syyllistämiseen?
Naisille.
Sorrutteko
321065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kuin miehetkin =)
Nainen 39
Miksi?
käyttäytymistä kai se on, niin naisille kuin miehillekin silloin, kun on kyse vaikeasta asiasta, eikä haluaisi myöntää omaa osuuttaan asiaan juuri sen kipeyden takia vaikkapa... En väitä, että se olisi oikea tapa toimia, mutta inhimillistä joskus.
nim. Nainen 39
Miksi on niin vaikeaa myöntää oma osuus asiaan? Myöntää oma osuus itselle? Ei muille vaan ainoastaan itselle? Olisiko syyllistämisessä kyse siitä, että syyllistäessään toista, syyllistää hiljaisesti itseään?
että häpeän tunne on meihin aika moneen istutettu jo lapsuudessa. Sehän erittäin pahalta tuntuva olo, kun häpeää. Minä itse ainakin häpeän kovastikin, kun tunnen syyllisyyttä jostain asiasta, jonka olen tehnyt...vaikka vahingossakin...loukannut toista aivan aiheettomasti. Niinpä sitä sitten helposti lähtee kääntämään asiaa päälaelleen...tavallaan hakemaan oikeutusta omalle käytökselleen, helpottaakseen omaa huonoa oloaan. Vaikea kantaa vastuuta vastuuttomasta käytöksestä?
Olisiko siinä kyse järjen ja tunteiden taistelusta....
nim. Nainen 39
Sitä se on. Järjen ja tunteiden taistelua. Taas herää kysymys miksi. Miksi järki ja tunteet, mitkä ovat osa yksilön kokonaisuutta taistelee keskenään? Miksi luodaan itse henkilökohtaisesti ristiriidat itsessämme kun voidaan olla myös luomattakin niitä?
Ainoa häpemisen arvoinen asia on itse häpeä. Mikään ei hävetä niin paljon kuin häpeä itse.
Vastuun voi kantaa monella eri tavalla. Yksi ikivanha ja hyväksi havaittu keino on antaa anteeksi. Antaa anteeksi itselle oma erehtyväisyys, oma tietämättömyys.
varmaankin tekee meistä juuri inhimillisiä ja erehtyväisiä ihmisiä... Järki ja tunteethan eivät aina toimi yhteydessä toisiinsa. Tunteethan ei yleensä toimi loogisella tavalla ollenkaan...varsinkaan silloin, kun saavat vallan :-)
Häpeähän on meille oikeastaan opetettu tunne...
Pieni lapsi tekee jotain tietämättään hassusti ja häntä torutaan kohtuuttoman ankaralla tavalla. Lapsi ei välttämättä ymmärrä tekemäänsä 'virhettä', hän mahdolisesti kykenee tuntemaan vain sen pahan olon, häpeän tunteen siitä, ettei ole sillä hetkellä vanhempansa mieleen, vaan jotenkin huono ja syyllinen vanhempiensa kiukkuun, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Normaali aikuinen tajuaa aika piankin sen, että nyt tunteet sai vallan järjeltä ja tuntee syyllisyyttä omasta kohtuuttomuudestaan. Tuntee jopa häpeää...
En väitä, että asia näin on, mutta tämä on yksi pohdinto tästä asiasta lisää...
nim. Nainen 39
tunteemme on opittua/opetettua. Syntyessään ensimmäiset tunteemme on aika ikäviä. Se mitä, meidä heikko mieli ei aina suostu käsittämään, että muutos on aina kivulias. Sen ei pitäisi olla pysyvä olotila. Kipu merkitsee aina epäharmoniaa. Epäharmoniaa itsessä. Kiputilojakin on monenlaisia. Jännitystiloja on monenlaisia. Kaikkia ei aina edes tunnisteta.
tekevät usein kipeää, varsinkin jos tarve muutokseen tulee ns. pakon edessä.
Silloin kun muutoksen tarve lähtee ihmisen omasta tarpeesta muuttua, voi se tuntua toki raskaalta. Liittyyhän siihen vastuu kaikesta siitä, mihin muutos johtaa. Ympäristöhän ei aina suhtaudu muutokseen hyvin, koska se vaikuttaa myös siihen. Kukaanhan ei voi etukäteen tietää, mihin muutos johtaa ja se aiheuttaa epävarmuutta kaikissa, muuttujassa sekä ympäristössä.
Tässä tultaneen siihen, että ihmisen pitäisi osata syyllisyydentunteen sijaan osata/kyetä antamaan itselleen anteeksi sen, ettei toimi enää kaikissa tilanteissa ympäristön odottamalla/toivomalla tavalla.
Hassua, usein on helpompi antaa anteeksi kaikille muille, mutta itselleen se on vaikeaa...
Taisi karata ap:n alkaman kysymyksen ulkopuolelle hiukan, mutta kun ajatukset lähtivät liikkeelle....
Anteeksi ;-)
nim. Nainen 39
tätä keskustelua ap-n kanssa.
Yksilöllisyys on pelottavaa. Laumasieluisuus on vähemmän pelottavaa. Laumassa ei tarvitse ottaa vastuuta omista valinnoista. Yksilönä ei taas ole vaihtehtoja.
Epävarmuus. Joo. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Sehän on elämän hienous kun mikään ei ole valmiiksi pureskeltua.
Kaikkea on helpompi tehdä muille kuin itselle. Tuntemaankin muut ihmiset oppi helpommin kuin oppii tuntemaan itsensä.
Älä pyydä anteeksi, jos ei ole anteeksi pyydettävää. Mielestäni sinulla ei ole.
Mies 32.
mutta lähdin ajatusteni kanssa niin kovaa kyytiä menemään, että lähdin miettimään asioita oikein tosissaan. Anteeksipyyntöni loppuun oli tarkoitettu lähinnä kevennykseksi.
Totta, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus, joka on tunteena kovin kaksijakoinen mielestäni. Pelottava ja samalla innostavakin. Riippuu tietenkin siitä, mihin se liittyy.
Totta sekin, että toiseen on helpompi tutustua kuin itseensä. Toinen on helpompi hyväksyä 'virheineen', kuin itsensä. Ihminenhän pyrkii yleensä täydellisyyteen itsensä kanssa. Toisen 'puutteet' on helpompi hyväksyä, kuin omansa. Totuushan kai kuitenkin on, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan...
Mutta toista, sen enempää kuin itseäänkään ei voi kai oppia tuntemaan täysin koskaan, vai mitä luulet?
Nainen 39
vahvasti, että voi. Pystyykö sen sitten selittämään ymmärrettävästi toiselle tai toisille, se on sitten asia erikseen. Tunteminen sanana jo kertoo asian. Tunne/tunteminen on olemassa myös ilman sanoja. On ollut ennen sanoja ja jatkaa olemista myös sanojen jälkeenkin. Sanat on vaan kömpelö yritys kuvailla jotain sanoinkuvaamatonta. Joskus joku saattaa onnistua siinä paremminkin. Mutta se on aika harvinaista. Vertauksilla ne on aina onnistunut parhaiten.
Tunteminen, toisen tunteminen, itsensä tunteminen. Se on aina muuttuvaa. Se on oikeastaan hmm.. Miten nyt kuvailisin sitä? Se on virtaavaa. Se virtaa niin kuin joki. Virtaa koko ajan pysyäkseen samana ja muuttumattomana. Tilannetaju on yksi iso apuväline siinä. Tunteminen on aina nykyhetkessä. Syyllistäminen taas on usein jossain menneisyydessä. Jossain, mikä ei ole enää läsnä. Jossain, mikä on ollutta ja mennyttä, mikä ei tule enää takaisin, mikä ei muutu vaikka kuin syyllistäisi.
tarkoitat, kun puhut toisen tuntemisesta. Vaihdankin sitten sanan toiseen. Epäilen, että toista ihmistä ei voi oppia täysin tietämään koskaan, sen enempää kuin itseäänkään. Miksi näin jopa väitän (aika voimakas ilmaus asialle), johtuu siitä, että ihminen muuttuu ja kasvaa joka hetki. Kaikki ympärillä vaikuttaa ihmisen tietoisuuteen ja tunteisiinkin....
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että syyllisyys/syyllistäminen liittyy menneeseen aikaan oikeastaan poikkeuksetta.
Nainen 39
sitten uskoa, että moni syyllistävä ihminen elää menneisyydessä, eikä nykyisyydessä.
Tunteminen, tietäminen. Joo. Sanoja. Itse niin mieluusti erottaisin tietämisen ja tiedon. Sanoisin, että tieto on määriteltyä mutta tietäminen ei. Tietäminen olisi aika henkilökohtaista jokaiselle. Kun ihminen tietää jotain, se toimii sen tietämisen mukaan, mikä muuttuu koko ajan. Kun taas ihminen toimii tiedon mukaan, se toimii jonkin määritelmän mukaan, mikä ei toistu täsmälleen samanlaisena kuin sen määrittelyn aikana. Yksikään vuodenaika ei toistu samanlaisena, täsmälleen samaa kaavaa noudattaen. Se toistuu aina uutena ja ainutlaatuisena. Sama pätee myös ihmisiin. Koskaan ei voi olettaa, että jokainen toimii tietynlaisessa tilanteessa aina samalla tavalla. Tai jos toimii, silloin se alkaa olla aika konemaista touhua. Ohoh! Nyt taidan jo itsekin leikkiä ajatuksilla.
ajatuksen virtaa, se on hyvä asia se.
Niin syyllistäminen kai perustuu jo koettuun tilanteeseen tai tunteeseen. Mutta kai nykyisyydessäkin voi toista yrittää syyllistää... Syyllistää toista vaikkapa omasta pahasta olosta, vaikka lopultakin vain itse voi vaikuttaa omaan pahaan oloonsa. Ja antaa itselleen anteeksi vaikkapa sen, että antoi itse kohdella itseään huonosti. Ottaa siis vastuu omasta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Sen pitäisi sitten johtaa tulevaisuuteen ilman syyllisyyttä ja syyllistämistä parhaimmassa tapauksessa.
Onneksi ei voida olettaa, että aina toimitaan samalla tavalla. Se sitten johtuneekin siitä, että ihmistä ohjaa ne tunteet ja järki. Kaipa siihen vaikuttaa myös eletty elämä ja vaisto.
Nainen 39
Taidan taas kerran hymistellä enemmän kuin pitäisi.
Tuskin kukaan meistä voi välttää syyllistämistä. Kai jokainen ainakin kerran elämässä sortuu syyllistämiseen. Suurimmalla todennäköisyydellä useammin kuin kerran. Todella paljon useammin. Syyllistäessään aina muita, vie huomion pois itsestä. Silloin on helppo jäädä toisten syyllistämisen kierteeseen ja tietynlainen tyytymättömyys ja henkinen pahoinvointi pysyvänä olotilana on tosiasia. Ihminen on aika sopeutuvainen. Toimiessaan tarpeeksi kauan sillä tavalla, se tottuu siihen olotilaan ja pitää sitä normaalina. Masokismia jossain muodossa sanoisin. Masokismia ja pakoa itsestä samassa paketissa. Mitä kauemmin sitä tekee, sen vaikeammaksi tulee se itseensä palaaminen. Mielen on usein vaikea luopua todeksi pitämistä asioista.
Silloin kun ihminen alkaa syyllistämään itseään, se alkaa jo näkemään itseään. Se alkaa olla askel parempaan, vaikka ei välttämättä tuntuisi siltä. Sekin muutos on kivulias. Erittäin kivuliaaksi voisi kuvailla sitä. Se sattuu niin kauan kunnes mieli ymmärtää sen, että itse itseään syyllistää ja itse voi myös olla syyllistämättä. Se itsensä syyllistäminenkin saattaa johtua joskus ylenpalttisesta miellyttämisen tarpeesta. Tarpeesta miellyttää muita laiminlyöden itseään. Kaikkia ei vaan voi aina miellyttää, kaikkia ei voi aina pitää tyytyväisenä. Eikä edes tarvitsekaan. Silloin on helppo joutua itsestäänselvyydeksi muille ja tulla todella usein tavalla tai toisella hyväksikäytetyksi.
aina kaikesta, omista ja läheisteni ongelmista. Saan aina kaikille vaan pahaa aikaiseksi. Kaiken saan aina sotkettua.
Miksi syyllistät itseäsi? Voisitko joskus tehdä jotain toisin, ettei tarvitsisi myöhemmin syyllistää itseäsi? Tai voisitko kenties joskus jättää jotain tekemättä, ettei tarvitsisi potea myöhemmin syyllisyyttä? Syyllisyys on raskas taakka kantaa. Jokainen sen itse vapaaehtoisesti ottaa kantaakseen, jokainen henkilökohtaisesti aiheuttaa syyllisyyden tunteensa. Jokainen halutessaan voi olla myös tekemättä sitä.
Se on ihan sama teenkö jotain vai en, koska mun ympärillä ja mulla nyt vaan menee kaikki asiat v*tuiksi.
sen johtuvan? Ei ole tietenkään pakko vastata, jos et halua.
En tunnusta.
ja myönsit sen.
Syyllistän miestä, vaikka tiedän itsekin olevani joskus väärässä.
Millä muilla sanoilla voisi kuvailla sellaista ihmistä?
jos joku on syyllinen niin sitten on.
syyllisyyden, ennen kuin olet nähnyt sen itsessäsi?
esimerkiksi Sasia pidän syyllisenä kuolemantuottamukseen, mitä helvettiä se minuun kuuluu?
syyllistää Sasia? Muuttaako se mitään?
tätä jonninjoutavaa jankutusta mitä aina välillä täällä esiintyy.
täällä Sasia. Vähemmän joutavaa on keskustella syyllistämisestä.
sinä taas olet jonninjoutava jankuttaja. En voi syyllistää, ellet syyllisty. Moido.
sellaista, joka ei syyllistä itseään.
Joo. Heippa. Ei ole pakko keskustella, jos ei halua.