Syitä miksi ihminen jää väkivaltaiseen suhteeseen?
1. Uhrin joko entuudestaan huono tai väkivallan nujertama itsetunto: ei usko ansaitsevansa tai saavansa parempaa
2. Pelko, että väkivaltainen henkilö vahingoittaa/uhkailee/tappaa uhrin läheisen, lapsen tai eläimen
3. Kiristys, uhkailu, tekijä uhkaa kostolla ja seuraamuksilla
4. Sääli/myötätunto väkivallantekijää kohtaan, tekijä pyytää anteeksi ja anelee jäämään ja päättää muuttua. Uhri kokee olevansa ainut, joka tekijää voi auttaa (todellisuudessahan näin ei ole)
5. Vääristynyt todellisuudentaju, tilanteessa on niin "sisällä", ettei osaa tai kykene lähtemään
6. Kun toista rakastaa niin silloin antaa anteeksi ja uskoo lupaukset paremmasta
7. Häpeä
Tässä joitakin ainakin itselleni tuttuja syitä, miksi itse aikoinaan jäin väkivaltaiseen suhteeseen. Mikään syy ei tietenkään ole ns. hyvä syy. Kaikki väkivaltaisesta suhteesta irti päässeet (tai suhteessa vielä olevat) varmaan tietävät sen tunteen, että suhde on aivan niin väärin kuin olla ja voi, mutta lähteminen tuntuu silti niin ylitsepääsemättömän vaikealta!
Tyhmäksi on helppo haukkua. Koen itsekin vielä vaikeaksi ymmärtää, miksi joku jää suhteeseen, vaikka olen ollut samassa tilanteessa. Mutta syyllistäminen ja tyhmäksi haukkuminen ei ainakaan auta uhria, päinvastoin, uhria kuuluu kannustaa ja rohkaista lähtemään. Totuus kuitenkin on, että se lähteminenkin on aikaa vievä päätös, mutta se ei silti tee jäämisestä sen hyväksyttävämpää. Jäämällä suhteeseen uhri antaa väkivallantekijälle ns. luvan jatkaa, hyväksynnän. Nämä ovat vain minun mielipiteitäni, ei mitään absoluuttisia totuuksia.
Kommentoikaa, niin hyvässä kuin pahassakin!
1. Uhrin joko entuudestaan huono tai väkivallan nujertama itsetunto: ei usko ansaitsevansa tai saavansa parempaa
2. Pelko, että väkivaltainen henkilö vahingoittaa/uhkailee/tappaa uhrin läheisen, lapsen tai eläimen
3. Kiristys, uhkailu, tekijä uhkaa kostolla ja seuraamuksilla
4. Sääli/myötätunto väkivallantekijää kohtaan, tekijä pyytää anteeksi ja anelee jäämään ja päättää muuttua. Uhri kokee olevansa ainut, joka tekijää voi auttaa (todellisuudessahan näin ei ole)
5. Vääristynyt todellisuudentaju, tilanteessa on niin "sisällä", ettei osaa tai kykene lähtemään
6. Kun toista rakastaa niin silloin antaa anteeksi ja uskoo lupaukset paremmasta
7. Häpeä
Tässä joitakin ainakin itselleni tuttuja syitä, miksi itse aikoinaan jäin väkivaltaiseen suhteeseen. Mikään syy ei tietenkään ole ns. hyvä syy. Kaikki väkivaltaisesta suhteesta irti päässeet (tai suhteessa vielä olevat) varmaan tietävät sen tunteen, että suhde on aivan niin väärin kuin olla ja voi, mutta lähteminen tuntuu silti niin ylitsepääsemättömän vaikealta!
Tyhmäksi on helppo haukkua. Koen itsekin vielä vaikeaksi ymmärtää, miksi joku jää suhteeseen, vaikka olen ollut samassa tilanteessa. Mutta syyllistäminen ja tyhmäksi haukkuminen ei ainakaan auta uhria, päinvastoin, uhria kuuluu kannustaa ja rohkaista lähtemään. Totuus kuitenkin on, että se lähteminenkin on aikaa vievä päätös, mutta se ei silti tee jäämisestä sen hyväksyttävämpää. Jäämällä suhteeseen uhri antaa väkivallantekijälle ns. luvan jatkaa, hyväksynnän. Nämä ovat vain minun mielipiteitäni, ei mitään absoluuttisia totuuksia.
Kommentoikaa, niin hyvässä kuin pahassakin!
Vastaukset 2
Vanhimmat
lisäksi jotkut katsovat vihkivalan velvoittavan vaikka miten pitkälle.
Näinkin voi ryhmitellä:
- Väkivalta murentaa omanarvontuntoa ja luottamusta omaan selviytymiseen
- Leimautumisen pelko
- Voimattomuuden tunne
- Väkivallan ja lämmön vaihtelu suhteessa
- Yrittäminen "lasten tähden", jotta lapsilla olisi "ehjä" koti
- Lapset kiristyskeinona. Huoltajuuskiistojen pelko.
- Eron jälkeisen väkivallan pelko
- Yleinen epävarmuus tulevaisuudesta (talous ym)
- Uskonnolliset syyt (..."kaikki se kärsii" jne..)
- Ympäristön asenteet, pelko siitä että ei saa tukea ja että ympäristö syyllistää uhria
Pitäisi vaemaan kampanjoida enemmän siitä, ettei perheväkivallan uhriksi joutuminen ole mikään häpeä, ja että siitä saa ja pitää puhua!
UGH!