Kolestrooli

Olen itä-suomesta kotoisin, ihan täältä rajan tuntumasta lähin kaupunki on Imatra.
Ihmetteln tuota kolestrooli juttua pelonsekaisin tuntein.
80 -luvulla kuoli minun veljen 23vuotiaana sydäninfarktiin.
Hänellä oli korkea kolestrooli ja verenpaineet.
Kolestrooli oli muistaakseni 11 kiepeillä.
Ei mennyt kuin kaksi vuotta kun toinen kun toinen veli kuoli 28 vuotiaana samaan vaivaan. Miltei samalla historialla.
Molemmat veljet olivat hoikkia ja raskaassa työssä. Kumpikaan ei hoitanut itseään ehkä raskas työ kävi kuntoilusta
Kummallakaan ei ollut vaimoa eikä tyttöystävää koskaan johtuen heidä suunnattomasta hiljaisuudestaan, eivät osanneet tai uskaltaneet ottaa kontaktia kehenkään.
Nyt olen itse yli 50v nainen ja veljeni 48v.
Tähän asti olen ollut näistä vaivoista vapaa mutta veljeni kolestrooli on selvästi nousussa.
Hän aloittelee lääkitystä mutta olemme nyt todella ymmällä näitten keskustelujen johdosta mitä käydään aiheesta.
Voisiko tämä olla perimää kun olemme kaikki hoikkia pieniä ihmisiä emme siis ylipainoisia koskaan, me kaksi. Myös naimisissa molemmat. Kysyn uskallanko aloittaa vhh:n?
Seija H.
251210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

onkohan tässä nyt taas kerran eräs aktiivi aloittanut ihan oman yksinpuhelun :-)

Äänestä
  • näyttää siltä, heh, heh....

    Äänestä

  • vahvasti kirjoitti:

    näyttää siltä, heh, heh....

    on tarkoitus puhua vahahiilihydtaattisista dieeteista, eika vainoharhaisuudesta, jonka laisiksi joillain alkaa jo kirjoitukset muuttua.

    Aloittajalle sanoisin, etta mina ainakin sain kokonaiskolesterolin yli 9 lukemasta alas 4,2:een noudattamalla VHH:ta. Kokonaiskolesteroli ei toki paljon kerro, mutta ainakin minulla se "hyva" kolesteroli nousi selvasti ja "huono" laski. Triglyseridiarvo (se, jolla eninten on vaikutusta sydan-ja verisuonitautien syntyyn) laski murto-osaan entisestaan.
    Yksi ruokavalio ei sovi kaikille. VHH sopii monille, mina ainakin noudatan sita laakarini suosituksesta ja valvonnassa edelleen. Ja voin todella hyvin. Olen 54 v ja tnnen olevani kuin uudesti syntynyt. Se lyijynraskas vasymys, joka ennen vaivasi jatkuvasti, on kokonaan poissa. Painokin on pudonnut ja koko olemukseni on nuorentunut ja piristynyt.
    En tieda sopisiko VHH sinulle, mutta kokeile, muutamassa viikossa sen jo naet ja parin kuukauden kuluttua kannattaa varmaan kayda jo testauttamassa ne veriarvot. Lyhytaikainen kokeilu sinua tuskin tappaa, vaikka nama rakkaat VHH:n intohimoiset vastustajat niin toki vaittaisivatkin.
    Onnea sinulle.

    Äänestä

Kolesteroliin vaikuttaa perimä varmaan enemmän kuin mikään muu. Ylipainolla esimerkiksi ei käsittääkseni ole mitään tekemistä kolesterolin kanssa, monilla hoikilla, suorastaan laihoilla tuttavillani on korkea kolesteroli.

Läheskään kaikilla yleisten suositusten mukainen ruokavalio ei toimi niin kuin sen neuvojen mukaan pitäisi. Ja tämän voin sanoa omasta kokemuksestani ilman, että olen minkään sortin VHH-uskovainen. En usko, että muutamassa kuukaudessa ainakaan mitään haittaa itselleen aiheuttaa, jos kokeilee. Ruokavalion vaikutus näkyy aika nopeasti, jos on näkyäkseen. On nimittäin ihmisiä, joilla ravinnon rasvat eivät vaikuta sitä eikä tätä, söi sitten miten tahansa.

Jos kolesterolilukemat ruokavaliosta huolimatta ovat kovin korkealla, kannattaa aloittaa lääkitys. Pelkän kolesterolin vuoksi ei sydänkohtausta saa, mutta sinulla on aika pahannäköinen perhehistoria, ja kolesterolilääkitys saattaa pelastaa sydänkohtaukselta.

Äänestä
  • ei ole tappava myrkky vaan kaikkien nisäkkäiden soluille tärkeä aine

    elimistösi tuottaa kolme, neljä kertaa enemmän kolesterolia kuin saat ruoasta

    kolesterolituotanto lisääntyy kun syöt vähän kolesterolia ja vähenee kun syöt enemmän kolesterolia

    tyydyttyneitä rasvoja ja kolesterolia karttava ruokavalio pienentää veresi kolesterolia hyvin vähän

    niille joiden veren kolesterolipitoisuus on matala, kehittyy aivan yhtä usein verisuonitauteja kuin niille, joiden kolesteroliarvot ovat korkeat

    vanhat naiset, joilla on korkea kolesteroli, elävät pitempään kuin ne, joiden kolesteroli on alhainen

    monityydyttämättömien rasvojen liikakäyttö voi altistaa valtimonkovettumataudille

    veren kolesterolipitoisuutta laskemaan käytetty statiini aiheuttaa syöpää

    kolesterolikampanja vaurastuttaa tavattomasti tutkijoita, lääkäreitä, lääketehtaita ja elintarviketeollisuutta

    valitse mieluimmin vähähiilihydraattinen ravinteikas ruokavalio kuin kolesterolilääkitys. Veren kolesterolipitoisuuden pudottaminen väkisin on aina terveydelle vaarallinen vaihtoehto.

    Äänestä

kanssa kannattaisi mennä lääkäriin. Voi olla, että suvussanne on tietty geeni, joka altistaa huonon kolesterolin nousemiselle. Siitä oli akuutissakin vähän aika sitten. Voit mennä kokeisiin, jossa testataan, onko sinulla tämä geeni. Kysyisit ensin lääkäriltäsi, jos resursseja, niin yksityiseltä, ja jätä nämä palstat toistaiseksi omaan arvoonsa. Mattilalla on oma lehmä ojassa, joten sinuna en kuuntelisi häntä.

Äänestä

Muilta palstoilta löytyy lukuisia ihmisiä joiden kolesteroli arvot ovat parantuneet sen jälkeen kun aloittivat VHH:n.
Käy mittauttaa arvosi ennen aloitusta ja puolen vuoden päästä uusinta mittaukseen.

Äänestä
  • Kohdallaan. Ajattelin kokeilla tuota vhh.ta
    ennakkoon. Mutta veljellä on jo 6.8 tiedä mitä tarkoittaa mutta näin on.
    Ei se mua kuuntele kyllä mutta ajattelin ehdottaa. On työpaikkalääkärin kanssa keskustelleet lääkityksen aloituksesta.

    Äänestä

  • No kyllähän patologi viimeistään selvittää, sopiko se vhh vai ei. Tosin sinä vaiheessa ei enää voi palata terveelliseen ruokavalioon.

    Äänestä

  • selviää aikanaan kirjoitti:

    No kyllähän patologi viimeistään selvittää, sopiko se vhh vai ei. Tosin sinä vaiheessa ei enää voi palata terveelliseen ruokavalioon.

    Harmi että hekään aivät ajoissa aloittaneet terveellistä VHH-ruokavaliota.

    Äänestä

Liikunta lisää veren HDL-kolesterolin määrää jolloin se kompensoi LDL-kolesterolin vaikutusta.

Jos vika on perinnöllinen, niin ettei liikunta auta, ei siihen auta mitkään muotidieetitkään. Normaalit elintoiminnot eivät kolesterolin osalta silloin päde, joten niitä ei kannata ottaa tiukaksi ohjenuoraksi. Vähän kuitenkin.

Mutta saahan muotidieettejä kokeilla, kunhan seuraa ettei tilanne pahene.

Lääkitys voi olla kuitenkin ainoa vaihtoehto.

Lääkärit ja tutkijat kiistelevät kolesterlilääkitysen hyödyistä, siis onko siitä hyötyä vai ei, mutta tiedepiireissähän kriittisyys on tuttua ja kuuluu siihen. Tämä johtaa siihen että joku päivä kenties löydetään lääke jonka teho tunnustetaan. Länsimaisen lääketieteen edistys on jo tunnustettu ja se menee eteenpäin, vaikka joskus askeleet ovat pieniä ja hitaasti otettuja.

