Olen seurustellun nykyisen naiseni kanssa vajaan vuoden enkä tänä aikana ole tehnyt naistani kohtaan mitään kiellettyä. Olen ollut omasta mielestäni täydellinen mies niin kotona ja sen ulkopuolella. Otan naiseni aina ensimmäisenä huomioon ja saatan itse välillä kärsiä siitä. Saan paljon enemmän mielihyvää siitä, että ostan naiselleni jotain kuin ostaisin itselleni, tämä huonona esimerkkinä.
Ongelmana nyt kuitenkin on edellinen suhde, minkä aikana petin puolisoani ja elin muutenkin vastoin kaikkia sääntöjä. Tämän takia nykyinen naiseni ei luota minuun yhtään ja on sen useaan kertaan sanonutkin. Halusin nyt kirjottaa tänne, kun viimeisen riidan päätteksi naiseni sanoi ettei luota minuun pätkääkään ja oli ollut itse koko illan miespuolisten ystäviensä kanssa viihteellä. Miespuolisiin ystäviin kuuluu exä, KAVEREITA ja "vanha hoito". Tämä satutti tosi pahasti, sillä itse en ikinä voisi tehdä toista kohtaan noin.
Kysyisin nyt lukijoilta vihjeitä siitä, miten saisin luottamusta paremmaksi? Tiedän ettei sitä saa kokonaan takaisin yhdessä yössä, mutta pala kerrallaan tahtoisin sitä alkaa kokoamaan.
Ongelmana nyt kuitenkin on edellinen suhde, minkä aikana petin puolisoani ja elin muutenkin vastoin kaikkia sääntöjä. Tämän takia nykyinen naiseni ei luota minuun yhtään ja on sen useaan kertaan sanonutkin. Halusin nyt kirjottaa tänne, kun viimeisen riidan päätteksi naiseni sanoi ettei luota minuun pätkääkään ja oli ollut itse koko illan miespuolisten ystäviensä kanssa viihteellä. Miespuolisiin ystäviin kuuluu exä, KAVEREITA ja "vanha hoito". Tämä satutti tosi pahasti, sillä itse en ikinä voisi tehdä toista kohtaan noin.
Kysyisin nyt lukijoilta vihjeitä siitä, miten saisin luottamusta paremmaksi? Tiedän ettei sitä saa kokonaan takaisin yhdessä yössä, mutta pala kerrallaan tahtoisin sitä alkaa kokoamaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei tossa ihmettelemisen aihetta ole
Poppakonstiahan ei ole, joko tyttösi sinuun alkaa luottaa tai sitten ei ala. Toisaalta, jos et häntä kohtaan ole mitään väärää tehnyt on todella kumma jos ei ole mennyt vuodessa perille...
Miesten kanssa viihteellä käymiseen totean vain että ystävät ovat ystäviä, väliä sillä mitä kinttujen välistä löytyy. Vanha hoitao voi varsin hyvin olla hyvä ystävä nykyää, samoin kuin eksäkin. Ei mitään outoa, omasta mielestäni. Jos ovat hyvää seuraa, voi niiden kanssa mennä uloskin.
Kuulostaa siis siltä että joko et kerro aivan kaikke, tai et ole itse huomannut aivan kaikkea (esimerkiksi omassa käytöksessäsi, omasta mielestäsihän olet ollut täydellinen mutta onko naisesi samaa mieltä?) tai sitten naisesi ei vain ole tyytyväinen sinun kanssasi. Mene ja tiedä.
Tähän ongelmaan ei tosiaan kukaan muu osaa mitään vastausta antaa, kuin naisesi itse. Tai siten sen epäluottamuksen kanssa on vain opittava elämään.
***
että luottamuksen puute on teidän kummankin ongelma, ei vain kumppanisi. Sinä et luota naiseesi, koska hän viettää iltaa miesten seurassa, vaan pahoitat mielesi ja naisesi ei luota sinuun, koska tietää menneisyydestäsi.
Minusta teidän pitäisi istua sohvalle ja ihan reilusti aloittaa aiheesta rakentava riita. Olkaa rehellisiä välittämättä siitä pahoittaako toinen mielensä, ja kertokaa toisillenne, mikä tuntuu pahalta ja ennen kaikkea MIKSI jokin tuntuu pahalta. Älkää syyllistäkö, älkääkä haukkuko toisianne, vaan rauhallisessa hengessä jutellen aloitatte jokaisen lauseenne: "Minusta tuntuu pahalta..." ja sitten perustelette sen. Miettikää kumpikin tahoillanne, mitä toisen tulisi tehdä ja millainen toisen tulisi olla, jotta luottaminen olisi helpompaa. Miettikää, miksi ette osaa luottaa toisiinne.
Onko siihen sinun kohdallasi syynä se, että sinulla on omakohtaista kokemusta siitä, että epäitsekkäinkin ihminen voi olla uskoton kumppanin siitä tietämättä? Ajatteleeko naisesi, että sinulle pettäminen on sinulle helppoa, koska olet tehnyt niin aiemmin? Oletko itse käsitellyt aiemman suhteen aikaiset ongelmasi? Tiedätkö todella miksi petit? Tietääkö naisesi sen? Jäitkö kiinni, jouduitko vastuuseen, kaduitko? Jos et tiedä, miksi petit, jos ei siitä koitunut mitään ikävää tai jos et katunut pettämistäsi, et voi olla muuttunut.
Teidän suhteenne on vielä niin nuori, ettei sinua, moraaliasi ja luotettavuuttasi ole paljoa keretty koetella. Uskollisuus ei vaadi vastarakastuneelta ponnisteluja, mutta sitten kun se arki koittaa... Ehkäpä naisesi pelkääkin sitä arkea.
...ja toivottavasti puhuminen vieläkin enemmän.Ei siinä taida muu auttaa kun istua alas ja alkaa puhumaan asioita halki. En oo noissa asioissa vaan kovin hyvä ja naiseni polttaa aina päreensä, kun yritän jotain vakavaa puhua, mutta kiitoksia neuvoista.. niistä on varmasti apua!!
Anna vaan naisen suuttua ja raivota hetki. Sitten kysy: Joko voisit rauhoittua niin että saadaan asia selvitettyä? Pidä itsesi siinä vaiheessa rauhallisena. Niin mun mieheni tekee ja se tepsii aina ;-)
mutta kirjoitan kuitenkin.
Meillä neljä vuotta vanha suhde ja molemmat olemme edellisissä suhteissa pettäneet puolisoitamme, joten meillä molemmilla varmastikin on myös luottamuspula toisiimme eikä se ole maailman helpoimpia asioita.
Itse olen ajatellut asian niin, että minun itse on vain kärsittävä omista virheistäni.
Saan nyt kantaa tekojeni seurauksia.
Voin puhua nyt vain itseni puolesta, mutta olen myös nykyisessä suhteessani ollut oikeastaan kuin rehellisyyden perikuva. Joskus tuntuu että vähän liikaakin. Ihan kaikkia asioita ei aina tarvitsisi puhua, tarkoitan jotain vähäpätöisiä asioita.
Silti joskus huomatessani toisen luottamuksen puutteen, olen ajatellut kuinka väärin se on minua kohtaan. Sen asian kanssa on vain elettävä ja kun itse tietää ettei ole mitään väärää tehnyt, niin se on jo puoli voittoa.