mitä tehtävissä enää?

onko tämä nyky aikaa? Mieheni ärsyttää tahallaan ja haluaa minut siihen pisteeseen että räjähdän. Ja sitten tilanne menee siihen että molemmat lyö. Ensin kauhistuin kun olen ollut aikasemmissa suhteissa on ollut väki valtaa. Enkä jaksa enää uskoa asioiden muuttuvan toisen ihmisen kanssa. En enää suostu että alistetaan joten lyön takaisin. Ja siitä tulee vaan pahempi riita. ( hänen mielestään ärsytäm tahallaan kaikella mahd tavalla vaikka olen esim hiljaa ) joskus hän räjähtää ja muistuttaa vanhoista virheistä ja syyttää minua itseäni jakamisesta vaikka minut raiskattiin. Kyllä sen ymmärrän ettei hän miehenä voi sitä ymmärtää mutta en jaksa aina itkeä. Hän pyytää kyllä anteeksi ja ymmärtää ettei ole oikeutettua purkaa minuun omaa paha oloa joka on hyvä. Olen huomannut että jos häntä huolettaa ja ahistaa . Purkaa minuun. Haluan tietää toisten ihmisen mielipiteen tästä suhteesta.
12607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei ole nykyaikaa! Itsellä ei tulisi mieleenkään vahingoittaa toista fyysisesti, eikä miehenikään sitä tee vaikka meilläkin riidellään. Välillä olen todella raivoissani, ja mieskin sanoo minulle suoraan mutta meillä ei haukuta toista eikä lyödä. Sanotaan vaan suoraan ja minä korotan ääntäni ja tivaan, mies vaan sanoo suoraan mutta yleensä mun pitää rauhoittua tunnekuohustani, sitten jutellaan asiat selväksi.

Taidatte saada toisistanne ne pahimmat puolet esiin, ne mitä et uskonut olevankaan. Jos yhtään teillä on välillänne rakkautta ja arvostusta, hakekaa pikaisesti apua. Pariterapiaan pääsee varmaan aika helposti mutta siihen pitää todella sitoutua. Miettikää onko teillä toivoa, toinmikaa sitten. Joko eroatte tai haette apua!

Muistaa täytyy, että väkivaltaa on muutakin kuin fyysistä. Henkinen, taloudellinen ja seksuaalinen. Toivottavasti teillä ei sentään kaikkia noita viljellä..

Äänestä
  • on tarkoitus muuttaa hänen kun puolen vuoden päästä ja ne ollaan aikasemmin puhuttu aikasemminkin terapiasta. Eikö silloin ole mahdollista saada helpommin apua kun on saman paikka kuntalainen ja vasta silloin on mahdollisuutta parantaa suhdetta. Pelottaa että hän peruu. Ja silloin kaikki on myöhästä. Asun 600 kilometrin päästä hänestä ja olen tuntenut 5 vuotta ja on ollut todella rauhallinen ja yllätyin hänestä. Miten ihminen voi kadota ajan myötä. Aivan kuin olisi kaksi puolta. Parempi ihminen tulee kyllä esiin ja tiedän että hän tarkoittaa ettei halua menettää minua. Näemme kerran kuukaudessa ja stressaa olla erossa. Mietinki hänen sanojaan että hänen mielestään riidat voi loppua kun näemme toisemme eikä tarvitse miettiä että taas toinen lähtee. Aikasemmin näimme toisiamme joka päivä. Joten voisiko teidän mielestä riidat loppua kun ei ole stressiä. Pelkään että hän etsii vaan syyttelemisten aiheutt a ja sano että hänellä on jotain muuta huolia. Voiko ihminen parantua. Ahistaa kun ei tiedä mitä tehdä. Ja kun en pysty olla enää missään suhteessa enää.

    Äänestä

  • kun olisi kirjoitti:

    on tarkoitus muuttaa hänen kun puolen vuoden päästä ja ne ollaan aikasemmin puhuttu aikasemminkin terapiasta. Eikö silloin ole mahdollista saada helpommin apua kun on saman paikka kuntalainen ja vasta silloin on mahdollisuutta parantaa suhdetta. Pelottaa että hän peruu. Ja silloin kaikki on myöhästä. Asun 600 kilometrin päästä hänestä ja olen tuntenut 5 vuotta ja on ollut todella rauhallinen ja yllätyin hänestä. Miten ihminen voi kadota ajan myötä. Aivan kuin olisi kaksi puolta. Parempi ihminen tulee kyllä esiin ja tiedän että hän tarkoittaa ettei halua menettää minua. Näemme kerran kuukaudessa ja stressaa olla erossa. Mietinki hänen sanojaan että hänen mielestään riidat voi loppua kun näemme toisemme eikä tarvitse miettiä että taas toinen lähtee. Aikasemmin näimme toisiamme joka päivä. Joten voisiko teidän mielestä riidat loppua kun ei ole stressiä. Pelkään että hän etsii vaan syyttelemisten aiheutt a ja sano että hänellä on jotain muuta huolia. Voiko ihminen parantua. Ahistaa kun ei tiedä mitä tehdä. Ja kun en pysty olla enää missään suhteessa enää.

    Olitko terapiassa raiskauksen jälkeen? Sellainen kokemus kun hajottaa ihmisen minuutta, aivankuin et olisi ihan ehjä vielä?
    Miehelläsi on varmaan omat ongelmansa, jotka todennäköisesti eivät johdu sinusta. Tai sitten hän näkee pahoinvointisi, mutta ei osaa auttaa ja viha kertyy sisälle. Jos hän muuttaa luoksesi, voisitte jo ennen sitä ottaa yhteyttä avun tarjoajaan. Kai tiedät Perheasiain neuvottelukeskuksen, turvakotien ja perhekeskuksien yhteydessä toimivat väkivaltaryhmät? Ja tietysti lääkärinkin kautta pääsee eteenpäin.

    Äänestä

  • ??... kirjoitti:

    yrittäny vain unohtaa. Mutta mieheni jaksaa muistuttaa. Ja syyttelee että olen itseäni jakanu. Tuntuu vitun pahalta. Apua on hyvin vaikea saada kun asuu niin kaukana ja näemme vain kerran kuukaudessa. Tuntuu ettei ole mitään ratkaisua ja suhde on umpi kujassa.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Oma arvokkuudentunteesi on kärsinyt jo siitä raiskauksesta, sinulle on tehty pahaa. Miehesi ei saa syyllistää sinua tapahtuneesta.
    Olisi varmaan paikallaan sinun käydä se tapahtuma ensin läpi ammattilaisen kanssa, vaikka työntäisit asiaa unohduksiin, se on sisälläsi kuitenkin. Sinun pitää saada se selvitettyä itsesi kanssa. Ja jos mieheltä ei heru yhtään myötätuntoa, anna sen mennä, ei ole sinua varten!!

    Äänestä

  • Apua nopeasti kirjoitti:

    ei miehenä ymmärrä kun raiskataan. Pelkästään se sana saa pahoin. Hän väittää että olen halunnut sitä ja on "kuullut juttuja" että olen muka nauttinut siitä. Se tyyppi on oli yhteinen tuttu enkä ole tapauksen jälkeen ole ollut missään tekemisissä . Taitaa olla parempi että kerron koko tapauksen että osaatte sanoa siihen jotain. Se tyyppi oli kahvilla , olin itse juomassa ja nais puoleinen kaveri myös. Tilanne meni siihen että olin sammumis pisteessä ja muistan hämärästi mitä tapahtui. Ahistaa. . . Ja kun tyyppi on sellanen joku kerskuu kaikille että on saanut vaikka keltä. Nais ystävä ei pidä sitä vakavana vaikka olen sanonut etten halunnut missään nimessä että niin tapahtuisi. Ja sanoi että on parempi että kerron sille tyypille että se vaaniminen ja paskam puhuminen loppuu. Mutta tilanne toistui ja selvin päin. Olen itkenyt monta kertaa silloinki että miksi se meni niin. Rakastin miestäni silloin todella paljon ja pelotti kertoa. Joten sanoin. En halua salata mitään. Ja uskoin että mieheni ymmärtää mutta ei. Ajan myötä hän on ollut vain katkera ja muistuttaa. Vaikka haluan unohtaa. Miten hän voisi ymmärtää minua miltä musta tuntuu. . . Mitä voisi tehdä kun häntä alkaa ahdistaa. Mitä voisin sanoa niin että hän ymmärtää.

    Äänestä

  • että hän kirjoitti:

    Tämä aihe nyt on kyllä herkästi väärinymmärrettävissä.. mutta käsitin sen tutun miehen käyttäneen sinua hyväksi seksuaalisesti kun olit suunnilleen tiedottomassa tilassa, niinkö? Siis muistoja väkivallasta tai uhkaamisesta ei ole? Yhtäkaikki: väärin on käyttää toisen avutonta tilaa hyväkseen oman nautinnon tai hyödyn saavuttamiseksi.
    ...
    Sitä toista kertaa en oikein käsitä. Kuinka se oli mahdollista, jos olit selvinpäin?

    Jälkeenpäin kehuskelu ja ylvästely vaikuttaa todella kypsymättömältä. Tosirakastajien ei tarvitse naida sammumispisteessä olevien naisten kanssa, eikä etenkään kehuskella panojensa määrällä.. Hyi sellaiset!!

    Äänestä

  • Apua nopeasti! kirjoitti:

    sanoa että se on ollut väärin. Mutta meneppä siitä sanomaan. Olen ollut tyhmä ja liian luottavainen ihmisten suhteen. Kaksi edellistä suhdetta olivat väki valtaisia johon kuului alistaminen ja kiristäminen ja siihen aikaan tuntui ettei minulla kuulukkaan oma tahtoa . . Mutta nykyisen suhteen aikana olen oppinut pitämään puolia ja pitämään itsestäni huolta. Koska tiedän että nykyinen mieheni haluaa muuttua parempaan ja haluaa nähdä vaivaa ja kaikkensa . Ja siitä olen saanut voimia että olen tasa vertainen ihmisen kanssa. Ehkä ikäkin tekee sen. Viimeisimmässä suhteessa oli 6 vuotta ikä eroa. Ja kookkaampi ihminen. Kai se jätti arven mieleen siitä alistamisesta ettei minun kuulu elää oman tahdon varassa.

    Äänestä

  • halusin vain kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, kuin olisit jo tottunut elämässäsi alistumaan toisten tahtoon, vaikka se olisi mielessäsi moraalisesti väärin? Siis et halua toimia toisen määräämällä tavalla, muttet oikein osaa muuta?

    Olisiko nyt paikallaan alkaa huolehtia itsestäsi paremmin? Ja tavallaan olet jo aloittanutkin kun et enää ota iskuja vastaan puolustautumatta.. mutta se on pitkä ja vaikea tie sillä tavalla. Alat vielä inhota itseäsi kun sinäkin lyöt. Et kai sinä halua olla sellainen persoona? Hae apua nyt ensin itsellesi, eheytä minuutesi ja ala taas elää ihan oikeana itsenäsi!

    ajatellut että minusta ei vain jakseta välittää. Ylä asteella viiltely autoi tuskaa. Silloin oli pahaa riitaa isän kanssa joka kiristi omaan tahtoonsa. Ja kontroilloi kaikkea. Sen kautta olen kanavoinut tuskani siihen kunnes vuosi sitten jouduin terveys keskukseen. 12 tikkiä jalkaan ja kukaan ei ottanut tosissaan ei edes vanhemmat. Sanoivat vaan että haen vain huomiota. En tiedä. Tuntuu ettei minun pitäny tulla tähän maailmaan.

    Äänestä

aika vaikea tapaus :(

Äänestä
  • Ajatteles nyt kuinka paljon elämässäsi on selvitettävää.. Olen todella sitä mieltä, että sinun olisi nyt viimeinen aika lähteä ihan ammattiavun kanssa häätämään kaikki paha pois elämääsi raskauttamasta. Pian et enää jaksa, etkä sitä tarvittavaa ammattiapua saa tältä palstalta.

    Väkivalta on muuttuvaa ja sillä on taipumus vain raaistua, haluatko että toinen teistä kuolee suhteenne takia? Toivon vain, ettei kuvioihinne liity lapsia..
    Heti maanantaina ota yhteys lääkäriisi tai soita nyt viikonloppuna turvakodin päivystykseen jos tulee akuutti tilanne, neuvovat sinut eteenpäin. Äläkä missään nimessä ota kännejä!! Mene lenkille raikkaaseen ilmaan, tai käy elokuvissa, keksi jotakin kivaa tekemistä.. suklaata ja hömppälehtiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väkivalta kirjoitti:

onko tämä nyky aikaa? Mieheni ärsyttää tahallaan ja haluaa minut siihen pisteeseen että räjähdän. Ja sitten tilanne menee siihen että molemmat lyö. Ensin kauhistuin kun olen ollut aikasemmissa suhteissa on ollut väki valtaa. Enkä jaksa enää uskoa asioiden muuttuvan toisen ihmisen kanssa. En enää suostu että alistetaan joten lyön takaisin. Ja siitä tulee vaan pahempi riita. ( hänen mielestään ärsytäm tahallaan kaikella mahd tavalla vaikka olen esim hiljaa ) joskus hän räjähtää ja muistuttaa vanhoista virheistä ja syyttää minua itseäni jakamisesta vaikka minut raiskattiin. Kyllä sen ymmärrän ettei hän miehenä voi sitä ymmärtää mutta en jaksa aina itkeä. Hän pyytää kyllä anteeksi ja ymmärtää ettei ole oikeutettua purkaa minuun omaa paha oloa joka on hyvä. Olen huomannut että jos häntä huolettaa ja ahistaa . Purkaa minuun. Haluan tietää toisten ihmisen mielipiteen tästä suhteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu