Olen ollut jo jonkin aikaa sinkkuna, ja nyt sitten tapasin nettitreffien kautta miehen. Olemme tapailleet noin 7 kertaa.
On ollut ihan mukavaa, joten voisin tutustua lähemminkin, mutta jotenkin miehen tilanne pistää epäilemään.
Olenko rajoittunut, kun minua häiritsee se, että miehen lähes kaikki ystävät ovat naisia? Ystäväpiiriin kuuluu myös miehen ex, josta hän erosi puolisen vuotta sitten monen vuoden seurustelun jälkeen. Heillä on yhteinen kaveriporukka, joten aika automaattisesti tulevat tapaamaan jatkossakin. En tiedä nostaako mustasukkaisuus tässä päätään, mutta miehen facebook-profiilissa on kymmeniä kauniita naisia, joista en tiedä ketkä ovat ystäviä, ketkä jotain muuta. En takuulla halua sulaksi tuohon hattuun.
Minulla on myös sellainen fiilis, että mies lörpöttelee näille tyttökavereilleen deittiemme yksityiskohdista. Ja vaikka mies vakuuttaa tapailevansa vain yhtä naista kerrallaan, niin mietityttää se, että tässä muutaman kuukauden sinkkuuden aikana hän on harrastanut seksiäkin muutaman nettideittinsä kanssa. Etsii kuulemma seurustelukumppania, ja jutut vain ovat "jääneet" muutamiin treffeihin.
Vaikea itse heittäytyä hommaan kun ei tiedä tavataanko esim. seksin jälkeen tai onko miehellä virityksiä muualla. Silti tässä vaiheessa deittailua en kuitenkaan katso, että minulla olisi oikeutta vaatia miestä tilille siitä, mihin juttumme on menossa. Kun en itsekään tiedä sitä. Pointtini vain on, että suhdekokeiluissa on oleellista olla vain yhden kanssa kerrallaan. Muuten hommalle ei anna aidosti mahdollisuutta.
En halua olla tiukkis tai pihtari, mutten myöskään antaa käyttää itseäni. Olen lähes kolmekymppinen, ja näin sinkkuna en kovin usein pääse harrastamaan seksiä, joten kiinnostusta seksiäkin kohtaan kyllä on. En vaan halua, että tästä jää paha jälkimaku.

Vastaukset 2
Vanhimmat
luottaa vaistoihinsa. Kyllä sen yleensä nopeasti huomaa jos joku mättää. Meillä naisilla vaan on taipumus sulkea silmämme asioilta joita emme haluaisi nähdä. Kyllä se taitaa vaan niitä sulkia hakea.
yleensä ihmiseen pitää ensin tutustua, ennen kuin osaa sanoa juuta eikä jaata. Minä vaistoan ihmisestä perusolemuksen heti. Päällisin puolin mukavaksi heittäytyvä, mutta muista jatkuvasti pahaa puhuva on rotta. Nämä ihmiset jopa keksivät juttuja, ihan vaan tyhjyyttään. Sosiaalisuus ei muutes ole sama kuin avoimuus tai lörpöttely. Sosiaalinen ihminen voi nauttia muiden seurasta kevyemmälläkin kädellä. Itselläni ei kyllä edes aika riittäisi kovin monimutkaisiin ihmissuhdekuvioihin rakkausasioissa. Kamut on kamuja ja hyvät harvat ystävät on erikseen.