Mikä on???

Hemmetti kun minnuu vaivaa eräs miekkonen.

Olen tosi kiinnostunut siitä mutta, alan jo hieman hermostumaan kun en tiedä mitä se tahtoo. Noh kuuleman mukaan sillä on ollut pari huonoa suhdetta alla (petetty) ja epäilenkin siis että hää ei oikei luota enään naikkosiin. Noh olen yrittänyt olla kärsivällinen, antanut sille aikaa. Olemme nähneet useinmiten viikonloppuisin, koska aikataulumme eivät oikein natsaa viikolla. Ja siitä seuraa sitten se, että otamme muutaman, jonka jälkeen hän tuntuu avautuvan ja "lämpenevän".

Siis millä mä hakkan sen kiven pois sen rinnasta? Millä mä saan sen haluamaan tutustumaan minuun- muulloinkin kun lauantaisin pienessä hapessa?

Onko härkä mies ja kaksos nainen tosiaan noin vaikea yhdistelmä, niinkuin horoskoopit antaa ymmärtää. En halua uskoa siihen hömppään!!!

Argh, miehet logiikka käyttöön ja kertokaa mitä mun olis parasta tässä tilanteessa tehdä... Jå tack och bra =)
7796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

varmaan aika muualla kuin horoskoopeissa nuo jutut.

Äänestä

Eihän naisiin voikkaan luottaa!

Osoite että luotat häneen, kerro vaikka joku yksityisasia. Kyllä se ajan kanssa alkaa sitten luottamaan, mikäli et ehdi pettämään ennen sitä :)

Äänestä
  • Joo toi horoskooppi oli nyt lähinnä läppänä tossa =).

    Joo katsos kun toi yleistäminen tässä juuri riivaakin. Täytyy myöntää, että ulkoinen olemukseni miellyttää monia testosteroni pakkauksia ja esim. baareissa monet miehet tulee jutteleen. Ja näin on tapahtunut vaikka olisin ollut herra x:n seurassa liikkeellä. En ole ottanut kommentteja kuuleviin korviini, vaan olen keskittynyt olennaiseen. Minulla kun on tapana olla suhteessa, eikä oleskella! Olen periaatteen nainen.

    Mutta mä aion jatkaa taistelua. Mutta lisävinkit ei ole pahitteeksi...

    Äänestä

  • Kiia kirjoitti:

    Joo toi horoskooppi oli nyt lähinnä läppänä tossa =).

    Joo katsos kun toi yleistäminen tässä juuri riivaakin. Täytyy myöntää, että ulkoinen olemukseni miellyttää monia testosteroni pakkauksia ja esim. baareissa monet miehet tulee jutteleen. Ja näin on tapahtunut vaikka olisin ollut herra x:n seurassa liikkeellä. En ole ottanut kommentteja kuuleviin korviini, vaan olen keskittynyt olennaiseen. Minulla kun on tapana olla suhteessa, eikä oleskella! Olen periaatteen nainen.

    Mutta mä aion jatkaa taistelua. Mutta lisävinkit ei ole pahitteeksi...

    periaatteen nainen. Jos teillä kusee hommat niin ota yhteyttä :)

    Teet siitä vaan alfa-uroksen, kyllä sillä sitten alkaa lahkeessa pomppimaan. Seuraavan kerran kun tulee baarissa joku jorgos kiehnäämään, niin sanot isosti sen miehen kuullen, että "mulla on jo parempi" tai jotain muuta vastaavaa.

    Vähä pumppaa sitä egoa, niin kyllä se sitten kelluu.

    Sillä miehellä täytyy olla semmonen olo, että oli känni tai tilanne mikä tahansa, niin hän on kuitenkin sulle tärkeämpi kuin hetken huuma. En sitte tiedä miten tuon toteutat.

    Äänestä

  • Piru kirjoitti:

    Pääsis nyt juttu ensin edes aluilleen, ennenkuin puhutaan kusemisesta =)...

    Äänestä

  • Kiia kirjoitti:

    Pääsis nyt juttu ensin edes aluilleen, ennenkuin puhutaan kusemisesta =)...

    Ja sinä oot kaksonen? Kyllähän tuo passaa jos muistaa pari juttua: a) härkä mies ei tykkää baareista, se käy sielä vain katsomassa josko emäntä-ehdokkaita olisi paikalla b)joita voisi sitten hemmotella omassa kodissa kynttilän liekin loimussa ja hyvän ruoan merkeissä c) tai vielä parempi jos naisen luona, koska d) sellaisesta naisesta tulee todennäköisesti hyvä äiti ja siihen voi härkä-mies sitten jo vähän panostaa.

    Että noin se osapuilleen menee. Pyydä se viikonloppuna vaikka kylään (unohda baari), vuokraa pari komediaa ja laita vaikka lämpöisiä voileipiä ja jotain hyvää viiniä. Sen jälkeen olet paikkasi vallannut sen sydämessä ja siitä se sitten lähtee...

    Härkä mies -vaikka muuta puhuisi- katsastaa aina emäntää, ja muista että SINÄ olet HIENO nainen ja sinusta hän haluaa olla ylpeä jos suostuu kävelemään rinnallasi ;-) Mutta ensin hän haluaa varmistua siitä että et ole kevytkenkäinen...

    Kipin kapin cittariin... perheiden puolesta.. hihhihhii ;-)

    Äänestä

tuuksä mun luo vielä paukuille ja sitten käy kimppuun !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiia kirjoitti:

Hemmetti kun minnuu vaivaa eräs miekkonen.

Olen tosi kiinnostunut siitä mutta, alan jo hieman hermostumaan kun en tiedä mitä se tahtoo. Noh kuuleman mukaan sillä on ollut pari huonoa suhdetta alla (petetty) ja epäilenkin siis että hää ei oikei luota enään naikkosiin. Noh olen yrittänyt olla kärsivällinen, antanut sille aikaa. Olemme nähneet useinmiten viikonloppuisin, koska aikataulumme eivät oikein natsaa viikolla. Ja siitä seuraa sitten se, että otamme muutaman, jonka jälkeen hän tuntuu avautuvan ja "lämpenevän".

Siis millä mä hakkan sen kiven pois sen rinnasta? Millä mä saan sen haluamaan tutustumaan minuun- muulloinkin kun lauantaisin pienessä hapessa?

Onko härkä mies ja kaksos nainen tosiaan noin vaikea yhdistelmä, niinkuin horoskoopit antaa ymmärtää. En halua uskoa siihen hömppään!!!

Argh, miehet logiikka käyttöön ja kertokaa mitä mun olis parasta tässä tilanteessa tehdä... Jå tack och bra =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu