On olemassa yksi hyvä keino menettää loputkin uskonrippeet onnelliseen parisuhteeseen. Ja se keino on chatissa vierailu. JOKA IKINEN KERTA tielleni osuu "varattu, salaista seuraa etsivä" mies.
Suurin osa tuntuisi olevan oman satunnaisotantani mukaan yövuorossa. Vaimo/tyttöystävä nukkuu kotona levollisesti uskoen kunnollisen kumppaninsa olevan "työn raskaan raadannassa" tienaamassa pikku perheelle elantoa. Todellisuudessa mies istuu nokka kiinni koneessa, ja yrittää saada sovittua itselleen salaisen tapaamisen. -Ehkä jo heti työvuoron päätyttyä aamukahvin merkeissä! Kuinkakohan montaa heistä mahtaa onnistaa? Toivottavasti ei yhtäkään!
En sinällään näe yhtään mitään pahaa varattujen ihmisten chatissa olossa. Tietysti jutella saa (ja pitää) muidenkin kuin oman kumppanin kanssa, mutta juttujen aihe onkin sitten jo eri asia. Itse juttelisin mielelläni sekä vapaiden että varattujen kanssa, ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Etsin chatista nimenomaan juttuseuraa, en muuta. Ja samaa voisi olettaa varattujen ihmistenkin sieltä hakevan! Ikävä kyllä todellisuus näyttää ainakin näin äkkiseltään vallan toisenlaiselta.
Nimimerkkiänikään tuskin voin syyttää. (Ei sama kuin tässä.) Aivan tavallinen nimimerkki, jonka ei pitäisi saada kenenkään hormoneja hyrräämään. Ja entä sitten vaikka saisikin? Eikös juuri varattujen pitäisi silloin kiertää minut kaukaa, jos nickinäni olisi "AnnanPesää" tai joku vastaava..?! Heillähän ei pitäisi olla mitään syytä hakeutua seuraani; heillä on "pesä" jo hankittuna.
En kyllä ole koskaan tullut testanneeksi mitään tuollaista nimimerkkiä; pitäisiköhän? Jos sitten seuraani hakeutuisivat miehet, jotka haluavat vain jutella kanssani? (Ja naisilla sanotaan olevan omalaatuinen logiikka..!)
Paskamaista, mutta totta. Ainakin 70% miehistä tuntuisi olevan sitä laatua, joka pettäisi jos vain joku hullu antaisi. Toivottavasti (tuleva) oma mieheni kuuluu siihen 30%:n vähemmistöön, ja voin levollisin mielin päästää rakkaani töihin...
Suurin osa tuntuisi olevan oman satunnaisotantani mukaan yövuorossa. Vaimo/tyttöystävä nukkuu kotona levollisesti uskoen kunnollisen kumppaninsa olevan "työn raskaan raadannassa" tienaamassa pikku perheelle elantoa. Todellisuudessa mies istuu nokka kiinni koneessa, ja yrittää saada sovittua itselleen salaisen tapaamisen. -Ehkä jo heti työvuoron päätyttyä aamukahvin merkeissä! Kuinkakohan montaa heistä mahtaa onnistaa? Toivottavasti ei yhtäkään!
En sinällään näe yhtään mitään pahaa varattujen ihmisten chatissa olossa. Tietysti jutella saa (ja pitää) muidenkin kuin oman kumppanin kanssa, mutta juttujen aihe onkin sitten jo eri asia. Itse juttelisin mielelläni sekä vapaiden että varattujen kanssa, ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Etsin chatista nimenomaan juttuseuraa, en muuta. Ja samaa voisi olettaa varattujen ihmistenkin sieltä hakevan! Ikävä kyllä todellisuus näyttää ainakin näin äkkiseltään vallan toisenlaiselta.
Nimimerkkiänikään tuskin voin syyttää. (Ei sama kuin tässä.) Aivan tavallinen nimimerkki, jonka ei pitäisi saada kenenkään hormoneja hyrräämään. Ja entä sitten vaikka saisikin? Eikös juuri varattujen pitäisi silloin kiertää minut kaukaa, jos nickinäni olisi "AnnanPesää" tai joku vastaava..?! Heillähän ei pitäisi olla mitään syytä hakeutua seuraani; heillä on "pesä" jo hankittuna.
En kyllä ole koskaan tullut testanneeksi mitään tuollaista nimimerkkiä; pitäisiköhän? Jos sitten seuraani hakeutuisivat miehet, jotka haluavat vain jutella kanssani? (Ja naisilla sanotaan olevan omalaatuinen logiikka..!)
Paskamaista, mutta totta. Ainakin 70% miehistä tuntuisi olevan sitä laatua, joka pettäisi jos vain joku hullu antaisi. Toivottavasti (tuleva) oma mieheni kuuluu siihen 30%:n vähemmistöön, ja voin levollisin mielin päästää rakkaani töihin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja kuinkakohan paljon tuossa sinun 70%:ssa on niitä, jotka pettäisivät, jos vain joku hullu antaisi, jotka eivät kotona saa, tai saavat hyvin harvoin armosta. Itse olen joutunut olemaan jo vuosia ilman seksiä. Se ei kuulemma johdu minusta vaan siitä, että vaimoa ei vaan seksi kiinnosta. Enkä ole silti etsinyt vierasta, enkä tule etsimäänkään niin kauan kun vielä aviossa olen.
Entä sitten, vaikka ei kotona saisi? Sekö oikeuttaa läähättämään kuin mikäkin elukka jokaisen hameenhelman perässä?
Jos emo ei anna ja se ei miestä miellytä, niin silloin pitäisi vaihtaa reilusti emoa. Ei valittaa surkeaa ja saamatonta eloansa ja ikävää akkaa...
Mutta se onkin vain minun mielipiteeni...
Sinulle nostan hattua siitä, että näet vaimosi ja parisuhteesi tärkeämpänä kuin kyseisen hameenhelmojen perässä juoksemisen. Mutta nimimerkistäsi päätellen oletkin sitä ikäluokkaa, joka osaa kunnioittaa naista aivan toisella tavalla kuin nykyinen pullamössösukupolvi...
ole ihan niin yksinkertaista. Miehen ei ole helppo elää parisuhteessa ilman seksiä, mies kun on luotu jatkamaan sukua. Ja vaikka siihen ei olisi kykyä ja halua, ei se lähteminenkään ole sen yksinkertaisempaa jos on lapsia. Kyllä totuus on se, että lapset kärsivät erosta melkoisesti (poikkeuksena tietysti tapaukset, joissa ukko ryyppää ja on väkivaltainen). Lasten takia minäkin olen tinkinyt omista tarpeistani ja pitänyt perheen koossa.
Eli tietysti lapset kärsivät avioerosta, mutta ehkä enemmän he kärsivät katsellessaan ja kuunnellessaan onnettomia vanhempiaan yhdessä.
Ero kirpaisee kerran, jos vanhemmat sen LASTEN TAKIA hoitavat mahdollisimman asiallisesti.
Onneton, riitaisa tai (seksitön/muuten) pidättyväinen parisuhde ei mielestäni ole kovinkaan kummoinen kasvuympäristö lapsille. He sentään muodostavat näkemyksensä miehen ja naisen välisestä suhteesta katsellessaan vanhempiaan! Minkälaisen kuvan lapsi saa, jos vanhemmat eivät helli toisiaan? Jos äiti tokaisee "Älä viitti!" joka kerta kun isi yrittää halata?
Eri asia on, jos kaikenlainen muu hellyys ja tunteiden näyttäminen on tallessa ja sallittua, ja vain seksi puuttuu. Sitähän lapset eivät tiedä...
Ja vielä jos mies sen hyväksyy oman kohtalonsa nimissä, niin mikäs siinä! Jokainen parisuhde on omanlaisensa, ja sen osapuolet päättävät itse mikä heidät tekee onnelliseksi ja tyytyväiseksi.
Tässä meidän tapauksessa ei onneksi juuri riidellä ja mökötellä. Se vaan surettaa lasten puolesta, kun he eivät saa kokea vanhempien välistä rakkautta ja hellyyttä. Toki he itse ovat sitä saaneet kummaltakin. Määränneekö tuo lapsena koettu vanhempien välinen tunne-elämä sitten sen, millainen ihmisestä aikuisena tulee, koska vaimoni ei lapsena saanut rakkautta, isä oli alkoholisti ja äiti vaan haukkui tätä. Minun perheessäni sen sijaan rakkaudesta ja heellydestä ei ollut puutetta.