Mitä olisin sanonut?

tuossa viime viikolla oltiin kaverin kanssa viihteellä ja eksyttiin jonkun muijan kämpille.
kaveri iski yhen muijan ja häipy jonnekin.
sitten istuin illan kuunnellen musiikkia ja jutellen yhen missukan kanssa.
oli ehkä parhaimman näkönen mimmi mitä oon ikinä nähny.
mutten saanut sanottua mitään kovin fiksua että olisin saanut iskettyä hänet.
kyllä sain sen välillä nauramaankin ja antamaan kivoja hymyjä.
mutta sinne se mimmi jäi enkä saanut mitään aikaan.
mitä olisin sanonut, että jutusta olis kehittynyt jotain.
3803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuli itselleenkin huono olo noin huonosti menneestä illasta.

Olisit voinut tietysti naurattaa enemmänkin tai (pienessä maistissa?) sanoa suoraan että mimmi on kaunein emäntä mitä olet nähnyt missään.

Loppupeleissä tietysti kysyä kiinnostaisiko nähdä vielä toistekin.

Ainahan nuo harmittavat, itselleni käynyt samanhenkisesti parikin kertaa.

Äänestä

juuri kirjoitin otsikolla 'ei ainakaan näin', mitkä omat virheeni kerrasta toiseen ovat. tyhmä ei opi vaikka näkee kerta kerran jälkeen miksi kaveri saa.

Äänestä

jaa-a.. aika paha.. no turha sitä on enää miettiä, menny mikä menny! Mutta jos sä viä oot kiinnostunu siitä muijasta niin voisithan sä yrittää uudestaan! hommaat jostain sen misun numeron ja tekstaat tai soitat. luonnistuu kyllä paremmin ku on vähä alkoholia veressä *kokemuksesta tietää sanoa*.. Sit seuraavalla kerralla vaan sanot et sua harmitti ku ei viimeks ollu oikeen mitää sen kummempaa ja sillee. Kyllä se siitä =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cosander kirjoitti:

tuossa viime viikolla oltiin kaverin kanssa viihteellä ja eksyttiin jonkun muijan kämpille.
kaveri iski yhen muijan ja häipy jonnekin.
sitten istuin illan kuunnellen musiikkia ja jutellen yhen missukan kanssa.
oli ehkä parhaimman näkönen mimmi mitä oon ikinä nähny.
mutten saanut sanottua mitään kovin fiksua että olisin saanut iskettyä hänet.
kyllä sain sen välillä nauramaankin ja antamaan kivoja hymyjä.
mutta sinne se mimmi jäi enkä saanut mitään aikaan.
mitä olisin sanonut, että jutusta olis kehittynyt jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu