Mistä ihmeestä saisin voimia kestää tän avioeron?? Rakastan miestä mutta yhdessäolo on mahdotonta koska hänellä on liikaa omia ongelmia. Mielialat vaihtelevat ja koko ajan saan pelätä milloin alkaa huutaa minulle. Uhkailee ja syyllistää, eli henkistä väkivaltaa. Ei suostu mihinkään sopimuksiin osituksen tai asumisjärjestelyjen kanssa. Itse huolehdin kokoajan miten saan maksettua vuokra-asunnon ja oman asunnon (jossa hän asuu) lainat ja lisäksi juristit ja pesänselvittäjät...Hän ei ilmeisesti halua erota mutta ei elää yhdessäkään. Haluaa kai vaan kostaa jotain ja tappaa minut ennenaikaisesti. Niin tulee kyllä käymäänkin, koska alan olla ihan loppu. Mietin jo miten täältä pääsisi oman käden kautta pois. En vaan jaksa sitä taistelua mikä erosta tulee. Olen tosi yksinäinen ja senkin takia on rankkaa. Ja yhä rakastan tuota ihmistä ja uskon että hän oli elämäni rakkaus. Asiat vain meni niin pahasti pieleen. Siitä hän syyttää vain minua. Miten avioerosta selviää hengissä?
Paha olla
En jaksa
4995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sama edessä täällä, sillä erotuksella että rakkautta tämä ei enää ole minun puoleltani. hän sanoo että hän rakastaa.. tiedä siitä sitten. pelkkä kämppissuhde. onneksi mulla on muuan hyvä ystävä. ne ovat jo nyt, ja tulevat olemaan jatkossa varsinkin kullanarvoisia!
samanlainen huutaja ja ärisijä mulla tuolla olohuoneessa. rähähtelee helposti, ei saa häiritä "väärällä" hetkellä eikä hänen kantiltaan "väärillä" asioilla. on ollut mitätöintiä, arvostelua, nimittelyä, vähättelyä..
ja tosiaan platoninen suhde. kaikesta syyttää vain minua. voisi kysyä onko se rakkautta..?
vielä ei olla osituksissa asti, vasta itse järjestän tätä asiaa päässäni.. mutta huhhuh vaan kun se aika koittaa.
hänen luonteellaan taatusti tekee asiat vaikeimman jälkeen.
heitäpä hiiteen se oman käden kautta jne juttu.
yks elämähän täällä on vain itte kullakin.
eikö sulla tule pinnistämälläkään mieleen ketään ihmistä? läheistä, tuttua...
onko asuinpaikkakunnallasi mitään "kriisikeskusta" tms? itse käyn sellaisessa säännöllisesti heittämässä taakkaa pois (1,5-2 tuntia kerralla), ja olen saanut 100% apua, tukea päätöksilleni, näkemystä asioihin, virtaa.
enkä koe ollenkaan että olisin "pimahtanut" tai jotenkin "huono" kun siellä käyn. päinvastoin, jaksan eteenpäin työssä, ja jopa tässä tutisevassa liitonrämässä.. joka jatkuu erinäisistä käytännön syistä johtuen vielä hetkisen..
Nyt olet tunteiden suossa, lopeta heti tunteella ajatteleminen, käytä järkeäsi, lue
http://www.lakiopas.com/lakitietoa/ositus/
ja tuo koko juttu näyttää läheisriippuvaisuudelta eikä rakkaudelta, sinä olet erehtynyt luulemaan sitä rakkaudeksi.
Mutta irti pääseminen on tietenkin vaikeaa, ei mahdotonta. Reippautta nyt ja aina !
Tiedän, että olen varmaan jotenkin läheisriippuvainen...Niin paljon tuskaa on minulle aiheuttanut tuo mies ja kuitenkaan en osaa päästää irti...Miten on mahdollista että vaikka mikään käytännössä ei toimi, ja yhteiselämä on mahdotonta niin kuitenkin syvällä sisimmässään rakastaa ja uskoo ettei samanlaista rakkautta enää koe? Siksi olisin halunnut yrittää kaikkeni. Varmaan olenkin, mutta se ei ole riittänyt...Surullista että hänelläkin on selvästi vielä tunteita, mutta niin paljon asioita ja muita ihmisiä on päässyt väliimme. Haluaisin antaa tälle liitolle aikaa mutta en tiedä miten se käytännössä onnistuu. Siis raha-asioiden kannalta jos ei ositusta halua vielä tehdä. Kuka jää asumaan yhteiseen asuntoon ja maksaa asuntolainaa. Miten näitä asioita voi hoitaa oikeudenmukaisesti jos ei halua kokonaan eroon toisesta vielä, vaan pientä hengähdystilaa? En jaksa kun kaikki huutaa että ota ero ja ositus ja unohda koko juttu. Se ei vain tunnu oikealta mutta muutakaan en osaa...
Minulla on vähän samantapainen tilanne, enkä osaa päästää irti. Mieheni alkoi uhkailemaan, riitelemään yms noin 1,5 vuotta sitten. olimme yrittäneet lasta, mutta emme onnistuneet. Sitten hän kieltäytyi kaikesta yhteiselämästä ja uhkaili erolla. Lopulta hän haki eroa ja itse yritin koko ajan selittää, että yritetään vielä. Nyt harkinta-aika on kulunut umpeen, asumme eri paikkakunnilla, mutta hän ei hae lopullista eroa eikä myöskään suostu tapaamaan minua. Olen odottanut 3 kk ja alan olla epätoivoinen. Toivon, että hän tulisi takaisin, mutta pelkään, että mikään ei ole muuttunut. Itse olen jo miettinyt, pitäiskö mun laittaa lopullinen ero, jotta saataisiin ratkaisu. Tilanne on ollut tosi raskas. Olen myös miettinyt mitä odotan suhteelta ja haluaisin tasapainoisen ja tasavertaisen suhteen. Tuntuu välillä voisi ajatella, että meidän suhteesta tulisi vielä jotain, jos molemmat yrittäisi, mutta nyt alan olla itse päätymässä siihen, että en pääse eteenpäin, jos en itse hae eroa. Voihan olla, että joudun odottamaan koko loppuelämäni, sitä suostuuko mieheni oelmaan mun kanssa vai ei