Kolestrolilääkitys ei kaikille auta mutta jos mikään muukaan ei auta voi lääkkeestä olla apua. Joillekin niistä ON apua.

Äänestä
  • Tuo on aivan totta ja hyvän fyysisenkunnon merkitys on suuri ainakin ohitusleikkauksesta toivuttaessa.

    Äänestä

  • se tämänvuoden muotidieetti?

    Voivathan he kuulua siihen muutaman prosentin ryhmään jolle lääkkeistä on oikeasti hyötyä, mutta niin pienestä todennäköisyydestä ei kannata paljoa innostua.

    Äänestä

  • sitten on kirjoitti:

    se tämänvuoden muotidieetti?

    Voivathan he kuulua siihen muutaman prosentin ryhmään jolle lääkkeistä on oikeasti hyötyä, mutta niin pienestä todennäköisyydestä ei kannata paljoa innostua.

    Jos kuuluu siihen pieneen ryhmään jota lääkitys auttaa niin miksi siitä ei saisi innostua?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Jos kuuluu siihen pieneen ryhmään jota lääkitys auttaa niin miksi siitä ei saisi innostua?

    Mikä on se tämän vuoden muotidieetti?

    Äänestä

kirjoitin FH-taudista ja kiitit informaatiosta. Huomannet myös että joku on poistanut juuri sen viestin tästä samaisesta ketjusta kuten myös koko kappaleen jonka FH-taudista kirjoitin. No, kirjoitin uuden, katsopas poistetaanko sekin! Jos näin on, niin mietipäs siitä järkevästi että onko vaarallista aloittaa VHH. eli toisinsanoen, jos tämä palsta on sellainen, että kaikki viestit jotka vaarantavat VHH:n maineen ja oikeellisuuden poistetaan, niin mitäs se kertoo....sitä, että tällä palstalla halutaan antaa valheellisesti sellainen kuva, että VHH on lyömätön vaihtoehto ja että kellään ei ole todisteita sitä vastaan! Ole siis varuillasi. Varo etenkin Mattilan väitteitä kolesteroliarvojen vaarallisuudesta ja muitakin hänen väitteitään! Kehotan sinua ehdottomasti kääntymään lääkärisi puoleen, ja selvittämään onko suvussasi mahdollisesti tuota FH-tautia, sillä siinä on erittäin suuri riski kuolla sydäninfarktiin, jopa nuorena! Sinulla tuota mutaatiota ei välttämättä ole, kun olet vielä hengissäkin. Mutta veljilläsi ehkä oli. Mutta varo tätä ja muitakin palstoja, neuvot kannattaa kysyä lääkäriltä ja kasvotusten, ei miltään palstalta! Täällä sinua pissitään silmään se minkä keritään! ja kerro eteenpäin tämän palstan vaaroista ja siitä että täällä poistetaan kaikki viestit jotka todistavat VHH:ta vastaan. Siksi tältä palstalta saa valheellisesti liian positiivisen ja turvallisen kuvan VHH:sta! Tämä asia täytyy saattaa ihmisten tietoon, tavalla tai toisella, sillä tällainen toiminta on moraalitonta!

Äänestä
  • vaan lähes kaikilla suoli24n palstoilla pitää olla varuillaan. Tältä palstalta ei edes voi saada oikeaa tietoa kun tämä palsta on täynnä trolleja.

    Hyvä että aloituksesi poistettiin, se ei liittynyt palstan aiheeseen, joten se oli ns. "asiaton viesti". Diabetes palsta on sille oikea osoite, ja sinne se ilmeisesti päätyikin.

    Äänestä

  • Kiitos vieläkin luin sen kyllä ja mulla on se tallessa. Näytän sen veljelleni.
    Hän on sellainen jäärä että saa nähdä uskooko hän mitään.
    Mutta veljet menivät kyllä molemmat laakista. Toinen nuorempi 23v kuoli työpaikalla ja toinen 28v löydettiin aamulla vuoteestaan.
    Onneksi siitä on jo aikaa ja elämä on jatkunut kaikesta huolimatta ihan hyvin.
    Terveisin Seija

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    vaan lähes kaikilla suoli24n palstoilla pitää olla varuillaan. Tältä palstalta ei edes voi saada oikeaa tietoa kun tämä palsta on täynnä trolleja.

    Hyvä että aloituksesi poistettiin, se ei liittynyt palstan aiheeseen, joten se oli ns. "asiaton viesti". Diabetes palsta on sille oikea osoite, ja sinne se ilmeisesti päätyikin.

    Tiedojakopalsta.
    Tämä on tavallisten ihmisten keskustelupalsta tietystä aiheesta.
    Nämä tiedonjakajat ovat muualla kouluissa jne.
    Kyllähän kolestroli sananakin liittyy aiheeseen. Olenko taas ymmärtänyt väärin.
    Onhan se järkevämpää puhua nimenomaan tällä palstalla kolestrolista kuin huopatossujen huovutuksesta.
    Ja eikös se ylläpito ole sitä varten aikä nämä fanaatikot. Siis poistamaan asiattomia viestejä. Jos kerta kaikkiaan ei miellytä on syytä poistua, käsittääkseni tämä on vapaaehtoista myös leipätyönä.

    että esim. Mattilan viesti joka sisältää linkin Painonvartijoita käsittelevään artikkeliin sai jäädä palstalle. Ai niin, mutta siinähän ei ole mitään VHH:ta kyseinalaistavaa, joten se sai jäädä vaikkei liity mitenkään palstan aiheeseen. Ei ainakaan sen enempää kuin esimerkkini FH-taudista! Mutta päätelkääpäs siitä mikä todellinen syy olikaan viestini poistoon....eli juuri tämä: kaikki mikä saattaisi vaarantaa VHH:n valheellisesti positiivista kuvaa, poistetaan! Se että viesti ei muka liity palstan aiheeseen, on erittäin läpinäkyvä tekosyy poistoon!

    Äänestä

  • ole mikään kirjoitti:

    että ylläpito poistaa vain asiattomat viestit, ei kaikkia joita pyydetään poistettavaksi. Koska viestisi poistui tai siirrettiin se tarkoittaa sitä että se oli asiaton tällä palstalla.

    Äänestä

  • arveluttavaa kirjoitti:

    Mistä oikein syytät ylläpitoa, siitä että he eivät poista puoliakaan asiattomista viesteistä täältä, koska kukaan ei edes jaksa pyytää sitä kaikkea paskaa poistettavaksi mitä suollatte tänne?

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    että ylläpito poistaa vain asiattomat viestit, ei kaikkia joita pyydetään poistettavaksi. Koska viestisi poistui tai siirrettiin se tarkoittaa sitä että se oli asiaton tällä palstalla.

    selvästi joku fanaattinen VHH-hurahtanut joka luulee poistavansa asiattomia viesteja. Todellisuudessa, puolueettomin silmin, täältä poistetaan viestejä hyvin pitkälle "tunteen mukaan" ja puolueellisesti. Hyvällä mallilla on asiat.

    Äänestä

  • ylläpitää kirjoitti:

    että syytät Suomi24:n ylläpitäjiä jotka työkseen tekevät tätä hommaa? He tuskin edes noudattavat VHH:ta, joten tunteilla ei ole mitään sijaa heidän toiminnassaan. Ainoastaan sillä on merkitystä että onko viesti asiaton.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

veljillä kirjoitti:

Olen itä-suomesta kotoisin, ihan täältä rajan tuntumasta lähin kaupunki on Imatra.
Ihmetteln tuota kolestrooli juttua pelonsekaisin tuntein.
80 -luvulla kuoli minun veljen 23vuotiaana sydäninfarktiin.
Hänellä oli korkea kolestrooli ja verenpaineet.
Kolestrooli oli muistaakseni 11 kiepeillä.
Ei mennyt kuin kaksi vuotta kun toinen kun toinen veli kuoli 28 vuotiaana samaan vaivaan. Miltei samalla historialla.
Molemmat veljet olivat hoikkia ja raskaassa työssä. Kumpikaan ei hoitanut itseään ehkä raskas työ kävi kuntoilusta
Kummallakaan ei ollut vaimoa eikä tyttöystävää koskaan johtuen heidä suunnattomasta hiljaisuudestaan, eivät osanneet tai uskaltaneet ottaa kontaktia kehenkään.
Nyt olen itse yli 50v nainen ja veljeni 48v.
Tähän asti olen ollut näistä vaivoista vapaa mutta veljeni kolestrooli on selvästi nousussa.
Hän aloittelee lääkitystä mutta olemme nyt todella ymmällä näitten keskustelujen johdosta mitä käydään aiheesta.
Voisiko tämä olla perimää kun olemme kaikki hoikkia pieniä ihmisiä emme siis ylipainoisia koskaan, me kaksi. Myös naimisissa molemmat. Kysyn uskallanko aloittaa vhh:n?
Seija H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu