee. Tämä hipoo/on kiristystä!!! Toisen ihmisen hädänlaisen tilan hyväksikäytöstä voidaan tuomita jopa vankilaan, mutta eihän laki koske ay-toimintaa. Entinen SAK:n lakimieskin on julkisesti "ymmärtänyt" hoitajia ja työministeri on valmis poikkeamaan "tässä tapauksessa" laista.

Muistutetaan että enemmistö hoitajista on sen verran eettisiä, että eivät olleet valmiita käyttämään irtisanoutumisia painostuskeinona.

Jaana Laitinen-Pesola: minun silmissäni SINÄ vastaat ihmisistä, ei työnantaja jonka laitat KIRISTYKSELLÄ JA UHKAILULLA mahdottoman tilanteen eteen.

Kirsti Viljakainen: minun silmissäni SINÄ vastaat siitä, jos yksikin tehyläinen jää ilman työtä masinoimasi tempauksen johdosta. Oma työpaikkasi ei tietenkään ole vaarassa. Muista, että jos osa saa korotuksen ja osa jää sen vuoksi ilman työtä, tämä ei ole se mitä lakolla haetaan! Kukaan ei laittanut nimeään listaan jäädäkseen työttömäksi.

Jos lupaatte asioita, niin vastatkaa huutoonne tai ette ole kaiken maailman jyrkikataisia kummempia!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu