Omat virheet

Oletteko parisuhteessanne koskaan menneet itseenne, todenneet että ajatuksenne, käytöksenne tai tekonne tekevät hallaa suhteelle ja muuttaneet niitä? Mistä saitte kimmokkeen muutokseen ja kuinka homma toimi?

Minä olen joutunut joskus näin tekemään. Yleisesti ottaen tuntuu, että avo/avioliitoissa toinen puolisoista on täydellinen ja toinen täysi paska -ainakin tämän sivuston kirjoitusten mukaan. Vaikeahan siinä on sitten onnellisa parisuhdetta rakentaa...
171354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Toisaalta näkisin, että tänne kirjoittaminen voi olla monelle se ainut tapa purkaa pahaa mieltään joten sallittakoon se. Kai sekin on parempi kuin tehdä itselleen jotain.

Kyllä jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus kertoa pahasta olostaan ilman kivitetyksi tulemisen pelkoa.

Kaikkein ikävintä on mielestäni se, kun joku nainen kirjoittaa tuonne perheväkivaltapalstalle tulleensa pahoinpidellyksi ja siihen inhottavat ihmiset vastaavat "mitäs sä sitten teit" "olet ansainnut sen"

Kannattaisi pitää mielessä sellainen tosiasia, että moni ihminen ei pysty puhumaan kenellekään, ei uskalla, joten sallittakoon tänne kirjottaminen.

Jos jotakuta nämä jutut ärsyttävät, niin suosittelen mieluisampaa lukemista.

Esimerkiksi Harlekin-kirjoissa on paljon kauniimpia tarinoita.

Mies voi tuhota naisen elämän ja jonnekin siitä on voitava saada kirjoittaa.

Naisella voi mennä vuosia ennen kuin uskaltaa luottaa uuteen mieheen.

Äänestä
  • Tänne kirjoittavat sekä miehet, että naiset ja haukkuvat toisiaan. Nainen on silti aina uhri? Minusta tuntuu, että miehet useammin kyselevät täältä neuvoja, mitä voisivat tehdä ongelmien hoitamiseksi, mutta naiset lähinnä hakevat sympatiaa, kun mies on niin paska ja miettivät miten saisivat lähdettyä suhteesta. Olen varmaan ihan väärässä, mutta tuollainen mutu tuli...

    Äänestä

  • nyt tämä nainen ei ymmärrä... kirjoitti:

    Tänne kirjoittavat sekä miehet, että naiset ja haukkuvat toisiaan. Nainen on silti aina uhri? Minusta tuntuu, että miehet useammin kyselevät täältä neuvoja, mitä voisivat tehdä ongelmien hoitamiseksi, mutta naiset lähinnä hakevat sympatiaa, kun mies on niin paska ja miettivät miten saisivat lähdettyä suhteesta. Olen varmaan ihan väärässä, mutta tuollainen mutu tuli...

    Et sä väärässä ole. Sä olet pöpi.

    Äänestä

  • nyt tämä nainen ei ymmärrä... kirjoitti:

    Tänne kirjoittavat sekä miehet, että naiset ja haukkuvat toisiaan. Nainen on silti aina uhri? Minusta tuntuu, että miehet useammin kyselevät täältä neuvoja, mitä voisivat tehdä ongelmien hoitamiseksi, mutta naiset lähinnä hakevat sympatiaa, kun mies on niin paska ja miettivät miten saisivat lähdettyä suhteesta. Olen varmaan ihan väärässä, mutta tuollainen mutu tuli...

    Oma mutu-tuntumani on se, että mies on riippuvaisempi naisesta kuin nainen miehestä, loppujen lopuksi. Miehen on vaikea kuvitella elämäänsä ilman naista, mutta moni nainen näkee itsensä helposti myös elämässään ilman miestä.

    Se, että täältä saa sen kuvan, että naiset vain haukkuvat miehiään, voi johtua siitä, että näillä naisilla on pienet lapset ja koti huolettavana ja siinä ohessa työ, ja monesta naisesta yhä edelleenkin tuntuu, että mies on ikään kuin yksi lapsi huollettavia lisää.

    Nainen ilmaisee tällä raivollaan tavallaan sen, että ei ehkä pelkää miehensä menettämistä - uskaltaa ts. tuoda ärtymyksensä esiin suoraan.

    Jos palataan ap:n kysymykseen, niin vastaan siihen omalta osaltani näin: olen ollut liian riippumaton nainen miehilleni, se on ollut "virheeni". En ole tarvinnut heitä samalla tavalla kuin he ehkä minua, en myöskään ole halunnut perustaa perhettä, koska se olisi sitonut minua liikaa. En halua elää muiden ehdoilla enkä halua pakottaa miestä elämään elämää, joka minulle sopii. Kaksi suhteistani on silti ollut pitkiä.

    Äänestä

Mulla ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Pyrin aina suhteessa olemaan ne maagiset 3 A:ta: asiallinen, aikuinen ja ajattelevainen. Välillä sitä erehtyy mahdottomiin tyyppeihin ja silloin ei auta mikään.

Äänestä
  • Sinä olet siis erehtymätön ihminen, ellei oteta lukuun sitä, että eksyt välillä väärään seuraan eli inhimillisten ihmisten joukkoon? Minua ovat aina karmineet "täydelliset" ihmiset. Huh huh...

    Äänestä

  • vm mf kirjoitti:

    Sinä olet siis erehtymätön ihminen, ellei oteta lukuun sitä, että eksyt välillä väärään seuraan eli inhimillisten ihmisten joukkoon? Minua ovat aina karmineet "täydelliset" ihmiset. Huh huh...

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla - luulen, että kun ihminen on ajattelevainen ja fiksu, hän vetää aivan hulluja tyyppejä puoleensa. Ihminen pyrkii aina hyötymään toisesta ihmisestä ja tämä selittää sen, miksi epävakaat tyypit hakeutuvat "täydellisen" seuraan.

    Äänestä

Olen tehnyt niin, katsonut peiliin monesti. Ja yrittänyt oppia. Tiedän, että toinenkin on tehnyt samaa. Siksi kai kohta pyörähtää kolmas vuosikymmen käyntiin. Sitä aikuistumista ja viisastumista... ;-)

Olen myös samaa mieltä kanssasi, että joskus näillä palstoilla ollaan mitä yksisilmäisimpiä. Tottahan jokainen saa tulla kertomaan pahaa oloaan ja jos se auttaa, niin mikäs siinä. Mutta sattuu niitäkin kirjoituksia vastaan, jossa naristaan ei ehkä edes merkittävästä asiasta. Ja jos joku muu yrittää esittää toisenlaista näkökulmaa, niin turpiin tulisi, jos ei olisi piuhoja välissä. Kuvaannollisesti. Eli pidetään raivoisasti kiinni omasta tulkinnasta ja vain sellaiset vastaukset kelpaa, jotka ovat lyövät lisää löylyä. Lähinnä tällaisella terrierimäisellä itsepäisyydellä tarkoitan sellaisia kirjoituksia, joissa siis tosiaan ei ole mistään järjettömän vakavasta kyse. En suinkaan tilanteita, joissa valitetaan isommista asioista, kuten vaikka väkivallasta tai muusta hyväksikäytöstä.

Äänestä

Samaa minäkin olen miettinyt, enkä vieläkään ole siihen ratkaisua löytänyt ja avioliittoa takana jo 34 vuotta, jotenkin tuntuu, että sitä vaikeammaksi kaikki muuttuu ja samalla syyllisyys kasvaa (kun toinen on täydellinen) mitä kauemmin on naimisissa. Olisiko itsestään sitten löydettävä se ratkaisu tai mikä on!?

Äänestä

Menen itseeni päivittäin ja yritän olla kosketuksissa tunteisiini ja ajatuksiini, voidakseni olla rehellinen. Olen mielestäni löytänyt itseni ja "aivoitukseni" ja huomannut olevani jossain hyvä ja jossain huonompi. Näiden asioiden sovittaminen minun nykyiseen suhteeseen on ilmeisesti mahdottonta, koska minä olen jatkuvasti se parisuhteen kehitystarve.
Vastaukseni kuitenkin on kuitenkin että ollakseen onnellinen parisuhteessa, niin on tärkeämpää sopia riitansa kuin aloittaa niitä. Ei kukaan tietoisesti tee hallaa suhteelleen jonka haluaa pitää, mutta joskus ominaisuutemme eivät vaan ole hyväksi kumppanillemme ja ero on paras ratkaisu.

Äänestä
  • Viestisi osui siihen, mitä itse juuri mietin, hieman eri kantilta.
    Kaksi pitkää liittoa takana, molemmat kaatuivat eri syistä. Yksi yhteinen nimittäjä molemmissa kuitenkin oli: kummassakin liitossa joku tai molemmat loukkasi olemuksellaan toista.
    En tietenkään tarkoita ulkoista olemusta, en edes näkyvää käyttäytymistä. Noita kahta asiaa voi tosiaan korjata katsomalla peiliin ja muuttamalla itseään parempaan suuntaan.
    Tarkoitan, että molemmissa avioliitoissani kävi vuosien mittaan selväksi, että syvimmät luonteet ei voi kohdata. Ensimmäinen vaimoni nimitti mua usein "hellyyden kerjäläiseksi". Hän koki fyysisen läheisyyden uhkaavaksi, ainakin sillä tavalla kuin minä sitä osoitin. (Tosin hän puhuu edelleen samoilla sanoilla muista ihmisistä). Toinen vaimoni piti mua kylmänä, enkä huomioinut häntä tarpeeksi, vaikka vietimme aikaa lähekkäin ja fyysisessä kosketuksessa aina mun läheisyyden sietokyvyn (joka on suuri) ylärajoille. Moemmissa tapauksissa loukkasimme jotenkin toisiamme läheisyysasiassa. Ja molemmissa tapauksissa se läheisyyskysymys oli liiton kariutumisen tautalla.
    En tällä yritä syyttää noita naisia, molemmat hienoja ihmisiä. Mutta ei todellakaan sitten sovittu toisillemme.
    Mutta mun pointti on siis se, että joitakin asioita ei voi muuttaa, tekemättä väkivaltaa itselleen tai toiselle. Silloin täytyy vaan ottaa tai jättää.

    Äänestä

  • voiko olla mahdollista, että mies ajattelee noin?
    Itse olen ainakin aivan hämmästynyt. jotenkin tuntuu, että ehkä miehen ja naisen välinen suhde voi sittenkin kehittyä jos noin ajattelevia miehiä on.

    Äänestä

  • syyystuuli kirjoitti:

    voiko olla mahdollista, että mies ajattelee noin?
    Itse olen ainakin aivan hämmästynyt. jotenkin tuntuu, että ehkä miehen ja naisen välinen suhde voi sittenkin kehittyä jos noin ajattelevia miehiä on.

    Onko olemassa rennosti ajattelevia naisia jotka hyväksyvät huumorin osana suhdetta ja voivat huomata olevansa joskus väärässä, sekä ymmärtää omien VAIN tunteiden perusteella tehtävien päätöksien voivan vaikuttaa suhteeseen heikentävästi?
    Saat euron jos kerrot missä heitä on.

    Äänestä

  • M_42v kirjoitti:

    Onko olemassa rennosti ajattelevia naisia jotka hyväksyvät huumorin osana suhdetta ja voivat huomata olevansa joskus väärässä, sekä ymmärtää omien VAIN tunteiden perusteella tehtävien päätöksien voivan vaikuttaa suhteeseen heikentävästi?
    Saat euron jos kerrot missä heitä on.

    Onhan meitä, siis naisia jotka ajattelemme omilla aivoillamme, otamme huumorin osana suhdetta sillä sehän kuuluu hyvään suhteeseen, osaamme myös tehdä päätöksiä jotka aivät aina perustu tunteeseen vaan myös johdonmukaisuuteen. Sehän kuuluu aikuisen ihmisen kehitykseen, mutta tosin me naiset sen isomman empatiakykymme takia olemme välillä hukassa noissa tunnepäätöstenteoissa. Mutta aikuinen, itsenäinen nainen osaa erottaa ne tilanteet joissa päätökse pitää olla irti tunnepuolesta!
    Kyllä meitä varmasti on kaikkialla, mutta en nyt silti tainnut ansaita sitä euroa!
    Älä silti luovuta, sillä toisenlaisiakin naisia on!

    Äänestä

  • syyystuuli kirjoitti:

    Onhan meitä, siis naisia jotka ajattelemme omilla aivoillamme, otamme huumorin osana suhdetta sillä sehän kuuluu hyvään suhteeseen, osaamme myös tehdä päätöksiä jotka aivät aina perustu tunteeseen vaan myös johdonmukaisuuteen. Sehän kuuluu aikuisen ihmisen kehitykseen, mutta tosin me naiset sen isomman empatiakykymme takia olemme välillä hukassa noissa tunnepäätöstenteoissa. Mutta aikuinen, itsenäinen nainen osaa erottaa ne tilanteet joissa päätökse pitää olla irti tunnepuolesta!
    Kyllä meitä varmasti on kaikkialla, mutta en nyt silti tainnut ansaita sitä euroa!
    Älä silti luovuta, sillä toisenlaisiakin naisia on!

    Olen odottavalla asenteella, katsotaan mitä "syystuulet" tuo :-))

    Äänestä

"Yleisesti ottaen tuntuu, että avo/avioliitoissa toinen puolisoista on täydellinen ja toinen täysi paska -ainakin tämän sivuston kirjoitusten mukaan."
Sehän johtuu pelkästään siitä, että täältä saa lukea vain toisen osapuolen väritetyn tulkinnan tilanteesta.

Enpä omalla kohdallani usko muutokseen, vaikka omat puutteet on tiedossa, ei niiden korjaaminen tunnu mahdolliselta. Ainakaan omin neuvoin.

Äänestä
  • sen toisenkin näkemys samasta asiasta eli oman versioni toinen puoli. mutta tuskin mies sitä tänne kirjoittaa eikä mun ole vaikea edes arvata mitä hän ketoisi. hän löi vahingossa eikä tee sitä koskaan enää kaikki muuttuu ja tulee paremmaksi kunhan vaan et jätä. hän joutuu tosi vaikeuksiin jos lähden ja hän ei selviä mitenkään , menee nimi eikä jää rahaa ruokaan. anna vielä uusi mahdollisuus jne...
    jotain tällaista on jauhettu koko viikko. ei puhuta mitään siitä miten minun käy vaan ainoastaan miehen asioista jotka jää retuperälle
    sanoin että kaikesta selviää jos haluaa, aikaa se vie.
    minä lähden tästä lähes tyhjin käsin koska en ala riitelemään romusta ja roinasta enää, riitelyä on riittänyt ihan tarpeeksi. ei ole edes tuloja mistään ja töihin mene vasta vuoden vaihteessa pitkän sairasloman jälkeen
    koko avioliiton ajan olen saanut kuulla kuinka minä ja mun lapseni eletään hänen siivellään ja hän joutuu tekemään kaiken meidän eteen. minä en kuulemma osaa enkä tee mitään ym ym mutta nyt kun olenkin lähdössä on toinen ääni kellossa.
    miksi sitä arvostusta on niin vaikea antaa silloin kun sitä tarvii eikä sitten kun se on jo myöhäistä. tukea olisin myös kaivannut paljon enemmän mutta minä olen se joka on joutunut tukemaan eri asioissa. olen jäänyt jotenkin yksin joka suuntaan, ystävät hävinneet, suku painostaa ja voimat on nyt loppuun käytetty.
    tästä ei voi enää alemmas mennä, mutta sitähän mies ei tajua.
    en silti sano että hän olisi täysi paska, on hänessä paljon hyvääkin ja siksi aikoinaan hänen kanssaan menin naimisiinkin
    mutta ei tästä enää mitään tule. olo on tosi surullinen meidän kummankin puolesta. olen miettinyt pelastusta että voisimme jatkaa mutta ei löydy voimia siihen. haluan vain pois.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-onko niitä lainkaan? kirjoitti:

Oletteko parisuhteessanne koskaan menneet itseenne, todenneet että ajatuksenne, käytöksenne tai tekonne tekevät hallaa suhteelle ja muuttaneet niitä? Mistä saitte kimmokkeen muutokseen ja kuinka homma toimi?

Minä olen joutunut joskus näin tekemään. Yleisesti ottaen tuntuu, että avo/avioliitoissa toinen puolisoista on täydellinen ja toinen täysi paska -ainakin tämän sivuston kirjoitusten mukaan. Vaikeahan siinä on sitten onnellisa parisuhdetta rakentaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu