indeksi vs vyötärön

eli tässä on laihduteltu jo paljon, eikä tavoitteeseenkaan ole enää kuin muutama hullu kilo.
indeksillä olen ihanne painossa, mutta vyötärön ympärys edelleen 81 senttiä. eli vähän yli naisen maksimi suosituksen.
tarkoitus on saada vielä nuo jenkat pois, samoin masu ja ryntäät kaipaavat kutistamista, mutta nyt olen saanut alkaa selittelemään muille miksi enää laihdutan, kun olen kuulemma jo laiha ja jos vielä laihdun muutun rumaksi... tuo nyt ei muuten olisi loukkaavaa, mutta tavoittelen vain painoa joka pysyy normaalin rajoissa indeksillä ja jonka painoin ennen lihomista=(.

olen yrittänyt selvittää näille anorektikoiksi sanoville sitä, ettei ole terveyden kannalta hyvä kun on keskivartalolla tuota läskiä, mutta sillä ei kuulemma ole merkitystä ja pelkkä kiinteytys riittää... käsittääkseni tuo kiinteytys on kuitenkin juuri sitä, että näyttää paremmalle kun nahkan alta löytyy läskin sijaan lihasta... vaan ei mene jakeluun.

kiinnostaisi tietää kumpaako sitä oikeasti pitäisi tuijottaa... vaakaa ja indeksiä vai mittanauhaa ja peiliä? kyse ei kuitenkaan ole vääristyneestä minäkuvasta, vaan sitä läskiä oikeasti on vielä keskivartalolla, eikä edes vähän. mistä kertoo sekin, että ystävälläni joka painaa yli kymmenen kiloa minua enemmän ja on kymmenen senttiä minua lyhyempi ja joka on indeksillä ylipainoinen, on sama vyötärönympärys kuin minulla.

käsittääkseni keskivartalolta lihavilla on riski sairastua monen moniin sairauksiin joista mainittakoon vaikka diabetes. eikä tuo normaali indeksi poista sitä tosi asiaa, että se vähäkin läski on vaarallista, kun se on sisäelinten peittona... vai olenko täysin väärässä?
211174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kyllä tuo 81 on ihan ok. Itse olen normaalipainoinen nainen 171cm/65-66kg ja vyötärönympärys navan kohdalta 84cm, ja kyllä vatsalihakset löytyy.

riippuu ihan rakenteesta, saatat olla aivan hyvän kokoinen!

Äänestä
  • tuo vyötärönmittajuttu on hyvä uusi indikaattori lihavuudelle, mutta mistä se mitta pitää ottaa. sanotaan, että vyötäröltä ja vyötärö määritellään milloin minnekin. itse tiedän aivan hyvin missä vyötärö on, mutta monissa mittausohjeissa sanotaan, että navan kohdalta, eikä vyötärö siinä ole. s eon kapein kohta, joskin tuntuu, että monilla sitä kapeaa kohtaa ei ole, vaan kaikki ovat tasapaksuja. painoindeksin mukaan olen hieman ylipainoinen, mutta vyötärönmittani on 75 cm kapeimmasta mitattuna, navan kohdalta taas paljon enemmän.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tuo vyötärönmittajuttu on hyvä uusi indikaattori lihavuudelle, mutta mistä se mitta pitää ottaa. sanotaan, että vyötäröltä ja vyötärö määritellään milloin minnekin. itse tiedän aivan hyvin missä vyötärö on, mutta monissa mittausohjeissa sanotaan, että navan kohdalta, eikä vyötärö siinä ole. s eon kapein kohta, joskin tuntuu, että monilla sitä kapeaa kohtaa ei ole, vaan kaikki ovat tasapaksuja. painoindeksin mukaan olen hieman ylipainoinen, mutta vyötärönmittani on 75 cm kapeimmasta mitattuna, navan kohdalta taas paljon enemmän.

    Se navan paikka saattaa vaihdella ihmisillä mutta tavallisesti se lienee juuri kapeimmalla kohdalla.

    Itse olen oikein sopusuhtainen muuten paitsi että minulla on vyötärön ympärillä ihrarengas ja mitta on yli 90cm. Ei tuo lähde liikunnalla eikä laihduttamalla.

    Äänestä

  • tuo mitta otetaan kaksi senttiä navan yläpuolelta.
    navan kohdalta oma mittani on 87 senttiä ja olen 168cm ja 59kg.

    Äänestä

  • keskivartalolihava kirjoitti:

    Se navan paikka saattaa vaihdella ihmisillä mutta tavallisesti se lienee juuri kapeimmalla kohdalla.

    Itse olen oikein sopusuhtainen muuten paitsi että minulla on vyötärön ympärillä ihrarengas ja mitta on yli 90cm. Ei tuo lähde liikunnalla eikä laihduttamalla.

    Navan paikka voi totisesti vaihdella ihmisittäin, joten kannattaa mitata ympärysmittansa vain kylmästi keskivartalon kapeimmasta kohdasta, jota vyötäröksi kutsutaan. Itselläni esimerkiksi on napa poikkeuksellisen alhaalla (katoaa melko matalavyötäröisiinkin pöksyihin), joten jos siltä korkeudelta mittaisin vyötäröänympärystäni, tulisi varmaan kurjia lukemia.

    Eli mitta otetaan kapeimmasta kohdasta, ei (välttämättä) navan kohdalta tai saati sitten siitä, missä housunkaulus on (nykyään kun housut lepäävät melko matalalla... enemmänkin lantiolla kuin vyötäröllä).

    Äänestä

ihannepainoinen, niin älä laihduta enempää, usein ihannepainosta pudottaminen vaatii niin niukkaa energiamäärää, että kehittyy häiriintynyt suhde ruokaan (vaikka ei sitä haluaisikaan). Niukalla energiamäärällä menetät myös lihaksesi ja keräät aina vähänkin enemmän syödessäsi rasvakudosta, joten älä laihduta enää, mutta ota selvää keskivartaloa kiinteyttävistä liikkeistä ja aloita treeni. Kun saat vatsalihaksesi kuntoon, niin rasva niiden ympäriltä palaa hetkessä.
Ruokavaliolaihdutuksella saadaan toki kehoa eri muotoiseksi, mutta vasta liikunta ja yksilöllisesti oikeiden liikesarjojen toteuttaminen muokkaa vartalon parhaimmilleen ja terveimmilleen.

Äänestä
  • ihan eka heh... heh... kun se tuo läski ei lähe mahasta vatslihaksilla vaikka kuinka haluaisi. kiinteytyshän on juuri läskin kadottamista ja lihaksen säilyttämistä... vai olenko väärässä?

    toiseksi painonpudotukseni keskittyy pelkästään liikunnalla saavutettuun vajeeseen... eli syön noin peruskulutukseni verran ja liikuntakaan ei nyt mitään sairasta ole vaan aika lailla
    jaksamisen ja huvittamisen mukaan kevyttä kuntouintia ja kävelyä. salilla on tarkoitus alkaa käydä kerran viikossa, eikä sielläkään mitään sika kovaa treeniä, vaan ihan jotain perusjuttuja lihaskunnon ylläpitämiseksi. syön terveellisesti, monipuolisesti ja riittävästi, eikä tarkoitus ole nopeasti noita makkaroita kadottaa, vaan kesään mennessä jos häviäisivät niin hyvä olisi.
    missään nimessä en tavoittele alipainoa, vaan läskitöntä vatsaa normaali painon rajoissa ja nimen omaan juuri sitä painoa jonka tunsin hyväksi ennen raskautta ja lihomista. miksi sitä nyt täytyy siis selitellä, kun ei tarvinnut ennen lihomistakaan?

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    ihan eka heh... heh... kun se tuo läski ei lähe mahasta vatslihaksilla vaikka kuinka haluaisi. kiinteytyshän on juuri läskin kadottamista ja lihaksen säilyttämistä... vai olenko väärässä?

    kadotan siis kahta... maksimissa kolmea kiloa... ei siis kyse ole mistään isosta laihtumisesta.
    laiha en missään nimessä ole muualta kuin jaloista ja olen siis aikaisemmin painanut sen 56kg ollen jenkaton.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    ihan eka heh... heh... kun se tuo läski ei lähe mahasta vatslihaksilla vaikka kuinka haluaisi. kiinteytyshän on juuri läskin kadottamista ja lihaksen säilyttämistä... vai olenko väärässä?

    toiseksi painonpudotukseni keskittyy pelkästään liikunnalla saavutettuun vajeeseen... eli syön noin peruskulutukseni verran ja liikuntakaan ei nyt mitään sairasta ole vaan aika lailla
    jaksamisen ja huvittamisen mukaan kevyttä kuntouintia ja kävelyä. salilla on tarkoitus alkaa käydä kerran viikossa, eikä sielläkään mitään sika kovaa treeniä, vaan ihan jotain perusjuttuja lihaskunnon ylläpitämiseksi. syön terveellisesti, monipuolisesti ja riittävästi, eikä tarkoitus ole nopeasti noita makkaroita kadottaa, vaan kesään mennessä jos häviäisivät niin hyvä olisi.
    missään nimessä en tavoittele alipainoa, vaan läskitöntä vatsaa normaali painon rajoissa ja nimen omaan juuri sitä painoa jonka tunsin hyväksi ennen raskautta ja lihomista. miksi sitä nyt täytyy siis selitellä, kun ei tarvinnut ennen lihomistakaan?

    sitten ihannepainolaskurilinkki (eri kuin normaalipainolaskuri) joka antoi kansalle tosi alhaisia painoindeksejä, joten ajattelin, että ehkä sinunkin ihannepainosi, josta aloituksessasi puhuit, on luokkaa bmi 19, ja sen perusteella ajattelin, että jos mahasta ei ole rasva kadonnut siihen lukuun mennessä, niin ei se lisälaihtumisellakaan katoa.

    Sain aloituksestasi käsityksen, että tarvitsit neuvoja, ja niitä yritin antaa, mutta kuulostaakin siltä, että tiedät kaiken ja teet kaiken oikein ja halusit vain kuulla mitä? Että toki sulla on lupa laihduttaa lisää? ... Siitä vaan ihan vapaasti, varsinkin jos tosiaan on varaa mistä ottaa, heh, heh takas : )

    Äänestä

  • oli noin viikko kirjoitti:

    en minä sillä. kysyin vaan mielipidettä sille, että kumpi se sitten tuon koko totuuden kertoo jos vyötärön mitta sanoo, että olen lihava ja indeksi, että olen hoikka. oma silmä käskee kyllä vielä laihduttamaan, mutta kyllästyttää selitellä motiivia tuttaville. tosin helpommalla varmaan pääsee jos alkaa vetämään pullaa kahvipöydässä ja käyp sit illalla extra lenkin.
    nää minun kirjoitukset on varmaan niin sekavia sepityksiä, ettei ihme, että ei heti hoksaa mitä ajan takaa... mut hekotellaan vaikka yhdessä=).
    itekin näin kyllä kyseisen laskurin ja mullekin näytti ihanteeksi alimman mahdollisen painon normaalin painon puolelta ja ehkä minun kropalla voi täsmätäkin, mutta itse olen aina ollut vähän kade ystävälleni, joka on sopusuhtaisen näköinen ja kauneimmillaan kun on indeksillä just siinä normaalin ja lievän ylipainon rajoilla. itellä kun on nuo vaihtoehdot: laiha tai keskivartalolihava... mutta ikävästi yleistäen väitän, että naiset tuskin koskaan ovat itseensä tyytyväisiä.

    vastakommentista. Mun mielestä molempi hyvä, eli laihduta lisää jos varaa normaalipainon sisällä riittää, etkä tosiaan ole onnellinen nykyisessä ulkomuodossasi, jos taas haluaisit olla tyytyväinen itseesi nyt, niin enpä usko, että sentti pari ylimääräistä vyötäröllä sinua hautaan vie, eli laihduttamisen sijaan voisitkin keksiä tapoja kohentaa itsetuntoasi sellaisena kuin olet. ... Sekavaa tuli tästäkin kirjoituksesta, mutta lyhyesti vielä; mielestäni kohdallasi on kysymys enää siitä minkälaisessa kropassa sinä koet pystyväsi elämään mahdollisimman onnellisen elämän, ei niinkään fyysisestä terveydestä, se on jo saavutettu. Kuulostele itseäsi, ja haistata paskat urputtajille, tee just niin kuin susta on hyvä, älä edes selittele miksi, osoita, että tunkeutuvat sun yksityisalueelle kommenteillaan!

    Äänestä

  • ystävällisestä kirjoitti:

    niin no tuskin tuo pari kiloa vaikuttaa itsetuntoon suuresti... mutta kai se hyvältä tuntuu kun tavoitteensa saavuttaa.
    jotenkin sitä ei osaa sanoa suoraan tai pahasti... siksi kai sitä saakin osakseen arvostelua.
    on vaan niin jänskä kun itsestä tuntuu hyvälle sanoa toiselle just niitä positiivisia juttuja ja ei tulisi mieleenkään kertoa kenellekään esim. että vitsi kun oot vanhentunut tai lihonut.

    tosin olisihan se hyvä jo kolmekymppisenä osata sanoa, että oma on asiani eikä kuulu muille.

    Äänestä

Itse asiassa se 80 on "optimaalinen", mutta mitta, jossa sairauksien riski alkaa selvästi lisääntyä, on naisilla 90 cm.

Olen ihmetellyt sitä, miten erikokoisille ihmisille voidaan antaa yksi ja sama vyötärönmitta tavoitteeksi. Pienikokoisille päärynöille, jollainen itse olen, tuo 80 cm on ihan kohtuullinen tavoite, mutta yli 170-senttisille H-mallisille tuntuu liian tiukalta vaatimukselta.

Minä sinuna tyytyisin tilanteeseen, koska se yksi sentti nyt ei voi olennaisesti sairastumisriskiä lisätä. Liikunta ei tietysti koskaan ole pahitteeksi.

Äänestä
  • miksi minun pitäisi tyytyä olemaan sellainen kun sättijäni toivovat, vaikka helposti pääsen siihen mitä itse haluan ja mikä kaiken lisäksi on vielä terveempääkin?

    ja tuo liikuntahan minulla toimii ainoana painon tiputtajana ja aion kyllä jatkaa sitä laihdutuksen lopettamisen jälkeenkin.

    Äänestä

mittojesi mukaan paljoa ole, on vaarallisin lihavuuden muoto.

Äänestä
  • mutta kuitenkin on ja itselläni kun oli tuo raskausdiabeteskin, niin uskoisin, että viisain olisi terveyden takia pysytellä tuon normaalin mitan sisäpuolella.

    Äänestä

Olen monta kertaa itse omalla kohdalla ihmetelly, että miten on mahdollista, kun pituus/paino suhde on 164/84 ja silti vyötärö 78 mahan kohdalta 95 ja lantio 102 :O Joitain kiinteytys harjoituksia olen tehnyt, mutta tuo vaaka ei ole heilahtanut mihinkään suuntaan vaikka olen syönyt alle kulutuksen ja laskenut tunnollisesti kaikki suuhuni pistämät ruuat... Ei kai se ylimääräinen ilmaankaan voi haihtua ilman, että näkyy painossa??

Äänestä

Mullahan on melkein sama tilanne. olen laihduttanut 5kg ja mitat on nyt 162cm/ 64kg ja vyötärö 82cm. Nyt kun olen normaalipainoinen aion vain jatkaa terveellisiä ruokatottumuksia ja liikkua paljon. Minä uskon liikunnan auttavan. Luottaen siihen että paino tippuu kevääseen mennessä vielä muutaman kilon. Ei ole mitään kiirettä sillä nythän sitä ollaan normaalipainoisia! Ja varmasti se vyötärökin siitä kapenee pari senttiä.

Äänestä

Kyllä me kaikki olemmme erilaisia yksilöitä
Itselläni BMI 28, pituus 173 cm ja vyötärön ympärys 76 cm.

Äänestä
  • jostain on joskus sattunut silmään, ettei tuo lievä ylipaino ole pahasta, mikäli vyötärön ympärys alittaa sen 79 cm.

    tiedostan kyllä sen, etteivät kaikki ole samanlaisia ja saman kokoisia, mutta sitä en ymmärrä, että pitäisi kantaa noita makkaroita vain siksi, että indeksi kertoo painon olevan hyvä, varsinkin kun normaalipainon rajoissa saisi vielä indeksin mukaankin useamman kilon laihtua.
    en ite muuten ota ressiä koko asiasta, mutta pikkuisen ahdistaa jatkuvasti olla muiden arvosteltavana ja puolustella sitä miksi haluaa laihtua pari kiloa.

    Äänestä

Aluksi: en suosittele laihdutusta anorektiseksi,

MUTTA..jos sinusta selkeästi näyttää/tuntuu siltä, että keskivartalossa on vielä liian paljon ylimääräistä niin ei siihen muu auta kuin laihdutus...kuten itse totesitkin.

Millään kuntoliikkeillä ei voi saavuttaa niin usein puhuttua mystistä "kiinteytymistä" yhteen kohtaan vartalossa. Fakta on, että ihminen voi laihtua, jolloin läski siis vähenee tai ihminen voi kasvattaa yms. lihaksia, joka taas vaikuttaa lihasten kuntoon/kokoon. Läski ei siis voi muuttua lihakseksi! Täytyy kuitenkin todeta, että kyllähän lihaskuntoliikkeiden tekemisellä voi olla jonkin verran vaikutusta yleisilmeiseen, mutta yksissään ne ei auta.

Laihduta muutama kilo, jos ne kerran vaivaavat mieltäsi. Kaverit voivat olla kateellisia, jos tule liian hyvän näköiseksi :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ympärys kirjoitti:

eli tässä on laihduteltu jo paljon, eikä tavoitteeseenkaan ole enää kuin muutama hullu kilo.
indeksillä olen ihanne painossa, mutta vyötärön ympärys edelleen 81 senttiä. eli vähän yli naisen maksimi suosituksen.
tarkoitus on saada vielä nuo jenkat pois, samoin masu ja ryntäät kaipaavat kutistamista, mutta nyt olen saanut alkaa selittelemään muille miksi enää laihdutan, kun olen kuulemma jo laiha ja jos vielä laihdun muutun rumaksi... tuo nyt ei muuten olisi loukkaavaa, mutta tavoittelen vain painoa joka pysyy normaalin rajoissa indeksillä ja jonka painoin ennen lihomista=(.

olen yrittänyt selvittää näille anorektikoiksi sanoville sitä, ettei ole terveyden kannalta hyvä kun on keskivartalolla tuota läskiä, mutta sillä ei kuulemma ole merkitystä ja pelkkä kiinteytys riittää... käsittääkseni tuo kiinteytys on kuitenkin juuri sitä, että näyttää paremmalle kun nahkan alta löytyy läskin sijaan lihasta... vaan ei mene jakeluun.

kiinnostaisi tietää kumpaako sitä oikeasti pitäisi tuijottaa... vaakaa ja indeksiä vai mittanauhaa ja peiliä? kyse ei kuitenkaan ole vääristyneestä minäkuvasta, vaan sitä läskiä oikeasti on vielä keskivartalolla, eikä edes vähän. mistä kertoo sekin, että ystävälläni joka painaa yli kymmenen kiloa minua enemmän ja on kymmenen senttiä minua lyhyempi ja joka on indeksillä ylipainoinen, on sama vyötärönympärys kuin minulla.

käsittääkseni keskivartalolta lihavilla on riski sairastua monen moniin sairauksiin joista mainittakoon vaikka diabetes. eikä tuo normaali indeksi poista sitä tosi asiaa, että se vähäkin läski on vaarallista, kun se on sisäelinten peittona... vai olenko täysin väärässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu