ikäero

Mitä mieltä ootte ikäeron vaikutuksesta suhteessa? Olen 28-vuotias nainen ja ihastunut 46-vuotiaaseen mieheen. Mies on ihan helmi kaikin puolin mutta mietityttää toi ikäero. Muutama, jolle olen kertonut hänestä, kauhistelee ja kehottaa unohtamaan. Erilaiset taustat meillä on, hän on eronnut ja lapsensa ovat jo aikuisia, itse en ole koskaan edes seurustellut vakavasti.
6863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eiköhän kaikki muut asiat ole parisuhteessa tärkeämpiä kuin ikäero. Siihen on vain kateellisten ja katkerien toisten asioihin puuttujien helpointa kiinnittää huomionsa.

Kunhan ottaa faktat faktoina eikä sekoita sitä fiktioon niin miksi ei. Eihän teillä ole kahtakaankymmentä vuotta tuota eroa. Vaikka olisi enemmänkin niin mitä se kenellekään muulle kuuluu.

Äänestä

Haittaako ikäero itseäsi? Jos vastaus on ei, älä edes mieti asiaa, vaan anna mennä. Ei ne muut ihmiset sen miehen kanssa seurustele, vaan sinä.

Äänestä
  • perseuksille pääsette lopultakin vähemmällä. Yli 10 vuotta on kyllä tuossa alle 30 iässä monessa suhteessakin liikaa.

    Äänestä

Hei anna palaa vaan,jos sinusta oikeesti tuntuu siltä että haluatte olla yhdessä.
Sen verran olemme "kohtalontovereita"että meillä on toisinpäin.Minä olen 33v ja avovaimoni on 48v
eikä ole haitannut yhtikäs mitään.En koe että olisin jäänyt mistään paitsioon tällä elämäni valinnalla.Olemme olleet onnellisesti 4v yhdessä.Olen ollut myös ns.normaalissa parisuhteessa(niinkuin jotkut niin hauskasti asian ovat ilmaisseet)eli suht samanikäiseni-sekä muutaman vuoden nuoremman kanssa.Ja nyt näiden kokemusten perusteella voin vaan sen sanoa että ainakin minulle sopii itseäni vanhempi nainen.

Äänestä

Minä kun aloin seurustella mieheni kanssa, sain poikkeuksetta aikaan kauhistuneista henkäisyjä kun ikäero tuli jossain yhteydessä esille. Kauhisteluja, manailuja, pirujen maalailua, uhkakuvia... ja miljoona kehotusta lopettamaan koko homma.

No nyt 9 vuotta myöhemmin olen "rouviintunut" ja esikoista odotellaan. Vanhemmat, sisarukset ja muut läheiset läheiset ovat sitä mieltä etten parempaa miestä olisi voinut löytää. Mummoni on aivan onnesta soikeana kun niin hyvän "vävypojan" on saanut, "on se niin mukana se sinun Kalle". Niinköhän enää muistavat vuosien takaista...?

Tärkeää on se, mitä mieltä TE olette TEIDÄN ikäeron vaikutuksesta TEIDÄN suhteeseen. Muut eivät voi asiassa auttaa...

Äänestä

Meillä samanlainen tilanne. N27 ja M46. Meillä ei ole vaan lapsia ja yhdessä ollaan oltu n viisi vuotta. Yhteen ollaan ajateltu muuttaa tulevaisuudessa. =) Rauhassa ollaan suhteessa edetty ja hyvin on mennyt mitä nyt joksus samoja riitoja käydään kuin muutkin pariskunnat. Sinä itse se teet ratkaisut vaikka varmaan kauhistelijoitakin riittää ja toisille ei vaan sovi monen vuoden ikäero ja toisille se ei merkitse niin paljon jos vaan suhde toimii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhteessa kirjoitti:

Mitä mieltä ootte ikäeron vaikutuksesta suhteessa? Olen 28-vuotias nainen ja ihastunut 46-vuotiaaseen mieheen. Mies on ihan helmi kaikin puolin mutta mietityttää toi ikäero. Muutama, jolle olen kertonut hänestä, kauhistelee ja kehottaa unohtamaan. Erilaiset taustat meillä on, hän on eronnut ja lapsensa ovat jo aikuisia, itse en ole koskaan edes seurustellut vakavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu