käy kaikki hermoille. Yhteis eloa kohta 8vuotta. Ja vain tuntuu että kun pääsisi eroon koko ukosta. Yhteiset lomat kauhistuttaa jo pelkkä ajatus. Ja pienikin yksin olo nykyään kuin jumalan lahja.
Alussa oltiin kuin paita ja peppu..sitten olin lähinnä vain yksin kotona, ukko milloin missäkin tekemässä jotain..en ole itse kovin menevä..töiden jälkeen olisi kiva olla kotona..kiva ilta tveen ym. sohvan äärellä eikä juosta kaupunkia ympäri myöhään iltaan...ok totuin siihen. Jossain vaiheessa yritin pysyä mukana..menin mukana. Kunnes kyllästyin yrittämään näitä yhteisiä hetkiä kun tunnuin olevan vain perässä kulkija ja koti tuntui olevan vain nukkumista varten..mitä se on hänelle edelleen. Jälleen yksin kotona.. noh, keksinpähän sitten jotain itselleni eikä yksin olo enää vaivaa. NYT.. nyt ukko on alkanut valittamaan kun emme tee mitään yhdessä, miksi minusta on tullut sellainen ja tällainen. VOI JESTAS!! Kaksi vuotta yritin että tekisimme jotain yhdessä...ettemme menisi tähän missä olemme nyt. Nyt en enää jaksa edes yrittää missään asiassa..lopetin yrittämisen jo 2 vuotta sitten. Ja miksi minun pitäisi nyt kiinnostua enää yrittämään?!
Ajatuksissa kiertää vain omat asunto..oma elämä.. mitä voisi itse tehdä..minne mennä. Ei pätkääkään kiinnosta mitä toinen tahtoo, haluaa. Kerrottakoon että hän on mustasukkainen..vaikka taidan purkaa vain itseäni nyt. Kerrankin ajattelen MINÄ!! Ja tahdon pitää siitä kiinni. Kyllästynyt meihin kun meistä vain toinen on ajatellut meitä. Olen kyllästynyt siihen kaikkeen mikä muistuttaa meitä. TAHDON ITSENI TAKAISIN!!
Alussa oltiin kuin paita ja peppu..sitten olin lähinnä vain yksin kotona, ukko milloin missäkin tekemässä jotain..en ole itse kovin menevä..töiden jälkeen olisi kiva olla kotona..kiva ilta tveen ym. sohvan äärellä eikä juosta kaupunkia ympäri myöhään iltaan...ok totuin siihen. Jossain vaiheessa yritin pysyä mukana..menin mukana. Kunnes kyllästyin yrittämään näitä yhteisiä hetkiä kun tunnuin olevan vain perässä kulkija ja koti tuntui olevan vain nukkumista varten..mitä se on hänelle edelleen. Jälleen yksin kotona.. noh, keksinpähän sitten jotain itselleni eikä yksin olo enää vaivaa. NYT.. nyt ukko on alkanut valittamaan kun emme tee mitään yhdessä, miksi minusta on tullut sellainen ja tällainen. VOI JESTAS!! Kaksi vuotta yritin että tekisimme jotain yhdessä...ettemme menisi tähän missä olemme nyt. Nyt en enää jaksa edes yrittää missään asiassa..lopetin yrittämisen jo 2 vuotta sitten. Ja miksi minun pitäisi nyt kiinnostua enää yrittämään?!
Ajatuksissa kiertää vain omat asunto..oma elämä.. mitä voisi itse tehdä..minne mennä. Ei pätkääkään kiinnosta mitä toinen tahtoo, haluaa. Kerrottakoon että hän on mustasukkainen..vaikka taidan purkaa vain itseäni nyt. Kerrankin ajattelen MINÄ!! Ja tahdon pitää siitä kiinni. Kyllästynyt meihin kun meistä vain toinen on ajatellut meitä. Olen kyllästynyt siihen kaikkeen mikä muistuttaa meitä. TAHDON ITSENI TAKAISIN!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miehesi kaipaisi aktiivisempaa elämää ja sinä haluaisit vain löhötä telkkarin ääressä ja nyhjätä kotona. Miksi te edes olette päätyneet yhteen kun olette liian erilaisia?
Eipä silti, ei ole omassakaan elämässä kehumista. Öisin mietin poikakaverin hankkimista kun ei vaimo älyä antaa kuin kerran kuukaudessa.
sanoisin että rauhaton luonne, jonka mielestä 5min istuminen paikallaan on tylsää ja pitkästyttävää.
Ja kun jos ulkona oleminen olisi satunnaista eikä joka päiväistä. Ja jos yhteinen asunto ei olisi muuttunut vain paikaksi nukkua voisin ymmärtää ja jaksaa olla mukana. Yrittää ymmärtää vaikka yritinhän aikani sitäkin. Hän on vain ihminen joka ei oikein elä tässä maailmassa. Kuvittelee että puhtaat vaatteet ja ruoka, ja muu mihin tottunut hoituu sillä ettei niitä koskaan tee..eikä kotona tarvitse olla. mutta mitäpä tuosta..sattui vain eilen huono ilta ..minulle
muutitte yhteen jos jo silloin et ollut tyytyväinen. Voi teitä pässejä, sori nyt vaan.
silloin. Siitä on 8vuotta!!
Päätettin tänään avomiehen kanssa erota. Suurin syy on, että ollaan niin erilaisia. Kuten sinäkin, minä kaipaan enemmän rauhaa ja mies olisi koko ajan menossa.
Ollaan oltu 5 vuotta yhdessä ja molemmilla on ollut kova halu jatkaa yhteiseloa. Erilaiset luonteet ovat kuitenkin jatkuvasti aiheuttaneet yhteentörmäyksiä. Sen vuoksi tuntuu etten jaksa enää.
Olen kärsinyt masennuksesta ainakin yli vuoden, joten sekin on rasittanut suhdettamme. Yksi syy masennukseeni voi olla toteutumattomat haaveet avioliitosta. Mies on koko ajan pakoillut tätä asiaa ja sanonut olevansa epävarma, vaikka rakastaakin.
Tulevaisuus tuntuu epävarmalta, kun en tiedä miten löydän oman asunnon, johon minulla olisi varaa. Tiedän myös luopuvani todella hyväsydämisestä ja uskollisesta miehestä ja se sattuu...
olemme kasvaneet erilleen. Taikka minä aikuistunut taikka väsynyt. Mies on edelleen sellainen kuin silloin, pojankloppi joka ei ota vastuuta mistään. Tuntuu että minusta on enemmänkin tullut äiti kuin suhteessa oleva puoliso. En kaipaa avioliittoa, tässä ei ole mitään sellaisia haave kysymyksiä. Onko väärin ajatella että parisuhde olisi molemmin puolista? En saa tukea puolisoltani enkä saa puhua jos on itsellä ongelmia jostain, koska hän masentuu. Hän on itsemurha hakuinen ja työ paikka pysyy miten sattuu. Masennus on hoidossa mutta silti ei se vie pois mikä on. Olen itse tukena taikka yrittänyt olla, enää en jaksa. Ja hän on mustasukkainen. Niinpä joskus minullakin oli elämä ja ystäviä nyt minulla on vain tämä. Ja jos joku nyt ajattelee että miksi silloin teitte niin ja näin. Se joka on pidemmässä suhteessa tuskin voi sanoa että nyt on vielä niin kuin silloin. OIkeasti ihmiset muuttuu.. 8vuotta on pitkä aika tässä.
Kun niin tutulta kuulostaa. Mä en sit tajua noita "miksi muutit yhteen" yms. "vastauksia"!
Itse olen eronnut vajaa neljän vuoden suhteesta 2 kuukautta sitten. Ja olo on niin helpottunut että en olisi ikinä osannut kuvitellakaan. Samanlaista suhdetta meilläkin. Itse yritihn suhteessa koko ajan, mies ei ollenkaan. Meni vaan, eikä huomionut mua YM. Sitten kun olin jo eropäätöksen mielessäni tehnyt, eikä mua kiinnostanut yrittää yhtään! Niin sitten vasta mies heräs ja rupes yrittämään/ huomioimaan muakin. Ja kun asioista yritin todella puhua niin ei hän kuitenkaan ottanut mua tosissaan.
Ja näin Jälkikäteen voin sanoa, Se oli raskasta aikaa se! Nyt olen vihdoin saanut itseni takaisin.
Mutta etkö sä sitten tee mitään???
Tuo kuulostaa aivan samalta, mitä meidän 9-vuotinen suhde on ollut. Toisen lapsen jälkeen kaikki meni pahasti pieleen. Sitten kun ilmoitin (on jo muutama vuosi aikaa), että lähden omille teilleni, tuli isäntäänkin muutos. Tehdään sitä ja tätä ja lupauksia paremmasta. Pyysipä naimisiinki, en kuitenkaan suostunut (onneksi).
Mutta, sitä kesti vain yhden kesän ajan. Tuli syksy ja baarireissut alkoi taas. Kävi perjantaina töitten jälkeen kääntymässä ja saapui sitten sunnuntaina krapuloissaan taas hetkeksi.
Noh, minä ajattelin, että kyllä täytyy yrittää, vaikken enää välittänyt mistään ja miehessä ärsytti jo kaikki asiat. Mutta jotenkin ajattelin, että pääsen helpommalla ja lapsilla on ainakin näennäisesti isä.
Olen jo pitkään ollut vain välittämättä mistään suhteessamme. Emme paljoa ole tapelleet, muttei kyllä mitään muutakaan. Koittanut vaan kasvattaa lapsiani ja elää päivä kerrallaan.
Nyt vihdoin päätin, että ei minun tarvitse elämääni "tuhlata" ja voisin ihan oikeasti olla onnellinen ja saada oman elämän, kun vaan suhteesta pääsen eroon. Mutta ikävä kyllä mies on tehnyt selväksi, että laittaa niin paljon kapuloita rattaisiin, kuin voi... Mutten luovuta tällä kertaa, päätin niin.
Toivo elää