Kristitylle ei sovi aviopuolisoksi toisuskolainen

Olen pahoillani että sinulla on huonoja kokemuksia. Jokaikinen uskovainen on erilainen, eriluonteinen kuin toinen. Minäkin. ei ne kaikki ole niin vaikeita ihmisluonteita, sinulle vain sattui sellainen ihminen. Jos erostasi on vasta vähän aikaa, niin ymmärrän että et ainakaan ihan heti halua yrittää uudestaan, mutta on niitä kiltinpiäkin uskovaisia ihmisiä...!

olen uskovainen nainen kirjoitti:

Olen pahoillani että sinulla on huonoja kokemuksia. Jokaikinen uskovainen on erilainen, eriluonteinen kuin toinen. Minäkin. ei ne kaikki ole niin vaikeita ihmisluonteita, sinulle vain sattui sellainen ihminen. Jos erostasi on vasta vähän aikaa, niin ymmärrän että et ainakaan ihan heti halua yrittää uudestaan, mutta on niitä kiltinpiäkin uskovaisia ihmisiä...!

Lue lisää

Aikaa tuosta on kulunut jo vaikka kuinka kauan, mutta vieläkään en ole muuttanut mieltäni. Pilalla mikä pilalla. Kristityt ovat samanlaisia rahan- ja uran perässä juoksevia, kuin kaikki muutkin joten ei ole enää merkitystä. Voisin ottaa mihin tahansa uskovan kumppanin itselleni, uskonnolla ei ole minulle enää merkitystä vaan sillä minkälainen ihminen on oikeasti.

minäkin :( kirjoitti:

Aikaa tuosta on kulunut jo vaikka kuinka kauan, mutta vieläkään en ole muuttanut mieltäni. Pilalla mikä pilalla. Kristityt ovat samanlaisia rahan- ja uran perässä juoksevia, kuin kaikki muutkin joten ei ole enää merkitystä. Voisin ottaa mihin tahansa uskovan kumppanin itselleni, uskonnolla ei ole minulle enää merkitystä vaan sillä minkälainen ihminen on oikeasti.

Lue lisää

Kylläpä latasit tutun kuuloista tekstiä..paitsi että minun exukko, hieno ja mahtava kristitty mies, ei opiskellut psykologiaa..kuten expuolisosi.Sai sekin ukko itsetuntoni liiskattua, että olin itsemurhan partaalla ja sain käydä terapiassa selvitäkseni kuiville masennuksesta. Sai mut tuntemaan itseni maan matoseksi, haukkui vanhaksi riipputissilehmäksi..perseaukiseksi työttömäksi surkimukseksi jne. ,kiitokseksi kaikesta antamastani avusta ja tuesta hänen uralla etenemisessään..En tuntenut enää olevani nainen, inhosin katsoa itseäni peilistä ja mennä suihkuun.."ruma, mitätön,..."Hän sai minut uskomaan sen todeksi..Kävipä mies, tai hänen "hyvä-veli" -edustajansa, minua seurakunnassammekin mainostamassa, kuinka "se on itse Saatana"_siis minä...Kun sain kuitenkin voimia taistella sitä vääryyttä ja alistamista vastaan, jo lapsenikin takia..Hullu, mielisairas, saatana...sitä olin sitten, kun en "nöyrtynyt perheen pään tahdon alle".Olkoon sitten niin, mutta Jumala on minua auttanut. En ole enää työtön perseaukinen surkimus, päästyäni irti siitä helvetistä ja saatuani avun masennukseen ym. pitkäaikaisen paineen ja pahan olon/stressin tuomiin oireisiin. Olen opiskellut lisää ja teen tukka putkella töitä..Huom. sinä pettynyt mies: olen kyllä uskossa, ymmärrän psykologiaakin, MUTTA: ennenkaikkea ymmärrän luovuutta ja ihmisen ainutkertaisuutta, että jokainen on oma yksilö..
Hoitotyössä joudun ristiriitaan psykologisten ja omien näkemysteni kanssa ja se on raskasta.Kyllä hoitomuotoina käytetään taidetta eri muodoissa, mutta kaikkien oireiden ja ihmisen kategorioiminen on mielestäni perseestä ja tympii kuunnella useinkin hoitsujen rikkiviisaita analyyseja..Mielestäni syy siihen on se, kun ei uskalleta kohdata toista ihmistä paljaana ja särkyvänä, on helpompi olla niin kliinisen analyyttinen-tai jopa kyyninen..Siihen en ala, olen hoitaja JA ihminen ihmiselle.."itkeä itkevien kanssa..muuta lohtua mä tiedä en.." Anyway..anna vihasi tulla ulos, kyllä se hellittää ajan myötä.Tiedän, että on kuvaamasilaisia muijia, on myös äijiä.Annetaan niiden olla Ö-mapissa ja heilua miten lystää..itse kylvävät, mitä niittävät, ei meidän TARVITSE vaivautua kostoon ja sotkea käsiä sellaisiin. Kaikella ON aikansa..Tarkkaile tarkkaan, jos aiot vielä joskus naisen ottaa..vaikkapa riesaksi;) No, en minäkään ole ukkoa ottanut..Hyvää jatkoa sinulle! Ehkä joskus voit nousta kaiken kokemasi yläpuolelle, silloin olet voittaja..Ja jaksat hymyilläkin, kaikesta oppineena - vaikkakin rankimmalla tavalla.

Jos ajattelee, että kristittyjä, niitä jotka uskovat Jeesukseen, on vain noin 10 prosenttia kansasta, niin varmaan aika moni ottaa tai on ottanut puolisokseen kirkkoon kuuluvan, mutta nimikristityn. Sitten näillä on puolisoina monenlaisia muita, ei kristittyjä, toisuskoisia, ateisteja jne jotka eivät täytä senkään vertaa uskoville tarkoitettuja kriteerejä. Eipä ihme että moni liitto ei kestä.

Normaalille ihmiselle ei sovi puolisoksi kaltaisesi ahdasmielinen kristitty. Melkoista helvettiä mahtaisi olla molenpien elämä.

Siteeraa.. teerataanpas... siteeraataan...

:|

Siteerataanpas myös RAAMATTUA tälle itseään niin täydellisenä pitävälle tunnontarkalle uskovaiselle. SEN luulisi tepsivän. Hetki, haen rautakantiseni :H

"Joka itsensä ylentää, se alennetaan"
"Moni, joka luulee tulevansa ensimmäisenä, tuleekin viimeisenä.. jne"

Jeesus myös sanoi, ettei tullut blastamaan hyveellisiä (vanhurskaita) vaan syntisiä (jotka enemmän tarvitsevat pelastusta? O_O )

Joten paras "kristitty t", viimeisenä päivänä, elettyäsi elämäsi yksin omassa erinomaisuudentunteessasi, saatat joutua huomaamaan että pilvestä kurottuva taivaan tuomion koura meneekin ohitsesi ja noutaa ensin armoon ne niin alaspäin katsomasi huorat portot ja pakanat... ja lopuksi ehkä sinut.

*PAMAUTTAA RAUTAKANTISELLA RAAMATULLAAN PÄÄHÄN*

Kuten myös profeetta Malakian kirjassa JO ennen Hengen vuodatusta:

"Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. "Mutta kuinkas se yksi -- ?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. -- Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat."

Tasa-arvon aikana kun vaimot ottavat miesten roolit, niin olisi toivottavaa heidänkin muistavan tämän kohdan. Sillä Jumalan silmissä puolisonsa hylkääminen on sama kuin veriteko. Jos siis ei ole valmis murhaan, pitäisi miettiä kahdesti myös avioeron kohdalla.

En vastusta asumuseroa ja varsinkin jos jompikumpi puolisoista on väkivaltainen, ei toisen pidä siihen jäädä. Nykyisin vain ei ole mitenkään itsestään selvää, että väkivaltainen puolisko olisi mies.

Siis jos jollakin on edes jäännös Jumalan Hengestä, niin hän ei voi ottaa eroa omista syistään, kuitenkin jos vaikka lasten turvallisuus on uhattuna, on asumiserolle hyvät perusteet.

Tuohon omasta puolestani vetäisin sitä rajaa, joka on veteen piirretty, mutta ei vain veteen, vaan jokaisen Jumalan oman sydämeen ja ihmettelen, jos Jumalan omilla on sellaisia vaikeuksia, että asumiserokaan tulisi kysymykseen.

Crypticall kirjoitti:

Kuten myös profeetta Malakian kirjassa JO ennen Hengen vuodatusta:

"Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. "Mutta kuinkas se yksi -- ?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. -- Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat."

Tasa-arvon aikana kun vaimot ottavat miesten roolit, niin olisi toivottavaa heidänkin muistavan tämän kohdan. Sillä Jumalan silmissä puolisonsa hylkääminen on sama kuin veriteko. Jos siis ei ole valmis murhaan, pitäisi miettiä kahdesti myös avioeron kohdalla.

En vastusta asumuseroa ja varsinkin jos jompikumpi puolisoista on väkivaltainen, ei toisen pidä siihen jäädä. Nykyisin vain ei ole mitenkään itsestään selvää, että väkivaltainen puolisko olisi mies.

Siis jos jollakin on edes jäännös Jumalan Hengestä, niin hän ei voi ottaa eroa omista syistään, kuitenkin jos vaikka lasten turvallisuus on uhattuna, on asumiserolle hyvät perusteet.

Tuohon omasta puolestani vetäisin sitä rajaa, joka on veteen piirretty, mutta ei vain veteen, vaan jokaisen Jumalan oman sydämeen ja ihmettelen, jos Jumalan omilla on sellaisia vaikeuksia, että asumiserokaan tulisi kysymykseen.

Lue lisää

että et vastusta asumuseroa. Tarkoitatko että eronneen pitäisi sitten asua yksin vai saisiko eronnut etsiä itselleen uuden kumppanin?
Onhan asumuserokin käytännössä jokseenkin totaalinen ero, ei sitä minusta avioliittoon voi rinnastaa vaikka nämä kaksi ovatkin muodollisesti aviossa.

Elena kirjoitti:

että et vastusta asumuseroa. Tarkoitatko että eronneen pitäisi sitten asua yksin vai saisiko eronnut etsiä itselleen uuden kumppanin?
Onhan asumuserokin käytännössä jokseenkin totaalinen ero, ei sitä minusta avioliittoon voi rinnastaa vaikka nämä kaksi ovatkin muodollisesti aviossa.

Lue lisää

Tarkoitukseni ei ole yrittää antaa neuvoja kenellekään avioliiton onnellisuuden ja ongelmat kohdanneelle :) Kirjoitan siitä, miten olen miettinyt omaa kantaani tuttujeni avio-ongelmien kohdalla. Asian pohtiminen on vaikeaa silloin kun kristillisten arvojen ja toisaalta erilaisten inhimillisten seikkojen välille näyttää muodostuvan vastakkainasettelua.

Pohdinnassa ensimmäinen periaate on tietenkin se; minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Edelleen asiaa pohtiessa kohtaa ongelmia tuon kohdan ehdottomasta kiinni pitämisestä silloin, kun avioliitto ei toimi niin kuin se on tarkoitettu. Eihän ole tarkoitettu, että perheen sisällä esiintyy fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. En tarkoita tällä riitelyä, vaan törkeää alistamista.

Jos se on todellakin niin törkeää, että perheenjäsenten fyysinen tai psyykkinen terveys on ilmiselvästi vaarassa, niin inhimilliseltä kannalta katsoen silloin voisi hyvin ymmärtää vaikka avioeron. Kuitenkin on kysymys Jumalan edessä solmitusta liitosta, eli asia ei ole yksiselitteisesti inhimillisten näkökohtien perusteella käsiteltävissä. Siksi en kristittynä voisi kehottaa ketään ottamaan avioeroa, mutta terveyden vaarantuessa voisin rohkaista ottamaan välimatkaa, joka käytännössä tarkoittaa asumiseroa. Väkivaltatilanteissa tilapäinen asunto järjestyy hyvin nopeasti kunnan tai mahdollisesti seurakunnankin välityksellä.

Asumuseron ajattelen tilapäiseksi mutta turvalliseksi tilanteeksi, jossa molemmat osapuolet voivat rauhassa miettiä asioita. Voihan olla ettei väkivaltaista osapuolta mikään muu ratkaisu saisi pysäytettyä miettimään omaa ongelmaansa. Asumisero voi tietysti pitkittyä, mutta sekin on mielestäni pienempi paha, kuin eron ottaminen välittömästi. Vahvoja tunteita voi olla paljon ja niiden käsitteleminen voi viedä aikansa ennen kuin löytyy kykyä antaa anteeksi ja lähteä miettimään rakentavaa pysyvää ratkaisua, johon molemmat voisivat sitoutua.

Uuden kumppanin etsimistä en tuossa ajatellut oikein ollenkaan. Se kysymys kai tulee vastaan vasta sitten, jos käy niin ikävästi, että lopullinen ratkaisu on avioero. Mielestäni kysymykseen uudesta kumppanista vaikuttavat monet asiat. Raamatussa annettujen ohjeiden edessä eroon syyllinen osapuoli on erilaisessa asemassa kuin syytön. Avioerossa vain harvoin taitaa olla syyttömiä osapuolia, joskus kuitenkin.

Crypticall kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ole yrittää antaa neuvoja kenellekään avioliiton onnellisuuden ja ongelmat kohdanneelle :) Kirjoitan siitä, miten olen miettinyt omaa kantaani tuttujeni avio-ongelmien kohdalla. Asian pohtiminen on vaikeaa silloin kun kristillisten arvojen ja toisaalta erilaisten inhimillisten seikkojen välille näyttää muodostuvan vastakkainasettelua.

Pohdinnassa ensimmäinen periaate on tietenkin se; minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Edelleen asiaa pohtiessa kohtaa ongelmia tuon kohdan ehdottomasta kiinni pitämisestä silloin, kun avioliitto ei toimi niin kuin se on tarkoitettu. Eihän ole tarkoitettu, että perheen sisällä esiintyy fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. En tarkoita tällä riitelyä, vaan törkeää alistamista.

Jos se on todellakin niin törkeää, että perheenjäsenten fyysinen tai psyykkinen terveys on ilmiselvästi vaarassa, niin inhimilliseltä kannalta katsoen silloin voisi hyvin ymmärtää vaikka avioeron. Kuitenkin on kysymys Jumalan edessä solmitusta liitosta, eli asia ei ole yksiselitteisesti inhimillisten näkökohtien perusteella käsiteltävissä. Siksi en kristittynä voisi kehottaa ketään ottamaan avioeroa, mutta terveyden vaarantuessa voisin rohkaista ottamaan välimatkaa, joka käytännössä tarkoittaa asumiseroa. Väkivaltatilanteissa tilapäinen asunto järjestyy hyvin nopeasti kunnan tai mahdollisesti seurakunnankin välityksellä.

Asumuseron ajattelen tilapäiseksi mutta turvalliseksi tilanteeksi, jossa molemmat osapuolet voivat rauhassa miettiä asioita. Voihan olla ettei väkivaltaista osapuolta mikään muu ratkaisu saisi pysäytettyä miettimään omaa ongelmaansa. Asumisero voi tietysti pitkittyä, mutta sekin on mielestäni pienempi paha, kuin eron ottaminen välittömästi. Vahvoja tunteita voi olla paljon ja niiden käsitteleminen voi viedä aikansa ennen kuin löytyy kykyä antaa anteeksi ja lähteä miettimään rakentavaa pysyvää ratkaisua, johon molemmat voisivat sitoutua.

Uuden kumppanin etsimistä en tuossa ajatellut oikein ollenkaan. Se kysymys kai tulee vastaan vasta sitten, jos käy niin ikävästi, että lopullinen ratkaisu on avioero. Mielestäni kysymykseen uudesta kumppanista vaikuttavat monet asiat. Raamatussa annettujen ohjeiden edessä eroon syyllinen osapuoli on erilaisessa asemassa kuin syytön. Avioerossa vain harvoin taitaa olla syyttömiä osapuolia, joskus kuitenkin.

Lue lisää

Itse asiassa Raamattu ei näytä antavan lupaa uudelleen avioitumiseen entisen puolison vielä eläessä. Joskus on tehty tulkintoja, joiden mukaan syytön, jätetty osapuoli olisi vapaa tekemään niin kuin tahtoo, mutta niin ei Raamatussa kuitenkaan sanota. Oikeastaan jopa päinvastaista kantaa edustaa tuo Jeesuksen sana:
” Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.”

Uudelleen avioitumista entisen puolison eläessä ei siis voida perustella Raamatulla missään tilanteessa. Jos niin on tehnyt, niin silloin kai olisi suoraselkäisintä tunnustaa tehneensä Raamatun yksiselitteisen ilmoituksen mukaan huorin. Onhan kuitenkin aina parempi tunnustaa synti synniksi, kuin alkaa selittelemään sitä joksikin muuksi. Uudelleen avioitumista miettivälle tuo onkin kova paikka, tehdäkö tietoisesti vastoin Jeesuksen sanoja ja pyytää Jumalalta sille vielä siunausta alttarilla, vai onko kuitenkin parempi elää tämä lyhyt elämä vaikka yksin.

Tämä nyt tarkennuksena, kun tuo edellisen viimeinen lause jäi vähän epämääräiseksi ja siinä mielessäni oli sellaiset tulkinnat, joita aiheesta on tehty. Tämä aihe voi olla jossain tilanteessa niin vahvasti tunteellinen, että kaikki porsaanreiät yritetään etsiä, mutta ei niitä näytä tekstissä itsessään olevan. Siellä synti sanotaan synniksi ja varmaan sitä esimerkkiä on hyvä noudattaa tuon uudelleen avioitumisen kohdalla.

Crypticall kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ole yrittää antaa neuvoja kenellekään avioliiton onnellisuuden ja ongelmat kohdanneelle :) Kirjoitan siitä, miten olen miettinyt omaa kantaani tuttujeni avio-ongelmien kohdalla. Asian pohtiminen on vaikeaa silloin kun kristillisten arvojen ja toisaalta erilaisten inhimillisten seikkojen välille näyttää muodostuvan vastakkainasettelua.

Pohdinnassa ensimmäinen periaate on tietenkin se; minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Edelleen asiaa pohtiessa kohtaa ongelmia tuon kohdan ehdottomasta kiinni pitämisestä silloin, kun avioliitto ei toimi niin kuin se on tarkoitettu. Eihän ole tarkoitettu, että perheen sisällä esiintyy fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa. En tarkoita tällä riitelyä, vaan törkeää alistamista.

Jos se on todellakin niin törkeää, että perheenjäsenten fyysinen tai psyykkinen terveys on ilmiselvästi vaarassa, niin inhimilliseltä kannalta katsoen silloin voisi hyvin ymmärtää vaikka avioeron. Kuitenkin on kysymys Jumalan edessä solmitusta liitosta, eli asia ei ole yksiselitteisesti inhimillisten näkökohtien perusteella käsiteltävissä. Siksi en kristittynä voisi kehottaa ketään ottamaan avioeroa, mutta terveyden vaarantuessa voisin rohkaista ottamaan välimatkaa, joka käytännössä tarkoittaa asumiseroa. Väkivaltatilanteissa tilapäinen asunto järjestyy hyvin nopeasti kunnan tai mahdollisesti seurakunnankin välityksellä.

Asumuseron ajattelen tilapäiseksi mutta turvalliseksi tilanteeksi, jossa molemmat osapuolet voivat rauhassa miettiä asioita. Voihan olla ettei väkivaltaista osapuolta mikään muu ratkaisu saisi pysäytettyä miettimään omaa ongelmaansa. Asumisero voi tietysti pitkittyä, mutta sekin on mielestäni pienempi paha, kuin eron ottaminen välittömästi. Vahvoja tunteita voi olla paljon ja niiden käsitteleminen voi viedä aikansa ennen kuin löytyy kykyä antaa anteeksi ja lähteä miettimään rakentavaa pysyvää ratkaisua, johon molemmat voisivat sitoutua.

Uuden kumppanin etsimistä en tuossa ajatellut oikein ollenkaan. Se kysymys kai tulee vastaan vasta sitten, jos käy niin ikävästi, että lopullinen ratkaisu on avioero. Mielestäni kysymykseen uudesta kumppanista vaikuttavat monet asiat. Raamatussa annettujen ohjeiden edessä eroon syyllinen osapuoli on erilaisessa asemassa kuin syytön. Avioerossa vain harvoin taitaa olla syyttömiä osapuolia, joskus kuitenkin.

Lue lisää

Niin, Raamatussa on ihanne ja periaatteelliset ohjeet miten asioiden tulisi olla, mutta ihmiset eivät usein käytännön tasolla kykene niiden mukaan elämään, ja useimmat eivät niitä ohjeita oikein kunnolla taida tunteakaan. Eräs uskova tuttavani sanoi, että kaikki avioliitot eivät edes ole Jumalan yhdistämiä. Jos jo lähtökohta on näin epävarma, eipä ihme että monien liitot eivät kestä.

Minustakin tuo asumusero, joka tuo mahdollisuuden rauhassa harkita asioita, voi olla joissain tapauksissa hyvä ratkaisu. Liian äkillisesti ja hätiköiden otetut avioerot voivat aiheuttaa myöhemmin katumusta.Jotkut erónneet parit ovat myös avioituneet uudelleen keskenään.
Kyllä tosiaan on niin, että on olemassa myös tuollaisia patologisen ongelmallisia puolisoita, jotka eivät puhumalla pysty käsittelemään vaikeita asioita, eli jotka ovat väkivaltaisia, psyykkisessä tai fyysisessä mielessä, ja silloin kuten kuvaat sellaista liittoa ei pitäisi jatkaa ainakaan saman katon alla.
Onko kyseessä sitten Jumalan yhdistämät, joistakin vaikea sanoa, onhan paljon myös epäkypsiä ihmisiä, jotka eivät ole kunnolla valmiita avioliittoon. Siksi olisikin hyvä jos esim. nuorille olisi vaikkapa lukiossa jotain koulutusta yhteiselämään liittyen.
Tiedän myös, että on parisuhteita, joissa ei edes solmita avioliittoa, vaan eletään avosuhteessa, vaikka toinen suhteessa olisi jonkin asteen kristitty. Avoliitot vaan hajoavatkin useammin.
Tuosta minustakin vaikuttaa, että liittojen kariutuessa on myös vaikea kenenkään todeta selkeästi kuka on syyllinen ja kuka syytön, tai kuka on jättäjä ja kuka jätetty.
On myös tapauksia, joissa ensimmäinen avioliitto on mennyt pieleen, mutta toista on pidetty paljon onnellisempana. Tästä herää kysymys että rakkauden määrä lopulta merkitsee enemmän kuka on se todella oikea, kuin esim. se "ensimmäinen nuoruuden hairahdus", tiedän eräänkin joka vihittiin 17-vuotiaana, jotenkin tuntuu että hänenkin olisi kannattanut odottaa joitakin vuosia lisää, ero hänellekin tuli.

Jeesus mainitsi että "Mooses antoi teille luvan antaa vaimolle erokirjan, mutta alusta alkaen ei niin ollut". Hän tiesi realiteetit, mutta esitti aika ankaran vaatimuksen avioeroja vastaan.
Tosin hän puhui myös "avioon kelpaamattomista".
Kristinuskossa kun rakastaminen kaikissa tilanteissa on käsky eikä kehotus, toisin kuin monissa muissa uskonnoissa. Käytännössä kuitenkin kristityissä maissa on paljon avioeroja, jälleen osoitus siitä, että kristinuskon viisaita periaatteita ei ole riittävästi omaksuttu laajoissa piireissä, lisäopetukselle olisi siis tilausta.

Crypticall kirjoitti:

Itse asiassa Raamattu ei näytä antavan lupaa uudelleen avioitumiseen entisen puolison vielä eläessä. Joskus on tehty tulkintoja, joiden mukaan syytön, jätetty osapuoli olisi vapaa tekemään niin kuin tahtoo, mutta niin ei Raamatussa kuitenkaan sanota. Oikeastaan jopa päinvastaista kantaa edustaa tuo Jeesuksen sana:
” Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.”

Uudelleen avioitumista entisen puolison eläessä ei siis voida perustella Raamatulla missään tilanteessa. Jos niin on tehnyt, niin silloin kai olisi suoraselkäisintä tunnustaa tehneensä Raamatun yksiselitteisen ilmoituksen mukaan huorin. Onhan kuitenkin aina parempi tunnustaa synti synniksi, kuin alkaa selittelemään sitä joksikin muuksi. Uudelleen avioitumista miettivälle tuo onkin kova paikka, tehdäkö tietoisesti vastoin Jeesuksen sanoja ja pyytää Jumalalta sille vielä siunausta alttarilla, vai onko kuitenkin parempi elää tämä lyhyt elämä vaikka yksin.

Tämä nyt tarkennuksena, kun tuo edellisen viimeinen lause jäi vähän epämääräiseksi ja siinä mielessäni oli sellaiset tulkinnat, joita aiheesta on tehty. Tämä aihe voi olla jossain tilanteessa niin vahvasti tunteellinen, että kaikki porsaanreiät yritetään etsiä, mutta ei niitä näytä tekstissä itsessään olevan. Siellä synti sanotaan synniksi ja varmaan sitä esimerkkiä on hyvä noudattaa tuon uudelleen avioitumisen kohdalla.

Lue lisää

on ollut avioerolle ja uudelleen avioitumiselle tämä kohta 1. Korinttolaiskirjeestä:

Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko.

Elena kirjoitti:

on ollut avioerolle ja uudelleen avioitumiselle tämä kohta 1. Korinttolaiskirjeestä:

Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko.

Lue lisää

Ehkä tuosta kohdasta voisi saada sellaisen mielikuvan, mutta siinähän ei puhuta mitään uudelleen avioitumisesta. Samassa kirjeessä on myös hyvin suoraa puhetta:

"Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa."

Yritin jo eilen katsella tuosta useampaa käännöstä ja kreikan käsitteitä, kun muistelin, että juuri kreikan kielestä oli tehty niitä tulkintoja, joiden mukaan eron tapahtuessa tietyssä erityistapauksessa, olisi viitattu vapauteen avioitua uudelleen. Ei siellä kuitenkaan niin sanota, vaan luultavasti se on juuri niiden voimakkaiden tunteiden aiheuttamaa käsitteiden venyttelyä yli rajojen.

Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, jos tekee synnin, se ei ole ainutlaatuista. Tässä asiassa vain ei voi sanoa vahingossa tehneensä syntiä, koska uudelleen avioituminen on varmaan pitkän harkinnan tulosta. Se kai tuosta tekee niin vaikean kohdan ja onhan kirkon piirissä pappeja, jotka eivät omantunnon syistä suostu suorittamaan eronneen uudelleen vihkimistä.

Crypticall kirjoitti:

Ehkä tuosta kohdasta voisi saada sellaisen mielikuvan, mutta siinähän ei puhuta mitään uudelleen avioitumisesta. Samassa kirjeessä on myös hyvin suoraa puhetta:

"Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa."

Yritin jo eilen katsella tuosta useampaa käännöstä ja kreikan käsitteitä, kun muistelin, että juuri kreikan kielestä oli tehty niitä tulkintoja, joiden mukaan eron tapahtuessa tietyssä erityistapauksessa, olisi viitattu vapauteen avioitua uudelleen. Ei siellä kuitenkaan niin sanota, vaan luultavasti se on juuri niiden voimakkaiden tunteiden aiheuttamaa käsitteiden venyttelyä yli rajojen.

Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, jos tekee synnin, se ei ole ainutlaatuista. Tässä asiassa vain ei voi sanoa vahingossa tehneensä syntiä, koska uudelleen avioituminen on varmaan pitkän harkinnan tulosta. Se kai tuosta tekee niin vaikean kohdan ja onhan kirkon piirissä pappeja, jotka eivät omantunnon syistä suostu suorittamaan eronneen uudelleen vihkimistä.

Lue lisää

Tämä vanha sananlasku tulee mieleen kun katselin netistä miten erilaiset raamatuntuntijat tulkitsevat UT:n ohjeita avioliitosta ja eroamisesta, uudelleen avioitumisesta jne.
Tässä aika hyvä esimerkki:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Uskovan avioero

Asiasta on paljon mielenkiintoista pohdintaa, esim. googlaamalla "uudelleen avioituminen" tulee runsaasti sivuja, joilla lähtökohtana on Raamatun ohjeet.
UT:n mukaan leski saa avioitua. Luther, jonka suhtautumisesta aihepiiriin esim. Rovasti Peltolan kotisivuilla kerrotaan, salli myös uudelleen avioitumisen. Pääsääntöisestihän tässä on kyse siitä, että toinen on fyysisesti poistunut elävien kirjoista. Yhtenä perusteena hän käytti toisaalta sitä että puoliso, vaikka olisikin elävien kirjoissa, voi olla "kuollut" tietyllä tavalla, tai liitto on kuollut, mitätöitynyt ja tältä pohjalta hän salli uuden avioliiton.
Tulee mieleen Jeesuksen alati symbolinen ilmaisutapa: "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua". Tässä mielessä myös avioliiton tai puolison "kuolema" voi olla myös henkisen prosessin päätepiste. Myös kuulu psykoterapautti Dr Phil mainitsi kerran jollekin pariskunnalle, että "suhteenne on kuollut, teillä ei ole parisuhdetta".
Näin kun asioita pohtii, huomaa että Raamatun opetukset eivät ole aivan yksioikoisia,ja tapaukset ovat yksilöllisiä ja omantunnon äänelle pitäisi myös antaa sijaa, ja ulkopuolisen ei pitäisi mennä koskaan tuomitsemaan pariskuntien eroasioita.
Ajattelen että Jeesus salli myös eron joissain tapauksissa, mutta toisaalta hän halusi että pariskunnat viimeiseen asti toimisivat sen eteen että liitot pysyisivät koossa. Tuohon aikaan naisten asema oli vielä vaikeampi kuin nyt ainakin vauraammisa länsimaissa, vaimon hylkääminen merkitsi joko suurta köyhyyttä ja kurjuutta tälle tai prostituutiota, joten ero olisi ollut monelle todella onneton asia.

Kumpa ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan oikeasti enemmän, mutta kaikki eivät edes tiedä mitä kaikkea tämä tarkoittaa.

Elena kirjoitti:

Tämä vanha sananlasku tulee mieleen kun katselin netistä miten erilaiset raamatuntuntijat tulkitsevat UT:n ohjeita avioliitosta ja eroamisesta, uudelleen avioitumisesta jne.
Tässä aika hyvä esimerkki:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Uskovan avioero

Asiasta on paljon mielenkiintoista pohdintaa, esim. googlaamalla "uudelleen avioituminen" tulee runsaasti sivuja, joilla lähtökohtana on Raamatun ohjeet.
UT:n mukaan leski saa avioitua. Luther, jonka suhtautumisesta aihepiiriin esim. Rovasti Peltolan kotisivuilla kerrotaan, salli myös uudelleen avioitumisen. Pääsääntöisestihän tässä on kyse siitä, että toinen on fyysisesti poistunut elävien kirjoista. Yhtenä perusteena hän käytti toisaalta sitä että puoliso, vaikka olisikin elävien kirjoissa, voi olla "kuollut" tietyllä tavalla, tai liitto on kuollut, mitätöitynyt ja tältä pohjalta hän salli uuden avioliiton.
Tulee mieleen Jeesuksen alati symbolinen ilmaisutapa: "antakaa kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua". Tässä mielessä myös avioliiton tai puolison "kuolema" voi olla myös henkisen prosessin päätepiste. Myös kuulu psykoterapautti Dr Phil mainitsi kerran jollekin pariskunnalle, että "suhteenne on kuollut, teillä ei ole parisuhdetta".
Näin kun asioita pohtii, huomaa että Raamatun opetukset eivät ole aivan yksioikoisia,ja tapaukset ovat yksilöllisiä ja omantunnon äänelle pitäisi myös antaa sijaa, ja ulkopuolisen ei pitäisi mennä koskaan tuomitsemaan pariskuntien eroasioita.
Ajattelen että Jeesus salli myös eron joissain tapauksissa, mutta toisaalta hän halusi että pariskunnat viimeiseen asti toimisivat sen eteen että liitot pysyisivät koossa. Tuohon aikaan naisten asema oli vielä vaikeampi kuin nyt ainakin vauraammisa länsimaissa, vaimon hylkääminen merkitsi joko suurta köyhyyttä ja kurjuutta tälle tai prostituutiota, joten ero olisi ollut monelle todella onneton asia.

Kumpa ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan oikeasti enemmän, mutta kaikki eivät edes tiedä mitä kaikkea tämä tarkoittaa.

Lue lisää

Luin tuon linkin ja siinä asiaa on pohdittu mielestäni aika tasapuolisesti. Asiassa on kuitenkin sellainen ongelma, että Raamattua luetaan näiltä osin erilaisista tarkoitusperistä, todellakin monet miettivät näitä hyvin aralla tunnolla ja noudattavat sitä, mitä lukevat. Kuitenkin on ehkä vielä enemmän niitä, jotka lähtevät tulkitsemaan asioita varsin vapaasti ilman perusteita. Huorin tekemisestäkin voidaan lähteä tekemään tulkintoja joilla osoitetaan puolison tehneen huorin jossain henkisessä merkityksessä, vaikka puoliso ei olekaan syyllistynyt sellaiseen huorin tekemiseen, mistä tuossa on ihan yksiselitteisesti kysymys.

Keskusteluissa huomaa usein, että porsaanreikien etsimiseen on kovasti halua. Ei missään tapauksessa aina, mutta liian usein. Noissa Jeesuksen ja Paavalin puheissa huomaa kulttuurien välisen eron. Jeesus puhuu juutalaisessa kulttuurissa, jossa ei ole tarpeen mainita mitään naisen mahdollisuudesta avioeroon. Paavali taas puhuu kulttuurissa, jossa nainen voi olla avioeron vireille panija ja hänen puheensa kohdistuu tasa-arvoisemmin molempiin sukupuoliin.

Molemmilla on kuitenkin täsmälleen sama perussanoma, Jumala ei hyväksy eroa. Erokirjan antaminen on silti mahdollistettu myönnytyksenä ihmisten kovasydämisyyden tähden täydelliseen umpikujaan johtaneessa tilanteessa. Erokirjalla haluttiin taata eron lainvoimaisuus, sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi uudelleen avioitumista silmällä pitäen, vaan selkeyttämään eronneiden asema henkilöinä ja yhteiskunnassa.

Lähtökohta on väistämättä aina se muuttumattoman Jumalan ilmoitus, joka on selvin sanoin sanottu tuolla Malakian kirjassa: ”Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!” (Mal.2:16)

Tällaisen kohdan edessä on todella vaikea ymmärtää sen tyyppisiä selittelyjä, johon alussa viittasin esimerkkinä puolison huoruuteen jossain henkisessä mielessä. Sellaiset selittelyt menettävät merkityksensä ja ero sanotaan synniksi. Jos avioelämä on todellakin niin tuskaista, kuin se varmasti joillain ihan todellisesti onkin, että on valmis myöntämään tekevänsä vakavan synnin ja ottamaan eron, niin silloin jo eron myönnytyksenä annettu mahdollisuus on suuri helpotus.

Sellaisessa tilanteessa ei tosin luulisi tulevan mieleenkään alkaa etsimään saman tien uutta puolisoa. Sellaiseen ei rohkaista missään, eikä sanota ettei se olisi synti syyttömälle osapuolelle, vaikka Jeesus ei sanokaan sitä syyttömän osapuolen kohdalla huoruudeksi. Avioliitto on vakava asia, on vakava asia vannoa vala ja luvata tahdon, kunnes kuolema meidät erottaa.

Se on paljon vakavampi asia Jumalan pyhyyden edessä, kuin ihmiset koskaan pystyvät ajattelemaan alttarilla luvatessaan. Inhimillisistä syistä lähdetään helposti spekuloimaan vaikka sillä, onko liitto pitävä, jos ei ole sen solmiessaan ymmärtänyt mitä on luvannut. Kysymys ei ole kuitenkaan vain inhimillisestä näkökulmasta, vaan myös siitä, että Jumala on pyydetty liiton vahvistajaksi. Ehkä olisi parempi, että uskosta osattomien liitot solmittaisi maistraatissa, jolloin se on vain juridinen sopimus, joka on purettavissa.

Jos uskova vielä kaikesta huolimatta päättää avioitua uudestaan, niin siinäkin tilanteessa voisi kai myös miettiä sitä, onko uudelleen avioitumisen paikka Jumalan edessä vai maistraatissa. Jumalan alkuperäisen tahdon ja tarkoituksen uskova hyvin tietää. Samoin tietää sen, ettei tässä langenneessa maailmassa sitä toteuteta. Uskova on valmis myöntämään syntinsä, jopa sen että joka päivä tekee jotain syntiä vähintään asentein ja laiminlyönein. Miksi siis on niin mahdotonta myöntää myös ero synniksi, koska se yksiselitteisesti on Jumalan tahdon vastainen. Miksi on niin kova tarve juuri tämän asian kohdalla selitellä synti pois ja vaikka miten pyrkiä etsimään keinoa pyhittää synti. Sellaiseen kaupankäyntiin Jumala ei ilmoituksensa perusteella lähde mukaan.

On helppo ymmärtää se, että ihmisten väliset liitot voivat ajautua lopulliseen umpikujaan ihmisten kovasydämisyyden tähden. Inhimillisesti on täysin ymmärrettävää, että eronnut voi kaivata todella kipeästi itselleen elämänkumppania eronsa jälkeenkin. Ainoa asia, joka on vaikeasti ymmärrettävää, on se miksi synti pitäisi sanoa joksikin muuksi kuin synniksi. Eikö sellainen ole itsensä pettämistä, koska Jumala ei usko sanaakaan sellaisista selittelyistä joilla syntiä siunataan. Eikö olisi jotenkin reilumpaa sanoa, että heikkouteni vuoksi olen tällaisenkin synnin tehnyt. Tunnustetun synnin voi kenties saada anteeksikin, mutta tunnustamattomasta niin ei luvata. Mielestäni tätäkään näkökulmaa asiaan ei saisi unohtaa.

Crypticall kirjoitti:

Luin tuon linkin ja siinä asiaa on pohdittu mielestäni aika tasapuolisesti. Asiassa on kuitenkin sellainen ongelma, että Raamattua luetaan näiltä osin erilaisista tarkoitusperistä, todellakin monet miettivät näitä hyvin aralla tunnolla ja noudattavat sitä, mitä lukevat. Kuitenkin on ehkä vielä enemmän niitä, jotka lähtevät tulkitsemaan asioita varsin vapaasti ilman perusteita. Huorin tekemisestäkin voidaan lähteä tekemään tulkintoja joilla osoitetaan puolison tehneen huorin jossain henkisessä merkityksessä, vaikka puoliso ei olekaan syyllistynyt sellaiseen huorin tekemiseen, mistä tuossa on ihan yksiselitteisesti kysymys.

Keskusteluissa huomaa usein, että porsaanreikien etsimiseen on kovasti halua. Ei missään tapauksessa aina, mutta liian usein. Noissa Jeesuksen ja Paavalin puheissa huomaa kulttuurien välisen eron. Jeesus puhuu juutalaisessa kulttuurissa, jossa ei ole tarpeen mainita mitään naisen mahdollisuudesta avioeroon. Paavali taas puhuu kulttuurissa, jossa nainen voi olla avioeron vireille panija ja hänen puheensa kohdistuu tasa-arvoisemmin molempiin sukupuoliin.

Molemmilla on kuitenkin täsmälleen sama perussanoma, Jumala ei hyväksy eroa. Erokirjan antaminen on silti mahdollistettu myönnytyksenä ihmisten kovasydämisyyden tähden täydelliseen umpikujaan johtaneessa tilanteessa. Erokirjalla haluttiin taata eron lainvoimaisuus, sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi uudelleen avioitumista silmällä pitäen, vaan selkeyttämään eronneiden asema henkilöinä ja yhteiskunnassa.

Lähtökohta on väistämättä aina se muuttumattoman Jumalan ilmoitus, joka on selvin sanoin sanottu tuolla Malakian kirjassa: ”Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!” (Mal.2:16)

Tällaisen kohdan edessä on todella vaikea ymmärtää sen tyyppisiä selittelyjä, johon alussa viittasin esimerkkinä puolison huoruuteen jossain henkisessä mielessä. Sellaiset selittelyt menettävät merkityksensä ja ero sanotaan synniksi. Jos avioelämä on todellakin niin tuskaista, kuin se varmasti joillain ihan todellisesti onkin, että on valmis myöntämään tekevänsä vakavan synnin ja ottamaan eron, niin silloin jo eron myönnytyksenä annettu mahdollisuus on suuri helpotus.

Sellaisessa tilanteessa ei tosin luulisi tulevan mieleenkään alkaa etsimään saman tien uutta puolisoa. Sellaiseen ei rohkaista missään, eikä sanota ettei se olisi synti syyttömälle osapuolelle, vaikka Jeesus ei sanokaan sitä syyttömän osapuolen kohdalla huoruudeksi. Avioliitto on vakava asia, on vakava asia vannoa vala ja luvata tahdon, kunnes kuolema meidät erottaa.

Se on paljon vakavampi asia Jumalan pyhyyden edessä, kuin ihmiset koskaan pystyvät ajattelemaan alttarilla luvatessaan. Inhimillisistä syistä lähdetään helposti spekuloimaan vaikka sillä, onko liitto pitävä, jos ei ole sen solmiessaan ymmärtänyt mitä on luvannut. Kysymys ei ole kuitenkaan vain inhimillisestä näkökulmasta, vaan myös siitä, että Jumala on pyydetty liiton vahvistajaksi. Ehkä olisi parempi, että uskosta osattomien liitot solmittaisi maistraatissa, jolloin se on vain juridinen sopimus, joka on purettavissa.

Jos uskova vielä kaikesta huolimatta päättää avioitua uudestaan, niin siinäkin tilanteessa voisi kai myös miettiä sitä, onko uudelleen avioitumisen paikka Jumalan edessä vai maistraatissa. Jumalan alkuperäisen tahdon ja tarkoituksen uskova hyvin tietää. Samoin tietää sen, ettei tässä langenneessa maailmassa sitä toteuteta. Uskova on valmis myöntämään syntinsä, jopa sen että joka päivä tekee jotain syntiä vähintään asentein ja laiminlyönein. Miksi siis on niin mahdotonta myöntää myös ero synniksi, koska se yksiselitteisesti on Jumalan tahdon vastainen. Miksi on niin kova tarve juuri tämän asian kohdalla selitellä synti pois ja vaikka miten pyrkiä etsimään keinoa pyhittää synti. Sellaiseen kaupankäyntiin Jumala ei ilmoituksensa perusteella lähde mukaan.

On helppo ymmärtää se, että ihmisten väliset liitot voivat ajautua lopulliseen umpikujaan ihmisten kovasydämisyyden tähden. Inhimillisesti on täysin ymmärrettävää, että eronnut voi kaivata todella kipeästi itselleen elämänkumppania eronsa jälkeenkin. Ainoa asia, joka on vaikeasti ymmärrettävää, on se miksi synti pitäisi sanoa joksikin muuksi kuin synniksi. Eikö sellainen ole itsensä pettämistä, koska Jumala ei usko sanaakaan sellaisista selittelyistä joilla syntiä siunataan. Eikö olisi jotenkin reilumpaa sanoa, että heikkouteni vuoksi olen tällaisenkin synnin tehnyt. Tunnustetun synnin voi kenties saada anteeksikin, mutta tunnustamattomasta niin ei luvata. Mielestäni tätäkään näkökulmaa asiaan ei saisi unohtaa.

Lue lisää

Viestissäsi on paljon asiaa, tunnet varsin hyvin Raamatun opetukset ja muuta avioeroproblematiikkaan liittyvää. Kyllähän se on totta, että Jumala ei tahdo erottaa, minkä on yhdistänyt. Mikäpä olisi sen parempaa kuin elää onnellisesti sen oikean kanssa iät ja ajat, aivan kuin prinsessasaduissa. Totuus ihmisistä on kuitenkin useimmiten kaukana tuosta ideaalihahmosta. Monia liittoja solmitaan tunteiden ja unelmien siivittäminä, mutta jonain päivänä herätään tietoisuuteen, että on tehty väärä valinta.
Ihmisten pahuus ja kovasydämisyys ilmenevät monin tavoin, ja usein liitoissa on yksi uskosta välinpitämätön ja toinenkin voi olla keskenkasvuinen uskon tiellä.
Kyllä synti on paras tunnustaa synniksi, jotta voisi tehdä parannusta kohti terveempiä asenteita. Liitoissa kuitenkin usein on näitä nimikristittyjä, joilla ei tuollaista hengellistä omaatuntoa ja herkkyyttä välttämättä ole, syntiä tehdään surutta.
Osa eroista on varmaan turhia, mutta toisaalta joillekin ne ovat ainoa vaihtoehto, jottei ihmisarvo aivan murenisi.
Useille avoliitto on vaihtoehto siinä missä maistraattikin.
Kirkot ja kristityt suhtautuvat eri tavoin, esim. ortodoksikirkko vihkii kolmeen avioliittoon. Ihanne on kaikilla sama, yksi avioliitto, mutta on tunnustettu myös ihmisten vajavaisuus ja hyväksytty uusi liitto. Tosin on jyrkempääkin linjaa, sellaistakin mielipidettä on vastaan tullut että jos jotkut ovat "erehtyneet" uuteen avioon, pitäisi se liitto purkaa koska se on synti.
Joskus tuntuu että kristityt ovat liiankin jyrkkiä sanomaan muille miten pitää elää. Kun tutustuu eronneiden kertomuksiin (kirjojakin asiasta löytyy) niin niistä löytyy niin suuria tragedioita, tulee empaattinen olo näitä ihmisiä kohtaan ja heidän kompromissiratkaisujaan kohtaan. Jotkut asumuserotkin näyttävät kestävän vuosikausia, ehkäpä ei uskalleta ottaa sitä varsinaista eron askelta. Mietin voiko sellaista suurta asketismia vaatia tavallisilta ihmisiltä, jota edellytetään esim. pyhimysmäisiltä Jumalan palvelijoilta, jotka erottautuvat maailmasta kutsumuksensa takia ja elävät siten kovin yksin.
Kaikkein ihanteellisin avioliitto on sellainen, missä kumpikin on vakaumuksellinen uskova kristitty, mutta näitä on vain pieni vähemmistö kaikista.

Ketjun aloituksessa kysyttiin minkälainen henkilö ei sovi puolisoksi. Jos vaikka äärivasemmistolainen jumalankieltäjä ja kristitty joka kannattaa jotain maltillisempaa puoluetta, miettisi yhteiseloa, tai vaikka buddhalainen ja kristitty, taitaisi olla tulossa aikamoisia ongelmia yhteisymmärryksen rakentamisessa.