Mitä ajatella

Kohta kymmenen vuotta parisuhteessa, avoliitossa ja ongelmat alkoivat noin vuosi sitten. Tällä hetkellä suhde on selvitystilassa ja mietimme asumuseron jälkeen yhteenpaluuta.

Kuitenkin miehelläni on muutaman kuukauden ajan ollut ystävänä nainen jolle on voinut puhua murheistaan ja ihan arkipäiväisiä asioita ja käydä kahvilla ym. Olen ollut tästä tietoinen ja ajattelin, että on hyvä jos on edes joku kelle puhua. nyt tein sen virheen että avasin miehelleni tulleen tekstiviestin, jossa nainen kysy kuulumisia ja pyytää tapaamiseen lenkille. Menin aivan sanattomaksi vaikka olin tiennyt asiasta. En vain ollut käsittänyt, että nainen ja mieheni viestittelevät päivän mittaan kuulumisista ja muusta.

Puhelin on miehelläni äänettömänä ja tulleet viestit poistetaan heti. Jotenkin pahoitin mieleni tästä. En tietenkään voinut sanoa että olen tonkinut hänen puhelintaan mutta samalla alkoi vaikuttaa siltä että asiassa on muutakin. Mieheni on aina ollut vastaan ystäviä jotka ovat olleet toista sukupuolta, mustasukkaisuuksissaan. Nyt tuntuu että olen ollutkin tämän uuden kuvion taakkana ja hidasteena. Itse en ole tapaillut muita välirikkomme aikana vaikka mahkuja olisi ollutkin. Tuntuu kurjalta että toinen on alkanut elää ennen kun omat yhteiset asiamme on saatu selvitettyä ja päätökseen. Mieheni kyllä toivoo yhteiselomme jatkuvan ja selviävän mutta koko ajan jankkaa että on tässä muitakin mahdollisuuksia ja naisia maailmassa kun minä jos päätöksiä ei meidän suhteen seviämiseksi ala tulla.

Miten ihmeellä osaan hyväksyä tämän ystävättären? Mistä tiedän mitkä ovat tämän naisen motiivit? Olla ystävä vai vokotella miestäni?
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun 5 vuotisen suhteen päätteeksi tyttökaveri oli ihastunut toiseen. Tyttökaveri pyysi luokseen vaihtamaan lamppua ja jäämään yöksi ja niin tein. Koskea ei kuitenkaan enää saanut ja pöydältä löytyi uuden poikakaverin yhteystiedot.

Se oli semmoinen tilanne mihin pistin sitten itse kaikenlaiselle, edes kaveri, suhteelle lopun. Sekopää mikä sekopää.

Pari vuotta aiemmin tyttökaveri oli tehnyt saman, mutta palattiin muutaman kuukauden päästä taas yhteen.

Kaksikertaa sekoilua riitti mulle.

Äänestä

vähän siltä, että miehesi haluaa pitää ns. ovet avoinna uusille mahdollisuuksille. Kysymys kuuluukin että oletteko virallisesti yhdessä? Jos ette niin hänhän on silloin vapaa tapailemaan ketä tahansa, jos olette niin hänellä taitaa olla samaan aikaan toinen nainen (vaikkei virallisesti niin ainakin henkisesti). Sillä jos mies salailee naisen viestejä jne niin jutussa on taatusti jotain hämärää vaikka itse varmaankin väittää toista.

Itse olin vähän samanlaisessa tilanteessa pari vuotta sitten. Kun minä sain tarpeekseni heidän "ystävyydestään" ja lähdin, hän löysi siitä naisesta elämänsä rakkauden. Eli ohjeeni on että ala ajatella itseäsi, sillä jos et niin tee voit menettää pahimmassa tapauksessa itsesi. Se "ystävänainen" ei välttämättä tiedä sinusta, tai jos tietää niin suhteenne laadusta. Miehesi on voinut kertoa hänelle vaikka mitä, eli että ette ole enää yhdessä tai suhteenne on loppumetreillä jne. Ja jos se nainen on ihastunut mieheesi niin taatusti hän haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalkoihin jäänyt kirjoitti:

Kohta kymmenen vuotta parisuhteessa, avoliitossa ja ongelmat alkoivat noin vuosi sitten. Tällä hetkellä suhde on selvitystilassa ja mietimme asumuseron jälkeen yhteenpaluuta.

Kuitenkin miehelläni on muutaman kuukauden ajan ollut ystävänä nainen jolle on voinut puhua murheistaan ja ihan arkipäiväisiä asioita ja käydä kahvilla ym. Olen ollut tästä tietoinen ja ajattelin, että on hyvä jos on edes joku kelle puhua. nyt tein sen virheen että avasin miehelleni tulleen tekstiviestin, jossa nainen kysy kuulumisia ja pyytää tapaamiseen lenkille. Menin aivan sanattomaksi vaikka olin tiennyt asiasta. En vain ollut käsittänyt, että nainen ja mieheni viestittelevät päivän mittaan kuulumisista ja muusta.

Puhelin on miehelläni äänettömänä ja tulleet viestit poistetaan heti. Jotenkin pahoitin mieleni tästä. En tietenkään voinut sanoa että olen tonkinut hänen puhelintaan mutta samalla alkoi vaikuttaa siltä että asiassa on muutakin. Mieheni on aina ollut vastaan ystäviä jotka ovat olleet toista sukupuolta, mustasukkaisuuksissaan. Nyt tuntuu että olen ollutkin tämän uuden kuvion taakkana ja hidasteena. Itse en ole tapaillut muita välirikkomme aikana vaikka mahkuja olisi ollutkin. Tuntuu kurjalta että toinen on alkanut elää ennen kun omat yhteiset asiamme on saatu selvitettyä ja päätökseen. Mieheni kyllä toivoo yhteiselomme jatkuvan ja selviävän mutta koko ajan jankkaa että on tässä muitakin mahdollisuuksia ja naisia maailmassa kun minä jos päätöksiä ei meidän suhteen seviämiseksi ala tulla.

Miten ihmeellä osaan hyväksyä tämän ystävättären? Mistä tiedän mitkä ovat tämän naisen motiivit? Olla ystävä vai vokotella miestäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu