anoppi hylkäsi lesken ja syyttää kuolemasta

minun anoppini alkoi levittää ilkeitä juoruja ja surkutteli pitkin kylää kuinka huono olen ollut miehelleni joka kuoli SAIRAUTEEN JOLLE KUKAAN EI VOINUT MITÄÄN.

kaikki näkee hänen surunsa, tuntuu ettei kukaan edes muista että hänen pojaltaan jäi leski ja pieni lapsi joka kaipaa isäänsä tämän sukua joka käänsi selkänsä pojan kuoltua.

kaikista pahinta on juuri se että tämä pieni viaton lapsi kärsii katkerasta anopista. katkeruus tietenkin johtuu siitä että minä jäin henkiin ja heidän kultapoikansa kuoli. kultainen poika olikin mutta kaukana äitinsä luonteen piirteistä. isä on mennyt mukaan anopin juttuihin ja puolustelee tätä, mutta hänelle voin antaa anteeksi koska tiedän että kaikki hyvä mitä miehelläni oli oli hänen isältään perittyä.


että tämmöistä.
4991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on kovin yksilöllinen juttu.

En tiedä, mikä anoppisi käytöksen on aiheuttanut, olen vain tavallinen ihminen. Olen joutunut kuitenkin kokemaan, että äkilliseen kuolemaan voivat läheiset suhtautua kovin oudosti.

Mieheni isä kuoli todella yllättäen, jolloin anoppini jäi yksin. Hän joutui jäämään yksin. Perheessä oli aina ollut kivulloinen sairas äiti (=anoppini) sekä vahva, voimakas isä (appiukko), joten vaikka asiasta ei puhuttukaan, oli jotenkin itsestään selvää, että anoppi kuolee ensin, ei appiukko. Kun kävikin päinvastoin, anoppi tunsi syvää vihaa kuollutta miestään kohtaan, me läheiset olimme täysin avuttomia vihan kohdatessamme.

Tuntui kaamealta, kun anoppi huusi, että ottakaa hautapaikka mistä haluatte, häntä ei saa missään tapauksessa haudata samaan hautapaikkaan appiukon kanssa. Hän haluaa heti muuttaa pois, ettei joudu katselemaan muistoja miehestään, hän haluaa elää. Hautajaisten jälkeisenä iltana, anoppi sanoi ,että miksi te siellä niin paljon itkitte, sehän oli vain ilkeä vanha mies, joka kuoli. Minä menin vessaan itkemään, kun en jaksanut enää kuunnella, mieheni oli kauhuissaan ja sanoi, ettei ymmärrä enää yhtään mitään.

Kysyin neuvoa seurakunnan diakonilta. Hän sanoi, että joutuessaan äkkiä yksin, anoppini ei pystynyt tuntemaan muuta kuin vihaa siitä, että yli 50 vuotta hänen rinnallaan ollut rakas aviomies jätti hänet yksin tänne kamppailemaan elämän kanssa ja selviytymään kaikesta yksin.

Vasta yli puolen vuoden kuluttua anoppi pystyi suremaan miehensä kuolemaa itkemällä.

Ehkä myös Sinun anoppisi ei ole löytänyt muuta keinoa kuin viha, jolla purkaa suurta suruaan. Yritä selvitä sen yli, lapsesi tarvitsee nyt sinua ja sinun tukeasi.


Ota Sinäkin yhteyttä paikkakunnallasi olevaan omaisten surupiiriin, täällä se toimii seurakunnan yhteydessä, niin et jää yksin miettimään näitä asioita.

Voimia ja tukea toivon Sinulle - paljon!

Äänestä

Minulle kävi ihan samoin. Jäin 4-vuotiaan tytön kanssa kahdestaan, ja minä olin syyllinen. Kyseessä oli sairaus, jolle ei kans voinut mitään !!!

Äänestä

Pakko jatkaa, minut haastettiin lopulta oikeuteen. He hekivat lähetymiskieltoa, ja syy selvisi oikeudessa, syynä oli se, ettemme menneet tytön kanssa käymään yhtenä jouluna. Näinkin voi käydä, oikeudessa tuomari oli ihmeisssään lähestymiskiellon hakemisesta, kun kyse oli muusta. Halusivat nähdä mut hakivat toista !!
Mitään lähestymiskieltoa ei siis langetettu ! Mutta eipä ole tarvinnut enää olla yhteydessäkään.

Äänestä

elämä aviomiehen kuoleman jälkeen pienen lapsen kanssa ei ole helppoa. Anoppisi läpikäy omaa suruaan katkaisemalla välit ja menettää oman poikansa lisäksi sinut ja lapsenlapsensa.

Toivottavasti saat tukea omilta vanhemiltasi tai muilta läheisiltä. Yritä unohtaa ja antaa anteksi anoppisi ilkeämielisyys ja jatka elämää ilman anoppia eteenpäin. Hyviä muistoja onnellisista hetkistä sinulta ei kukaan vie. Onnellisia hetkiä on paljon myös edessäpäin ja sinä saat viettää ne yhdessä lapsesi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sureva 83 kirjoitti:

minun anoppini alkoi levittää ilkeitä juoruja ja surkutteli pitkin kylää kuinka huono olen ollut miehelleni joka kuoli SAIRAUTEEN JOLLE KUKAAN EI VOINUT MITÄÄN.

kaikki näkee hänen surunsa, tuntuu ettei kukaan edes muista että hänen pojaltaan jäi leski ja pieni lapsi joka kaipaa isäänsä tämän sukua joka käänsi selkänsä pojan kuoltua.

kaikista pahinta on juuri se että tämä pieni viaton lapsi kärsii katkerasta anopista. katkeruus tietenkin johtuu siitä että minä jäin henkiin ja heidän kultapoikansa kuoli. kultainen poika olikin mutta kaukana äitinsä luonteen piirteistä. isä on mennyt mukaan anopin juttuihin ja puolustelee tätä, mutta hänelle voin antaa anteeksi koska tiedän että kaikki hyvä mitä miehelläni oli oli hänen isältään perittyä.


että tämmöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu