Mulla on niin ikävä sua.

mies, näissä kirjoitteluissa voisi olla jotain järkeä. Joskus voisi osua kohdalleen.

Mutta säkin olet tietysti nainen.

Ja mä tulen hulluksi kohta.

Olisit pysynyt kotona sinä yhtenä päivänä. Mulla on ollut ihan tarpeeksi vatsoinkäymisiä muutenkin.

Olit vielä kauniimpi kuin muistin.

sut ottaisin... Kun joskus on vaan niin vaikea ymmärtää. Täällä kotona sitä vieläkin odotellaan ihmeitä ja eivät ole asiat miksikään muuttuneet. Tahtoisin kaikesta huolimatta rutistaa kovaa.

kuusi vuotta täälläkin kulunu ja edelleen kyseinen mies kummittelee päässä. :(
Alkaa olemaan jo säälittävää

kyseinien nainen nimi alkaa?

Samoissa fiiliksissä täälläkin. Erosta tosin ei ole kuin kaksi viikkoa... ensinmäisellä viikolla en tehnyt muuta kuin itkin. Sen jälkeen tulitkin luokseni ja oltiin taas lähekkäin. Seuraavana aamuna olit taas poissa. En yksinkertaisesti jaksa. Hengittäminenkin on työlästä. Tänään erehdyin lukemaan parin kuukauden takaisia sähköposteja työpaikalleni, vatsahapot kääntyi ympäri. Sitä miksi et enää halunnutkaan minua ei kuulema voi pukea sanoiksi, mutta omien sanojesi mukaan en kuulema tule pääsemään sinusta eroon niin helposti. Aina hetkittäin menee paremmin, sitten se ikävä taas iskee, eikä elämästä tule mitään. Haluat että olisin taas onnellinen. En tiedä miksi se on sinulle niin tärkeää. Vihaan kuinka välität olematta kuitenkaan enää omani.

Samalla kun kaipaat häntä, koita jotenkin käydä muuallakin treffeillä -ei itke niin paljon kun on muutakin seuraa -vaikka juttuseuraa edes.

Kuusi vuotta mäkin olin yhdessä ennen, kun ero tuli. Ero oli mun päätös ja nyt alkaa vasta tajuumaan kuin pahasti teki. Ei olla eron jälkeen kertaakaan nähty, muutama kerta vaan soiteltu ja nyt iltasin on välillä niin kova ikävä, että itkettää. En tiedä tulisiko siitä mitään , jos palattaisiin yhteen, mutta pahalta tuntuu olla erossakin. Ei ole helppoa.

Tää koskee minuunkin tosi paljon, mutta en voinut muuta kuin purkaa kihlauksemme. En jaksanut enää sitä etten tiedä, milloin taas räjähdät ja keräät kamasi lähteäksesi. Osaan vain soutaa, mutten soutaa ja huopaa yhtäaikaa. Kiitän sinua niistä 6 vuodesta, jotka saimme tuntea myöskin rakkautta, läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta. Luulin jo että sinusta saisin loppuelämäkseni elämäntoverin, sielunkumppanin. Ehkä meitä ei ollut tarkoitettukaan yhteen.
Voin vain sanoa, että rakastan sinua vieläkin, mutta en ole enää rakastunut. Mustasukkaisuutesi tappoi rakkauteni sinua kohtaan. En jaksanut enää olla aina epäilyksen alaisena. Luottamus on kaikkein tärkeintä suhteessa. Mutta petit sen monta kertaa etsiessäsi muita naisia samaan aikaan, kun olit minun kanssani.
Toivottavasti löydät vielä vertaisesi naisen. Minä yritän jatkaa elämääni eteenpäin, kyynel vierin poskelleni kirjoitan tätä rakkaustarinaamme.
Kiitos kaikista ihanista patikointireisuistammekin ja tuestasi, kun minulla oli vaikeaa. Nyt kun minulla on taas vaikeaa, en jaksanut enää hoivata sinuakin. Hyvää loppuelämää, ikuisesti pysyt sydämessäni....*itkee*

Täällä ois ihana mies lapista 42 vee. Olen yksinäinen ihminen ei ole nähty pitkään aikaan minulla on ikävä sinua.

Täällä 69v homopoika Vaasasta (tosin kaikki täällä asuvat taitavat olla enemmän taikka vähemmän hintahtavia.. ), joka jo toista vuotta täällä odottamassa sua perä sojossa

Itelläki peräojossa siuta varten isä!