Olenko omituinen? Ainoa nykytyössä itseäni kiinnipitävä voima on vain säännöllinen kk-liksa.
Olen koulutukseltani maisteri, jonka opiskelualan valinta on sattumaa, eli sinne missä rima oli matalin. En päässyt koskaan alalle, jota olisin halunnut tehdä ja johon olisi ollut syntymälahjakkuutta (taideala).
Erinäisten määräaikaisten töiden jälkeen olen vissiin saavuttanut ns. kliimaksivaiheen; sanut vakinaisen duunin. Homma on yksityispuolen asiantuntijatyötä, palkka alempaa keskitasoa mutta sinänsä riittävä. Työ yksitoikkoista, ja täysin omalle luonteelleni vierasta ja vastenmielistä. Motivaatio nolla. Ainoa asia mikä minua siinä pitää, on palkka. Olen realisti, eli työn vaihtaminen on erittäin vaikeaa (olen kokeillut), tai sitten muu työ olisi matalapalkkaista (esim. siivoustyö).
Elämässäni seuraa oravanpyörä: rakastan autoilua, ja vaihdan uudenkarheita autoja muutaman vuoden välein, ja auton merkki on myös tärkeä seikka. Noh, tämä nielee rahaa, jota saa vain tekemällä nykyistä työtä. On käynyt mielessä, että myisi koko auton pois tai vaihtaisi aivan halpaa menopeliin, ja tuolloin rahaa jäisi säästöön ja voisi vaikka jäädä nykyhommasta pois. Mutta ei, ei uskalla. Ja ei halua luopua rakkaasta autoharrastuksesta -mitä sitten tilalle? Ei myöskään vuosittaisesta ulkomaanreissusta haluaisi luopua.
Tästä seuraa siis oravanpyörä-systeemi. Pelkään,että tämä jatkuu jopa eläkeikään saakka. Tuolloin sitten toteaa että menipäs elämä hukkaan p..katöissä. Such is life...
Onko muita kohtalotovereita?
Olen koulutukseltani maisteri, jonka opiskelualan valinta on sattumaa, eli sinne missä rima oli matalin. En päässyt koskaan alalle, jota olisin halunnut tehdä ja johon olisi ollut syntymälahjakkuutta (taideala).
Erinäisten määräaikaisten töiden jälkeen olen vissiin saavuttanut ns. kliimaksivaiheen; sanut vakinaisen duunin. Homma on yksityispuolen asiantuntijatyötä, palkka alempaa keskitasoa mutta sinänsä riittävä. Työ yksitoikkoista, ja täysin omalle luonteelleni vierasta ja vastenmielistä. Motivaatio nolla. Ainoa asia mikä minua siinä pitää, on palkka. Olen realisti, eli työn vaihtaminen on erittäin vaikeaa (olen kokeillut), tai sitten muu työ olisi matalapalkkaista (esim. siivoustyö).
Elämässäni seuraa oravanpyörä: rakastan autoilua, ja vaihdan uudenkarheita autoja muutaman vuoden välein, ja auton merkki on myös tärkeä seikka. Noh, tämä nielee rahaa, jota saa vain tekemällä nykyistä työtä. On käynyt mielessä, että myisi koko auton pois tai vaihtaisi aivan halpaa menopeliin, ja tuolloin rahaa jäisi säästöön ja voisi vaikka jäädä nykyhommasta pois. Mutta ei, ei uskalla. Ja ei halua luopua rakkaasta autoharrastuksesta -mitä sitten tilalle? Ei myöskään vuosittaisesta ulkomaanreissusta haluaisi luopua.
Tästä seuraa siis oravanpyörä-systeemi. Pelkään,että tämä jatkuu jopa eläkeikään saakka. Tuolloin sitten toteaa että menipäs elämä hukkaan p..katöissä. Such is life...
Onko muita kohtalotovereita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samoin on minulla, en tekisi päivääkään nykyistä työtäni ellei olisi pakko.
Olen miettinyt samoja asioita kuin sinä ja pahoin pelkään tekeväni tätä
samaa työtä lopun ikääni.. Vaihtaa ei tosiaan raaski, koska tulot tipahtaisivat
oleellisesti työssä jota haluaisin tehdä.
On hirveää herätä päivittäin töihin kun se aina on yhtä vastenmielestä. Kaiken
huipuksi toimin esimiestehtävissä ja minun pitää olla innokas ja esimerkillinen.
Onneksi minulla on kuitenkin mahdollisuus päästä edes vähäksi aikaa pois
töistä eli äitiyslomalle, vaikka eihän sitä tiedä tuleeko lapsia vai ei..
Toivottavasti pääset irti oravanpyörästä, itse siinä pian kymmenen vuotta
olleena tiedän ettei se tosiaan ole helppo homma!
Olen reilun 15 vuoden työurallani päätynyt töihin, jossa ei maisterintututkinollani ja sen sisältämillä oppiaineilla ole mitään tekemistä työtehtävieni kanssa. Asiantuntijaksi en voi itseäni ammattinimikkeestäni huolimatta sanoa, vaikka saan enemmän palkkaa kuin koskaan.
Muutama vuosi IT-alalla on häivyttänyt itseltäni pois tämän "teollisuuden" ympärille rakennetut sadunhohtoiset kulissit. Ohjelmointi ei ole luovan ihmisen hommaa, pikemminkin tarkkojen kielioppisääntöjen mukaan tapahtuvaa mekaanista työtä, kuvaannollisesti sanoen sorvin äärellä istumista.
Järjestelmät uusiutuvat jatkuvasti, eikä työkokemuksella ole paljon vaikutusta alalla pärjäämiseen: uuden nopea oppiminen ratkaisee kireiden aikataulujen kurimuksessa. Lisäksi hommien organisointi on aivan yhtä kelvotonta kuin valmistuvien sovellusten tasosta voi päätellä.
No, nyt minulla on ikää neljäkymmentä ja risat, tulisin toimeen palkalla, joka olisi noin puolet siitä mitä nyt saan. Palaisinko siis takaisin vaativaan naisvaltaiseen palveluammattiin josta pidin, mutta jossa minua kuitenkin miehenä hieman oudoksuttiin? Vai yrittäisinkö tavoitella koulutustani vastaavia töitä, joita saattaisi pätkissä löytyä. Alkaako ikä loppua kesken, otettaisiinko minua enää vakavasti työmarkkinoilla?
Eräs tuttavani loihe aikanaan lausumaan "Taiteilijaksi ei opiskella, taiteilijaksi ruvetaan".
En tiedä kuinka kauan ja kuinka vakavassa mielessä olet taidetta harrastanut, mutta tiedän, että tällä tavalla ei tarvitse sitä elämän hukkaan menemistä odotella eläkeikään asti. Mikä sinulle on todella tärkeää, auto ja ulkomaanmatkat vai itsesi ilmaiseminen?
Kaltaisiasi hyödyttömiä haaveilijoita on paljon. Parempi olisi jos saisit saman palkan käymättä työssä, niin muut eivät joutuisi kärsimään sinusta. Palkkasi on kova, koska muutaman vuoden välein auton vaihtaminen kustantaa noin 50000e/v, mikäli tarkoitit kunnollista autoa.